Y

latinalaisten aakkosten 25. kirjain
Tämä artikkeli käsittelee kirjainta. Y on myös kunta Ranskassa ja toinen sukupuolikromosomeista.

Y (y) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 25. kirjain. Y-kirjaimen nimi on suomen kielessä yy ja äännearvo [y].

Latinalaista Y-kirjainta vastaa kreikkalaisessa kirjaimistossa kirjain ypsilon (Υ, υ). Kyrillisessä kirjaimistossa esiintyvä samannäköinen kyrillinen У (у) on u-äänteen merkki. Kyrillisessä kirjaimistossa käytetään y-äänteen merkkinä eräissä kielissä lähes samannäköistä kyrillistä kirjainta Ү (ү), tarkkeellisia kirjaimia Ӱ (ӱ) tai Ӳ (ӳ) tai myös kirjainta Ю (ю). Yhdennäköisyydestään huolimatta kaikki Y:n tapaiset kirjaimet ovat Unicode-merkistössä eri merkkejä.

HistoriaaMuokkaa

Y-kirjain omaksuttiin latinalaisiin aakkosiin 100-luvulla eaa. kreikkalaisesta kirjaimistosta. Sen taustalla on kreikan ypsilon (Υ), josta oli jo saatu V-kirjain, mutta joka otettiin uusine äännearvoineen käyttöön latinassa y-äänteen merkiksi, tosin vain lainasanoissa.[1]

Y suomen kielessäMuokkaa

Y-kirjaimella merkitään suomen kielessä labiaalista suppeaa etuvokaalia [y]. Y on suomessa puhdas vokaali, eikä se äänny j:nä kuten eräissä muissa kielissä.[2]

Y-kirjainta on vanhassa kirjasuomessa käytetty myös i-äänteen merkkinä. Esimerkiksi kieltosana ei voitiin kirjoittaa ey. Toisaalta y-äänne voitiin puolestaan kirjoittaa u, i, ij tai w tai jättää kokonaan merkitsemättäkin kuten sanassa mös (myös).[3]

Y muissa kielissäMuokkaa

Y-kirjainta nimitetään eräissä kielissä ”kreikkalaiseksi i:ksi” (ransk. y grec) tai ypsiloniksi.[1]

Ruotsissa, norjassa, tanskassa ja tšekissä y-kirjaimen äännearvo on y. Muissa kielissä tavallinen ääntämys on i (ranskassa, espanjassa ja puolassa) tai j (englannissa, espanjassa). Saksassa y-kirjain on harvinainen; se voi merkitä joko i- tai y-äännettä.[1]

Muita esitystapojaMuokkaa

 

Y y
ASCII 89 121
Unicode U+0059 U+0079

Y-kirjaimen merkityksiäMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c Wichmann, Yrjö ym.: Tietosanakirja. Hakusana Y. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909–1922. Teoksen verkkoversio.
  2. Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.6.3 Suppeat, puolisuppeat ja väljät vokaalit) finnlectura.fi. 2001. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 18.8.2014.
  3. Häkkinen, Kaisa: ”Äänteistön ja oikeinkirjoituksen kehitys”, Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19028-4.

Aiheesta muuallaMuokkaa