Euroopan unionin kansalaisuus

Euroopan unionin kansalaisuus on Euroopan unionin (EU) jäsenmaiden kansallisten kansalaisuuksien rinnalla turvaten Euroopan unionin asukkaille tietyt perusoikeudet. EU-kansalaisuus perustuu vuonna 1992 solmittuun Maastrichtin sopimukseen. Vuonna 2007 EU-kansalaisuuden periaatteet vahvistettiin Lissabonin sopimuksella.[1]

Kaikille Euroopan unionin kansalaisille yhtenäistä passia pidetään yhtenä kansalaisuuden symbolina.

Euroopan unionin kansalaisuus toimii jäsenmaiden kansalaisuuden rinnalla sitä täydentäen eikä sitä korvaten. EU-kansalaisuudesta on haettu inspiraatiota myös ns. Pohjoismaiden kansalaisuuteen, sillä vaikka Pohjoismaiden välisten sopimuksien nojalla kansalaisilla on tiettyjä oikeuksia toisissa Pohjoismaissa, mistään kansalaisuudesta ei kuitenkaan puhuta.[2]

Vuosi 2013 oli Euroopan unionin kansalaisuuden teemavuosi, koska Maastrichtin sopimus täytti 20 vuotta.[3]

Oikeudet muokkaa

Euroopan unionin perusoikeuskirja takaa Euroopan unionin kansalaisille mm. seuraavat oikeudet:[4]

  • oikeus äänestää ja asettua ehdolle Euroopan unionin parlamenttivaaleissa
  • oikeus äänestää ja asettua ehdolle toisten jäsenmaiden kuntavaaleissa
  • oikeus hyvään hallintoon
  • oikeus päästä käsiksi pöytäkirjoihin
  • oikeus panna alulle anomuksia
  • oikeus vapaaseen liikkuvuuteen ja asuinpaikkaan
  • oikeus diplomaatti- ja konsulipalveluihin

Viimeinen oikeus tarkoittaa sitä, että EU-kansalaisilla on oikeus saada palvelua toisen EU-maan diplomaattisista edustustoista, mikäli ulkomailla ei ole henkilön kotimaan edustustoa.[5]

Vapaan liikkuvuuden nojalla EU-kansalaiset saavat muuttaa toisiin EU-maihin. Tätä ei tarvitse rekisteröidä paikallisille viranomaisille, jos muutto on väliaikainen ja kestää alle 3 kuukautta. Jäsenmaan omasta lainsäädännöstä riippuen muutosta voidaan tosin vaatia ilmoitus. Mikäli henkilö aikoo oleskella toisessa jäsenmaassa yli 3 kuukautta, tämän tulee rekisteröityä uuden kotimaansa asukkaaksi.[6]

Euroopan unionin kansalaisuuden saaminen muokkaa

Henkilöt, joilla on jonkin Euroopan unionin jäsenvaltion kansalaisuus, on automaattisesti myös EU-kansalaisuus.[7] Näin ollen EU-kansalaisuuden saaminen on kunkin jäsenvaltion oman kansalaisuuslain käsissä.

Poikkeuksia muokkaa

EU-sopimukset pätevät myös sellaisilla Euroopan merentakaisilla alueilla, joiden kansalaiset lasketaan lähtökohtaiseksi EU-kansalaisiksi. Näiden alueiden kansalaisilla on siis Euroopan unionin kansalaisuus unioniin kuuluvan jäsenmaan kansalaisuuden kautta, vaikka itse alue ei kuuluisikaan unioniin. Tällaisia alueita on kolmella EU:n jäsenmaalla:[8]

Lähteet muokkaa

  1. European Union Citizenship Civitas: Institute for the Study of Civil Society. 18.12.2015. Viitattu 29.1.2024. (englanniksi)
  2. Palmgren, Sten & Wetterberg, Gunnar: Pohjoismaiden aika on nyt: Pohjoismaisen kansalaisuuden edellytyksiä ja mahdollisuuksia Tankesmedjan Agenda. 2017. Viitattu 29.1.2024.
  3. EU:n kansalaisuus täyttää 20 vuotta – kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet tutuiksi Virtasen perheen kautta Valtioneuvosto. 17.4.2013. Viitattu 29.1.2024.
  4. Charter of Fundamental Rights of the European Union EUR-Lex. 26.10.2012. Viitattu 29.1.2024. (englanniksi)
  5. 46 artikla - Diplomaatti- ja konsuliviranomaisten antama suojelu European Union Agency for Fundamental Rights. 25.4.2015. Viitattu 29.1.2024.
  6. Residence rights when living abroad in the EU Your Europe. Viitattu 29.1.2024. (englanniksi)
  7. Elämä ja asuminen EU:ssa, EU-kansalaisen oikeudet Euroopan unioni. 2024. Viitattu 29.1.2024.
  8. Hvad er OLT-lande? Folketingets EU-Oplysning. 23.5.2019. Viitattu 29.1.2024. (tanskaksi)