Alankomaiden Itä-Intia

Alankomaiden entiset siirtomaat Aasiassa

Alankomaiden Itä-Intia (holl. Nederlands-Indië) on niiden alueiden nimitys, jotka olivat Alankomaiden siirtomaaimperiumin osa Kaakkois-Aasiassa vuodesta 1815 joulukuuhun 1949, jolloin Indonesian vallankumouksen seurauksena syntyi itsenäinen Indonesian valtio.[1]

Alankomaiden Itä-Intia
Nederlands-Indië
1816–1949
Flag of the Netherlands.svg Royal coat of arms of the Netherlands.svg
lippu vaakuna

Territorial Evolution of the Dutch East Indies.png
Kartta Alankomaiden Itä-Intian laajenemisesta vuodesta 1800 vuoteen 1942.

Valtiomuoto Alankomaiden siirtomaa
Monarkki Ensimmäinen:
Vilhelm I (1816–1840)
Viimeinen:
Juliana (1948–1949)
Kenraalikuvernööri Ensimmäinen:
Pieter Gerardus van Overstraten (1800–1801)
Viimeinen:
Tony Lovink (1949)
Pääkaupunki Batavia
Muita kaupunkeja Surabaya
Bengkulu
Palembang
Väkiluku (1930) 60 727 233
Uskonnot Alankomaiden reformoitu kirkko
Viralliset kielet hollanti
Kielet malaiji, jaava, kiina
Valuutta Alankomaiden Itä-Intian guldeni
Kansallislaulu Wilhelmus van Nassouwe
Edeltäjät  Acehin sulttaanikunta
Alankomaiden Itä-Intian kauppakomppanian lippu Alankomaiden Itä-Intian kauppakomppania
Balin kuningaskunta
Portugalin Malakan lippu Portugalin Malakka
Riau-Linggan sulttaanikunnan lippu Riau-Linggan sulttaanikunta
Seuraajat Alankomaiden Uuden-Guinean lippu Alankomaiden Uusi-Guinea
Etelä-Molukkien tasavallan lippu Etelä-Molukkien tasavalta
 Indonesia

HallintoMuokkaa

Eri alueilla siirtomaavaltaa toteutettiin eri tavoin. Jaavalla sijaitsi neljän nimellisesti itsenäisen monarkian joukko, joista käytettiin nimitystä Vorstenlanden (suom. ruhtinaskunnat). Osa muualla pätevistä laeista ei koskenut niitä, mutta niissäkin kenraalikuvernöörin edustaja oli ylin auktoriteetti.[2]

Vorstenlandien ulkopuolella valtaa käyttivät nimellisesti bupati-nimellä tunnetut paikallissyntyiset virkamiehet.[3] Heidän valtansa kuitenkin väheni ajan myötä, ja alankomaalaiset alkoivat luottaa enemmän heidän avustajiinsa (patih) ja piirikuntien päihin (wědana).[4]

KulttuuriMuokkaa

Eurooppalaisperäiset kuvataiteet tulivat 1800-luvulla tunnetuiksi Alankomaiden Itä-Intiassa. Semarangilaissyntyinen Raden Saleh vietti yli 20 vuotta Euroopassa, missä sai vaikutteita Eugene Delacroix’lta. Palattuaan Jaavalle 1851 hänestä tuli joksikin aikaa maalari Yogyakartan ja Mangkunegaranin hoveihin.[5]

UskontoMuokkaa

1800-luvulla kristinuskosta tuli ensimmäistä kertaa tekijä Jaavan paikallisväestölle. Vaikka eurooppalainen lähetystyö ei ollut tuloksekasta, syntyi paikallisten kristinuskosta vaikutteita ottaneiden gurujen johtamia lahkoja.[6] Näillä oli usein huomattavia vaikeuksia sekä lähetyssaarnaajien että paikallisten hallitsijoiden kanssa.[7]

Alankomaalaiset pelkäsivät Mekkaan pyhiinvaellukselle lähtevien muslimien olevan mahdollinen kapinahengen lähde. Tämän vuoksi pyhiinvaelluksia Mekkaan pyrittiin aluksi estämään vaatimuksella passista ja 110 guldenin verolla ja pitämällä yllä perinnettä, jonka mukaan seitsemän pyhiinvaellusta entisen Demakin sulttaanikunnan alueelle vastasi yhtä pyhiinvaellusta Mekkaan. Verosta luovuttiin 1852, ja vuosina 1926–1927 Mekkaan matkusti Alankomaiden Itä-Intiasta 52 412 henkeä, mikä oli enemmän kuin mistään muusta maasta.[8]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Ricklefs, M. C.: A History of Modern Indonesia since c.1200. 4th edition. Macmillan International Higher Education, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Cribb, R. B.; Kahin, Audrey: Historical Dictionary of Indonesia. The Scarecrow Press, 2004. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. William H. Frederick and Robert L. Worden (toim.): The National Revolution, 1945-50 Indonesia: A Country Study.. 1993. Library of Congress. Viitattu 4.10.2012.
  2. "In theory the four princely houses [--] ruled their own territories (the vorstenlanden), and Dutch rule was indirect. In fact the Dutch Residents exercised real control there, although there were differences between the principalities and directly ruled areas because of the different legal standing of Dutch authority." Ricklefs 2008
  3. "The bupatis [--] remained in theory the supreme indigenous officials and leaders of their society." Ricklefs 2008
  4. "Increasingly, however, Dutch practice bypassed them and placed greater reliance on their assistants, the patihs. The wědana (district heads, of whom there were 434 in 1900) also grew in importance [--]" Ricklefs 2008
  5. "Raden Saleh (1811–1880), a descendant of the family which ruled Sěmarang under the VOC, spent over twenty years in Europe where he was influenced by Delacroix and became a well-known court painter. After his return to Java in 1851 he painted at the courts of Yogyakarta and the Mangkuněgarang for a time." Ricklefs 2008
  6. "Christianity became, for the first time, an element in indigenous life in the nineteenth century. European missionaries had little success in converting Javanese Muslims, as was also the case in other parts of the Islamic world. But there grew up remarkable communities of indigenous Christians, led by local Christian gurus [--] willing to assimilate Christianity within their Javanese identity and lifestyles [--]" Ricklefs 2008
  7. "[--] having [--] significant conflict with the conventional missionaries sent by Dutch churches. [--] was seen as a threat both by the missionaries and by the government." Ricklefs 2008
  8. Cribb & Kahin 2004, s. 168

Aiheesta muuallaMuokkaa