Dv11 (ennen 1.1.1976 Vr11) oli Valtionrautateiden käytössä ollut väliraskas dieselhydraulinen veturi. Veturit ovat valmistaneet Valmet Oy (parilliset numerot) ja Lokomo Oy (parittomat numerot). Vetureita valmistettiin vuosina 1958–1959 kaikkiaan 16 kappaletta[1] ja niiden numerot olivat 1804–1819.

Vr11 / Dv11
Vr11-veturi vuonna 1958
Vr11-veturi vuonna 1958
Perustiedot
Tyyppi Dieselveturi
Liikennöitsijä Valtionrautatiet
Valmistaja Valmet Oy, Lokomo Oy
Lukumäärä 16
Valmistusvuodet 1958–1959
Hylätty 16
Romutettu 15
Museoitu 1
Numerointi 1804–1819
Lempinimi Nalle
Tekniset tiedot
Huippunopeus 75 km/h
Paino 56 t
Pituus 11 930 mm
Leveys 3 200 mm
Korkeus 4 350 mm
Pyörästö D
Pyörästön pituus 6 700 mm
Suurin akselipaino 14,5 t
Pyörän halkaisija 1 180 mm
Vaihteisto Tampella-SRM DS 1, 2
Moottori MAN W8V22/30 A.m.A.
Moottorin teho 619 kW

Veturi oli tarkoitettu suurten ratapihojen vaihtotyöhön, mutta ne soveltuivat myös tavaraliikenteeseen. Veturi muistutti paljon Dv15- ja Dv16-vetureita. Selvin eroavaisuus Dv11:n sekä Dv15:n ja Dv16:n välillä oli alkuun erilainen väritys. 1960-luvun puoliväliin mennessä veturinvihreät Dv11-veturitkin (numerot 1804–1809 ja 1811)[2] maalattiin samoihin punakermaisiin väreihin kuin muutkin vuoden 1958 loppupuolella ja sen jälkeen valmistuneet dieselveturit.

Kahta veturia lukuun ottamatta koko sarja hylättiin vuonna 1981. Vähälle käytölle jääneet veturit 1804 ja 1805 hylättiin vuonna 1986. Veturi 1805 kuuluu Toijalan veturimuseon kokoelmiin.[1]

Teknisiä tietoja

muokkaa

Dv11 muistutti rakenteeltaan hyvin paljon Dv15- ja Dv16-vetureita. Se oli jäykkäkehyksinen, neliakselinen ja varustettu keskiohjaamolla. Vetureissa oli kahden veturin yhteisajon mahdollistavat monikäyttölaitteet, mutta ne voitiin kytkeä monikäytössä yhteen vain takapäistään eli lyhyemmän konehuoneen päästä. Veturin paino työkunnossa oli 56 tonnia ja suurin akselipaino 14,5 tonnia.

Päämoottori

muokkaa

Samoin kuin Dv15- ja Dv16-vetureissa, myös Dv11:ssä päämoottorina käytettiin Tampellan lisenssillä valmistamaa nelitahtista, kahdeksansylinteristä MAN W8V22/30 A.m.A. -rividieselmoottoria. Moottorin sylinterin halkaisija oli 220 ja iskunpituus 300 millimetriä, joten moottorin iskutilavuus oli 91 litraa. Moottori oli varustettu Brown Boveri VTR 250 -ahtimella, ja sen teho oli 619 kilowattia.[3][4]

Apumoottori

muokkaa

Veturin apumoottorina käytettiin joko Deutz A2L514- tai Perkins P3-NT8 -dieselmoottoria.[5] Näistä Perkinsiä käytettiin myös Dv15- ja Dv16-vetureissa. Se oli vesijäähdytetty, kolmesylinterinen, nelitahtinen pyörrekammiomoottori, jonka iskutilavuus oli 2,36 litraa ja teho noin 18 kilowattia.[6] Deutz taas oli kaksisylinterinen, ilmajäähdytetty, nelitahtinen pyörrekammiomoottori, jonka iskutilavuus oli 2,66 litraa ja teho 18 kilowattia.[5]

Vaihteisto

muokkaa

Veturissa käytettiin hydraulismekaanista Tampella-SRM DS 1, 2 -vaihteistoa, joka oli valmistettu ruotsalaisella lisenssillä. Vaihteisto koostuu esivaihteesta, momentinmuuntimesta ja planeettavaihteesta. Esivaihteen tarkoitus on suurentaa päämoottorin kierroslukua hydrauliselle vaihteistolle sopivaksi.[3] Suunnanvaihtolaite oli Valmetin valmistama.[7]

Vetureihin 1804 ja 1805 oli niiden viimeisinä käyttöaikoina asennettuna Voith L 217 -vaihteisto.[8] Veturiin 1805 vaihdettiin museoinnin yhteydessä toimintakyvytön SRM-vaihteisto.[9]

Lähteet

muokkaa
  • Kokkola, Kalevi et al: Dieselveturit ja moottorivaunut II, s. 127–177. Helsinki: Valtionrautatiet, 1971.

Viitteet

muokkaa
  1. a b Raskas vaihtoveturi Vr11 "Nalle" Toijalan veturimuseo. Akaan kaupunki. Viitattu 30.3.2009.[vanhentunut linkki]
  2. Muurinen, Tapio: Vaunut.org: kuva 19612 16.12.2005. Vaunut.org. Viitattu 20.9.2011.
  3. a b Kokkola et al. 1971, s. 130.
  4. Kokkola et al. 1971, ss. 26–27.
  5. a b Kokkola et al. 1971, s. 145.
  6. Kokkola et al. 1971, ss. 78–79.
  7. Kokkola et al. 1971, s. 129.
  8. Keränen, Tapio: Vaunut.org: kuva 14168 1.6.2005. Vaunut.org. Viitattu 20.9.2011.
  9. Alppimaa, Jimi: Vaunut.org: kuva 40137 6.8.2007. Vaunut.org. Viitattu 20.9.2011.