Kvantiteetti (kielitiede)

Kvantiteetti eli pituus on kielen fonologinen piirre. Se toteutuu äänteiden suhteellisina kestoeroina, jotka erottavat sanojen merkityksiä.[1] Maailman kielissä vokaalien kvantiteetti on ilmiönä konsonanttien kvantiteettia yleisempi, mutta kumpaakin esiintyy sekä yksin että yhdessä.[2]

Suomessa sekä konsonanteilla että vokaaleilla on kaksi kvantiteettia: lyhyt ja pitkä. Saman äänteen eri kvantiteetti erottaa sanojen merkityksiä, esim. tulen–tuulen, tulen–tullen. Äänteiden absoluuttisiin kestoihin vaikuttaa mm. puhenopeus (tempo), joten kummallekaan kvantiteetille ei ole mahdollista antaa yksiselitteistä kestoarvoa vaan ne riippuvat ympäristöstä.[1]

Kvantiteetin fonologinen tulkinta voi vaihdella. Vaikka ominaisuus itsessään on prosodinen, suomessa kuvataan (ja sen oikeinkirjoituksessa kirjoitetaan) sekä konsonanttien että vokaalien pitkä kvantiteetti ns. identiteettiryhmätulkintana, jossa pitkä äänne on fonologisesti kaksi peräkkäistä samaa äännettä: aa [aː], tt [tː].[3] Pitkää konsonanttia kutsutaan myös geminaataksi.

Foneettinen korrelaatti

muokkaa

Kvantiteetin ilmeinen foneettinen korrelaatti eli toteutumistapa on äänteen akustinen kesto: kvantiteetiltaan pidempi äänne on kestoltaan pidempi, mikä on esimerkiksi suomen kielestä lukuisissa tutkimuksissa osoitettu.[4] Havainnossa ei kuitenkaan ole kestolle absoluuttista mittaria, joten jonkin äänteen pituuden tulkinta riippuu sen keston suhteesta äänneympäristön muiden äänteiden kestoon, mihin vaikuttavat monet tekijät kuten puhunnoksen tavumäärä, painollisuus, puhenopeus eli tempo sekä äänteiden inherenttinen kesto.[5]

Näistä tempon vaikutus ilmenee siten, että nopeassa puheessa kaikkien äänteiden kesto lyhenee ja vastaavasti hitaassa puheessa pitenee; tämä koskee etenkin vokaaleja.[5] Näin ollen pitkää äännettä voisi kutsua myös ”hitaaksi äänteeksi” ja lyhyttä äännettä ”nopeaksi äänteeksi”.

Inherenttisellä eli luontaisella kestolla puolestaan tarkoitetaan sitä, että äänteiden kesto vaihtelee niiden tyypin mukaan: esimerkiksi suppeat vokaalit kuten i ja y ovat yleensä kestoltaan lyhyempiä kuin väljät vokaalit kuten a ja ä.[5]

Kontrastiivisen kvantiteetin ehdot

muokkaa

Jotta puheäänteiden kestoero voi ylipäänsä toteutua kontrastiivisesti eli erottaa merkityksiä, sen on ylitettävä havaintokynnys, joksi on arvioitu 10–40 ms. Tätä arvoa pienemmät kestoerot eivät ole (luotettavasti) ihmiskorvan havaittavissa.[2][6]

Tämän yleisen ehdon lisäksi kvantiteetille on yleensä kielikohtaisia ehtoja. Esimerkiksi suomessa pitkä kvantiteetti ei konsonantille voi toteutua sanan alussa eikä lopussa: sanapareissa talo – *ttalo [tː]- tai omat – *omatt -[tː] kumpikin jälkimmäinen sana on suomen fonotaksin kannalta mahdoton, vaikka sitä ei voi yleisesti pitää mahdottomana. Muissa kielissä on muita rajoituksia. Usein kvantiteetiltaan pitkä vokaali ei voi esiintyä kuin tietyssä, esimerkiksi sanapainollisessa tavussa.

Myös eri kvantiteettien yhdistelymahdollisuudet voivat erota. Kolmen kvantiteetin (lyhytkeskipitkäylipitkä) kielessä virossa on itse asiassa yhdistelmärajoitusten vuoksi vähemmän mahdollisia kaksitavuisia sanahahmoja kuin kahden kvantiteetin suomessa. Suomen prosodisten mahdollisuuksien järjestelmä on hyvin yksinkertainen, ja sen voi kuvata kaavalla  , missä   = tavujen määrä ja   sen prosodisten mahdollisuuksien määrä; tosin kun  , kaavaa on – ainakin yleiskielen osalta – korjattava muotoon  , koska pelkästä pitkästä vokaalista koostuvia sanoja (*aa, *ee…) ei ole. Virossa sen sijaan eri vokaalien kvantiteetti on kontrastiivinen vain painollisessa tavussa ja kvantiteetit rajoittavat toistensa esiintymismahdollisuuksia samassa sanahahmossa niin vahvasti, että tilanne on mutkikkaampi ja eroaa sen mukaan, onko sanassa parillinen vai pariton määrä tavuja. Kunkin tavun prosodisia mahdollisuuksia rajoittaa sitä edeltävä tavu. Kun   ja   on pariton, kaava on  , kun taas   ja   parillinen,  .[7]

Edelleen on huomattava, että kielissä, joissa katsotaan vain konsonanteilla tai vain vokaaleilla olevan kontrastiivinen kvantiteetti, foneettisesti usein kummatkin eroavat mutta komplementaarisesti. Esimerkiksi italiassa saatetaan kuvata vain konsonanttien olevan oppositiossa (esim. fato ’kohtalo’ – fatto ’teki’),[8] mutta jos konsonantti on lyhyt, sitä edeltävä vokaali on kestoltaan pidempi, ja jos taas konsonantti on pitkä, edeltävä vokaali on kestoltaan lyhyempi. Samanlainen järjestelmä on ruotsissa.

Lähteet

muokkaa
  1. a b Kvantiteetti Tieteen termipankki. 3.5.2015. Viitattu 29.5.2023.
  2. a b Laver, John: Principles of phonetics, s. 436. Cambridge University Press, 1994.
  3. Karlsson, Fred: Suomen kielen äänne- ja muotorakenne, s. 71. WSOY, 1983.
  4. O’Dell, Michael: Intrinsic timing and quantity in Finnish, s. 13. Acta Universitatis Tamperensis 979, Tampere University Press, 2003.
  5. a b c O’Dell, Michael: Intrinsic timing and quantity in Finnish, s. 14. Acta Universitatis Tamperensis 979, Tampere University Press, 2003.
  6. Lehiste, Ilse: Suprasegmentals, s. 14. The MIT Press, 1970.
  7. Lehiste, Ilse: The function of quantity in Finnish and Estonian. Language 41, 1965.
  8. Laver, John: Principles of phonetics, s. 437. Cambridge University Press, 1994.
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.