Curaçao

Saarivaltio Karibianmerellä

Tämä artikkeli käsittelee saarta Karibialla. Curaçao-likööristä on oma artikkelinsa.

Curaçao [kyrasa´o][4] on Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluva autonominen maa Karibianmerellä, johon kuuluu pääsaaren lisäksi Klein Curaçao. Hieman Venezuelan rannikolta pohjoiseen sijaitseva Curaçao muodostaa Aruban ja Bonairen kanssa niin kutsutut ABC-saaret. Curaçaon pinta-ala on 444 neliökilometriä, ja vuoden 2020 alussa siellä asui arviolta yli 156 000 ihmistä. Curaçao on kuulunut Alankomaille käytännössä vuodesta 1634 lähtien, ja se oli 1600- ja 1700-luvuilla Karibian orjakaupan keskuksia. Saaresta tuli 1900-luvulla merkittävä öljynjalostamo, kun Royal Dutch Shell alkoi jalostaa siellä Venezuelan Maracaibojärveltä porattua öljyä. Öljynjalostusteollisuuden lisäksi Curaçaon keskeisiä talouden aloja ovat matkailu ja kansainväliset finanssipalvelut.

Curaçao
Land Curaçao (holl.)
Pais Kòrsou (pap.)

Flag of Curaçao.svg Blason an Curaçao 2.svg
lippu vaakuna

Curacao Location.png

Valtiomuoto itsehallinnollinen alue
Monarkki
kuvernööri
Pääministeri
Willem-Alexander
Lucille George-Wout
Eugene Rhuggenaath
Pääkaupunki Willemstad
Pinta-ala
– yhteensä 444 [1] km² (sijalla 198)
– josta sisävesiä 0
Väkiluku (2020) 156 223 (sijalla )
– väestötiheys 351,9 / km²
Viralliset kielet hollanti, papiamentu, englanti
Valuutta Alankomaiden Antillien guldeni (ANG)
BKT
– yhteensä 3,146 miljardia USD [2] (sijalla )
– per asukas 19 908 [2]
HDI (?) ? (sijalla ?)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous < 1 [3] %
– teollisuus 17 %
– palvelut 82 %
Aikavyöhyke −4
Itsenäisyys
 – emämaa
 – itsehallinto

Alankomaat
10. syyskuuta 2010
Lyhenne cc
Kansainvälinen
suuntanumero
+599
Kansallislaulu Himno di Kòrsou

Curaçaon väestö on monikulttuurista, ja saaren virallisia kieliä ovat kreolikieli papiamentu, hollanti ja englanti. Ulkomailla syntyneiden osuus väestöstä oli vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 24 prosenttia. Curaçaoon on muuttanut erityisesti naisia, ja naisten osuus asukkaista onkin poikkeuksellisen suuri.

MaantiedeMuokkaa

 
Curaçaon kartta
 
Curaçaon korkein kohta Sint Christoffelberg.

Curaçao sijaitsee eteläisellä Karibianmerellä 70 kilometriä Venezuelan rannikolta pohjoiseen.[5] Se muodostaa yhdessä naapurisaarten Aruban ja Bonairen kanssa niin kutsutut ABC-saaret.[6] Saaret kuuluvat geologisesti Etelä-Amerikan mannerjalustaan, mutta niitä pidetään silti Pienten Antillien lounaisena jatkeena.[7]

Curaçao on 444 neliökilometrin laajuinen.[7] Pinta-alaan lasketaan mukaan myös asumaton 170 hehtaarin Klein Curaçaon saari, joka sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Curaçaon saaren kaakkoisesta kärjestä kaakkoon.[8][9] Curaçaon saari on noin 62 kilometriä pitkä ja 4–14 kilometriä leveä. Saaren kapein kohta on sen keskiosassa. Curaçao on pääosin tasainen, mutta siellä täällä on joitakin kukkuloita. Korkein niistä on 372 metrin korkuinen Sint Christoffelberg, jonka näkee usein ensimmäisenä, kun saarta lähestyy pohjoisesta tai lännestä.[10] Curaçaon länsirannikolla on kalkkikivisiä kalliojyrkänteitä ja itärannikolla puolestaan monia hiekkarantoja ja laguuneja. Lähes koko Curaçaota ympäröi koralliriutta.[8]

Curaçao ja muut ABC-saaret kuuluvat eteläisen Karibian kuivaan vyöhykkeeseen, ja ilmasto onkin puolikuiva tai kuiva. Kuivakausi on helmikuulta kesäkuulle ja sadekausi syyskuulta tammikuulle.[11] Vuoden keskilämpötila on noin 28 astetta, eikä kesän ja talven välillä ole eroa kuin muutaman asteen verran. Pasaatituulet viilentävät päiviä ja lämmittävät öitä.[5]

Curaçaon kasvillisuus on kuivaa pensaikkoa, josta kohoaa monia pylväsmäisiä kaktuksia. Monien laajojen lahtien rannoilla on mangrovea. Suolaiset ja matalat laguunit ovat tärkeitä vesilinnuille.[12] Suolajärvissä ruokailee muun muassa karibianflamingoja. Ne ovat myös tärkeitä paikallisesti uhanalaisille kalatiiroille ja amerikanpikkutiiroille.[13] Saaren linnustoon kuuluu myös muun muassa savanniaratin ja tornipöllön kotoperäiset alalajit. Nisäkäslajeja saarella elää 11, muun muassa valkohäntäpeuran kotoperäinen alalaji.[14] Curaçaolla tavataan useita iguaanilajeja, sekä sen rannoilla on merikilpikonnien munintapaikkoja.[15]

HistoriaMuokkaa

Ensimmäiset asukkaat ja espanjalaisetMuokkaa

Curaçaon ensimmäiset asukkaat saapuvat saarelle noin 2900 eaa. Orinocojoen alueelta. Espanjalaisten saapuessa vuonna 1499 saarella eli arawakkeja, joiden uskotaan kuluneen caquetioiden heimoon, jotka asuttivat myös Falcónin aluetta ja Guajiran niemimaata.[16]

Espanjalainen tutkimusmatkailija Alonso de Ojeda löysi saaren vuonna 1499.[17] Koska saarelta ei löytynyt arvokkaita metalleja, espanjalaiset pitivät sitä hyödyttömänä. He siirsivät vuonna 1513 lähes kaikki intiaanit työvoimaksi Hispaniolan saaren kaivoksiin. Lisäksi espanjalaiset toivat Curaçaoon encomienda-järjestelmän, jossa encomenderot saivat luvan käyttää intiaaneja työvoimana. Espanjalaiset tuottivat Curaçaolla karjataloustuotteita ja brasilianpuusta saatavaa väriainetta.[18]

HollannilleMuokkaa

Hollannin Länsi-Intian kauppakomppania valtasi Curaçaon vuonna 1634. Saaren pääkaupunki Willemstadista tuli kauppakomppanian Karibian-keskuspaikka.[18] Hollantilaiset antoivat vuonna 1675 Willemstadtille vapaasataman aseman, minkä ansiosta se oli avoinna ulkomaalaisillekin aluksille.[19] Curaçao oli orjakaupan keskus. Vilkkaimpina vuosina 1600-luvun jälkipuoliskolta 1700-luvun alkuneljännekselle saarella kaupattiin 2 500–3 000 orjaa vuodessa. Pääosa orjista kuljetettiin eteenpäin alueen muihin maihin.[20]

Hollannin Länsi-Intian kauppakomppania meni konkurssiin vuonna 1791, ja Curaçao siirtyi suoraan Hollannin alaisuuteen.[20] Hollanti siirtyi vuonna 1795 Ranskalle Batavian tasavaltana. Ranskan ja Britannian erimielisyydet näkyivät myös Karibialla, ja Britannia valtasi myös Curaçaon. Saari kuului Britannialle vuosina 1800–1803 ja 1807–1816, jolloin siitä tuli Alankomaiden kuningaskunnan siirtomaa.[21]

Vaikka alankomaalaiset kehittivät Curaçaon taloutta, saari ajautui 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla taloudellisiin vaikeuksiin orjuuden lakkauttamisen jälkeen vuonna 1863.[21] Venezuela asetti vuonna 1882 kaikille curaçaolaisille tuontitavaroille 30 prosentin lisämaksun. Saaren heikon taloudellisen tilanteen takia monia saarelaisia muutti Kuuban sokeriplantaaseille sekä rakentamaan Panaman kanavaa ja Surinamen rautateitä. Talous kääntyi voimakkaaseen nousuun 1900-luvun alussa. Siihen vaikutti erityisesti Curaçao Petroleum Industry Companyn avaaminen vuonna 1914. Se siirtyi pian Royal Dutch Shellin haltuun, ja sinne kuljetettiin öljyä jalostettavaksi pienillä aluksilla Venezuelan Maracaibojärveltä.[22]

Toinen maailmansota vauhditti Curaçaon taloutta, sillä saaren öljy oli tärkeää liittoutuneille. Koska Alankomaat oli Saksan valtaama, Yhdysvallat perusti saarelle tukikohdan sen turvaamiseksi. Yhdysvallat kohensi saaren liikenneinfrastruktuuria.[22] Talouden nousukausi vauhditti muuttoa Curaçaolle. Saarella oli noin 33 000 asukasta vuonna 1915, ja noin 119 000 asukasta vuonna 1955. Saarelle saapui paljon työntekijöitä Alankomaista, Karibian englanninkielisiltä saarilta, Surinamesta, Kolumbiasta, Venezuelasta ja Madeiralta, ja saaren talous monipuolistui, kun osa uusista tulokkaista siirtyi vähittäiskauppaan ja palveluihin. Väestönkasvun takia saaren terveysalaa uudistettiin, ja saarelle tuotiin alankomaalainen koulutusjärjestelmä.[23]

Yhden osan Alankomaiden kuningaskunnasta muodostanut Alankomaiden Antillit perustettiin vuonna 1948. Se koostui kuudesta Alankomaille kuuluneesta saaresta. Curaçaosta tuli maan hallinnollinen keskus, jossa sen parlamentti kokoontui. Lisäksi jokaisella saarella oli oma paikallisparlamenttinsa. Curaçaolla oli 12 parlamentin 22 paikasta. Aruban jätettyä Alankomaiden Antillit, Curaçaon osuus nousi 14:ään.[24]

Jalostamo alkoi vähentää väkeä vuoden 1960 jälkeen, minkä takia talous alkoi jälleen laskea. Shell jätti saaren vuonna 1985, jolloin Curaçaon hallitus osti jalostamon yhden guldenin symbolisella summalla ja vuokrasi sen venezuelalaiselle PDVSA:lle.[22]

Alankomaiden Antillien asema oli useasti kiivaiden keskusteluiden kohteena, ja jokaisella saarella separatismi sai enemmän kannatusta. Useiden kansanäänestysten jälkeen Alankomaiden Antillit hajotettiin lokakuussa 2010. Curaçaosta ja Sint Maartenista tuli Aruban tavoin oma Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluva alue. Bonaire, Saba ja Sint Eustatius saivat puolestaan erityiskunnan aseman.[24]

PolitiikkaMuokkaa

Curaçao on Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluva autonominen maa, jonka asukkailla on Alankomaiden kansalaisuus.[25] Curaçao ei kuulu Euroopan unioniin vaan se on osa EU:n merentakaisia maita ja alueita. Saaren asukkailla on kuitenkin Alankomaiden kansalaisuuden myötä myös EU:n kansalaisuus.[26] Curaçaon valtionpäämies on Alankomaiden monarkki, jota edustaa kuvernööri.[7] Kuvernööriksi valittiin vuonna 2013 Lucille George-Wout.[27]

Curaçaolla on autonomia maan sisäisin asioihin, mutta Alankomaat vastaa puolustuksesta ja ulkosuhteista. Curaçaon hallitusta johtaa pääministeri.[7] Vuoden 2017 vaalien jälkeen pääministeriksi nelivuotiselle kaudelle valittiin Eugene Rhuggenaath. Parlamantin 21 paikasta kuusi meni Rhuggenaathin puolueelle Partido Alternativa Realille.[28] Äänioikeus on kaikilla 18 vuotta täyttäneillä Curaçaolla asuvilla Alankomaiden kansalaisilla.[7]

TalousMuokkaa

 
Öljynjalostamo Curaçaolla.
 
Curaçaolainen likööritislaamo.

Curaçaon talouden keskeisimpiä tekijöitä ovat kaupankäynti, varustamotoiminta, logistiikka, kuivatelakkapalvelut, kansainväliset finanssipalvelut, öljynjalostus ja matkailu.[5] Talouden pohjana on erityisesti öljynjalostusteollisuus, jossa jalostetaan Venezuelasta tuotua raakaöljyä. Saaren satama on Panaman kanavalle johtavien kauppareittien risteyskohdassa, ja satamaa pystyvät käyttämään myös suuret säiliöalukset. Maracaibojärvi on liian matala valtamerialuksille, joten öljy kuljetetaan sieltä pienemmillä aluksilla Curaçaoon.[7] Venezuelan kriisin takia Curaçaon talous on ollut taantumassa vuodesta 2019 saakka, ja huhtikuussa 2019 maan työttömyysaste oli peräti 21,2 prosenttia.[2]

Curaçao on pyrkinyt monipuolistamaan talouttaan rohkaisemalla kevyttä teollisuutta, mutta käytännössä kaikki kulutustuotteet ja elintarvikkeet joudutaan tuomaan. Siirtomaa-aikana Curaçaolla viljeltiin sokeriruokoa, mutta nykyään merkittävin maatalouskasvi on sitruskasvi, jota käytetään curaçaoliköörin valmistamiseen.[7]

Curaçaolla ja Sint Maartenilla on yhteinen keskuspankki, ja ne käyttävät valuuttana Alankomaiden Antillien guldenia.[5]

Curaçaon kansainvälisen lentoaseman kiitorata on Karibian alueen kolmanneksi pisin, ja sitä käyttää tukikohtanaan useampi alueellinen lentoyhtiö.[29] Curaçaon satamat ovat suojaisia luonnonsatamia, ja niistä suurin on pääkaupungissa Willemstadissa, jossa on kaksi risteilyalusterminaalia ja rahtisatama.[30]

VäestöMuokkaa

Curaçaossa oli maan tilastokeskuksen mukaan 156 223 asukasta vuoden 2020 alussa. Väestö on vähentynyt noin neljällä tuhannella vuoden 2017 jälkeen, jolloin se oli korkeimmillaan.[31] Vuonna 2011 maassa oli väestönlaskennan mukaan 150 563 asukasta. Vuonna 2001 asukkaita oli noin 130 800. Vuosien 2001–2011 keskimääräinen väestönkasvu oli 1,4 prosenttia vuodessa. Väestö on kasvanut erityisesti maahanmuuton ansiosta.[32]

Maahanmuuton seurauksena Curaçaon väestössä muualla syntyneiden osuus on kasvanut. Ulkomailla syntyneiden osuus väestöstä oli vuonna 2011 noin 24 prosenttia. Heistä suurimman osuuden muodostivat Alankomaissa syntyneet. Seuraavaksi eniten syntyneitä oli Dominikaanisesta tasavallasta. Maahanmuuttajat tulivat aiemmin Alankomaiden Karibian siirtokunnista, mutta uudemmat maahanmuuttajat ovat muun muassa Kolumbiasta, Haitista ja Jamaikalta. Noin 90 prosenttia Curaçaon asukkaista on Alankomaiden kansalaisia.[32]

Curaçaolle on muuttanut erityisen paljon naisia, minkä takia vuonna 2011 sataa naista kohti oli vain 84 miestä.[32] YK:n vuoden 2012 tilastojen mukaan vain Latviassa oli vähemmän miehiä kuin Curaçaolla.[33] Saarelle muutetaan erityisesti töiden perässä.[34] Curaçaon väestö on myös selvästi vanhentunut, ja vuoden 2011 väestönlaskussa yli 59-vuotiaiden määrä ylitti ensimmäisen kerran alle 15-vuotiaiden määrän. Vuonna 1960 yli 59-vuotiaita oli 6,7 prosenttia väestöstä, kun vuonna 2011 heidän osuutensa oli jo 19,8 prosenttia.[35] Tästä syystä Curaçaon tilastokeskus on arvioinut, että maa tarvitsee edelleen maahanmuuttoa, jotta väestö voisi kasvaa.[36] Väestöpyramidissä on toisaalta katoa 20–34-vuotiaissa, mikä johtuu 1990- ja 2000-luvuilla tapahtuneen maastamuuton seurauksena. Saarelle muuttaneet eivät ole paikanneet ikärakennetta.[37]

Curaçaon monikulttuurisuutta kuvastaa myös kielitilanne, sillä saarella on kolme virallista kieltä: papiamentu, hollanti ja englanti.[5] Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 78,8 prosenttia perhekunnista käytti papiamentua ja 9,5 prosenttia hollantia.[38]

KulttuuriMuokkaa

 
Värikkyydestään tunnetut talot Willemstadin satamassa edustavat hollantilaista arkkitehtuuria.

Curaçaon kulttuurissa on paljon vaikutteita monista erilaisista taustoista, erityisesti afrokaribialaisilta ja hollantilaisilta. Alankomaan siirtomaaisännyyttä kuvastavat pääkaupungin Willemstadin hollantilaistyyppiset värikkäät rakennukset.[39] Kaupungin historiallinen keskusta on valittu Unescon maailmanperintöluetteloon.[40] Afrokaribialainen kulttuuri näkyy monissa festivaaleissa, rumpumusiikissa ja tansseissa.[39] Tambu on suosittu afrikkalaisperäinen rummuilla säestettävä musiikki- ja tanssityyli.[41]

UrheiluMuokkaa

Baseball on Curaçaon suosituin urheilulaji.[42] Se tuli saarelle jo 1900-luvun alkupuoliskolla dominikaanilaisten työntekijöiden ja venezuelalaisten kauppiaiden myötä.[43] Kesään 2020 mennessä 15 Curaçaolla syntynyttä pelaaja on pelannut Yhdysvaltain baseballin tärkeimmässä ammattilaissarjassa MLB:ssä.[44] Curaçaon jalkapallomaajoukkue perustettiin vuonna 2011 Alankomaiden Antillien hajoamisen jälkeen. Joukkue voitti vuonna 2017 Karibian maiden mestaruusturnauksen Caribbean Cupin.[45]

LähteetMuokkaa

  • Demography of Curaçao. Willemstad: Central Bureau of Statistics, 2014. ISBN 978-99904-1-947-4. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 26.7.2020). (englanniksi)
  • Important bird areas in the Caribbean. Cambridge: BirdLife International, 2008. ISBN 9780946888658. Curaçao kirjasta (PDF) (viitattu 16.8.2020). (englanniksi)
  • Römer-Kenepa, Nolda: ”A Brief History of Curaçao”. Witteveen, Ieteke; Kamps, Wim & Rojer Jr., Guido: Contemporary Curaçao. Amsterdam: Caribpublishing / SWP publishers, 2013. ISBN 9789088504037.

ViitteetMuokkaa

  1. Curacao The World Factbook. CIA. Viitattu 25.8.2016. (englanniksi)
  2. a b c IMF Executive Board Concludes 2019 Article IV Consultation with Curaçao and Sint Maarten 1.4.2020. International Monetary Fund. Viitattu 25.7.2020. (englanniksi)
  3. CountryProfile: Curacao World Development Indicators database. World Bank. Viitattu 25.7.2020. (englanniksi)
  4. Uusi kieliopas, Tammi 2011
  5. a b c d e About Curaçao Netherlandsandyou.nl. Kingdom of the Netherlands. Viitattu 14.8.2020. (englanniksi)
  6. Crow, Melinda: Everything You Need to Know About the ABC Islands Medium. 24.11.2019. Viitattu 25.7.2020. (englanniksi)
  7. a b c d e f g Curaçao Encyclopædia Britannica. 10.4.2019. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 25.7.2020. (englanniksi)
  8. a b Status of Curaçao’s Reefs (PDF) Dutch Caribbean Biodiversity Database. Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)
  9. Important bird areas in the Caribbean, s. 149.
  10. Presentation of Curaçao OCTA. Viitattu 25.7.2020. (englanniksi)
  11. Crow, Melinda: Climate Central Bureau of Statistics Curaçao. Viitattu 25.7.2020. (englanniksi)
  12. Important bird areas in the Caribbean, s. 143
  13. Curaçao Dutch Caribbean Nature Alliance. Viitattu 20.8.2020. (englanniksi)
  14. Background nature Carmabi.org. Viitattu 20.8.2020. (englanniksi)
  15. Curaçao's Nature: Flora and Fauna Curacao Travel & Vacation Guide. Viitattu 20.8.2020. (englanniksi)
  16. Witteveen, Ieteke; Kamps, Wim & Rojer Jr., Guido: Contemporary Curaçao. Amsterdam: Caribpublishing / SWP publishers, 2013. ISBN 9789088504037.
  17. Island of the Giants Curaçao Tourism Board. Viitattu 12.9.2015. (englanniksi)
  18. a b Römer-Kenepa 2013, s. 35–36.
  19. Römer-Kenepa 2013, s. 40–41.
  20. a b Römer-Kenepa 2013, s. 42–43.
  21. a b Römer-Kenepa 2013, s. 44–45.
  22. a b c Römer-Kenepa 2013, s. 46–47.
  23. Römer-Kenepa 2013, s. 51–52.
  24. a b Römer-Kenepa 2013, s. 57–59.
  25. Economy & Government Curacao Travel and Vacation Guide. Viitattu 25.7.2020. (englanniksi)
  26. Kingdom of the Netherlands: One Kingdom – Four Countries; European and Caribbean (PDF) Ministry of Foreign Affairs. Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)
  27. De Gouverneur Kabinet van De Gouverneur. Viitattu 12.9.2015. (englanniksi)
  28. Curaçao General Election Results – 28 April 2017 Caribbeanelections.com. KnowledgeWalk Institute. Viitattu 25.7.2020. (englanniksi)
  29. Curacao Airport Skyscanner Ltd. Viitattu 14.8.2020. (englanniksi)
  30. The Ports Curaçao Ports Authority. Viitattu 14.8.2020. (englanniksi)
  31. Population of Curaçao, January 1st 2020 (XLSX) Central Bureau of Statistics Curaçao. Viitattu 18.8.2020. (englanniksi)
  32. a b c Demography of Curaçao, s. ix.
  33. Demography of Curaçao, s. 16.
  34. Country Report: Curaçao paho.org. Viitattu 19.8.2020. (englanniksi)
  35. Demography of Curaçao, s. 7, 9.
  36. Future population growth depends heavily on migration Curaçao Chronicle. 31.8.2015. Core Communications. Viitattu 12.9.2015. (englanniksi)
  37. Demography of Curaçao, s. 9.
  38. Huishoudens in Curaçao (PDF) Willemstad, Curaçao: Centraal Bureau voor de Statistiek. Viitattu 14.8.2020. (hollanniksi)
  39. a b Curaçao — History and Culture iExplore. Viitattu 14.8.2020. (englanniksi)
  40. Historic Area of Willemstad, Inner City and Harbour, Curaçao UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 14.8.2020. (englanniksi)
  41. Curaçao's Culture & Folklore Curacao Travel & Vacation Guide. Viitattu 14.8.2020. (englanniksi)
  42. Wood, Robert: Sport in Curaçao Topend Sports Website. 2014. Viitattu 14.8.2020. (englanniksi)
  43. Baxter, Kevin: Curacao an island unto itself when it comes to producing big-league ballplayers 26.3.2018. Los Angeles Times. Viitattu 14.8.2020. (englanniksi)
  44. Kelly, Matt: How did Curaçao become a baseball paradise? 6.7.2020. MLB Advanced Media, LP. Viitattu 14.8.2020. (englanniksi)
  45. Smith, Chad: The rise of football in Curaçao and the influence of Patrick Kluivert These Football Times. 19.8.2017. Viitattu 14.8.2020. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa