Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee kirjainta. U on myös The Incredible String Bandin albumi.
Uu Uu
 
Suomen kielen aakkoset
Latinalaiset aakkoset
Aa Bb Cc Dd
Ee Ff Gg Hh Ii Jj
Kk Ll Mm Nn Oo Pp
Qq Rr Ss Tt Uu Vv
Ww Xx Yy Zz
Muut suomen aakkoset
Åå Ää Öö
Šš Žž
Luettelo kirjaimista

U (u) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 21. kirjain. U-kirjaimen nimi on suomen kielessä uu ja äännearvo [u].

Äänneasultaan latinalaista U-kirjainta vastaa kyrillisessä kirjaimistossa esiintyvä kyrillinen У (у), joka on u-äänteen merkki.

Sisällysluettelo

HistoriaaMuokkaa

U-kirjain ei kuulunut antiikin latinan aakkosiin. V-kirjaimella merkittiin sekä u- että v-äänteitä.[1]

Keskiajalla latinassa käytettiin sekä u- että v-kirjainta merkitsemään u- ja v-äänteitä ilman erotusta. Isoa V-kirjainta vastasi pieni u-kirjain, ts. uetus ja VETVS merkitsivät samaa sanaa.[1][2]

U:n ja V:n erottamista ehdotti Petrus Ramus (k. 1572). Kuitenkin vasta 1600-luvulla vakiintui latinaan nykyinen käytäntö, jonka mukaan u-kirjain jäi v-äänteen merkiksi vain erikoistapauksissa. U:lla merkitään latinassa edelleen v-äännettä silloin, kun sitä edeltää joko ng tai s ja sitä seuraa samaan tavuun kuuluva vokaali (kuten sanassa lingua "lingva").[1][2]

U suomen kielessäMuokkaa

U-kirjaimella merkitään nykysuomessa labiaalista suppeaa takavokaalia [u].[3]

Vanhassa kirjasuomessa u-kirjaimella oli useita käyttötapoja, sillä oikeinkirjoitus oli vakiintumatonta. Mikael Agricola käytti kirjaimia w, v ja u merkitsemään sekä v- että u-äännettä. Myös wu tai o saattoivat merkitä u-äännettä. Vaikka v-äänteen kirjoitustavaksi vakiintui w-kirjain vuoden 1642 Bibliassa, vielä myöhemminkin käytettiin u-äänteen merkkinä sekä u- että v-kirjainta.[4]

U muissa kielissäMuokkaa

Ruotsin kielessä u-kirjaimella merkitään lähinnä labiaalista suppeaa keskivokaalia [ʉ], joka on [u]:n ja [y]:n välimuoto.[3]

Muita esitystapojaMuokkaa

 

U u
ASCII 85 117
Unicode U+0055 U+0075

U-kirjaimen merkityksiäMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Pekkanen, Tuomo: Ars grammatica, Latinan kielioppi, s. 10. 5. painos. Helsinki: Yliopistopaino, 1988. ISBN 951-570-022-1.
  2. a b Wichmann, Yrjö ym.: Tietosanakirja. Hakusana U. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909–1922. Teoksen verkkoversio.
  3. a b Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.6.3 Suppeat, puolisuppeat ja väljät vokaalit) finnlectura.fi. 2001. Viitattu 18.8.2014.
  4. Jussila, Raimo: Voi wee! 24.6.2008. Kotimaisten kielten keskus.
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.