Aakkosjärjestys

aakkosten ja kirjainsarjojen järjestys

Aakkosjärjestys on vakiintuneeseen aakkoston kirjainten järjestykseen perustuva kirjainsarjojen järjestys. Aakkostusta käytetään etenkin sanojen, nimien ja muiden kirjainsarjojen luetteloinnissa.[1]

AakkostusMuokkaa

Kirjainsarjat pannaan aakkosjärjestykseen eli aakkostetaan ensisijaisesti ensimmäisen kirjaimen mukaan (suomen kielessä ensimmäisiksi A-alkuiset sanat, sitten B-alkuiset ja niin edelleen), sitten toisen kirjaimen mukaan (esimerkiksi AA-alkuiset sanat ennen AB-alkuisia) ja niin edelleen.

Sanoittaisessa aakkostuksessa sanaväli käsitetään merkiksi, joka on kaikkien muiden merkkien edellä aakkosjärjestyksessä. Kirjaimittaisessa aakkostuksessa sanaväliä ei oteta lainkaan huomioon, eli peräkkäiset sanat aakkostetaan kuin ne olisi kirjoitettu yhteen.[1]

Ihmisten nimet aakkostetaan yleensä ensisijaisesti sukunimen ja toissijaisesti etunimen mukaan. Sukunimien etuliitteiden aakkostussäännöt ovat monimutkaiset.[1]

HistoriaMuokkaa

Monen kielen aakkosten järjestys perustuu latinan kielen aakkosten järjestykseen. Se puolestaan perustuu kreikkalaiseen aakkostoon, joka tosin alkoi sarjalla A-B-G-D-E.[2] Kreikkalaiset ottivat aakkosensa ja niiden järjestyksen foinikialaisilta, jotka olivat kehittäneet kirjaimistonsa Lähi-idän muiden seemiläisten kansojen tai kanaanilaisten kehittämän kirjaimiston pohjalta. Samalla kreikkalaiset lisäsivät foinikialaisten konsonanttien väliin omat vokaalinsa. Mutta sitä ei tiedetä, mikä oli foinikialaisten käyttämän järjestyksen taustalla. Järjestys on kuitenkin muuttunut noin 3 000 vuoden aikana eri kieliin levitessään melko vähän. Uudet kirjaimet on yleensä sijoitettu aakkoston loppuun.[3]

Vaikka aakkosten järjestys oli jo vakiintunut, kirjat ja niiden sisältö järjesteltiin vielä vuosisatojen ajan muilla tavoin kuin aakkostamalla. Jos asiat joskus aakkostettiinkin, ne aakkostettiin ensimmäisen vuosituhannen aikana vain ensimmäisen kirjaimen mukaisiin ryhmiin, mutta muita kirjaimia ei otettu lainkaan huomioon. Vasta keskiajalla alkoi yleistyä ensin kahden, sitten kolmen ensimmäisen kirjaimen mukainen aakkostaminen. Koko sanan mukainen aakkostaminen yleistyi vasta vuosisatoja myöhemmin, mutta nykyaikana se on käytännössä ainoa tapa aakkostaa.[4]

1900-luvulle tultaessa lähes kaikki painetut sanakirjat ja muut hakuteokset oli aakkostettu. Tietokoneiden ja internetin myötä aakkostus on kuitenkin 2000-luvulla menettänyt merkitystään. Esimerkiksi Wikipediassa artikkelit löytyvät ensisijaisesti muilla tavoilla kuin selaamalla aakkostettua luetteloa, samoin kuin puhelinnumerot sähköisessä puhelinluettelossa.[5]

Eri kielissäMuokkaa

Suomen kielen perusaakkosten järjestys on ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVXYZÅÄÖ. Se noudattaa ruotsin aakkosjärjestystä. Kirjain W aakkostetaan suomenkielisessä aineistossa yhdessä V:n kanssa, sillä ne käsitetään samaksi kirjaimeksi. Erikseen V ja W voidaan aakkostaa monikielisessä aineistossa, kuten puhelinluettelossa. Useimmat tarkemerkit jätetään aakkostettaessa huomiotta. Ü ja Ű aakkostetaan kuitenkin kuten Y, ja Õ ja Ő aakkostetaan kuten Ö.[1]

Latinalaisia kirjaimia käyttävien kielten aakkosjärjestykset saattavat poiketa toisistaan huomattavasti etenkin niiden kirjainten osalta, jotka eivät kuulu klassisen latinan kirjaimistoon. Esimerkiksi viron aakkoset päättyvät ”S, Š, Z, Ž, T, U, V, W, Õ, Ä, Ö, Ü, X, Y”, siis eri tavoin kuin suomen.[6] Saksan aakkosissa Ö on O:n tarkkeellinen variantti,[7] mutta unkarin aakkosissa se on itsenäinen, heti O:n jäljessä seuraava kirjain.[8]

Eurooppalaisen standardin EN 13710 mukaan Ä ja Å aakkostetaan A:n kanssa ja Ö O:n kanssa. Standardin suomalainen versio SFS-EN 13710 noudattaa suomen kielen aakkosjärjestystä.[1]

Eri kirjoitusjärjestelmillä on omat tapansa järjestää kirjoitusmerkkinsä. Tämä on näkynyt konkreettisesti vuodesta 1988 alkaen esimerkiksi Etelä-Koreassa ja Kiinassa järjestettyjen olympialaisten avajaisseremonioissa, joissa eri maiden joukkueet marssivat kentälle järjestäjämaan käyttämässä, länsimaille oudossa järjestyksessä.[5]

Kirjastokokoelmia järjestettäessä voidaan joutua tilanteeseen, jossa on aakkostettava erikseen latinalaisin, kyrillisin, kreikkalaisin ynnä muin kirjaimistoin laadittuja teoksia.

LähteetMuokkaa

  • Flanders, Judith: A Place for Everything: The Curious History of Alphabetical Order. Picador, 2020. ISBN 978-1-5098-8159-8.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e Jukka K. Korpela: Aakkosjärjestys. Nykyajan kielenopas.
  2. Nielsen, Sören Munch: Kuka pani aakkoset järjestykseen? Tieteen Kuvalehti Historia, 2008, nro 12, s. 32-39. Oslo: Bonnier. ISSN 0806-5209.
  3. Matt Soniak: Why Are the Letters in ABC Order? Mental Floss. 17.10.2011. Viitattu 14.7.2022.
  4. Flanders 2020, ”1. A is for Antiquity.”
  5. a b Flanders 2020, ”10. Y is for Y2K.”
  6. Kokla, Paul ym. (toim./koost.): Virolais-suomalainen sanakirja. Eesti-soome sõnaraamat. Suomalaisen kirjallisuuden Seuran toimituksia/Soome Kirjanduse Seltsi toimetused 301, s. XI. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura/Soome Kirjanduse Selts, 1971.
  7. Hirvensalo, Lauri: Saksa–suomi suursanakirja. Grosswörterbuch Deutsch–Finnisch. Kuudes painos., s. V, 913. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1993. ISBN 951-0-18823-9.
  8. Papp, István – Jakab, László: Magyar-finn szótár. Unkarilais-suomalainen sanakirja. Második kiadás/Toinen painos, s. 600, 614. Budapest: Akadémiai Kiadó, 1993. ISBN 963 05 6594 3. (unkariksi, suomeksi)