Yhdistynyt Alankomaiden kuningaskunta

Yhdistynyt Alankomaiden kuningaskunta (holl. Verenigd Koninkrijk der Nederlanden, ransk. Royaume-Uni des Pays-Bas) on epävirallinen nimi vuosina 1815–1830 olemassa olleelle valtiolle, joka käsitti nykyiset Benelux-maat. Valtio muodostettiin Wienin kongressissa vuonna 1815 vastapainona Ranskan valtaa vastaan. Valtion muodostivat Yhdistyneet provinssit ja Eteläiset alankomaat, joiden hallitsijaksi valittiin Orania-Nassau-suku, joka hallitsee nykyäänkin Alankomaita. Luxemburgista tehtiin suurherttuakunta, jonka suurherttuana Alankomaiden hallitsija toimi.

Yhdistynyt Alankomaiden kuningaskunta
Verenigd Koninkrijk der Nederlanden (hollanniksi)
Royaume-Uni des Pays-Bas (ranskaksi)
1815–1839
Flag of the Netherlands.svg Royal coat of arms of the Netherlands (1815-1907).svg
lippu vaakuna

United Kingdom of the Netherlands 1815.svg Yhdistyneen Alankomaiden kuningaskunnan sijainti vuonna 1815

Valtiomuoto perustuslaillinen monarkia
Kuningas Vilhelm I (1815–1839)
Pääkaupunki Amsterdam ja Bryssel
Viralliset kielet hollanti ja ranska (Valloniassa)
Lyhenne NL
Motto Je maintiendrai
Kansallislaulu Wien Neêrlands Bloed
Edeltäjä Ranskan ensimmäisen keisarikunnan lippu Ranskan ensimmäinen keisarikunta
Seuraajat Alankomaiden kuningaskunnan lippu Alankomaiden kuningaskunta
 Belgia
 Luxemburg

Yhdistyneen Alankomaiden kuningaskunnan hallinnon keskus vaihteli vuosittain Amsterdamin ja Brysselin välillä. Maan hallitsijana toimi sen koko olemassaolon ajan Vilhelm I.[1]

Kulttuurierot ja erimielisyydet katolilaisenemmistöisen etelän ja protestanttienemmistöisen pohjoisen välillä olivat huomattavat, minkä lisäksi Vilhelm I autoritaarisine hallintatyyleineen herätti ärtymystä maan eteläosissa. Vuonna 1830 Ranskan heinäkuun vallankumouksen inspiroimana tapahtui Belgian vallankumous, joka johti maan jakautumiseen kahtia.[2] Alankomaat tunnusti Belgian eron vuonna 1839.

UlkopolitiikkaMuokkaa

Yhdistynyt Alankomaiden kuningaskunta solmi vuonna 1824 sopimuksen, jossa selviteltiin siirtomaa-alueiden omistajuussuhteita kaukoidässä Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Britit olivat vuosina 1811–1816 miehittäneet alankomaalaisille kuuluneet alueet Itä-Intiassa. Sopimuksessa Sumatran saari luovutettiin Alankomaille ja vastaavasti brittien oikeus pitää Singapore ja Malakka vahvistettiin.[1]

Alankomaiden haltuun siirtyi vuosikymmenien kuluessa uusia alueita Indonesian saaristossa. Palembang tunnusti alankomaalaisten herruuden 1820-luvun alussa, ja 1830-luvun alussa Sumatralla sijaitseva Lampung liitettiin alankomaalaiseen siirtomaaimperiumiin.[3]

Jaavalla alankomaalaisten siirtomaaherruutta koetteli vuodet 1825–1830 kestänyt Jaavan sota, jossa paikallinen aristokraatti Diponegoro johti paikallisesta ylhäisöstä ja muslimiväestöstä koostunutta kapinaliikettä. Alun menestyksestään huolimatta Diponegoro ei onnistunut karkottamaan alankomaalaisia Jaavalta kuten oli suunnitellut, ja hänet karkotettiin Jaavalta Makassariin hänen yritettyään neuvotella antautumisesta alankomaalaisten joukkojen johtajan kenraali Hendrik Merkus de Kockin kanssa maaliskuussa 1830.[3][4]

TalousMuokkaa

Edustajainhuone äänesti vuonna 1818 äänin 87–5 orjakaupan kieltämisen puolesta Alankomaissa. Kuningas Vilhelm I oli jo heinäkuussa 1814 antanut asiasta asetuksen.[5]

Vuonna 1821 Yhdistynyt Alankomaiden kuningaskunta liittyi kultakantaan.[1]

LähteetMuokkaa

  • van der Toorn, Wout: Logbook of the Low Countries. Fulton Books, 2015. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Postma, Johannes: The Dutch in the Atlantic Slave Trade, 1600-1815. Cambridge University Press, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Keat Gin Ooi: Southeast Asia: A Historical Encyclopedia, from Angkor Wat to East Timor. ABC-CLIO, 2004. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. a b c van der Toorn 2015
  2. 1830-1831 The Belgian Revolution rijksmuseum.nl. Viitattu 18.6.2020. (englanniksi)
  3. a b Keat Gin Ooi 2004, s. 436
  4. Keat Gin Ooi 2004, s. 692
  5. Postma 2008, s. 291

Aiheesta muuallaMuokkaa