O

latinalaisten aakkosten 15. kirjain
Tämä artikkeli käsittelee latinalaista kirjainta. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

O (o) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 15. kirjain. O-kirjaimen nimi suomen kielessä on oo ja äännearvo [o].

Latinalaista O-kirjainta vastaa kreikkalaisessa kirjaimistossa kirjain omikron (O, o), kyrillisessä kirjaimistossa puolestaan kyrillinen О. Yhdennäköisyydestään huolimatta ne ovat Unicode-merkistössä eri merkkejä.

Historiaa

muokkaa

Latinalainen O lainautui sellaisenaan etruskin kautta kreikan lyhyttä /o/-foneemia osoittaneesta omikron-kirjaimesta.[1]

Omikronin edeltäjä oli foinikialainen `ayin, joka muodoltaan muistutti jo O:ta ja osoitti soinnillista faryngaalista frikatiivia [ʕ].[2] Sen edeltäjien muoto saattoi olla myös neliömäinen tai kolmiomainen.[3] Tämä oli yksi foinikiassa kuten muissakin seemiläisissä kielissä esiintyneistä konsonanttifoneemeista, joita kreikassa ei esiintynyt, joten kreikkalaiset muuttivat sen vokaalin merkiksi. Muita vastaavia olivat alfa (kreikassa vokaali [a] < foinikiassa glottaaliklusiili [ʔ]), epsilon (kr. [ɛ] tai [e] < foin. [h]), eeta (kr. [eː] < foin. [ḥ]) ja joota (kr. [i] ja [j] < foin. [j]).[4] Samalla kirjaimiston tyyppi vaihtui abjadista aakkostoksi.

Pitkälle o:lle kreikassa oli erillinen kirjain oomega (Ω, ω) todennäköisesti koska vokaaleja erotti paitsi kvantiteetti myös laatu: omikronin Ο otaksutaan olleen puolisuppea [o] ja oomegan Ω puoliväljä [ɔː].[5] Oomega oli kreikkalaisten lisäyksiä aakkostoon eli sille ei ole edeltäjää seemiläisissä kirjaimistoissa. Muita tällaisia olivat ypsilon, fii, khii ja psii. Kaikki sijoitettiin aakkosjärjestyksessä aivan loppuun.[4]

O suomen kielessä

muokkaa

O-kirjaimella merkitään suomen kielessä pyöreää välistä takavokaalia [o]. [6]

O muissa kielissä

muokkaa

Kaikissa latinalaista kirjaimistoa käyttävissä kielissä O vähintään alun perin on osoittanut pyöreää välistä (kielen mukaisesti puolisuppeaa tai puoliväljää) takavokaalia, mutta äänteenmuutosten seurauksena kytkös on voinut horjua.

Niin romaanisissa[7], germaanisissa[8], kelttiläisissä[9], balttilaisissa, slaavilaisissa kuin latinalaista kirjaimistoa käyttävissä uralilaisissakin kielissä samoin kuin albaniassa, turkissa ja maltassa[10] O on yleensä pyöreä puolisuppea tai puoliväljä takavokaali [o] tai [ɔ]; kesto vaihtelee kielittäin ja sanoittain. [u] on mahdollinen ääntämys portugalissa ja katalaanissa[7] ja yleinen ruotsissa[6]. Ruotsissa [o]:ta merkitään paitsi joskus O:lla myös Å-kirjaimella.[6] Hollannissa ja afrikaansissa O on [ɔ] tai [oː], mutta digrafi OE osoittaa vokaali [u].[8]

Englannissa O:n ääntyminen vaihtelee tavattomasti, esim. sanassa hot amerikanenglannissa yleisesti [ɑ], brittienglannissa [ɒ] tai [ɔ]; sanassa core [ɔː], sanassa too [uː], sanassa foot [ʊ], sanassa women [ɪ] jne.

Muita esitystapoja

muokkaa

 

O o
ASCII 79 111
Unicode U+004F U+006F

O-kirjaimen merkityksiä

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Bonfante, Larissa: The scripts of Italy. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): The world’s writing systems, s. 297–311. Oxford University Press, New York & Oxford 1996.
  2. Swiggers, Pierre: Transmission of the Phoenician script to the west. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): The world’s writing systems, s. 261–270. Oxford University Press, New York & Oxford 1996.
  3. O’Connor, M.: Epigraphic Semitic scripts. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): The world’s writing systems, s. 88–107. Oxford University Press, New York & Oxford 1996.
  4. a b Swiggers, Pierre: Transmission of the Phoenician script to the west. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): The world’s writing systems, s. 261–270. Oxford University Press, New York & Oxford 1996.
  5. Threatte, Leslie: The Greek alphabet. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): The world’s writing systems, s. 271–280. Oxford University Press, New York & Oxford 1996.
  6. a b c Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.6.3 Suppeat, puolisuppeat ja väljät vokaalit) finnlectura.fi. 2001. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 18.8.2014.
  7. a b Tuttle, Edward: Romance languages. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): The world’s writing systems, s. 633–642. Oxford University Press, New York & Oxford 1996.
  8. a b Senner, Wayne M.: Germanic languages. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): The world’s writing systems, s. 642–651. Oxford University Press, New York & Oxford 1996.
  9. McManus, Damian: Celtic languages. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): The world’s writing systems, s. 655–660. Oxford University Press, New York & Oxford 1996.
  10. Comrie, Bernard: Languages of eastern and southern Europe. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): The world’s writing systems, s. 663–689. Oxford University Press, New York & Oxford 1996.

Aiheesta muualla

muokkaa