W

latinalaisten aakkosten 23. kirjain
Tämä artikkeli käsittelee kirjainta. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

W (w) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 23. kirjain. W-kirjaimen nimi on suomessa kaksoisvee (arkisesti myös tuplavee, lyhyesti vee).[1][2] Kirjaimen äännearvo on suomessa [ʋ] tai joskus [w].

HistoriaaMuokkaa

W ei kuulunut alkuperäiseen latinalaiseen kirjaimistoon. Se on muodostettu keskiajalla kirjoittamalla kaksi V:tä peräkkäin tai limittäin.[3]

W suomen kielessäMuokkaa

W-kirjain ääntyy suomen kielessä yleensä [ʋ]. Toisinaan se kuitenkin äännetään u:n tapaisena puolivokaalina [w], varsinkin tavoiteltaessa englannin mukaista ääntämystä.[3]

Suomen kielessä w-kirjain on vanhastaan ollut v-kirjaimen rinnakkaismuoto. Erityisen tavallinen w oli fraktuurassa.[3] Alussa suomen oikeinkirjoitus oli vakiintumatonta. Mikael Agricola käytti kirjaimia u, v ja w merkitsemään sekä u- että v-äännettä. Vuoden 1642 Bibliassa v-äännettä merkittiin jo varsin säännönmukaisesti w-kirjaimella. Näin jatkui aina 1800-luvun puoliväliin asti. Suomen v-äännettä merkittiin w:llä; v oli varattu latinalle. 1800-luvun jälkipuoliskolla alkoi v ilmestyä w:n rinnalle. Nopea muutos tapahtui 1880-luvun lopussa, jolloin sanakirjoissa siirryttiin v:hen. Erisnimissä muutos oli hitaampi, mutta paikannimiin v-kirjain tuli 1920-luvulle mennessä.[4]

Nykyisin w-kirjainta käytetään useissa täysin suomenkielisissäkin sukunimissä, joista monet esiintyvät eri henkilöillä sekä V:llä että W:llä alkavina (esim. Virtanen ja Wirtanen). Muuten w esiintyy suomessa nykyisin melkein vain vierasperäisissä sitaattilainoissa. W kuuluukin suomen yleiskielen harvinaisimpiin[5] kirjaimiin.

W-kirjainta käytetään joskus v-kirjaimen sijaan tyylikeinona kuten sanassa wanha. Keinoa käytetään, kun halutaan tekstin näyttävän vanhahtavalta, ylätyyliseltä, humoristiselta tai vierasperäiseltä.[6]

W muissa kielissäMuokkaa

W-kirjainta käytetään runsaasti muun muassa englannin ja saksan kielessä. Englannissa se äännetään u:n tapaisena puolivokaalina [w]. Saksassa w-kirjain ääntyy [v]:nä, kun taas v-kirjain ääntyy [f]. Myös puolassa w-kirjain ääntyy [v]. Sitä vastoin latinassa ja sen perua useimmissa romaanisissa kielissä w on harvinainen ja esiintyy vain lainasanoissalähde?.

Ruotsin kielessä w-kirjain esiintyy joissain nimissä sekä lainasanoissa, joissa se lausutaan lähes aina [v]. W-kirjainta on pitkään pidetty v-kirjaimen graafisena muunnoksena, ei omana kirjaimenaan, sillä w:llä ei ole omaa äännearvoa. Nykyisin w-kirjain kuitenkin voidaan laskea myös omaksi kirjaimekseen.[7] Vanhoissa ruotsin kielen kirjoituksissa käytettiin aikoinaan w-kirjainta osoittamaan eri äänteitä: u, v, vu, uv ja uvu. Kirjainten u, v ja w käytöstä ei päästy yksimielisyyteen ja kiista jatkui vielä 1700-luvulla. Kun v-kirjaimella voitiin merkitä u-äännettä, w-kirjainta voitiin käyttää v-äänteen merkkinä. Erityisesti fraktuurassa w oli vallitseva v-äänteen merkki.[8]

AakkosjärjestysMuokkaa

Toisin kuin useimmissa muissa kielissä, suomessa ja ruotsissa W on viime aikoihin asti katsottu aakkosjärjestyksen kannalta samanarvoiseksi V:n kanssa. Tästä syystä vanhemmissa hakuteoksissa V:llä ja W:llä alkavat hakusanat ovat olleet sekaisin.

Suomen osalta aakkostusta on väljennetty siten, että V ja W voidaan monikielisissä luetteloissa aakkostaa myös erikseen. Tämä tapa on yleistynyt. Ruotsissa on myös siirrytty tähän tapaan.[3][9]

Muita esitystapojaMuokkaa

 

W w
ASCII 87 119
Unicode U+0057 U+0077

W-kirjaimen merkityksiäMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Suomen kielioppi — Aakkoset
  2. Kielitoimiston ohjepankki: Aakkoset
  3. a b c d Korpela, Jukka K.: Kirjainten tarinoita (PDF) (Sivut 112–115) jkorpela.fi.
  4. Jussila, Raimo: Voi wee! 24.6.2008. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 21.8.2014. Viitattu 20.8.2014.
  5. Pääkkönen, Matti: A:sta ö:hön. Suomen yleiskielen kirjaintilastoja. Kielikello, 1991, nro 1, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
  6. Räsänen, Matti: Vierassanojen kirjoitusongelmat. Kielikello, 2002, nro 3. Artikkelin verkkoversio.
  7. Är w en egen bokstav i alfabetet? Veckans språkråd. 2006. Språkrådet. Viitattu 18.8.2014. (ruotsiksi)
  8. Hazelius, Artur: Om svensk rättstafning (w såsom tecken för v-ljudet (s. 116–121)) 1871. Stockholm: P. A. Norstedt & söner. Viitattu 18.8.2014. (ruotsiksi)
  9. Kotimaisten kielten keskus: Aakkostus (Arkistoituja kopioita – Internet Archive) Viitattu 17.8.2014

Aiheesta muuallaMuokkaa