Avaa päävalikko

Tve3 oli Valtionrautateiden antama tyyppimerkintä Valmetin vuosina 19531960 valmistamille vaihtovetureille. Alun perin veturit saivat tyyppimerkinnän Vv13. Tyyppimerkintä Tve3 tuli käyttöön vuonna 1972.

Tve3
Tve3-vaihtoveturi Haapamäellä museoituna
Tve3-vaihtoveturi Haapamäellä museoituna
Perustiedot
Tyyppi dieselvaihtoveturi
Liikennöitsijä Valtionrautatiet
Valmistaja Valmet
Lukumäärä 41
Valmistusvuodet 19531960
Numerointi 451–487, 491–495
Lempinimi Veivari
Tekniset tiedot
Huippunopeus 30 km/h
Paino 40 t
Pituus 7 650 mm
Pyörästön pituus 2 600 mm
Suurin akselipaino 13,3 t
Pyörän halkaisija 960 mm (uutena)
Moottori GM 12107
Moottorin teho 260 hv

HistoriaMuokkaa

Vuonna 1952 Valtionrautatiet tilasi Valmetilta kaksi keskiraskaaseen vaihtotyöhön soveltuvaa veturia. Ne olivat tyyppiä Move51h, jota Valmet oli toimittanut useille teollisuuslaitoksille. Veturit osoittautuivat tehtäväänsä hyvin soveltuviksi, ja niitä tilattiin lisää useassa erässä. Viimeiset veturit valmistuivat vuonna 1960. Nämä veturit saivat aluksi tyyppimerkinnän Vv13.

Vertaillakseen hydraulista ja mekaanista voimansiirtoa, tilasi Valtionrautatiet vuonna 1953 viisi mekaanisella voimansiirrolla varustettua veturia tyyppiä Move51m. Hydraulinen voimansiirto osoittautui kuitenkin käytössä edullisemmaksi, eikä Move51m-sarjaa tilattu enää lisää. Mekaanisella voimansiirrolla varustetut veturit saivat aluksi tyyppimerkinnän Vv14, mutta vuonna 1960 sekä Vv13- että Vv14-veturit saivat yhteisen sarjamerkinnän Tve3.

Veturit olivat käytössä eri puolilla rataverkkoa keskiraskaassa vaihtotyössä. Move51m-sarjan veturi olivat käytössä pääosin Haminassa. Veturit syrjäyttivät aiemmat Vk-, Sk- ja Tk1–2-sarjojen höyryveturit. Vetureiden pienestä huippunopeudesta johtuen niitä käytettiin linja-ajossa vain lyhyillä matkoilla.

TekniikkaMuokkaa

Veturin runko oli hitsattu teräslevyistä. Painon lisäämiseksi on sen päätypalkeissa lisäpainot. Ohjaamo sijaitsi veturin takaosassa, ja sen edessä oli konesuoja. Vanhemmat veturit poikkeavat ulkonäöltään uudemmista, sillä veturista 468 alkaen hytti- ja konehuonerakennetta muutettiin. Helpoiten nämä erottaa konesuojasta; vanhemmissa vetureissa konesuojan etuosa oli viisto (tästä juontuu nimitys silitysrauta), kun taas uudemmissa se oli pystysuora. Vetureista osa maalattiin alun perin vihreiksi, mutta sittemmin niitä maalattiin normaaleihin Valtionrautateiden punakeltaisiin väreihin.

Veturissa oli 350 hevosvoiman kaksitahtinen GM-kaksoisdieselmoottori. Move51h-sarjan veturit oli varustettu hydraulisella ja Move51m-sarjan veturit mekaanisella voimansiirrolla. Voima välitettiin vaihteistosta veturin takaosassa sijaitsevalle sokkoakselille, josta edelleen kytkintankojen välityksellä pyöriin. Vetureiden suurin nopeus oli 30–35 km/h. Vetureissa oli Westinghousen ilmajarru sekä mekaaninen käsijarru.

HylkäysMuokkaa

Kaikki Valtionrautateiden omistamat veturit on hylätty 1990-luvulla, jolloin niiden käyttö oli jo erittäin vähäistä. Joitain vetureita on teollisuuslaitosten käytössä sekä museovetureina.

LähteetMuokkaa

  • Eonsuu, Honkanen & Pölhö: Suomen veturit osa 2; Moottorikalusto. , 1995.