Z

latinalaisten aakkosten 26. kirjain
Tämä artikkeli käsittelee kirjainta. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Z (z) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 26. kirjain. Useissa latinalaista aakkostoa käyttävissä kielissä (ei kuitenkaan suomessa) se on myös aakkosten viimeinen kirjain. Z-kirjaimen nimi on suomen kielessä tset tai tseta (myös set tai seta) ja äännearvo useimmiten [ts].[1] Foneettisessa kirjoituksessa z on soinnillisen s-äänteen merkki.

Kreikkalaisessa kirjaimistossa latinalaista Z-kirjainta vastaa zeeta (Ζ, ζ). Kyrillisessä kirjaimistossa ääntämystä [ts] vastaa Ц (ц) ja soinnillista ääntämystä [z] vastaa З (з).

Historiaa muokkaa

Kreikkalaisissa aakkosissa Z-kirjainta vastaa zeeta (Ζ, ζ). Sen mukaisesti Z oli latinalaisissakin aakkosissa alkujaan 7:ntenä, heti F:n jälkeen, mutta jäi jo varhain pois käytöstä.lähde?

Z tuli latinassa käyttöön vähän ennen ajanlaskumme alkua kreikkalaisperäisissä lainasanoissa. Z lisättiin latinan aakkosten loppuun. Z-kirjain merkitsi tuolloin ilmeisesti soinnillista z-äännettä.[2]

Z-kirjaimen yhteinen ulkonäkö kreikan zeetan (Ζ) kanssa saattaa olla sattumaa. Ulkonäkö voi selittyä sillä, että Z on S:n peilikuvan (Ƨ) kulmikas muoto. Eräissä Italian alueella puhutuissa kielissä alettiin arviolta vuonna 140 eaa. käyttää Z:n näköistä kirjainta merkitsemään z-äännettä erotukseksi S:llä merkittävästä s-äänteestä. Z otettiin käyttöön latinassa noin sata vuotta myöhemmin merkitsemään kreikkalaisten nimien z-äännettä.[2]

Myöhäisen käyttöönottonsa vuoksi Z on ainoana latinalaisten aakkosten kirjaimena säilyttänyt vanhan kreikkalaisen nimensä (zeeta) eri kielissä vain vähän muuntuneena.lähde?

Z suomen kielessä muokkaa

Nykysuomessa z-kirjain esiintyy vain vierasperäisissä erisnimissä ja sitaattilainoissa. Sen äänneasu on suomessa useimmiten [ts]. Yhdistelmä zz ääntyy suomessa aina [ts] kuten sanassa pizza.[1][3]

Ääntämys [ts] oli suomessa lähes yksinomainen vielä muutama vuosikymmen sitten. Nykyisin monissa sanoissa suositaan kuitenkin soinnillista [z]-äännettä. Toisinaan myös [s]-ääntämys on mahdollinen. Varsinkin julkisuudessa pyritään vierasperäiset nimet ääntämään alkukielen mukaisesti. Tällöin kysymykseen voi tulla myös [θ]-äänne espanjan mukaisesti.[3]

Z on aiemmin ollut suomen kirjakielessä nykyistä laajemmassa käytössä. Yhdistelmät tz ja dz on lausuttu [θs] tai [θθ]. Myöhemmin ääntämys muuttui muotoon [ts]. Yhdistelmä tz korvautui kirjoituksessa ts:llä vuodesta 1774 aina 1830-luvulle ulottuvan ajanjakson kuluessa.[4][5][6][7]

Z muissa kielissä muokkaa

Suomen kielen mukainen ääntämys [ts] on euroopan kielissä melko harvinainen. Muun muassa italiassa, saksassa ja kiinan pinyinissä z-kirjain kuitenkin äännetään ts-äänneyhdistelmänä, italiassa myös dz.

Ruotsissa z-kirjain äännetään s:ksi. Englannissa, ranskassa, hollannissa, puolassa, tšekissä ja unkarissa z-kirjain ääntyy soinnillisena [z]-äänteenä, ja espanjassa murteesta riippuen [θ] tai [s].[1]

Kirjoitusasu muokkaa

Z-kirjaimella on useita vaihtoehtoisia muotoja käsin kirjoitettaessa. Suomalaisessa kouluopetuksessa se on opetettu milloin poikkiviivallisena (Ƶ), milloin ilman (Z). Myös Ʒ-kirjainta muistuttava muoto on ollut käytössä. Kaikki muodot ovat saman kirjaimen vaihtoehtoisia ulkoasuja eikä niillä ole suomen kielessä merkityseroa.[8][9][10] Sen sijaan muissa kielissä ja foneettisessa kirjoituksessa ero voidaan tehdä.

Suomen peruskouluissa on vuodesta 2004 alkaen opetettu Z-muotoa ilman poikkiviivaa. Poikkiviivallinen muoto on kuitenkin palaamassa opetukseen viimeistään 2016. Z-muoto on katsottu sujuvammaksi kirjoittaa, kun taas Ƶ-muodon katsotaan vähentävän sekaantumisen vaaraa numeron 2 kanssa.[11]

Muita esitystapoja muokkaa

 

Z z
ASCII 90 122
Unicode U+005A U+007A

Z-kirjaimen merkityksiä muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c Hurtta, Heikki: Ongelmakirjainten ääntäminen: kuu ja set Kielikello 1/2002
  2. a b Hempl, George: The Origin of the Latin Letters G and Z. Transactions and Proceedings of the American Philological Association, 1899, nro 30. The Johns Hopkins University Press. doi:10.2307/282560. Artikkelin verkkoversio.
  3. a b Joki, Leena: Zilliacus ja Guzenina Z-junassa kotus.fi. Arkistoitu 20.7.2014. Viitattu 20.8.2014.
  4. Suomen kieli ja kirjallisuus Teoksessa Tietosanakirja, Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1922 (s. 355)
  5. Savolainen, Erkki: Yleiskielen ts:n murrevastineet (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Korpela, Jukka K.: Kirjainten tarinoita (PDF) jkorpela.fi.
  7. Lauerma, Petri: Vieraiden grafeemien väistyminen varhaisnykysuomesta etenkin Jakob Johan Malmbergin tuotannon valossa. Virittäjä, 2007, nro 3, s. 322–345. Artikkelin verkkoversio (PDF).
  8. Käsin kirjoittamisen autuudesta (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 20.8.2014
  9. Kirjaimet ennen ja nyt Viitattu 20.8.2014
  10. Opetushallitus: Uusien kirjoituskirjainten esittely (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 20.8.2014
  11. Numero 7 palaa vanhaan muotoonsa – piirrätkö sinäkin numerot väärin? Yle.fi 3.10.2014

Aiheesta muualla muokkaa