U

latinalaisten aakkosten 21. kirjain
Tämä artikkeli käsittelee kirjainta. U on myös The Incredible String Bandin albumi.

U (u) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 21. kirjain. U-kirjaimen nimi on suomen kielessä uu ja äännearvo [u].

Äänneasultaan latinalaista U-kirjainta vastaa kyrillisessä kirjaimistossa esiintyvä kyrillinen У (у), joka on u-äänteen merkki.

HistoriaaMuokkaa

U-kirjain ei kuulunut antiikin latinan aakkosiin. V-kirjaimella merkittiin sekä u- että v-äänteitä.[1]

Keskiajalla latinassa käytettiin sekä u- että v-kirjainta merkitsemään u- ja v-äänteitä ilman erotusta. Isoa V-kirjainta vastasi pieni u-kirjain, ts. uetus ja VETVS merkitsivät samaa sanaa.[1][2]

U:n ja V:n erottamista ehdotti Petrus Ramus (k. 1572). Kuitenkin vasta 1600-luvulla vakiintui latinaan nykyinen käytäntö, jonka mukaan u-kirjain jäi v-äänteen merkiksi vain erikoistapauksissa. U:lla merkitään latinassa edelleen v-äännettä silloin, kun sitä edeltää joko ng tai s ja sitä seuraa samaan tavuun kuuluva vokaali (kuten sanassa lingua "lingva").[1][2]

U suomen kielessäMuokkaa

U-kirjaimella merkitään nykysuomessa labiaalista suppeaa takavokaalia [u].[3]

Vanhassa kirjasuomessa u-kirjaimella oli useita käyttötapoja, sillä oikeinkirjoitus oli vakiintumatonta. Mikael Agricola käytti kirjaimia w, v ja u merkitsemään sekä v- että u-äännettä. Myös wu tai o saattoivat merkitä u-äännettä. Vaikka v-äänteen kirjoitustavaksi vakiintui w-kirjain vuoden 1642 Bibliassa, vielä myöhemminkin käytettiin u-äänteen merkkinä sekä u- että v-kirjainta.[4]

U muissa kielissäMuokkaa

Ruotsin kielessä u-kirjaimella merkitään lähinnä labiaalista suppeaa keskivokaalia [ʉ], joka on [u]:n ja [y]:n välimuoto.[3]

Muita esitystapojaMuokkaa

 

U u
ASCII 85 117
Unicode U+0055 U+0075

U-kirjaimen merkityksiäMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c Pekkanen, Tuomo: Ars grammatica, Latinan kielioppi, s. 10. 5. painos. Helsinki: Yliopistopaino, 1988. ISBN 951-570-022-1.
  2. a b Wichmann, Yrjö ym.: Tietosanakirja. Hakusana U. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909–1922. Teoksen verkkoversio.
  3. a b Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.6.3 Suppeat, puolisuppeat ja väljät vokaalit) finnlectura.fi. 2001. Viitattu 18.8.2014.
  4. Jussila, Raimo: Voi wee! 24.6.2008. Kotimaisten kielten keskus.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.