Eugène Delacroix
Ferdinand Victor Eugène Delacroix [də.la.kʁwa] (26. huhtikuuta 1798 Charenton-Saint-Maurice, Seine, Ranskan ensimmäinen tasavalta – 13. elokuuta 1863 Pariisi, Ranskan toinen keisarikunta)[1] oli ranskalainen romantiikan ajan taidemaalari.
| Eugène Delacroix | |
|---|---|
 Félix Nadarin ottama valokuva Delacroix’sta vuodelta 1852. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 26. huhtikuuta 1798 Charenton-Saint-Maurice, Seine, Ranskan ensimmäinen tasavalta |
| Kuollut | 13. elokuuta 1863 (65 vuotta) Pariisi, Ranskan toinen keisarikunta |
| Taiteilija | |
| Taidesuuntaus | romantiikka |
| Kuuluisimpia töitä |
Dante ja Vergilius helvetissä (1822) Khioksen verilöyly (1824) Vapaus johtaa kansaa (1830) |
 Nimikirjoitus |
|
Elämänvaiheet
muokkaaDelacroix’n isä oli virallisesti Ranskan direktoriohallituksen ulkoministeri Charles-François Delacroix, mutta sitkeiden huhujen mukaan hänen todellinen isänsä olisi ollut valtiomies Charles Maurice de Talleyrand, jota hänen sanottiin ulkonäöltään muistuttavan. On myös väitetty, että Ranskan valtio osti Delacroix’n uran varhaisesta vaiheesta alkaen runsaasti hänen töitään, koska häntä pidettiin Talleyrandin poikana. Delacroix’n äiti Victoire Oeben kuului Oebenin käsityöläissukuun, joka oli valmistanut 1700-luvulta alkaen huonekaluja Ranskan hoville. Delacroix menetti nuorena molemmat vanhempansa.[1][2]
Delacroix osoittautui jo kouluaikoinaan lahjakkaaksi ja kiinnostui taiteesta sekä piirtämisestä sukunsa esimerkin innoittamana. Hän meni vuonna 1815 aikansa tunnustetuimpiin taidemaalareihin kuuluneen Pierre-Narcisse Guérinin oppilaaksi.[1][2] Jo samana vuonna Delacroix perusti itselleen oman ateljeen Pariisin Montmartrelle. Seuraavana vuonna hänet otettiin opiskelijaksi École des Beaux-Arts -taidekouluun, jossa Guérin toimi opettajana. Oppilaitoksessa annettu perinteinen akateeminen taideopetus auttoi Delacroix’ta kehittämään teknisiä taitojaan, mutta tyyliinsä hän sai vaikutteet muualta.[2] Hänen nuoruutensa tärkeimmät vaikutteet tulivat romanttiselta taidemaalarilta Théodore Géricault’lta sekä englantilaiselta Richard Parkes Boningtonilta.[1][2] Delacroix jopa poseerasi Géricault’n vuonna 1818 valmistuneen maalauksen Medusan lautta erään hahmon mallina.[2]
Delacroix’n taiteellinen debyytti oli vuonna 1822 Pariisin salongissa, jossa oli esillä muun muassa hänen ensimmäinen mestariteoksensa, Dante ja Vergilius helvetissä. Teos sai kriitikoilta melko myönteisen vastaanoton, mutta todelliseksi suurmenestykseksi muodostui kaksi vuotta myöhemmin valmistunut Khioksen verilöyly.[1][2] Vuonna 1825 Delacroix teki opintomatkan Lontooseen. Seuraavina vuosina hän maalasi tiheään tahtiin useita mestariteoksiksi katsottuja maalauksia.[1] Hänen tämän kauden työnsä sisälsivät usein väkivaltaisia aiheita, joihin suhtauduttiin ristiriitaisesti, vaikka niiden taiteellisia arvoja kiiteltiinkin.[2] Tänä kautena valmistui myös hänen luultavasti tunnetuin maalauksensa, Ranskassa vuonna 1830 tapahtunutta heinäkuun vallankumousta kuvannut Vapaus johtaa kansaa. Vuonna 1832 Delacroix teki Ranskan lähettilään seurassa puoli vuotta kestäneen virallisen vierailun Espanjaan, Marokkoon ja Algeriaan. Matkan aikana tehdyt havainnot vaikuttivat suuresti hänen taiteeseensa ja merkitsivät käännekohtaa hänen tuotannossaan. Hän käytti myös koko lopun uransa ajan taiteessaan arabimaailmaan liittyneitä aiheita.[1][2]
Pohjois-Afrikan matkan jälkeen Delacroix’n ura siirtyi uuteen vaiheeseen, jossa hän alkoi saada valtiolta paljon tilauksia julkisten rakennusten seinä- ja kattomaalauksista. Ne veivät tämän jälkeen pääosan hänen ajastaan. Hän maalasi koristelut muun muassa Palais Bourbonin kuninkaalliseen salonkiin (1833–1836), saman rakennuksen kirjastoon (1838–1847), Luxembourgin palatsin sisäkupoliin (1840–1847), Louvren taidemuseon Galerie d’Apollon -saliin (1850–1851) ja Pariisin kaupungintalon Salon de la Paix -salonkiin (1849–1853).[2][1] Viimeksi mainitut tuhoutuivat itse rakennuksen mukana vuonna 1871. Samana kautena Delacroix toteutti myös joitain suurimmista öljymaalauksistaan.[1] Delacroix’n viimeinen suurtyö olivat Pariisin Saint-Sulpice-kirkon freskot, joita hän maalasi kahdentoista vuoden ajan 1849–1861.[1][2]
Delacroix valittiin vuonna 1851 Pariisin kaupunginvaltuustoon ja nimitettiin 1855 Ranskan kunnialegioonan komentajaksi. Hänen uransa loppuvaiheessa häntä ylistettiin pikemminkin varhaisten mestariteoksiensa kuin uudemman tuotantonsa ansiosta. Kun hänen töitään oli viimeisen kerran esillä Pariisin salongissa vuonna 1859, ne saivat viileän vastaanoton, mikä herätti hänessä katkeruutta.[2]
Delacroix pysyi naimattomana koko ikänsä, vaikka hänellä olikin useita naissuhteita.[2] Hänestä huolehti vuosikymmenten ajan uskollinen taloudenhoitaja Jeanne-Marie de Guillou ja parin viimeisen vuotensa aikana hän vietti melko eristäytynyttä elämää. Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa Delacroix määräsi, että hänen kuoltuaan kaikki hänen teoksensa muutamaa lukuun ottamatta tulisi myydä julkisessa huutokaupassa. Vuonna 1864 pidetty huutokauppa kesti kaksi viikkoa, koska teoksia oli noin 9 000.[3]
Taide
muokkaa
Delacroix sai opetusta uusklassisessa taiteessa, mutta ihaili itse enemmän muun muassa Peter Paul Rubensin ja Théodore Géricault’n tyyliä, joka merkitsi romantiikan alkua kuvataiteessa.
Hehkuvaan värien käyttöönsä Delacroix sai vaikutteita John Constablen maalaustekniikasta, ja käydessään Englannissa 1825 Delacroix tutustui myös Henry Fuselin, William Blaken sekä William Turnerin töihin. Pitkä matka Pohjois-Afrikkaan 1832 vaikutti lisäksi suuresti hänen dramaattiseen tyyliinsä. Delacroix’n tekniikasta tuli esikuva muille taiteilijoille. Hänen ekspressiivinen värinkäyttönsä vaikutti myös impressionismiin.[4]
Delacroix’n tunnetuin työ on Vapaus johtaa kansaa (1830), joka kuvaa heinäkuun vallankumouksen tapahtumia ja on harvoja Delacroix’n avoimesti poliittisia töitä. Suurin osa Delacroix’n maalauksista perustui kuitenkin kirjallisuuden tai mytologian aiheisiin. Delacroix oli myös suosittu muotokuvamaalari.[5] Yksi hänen tunnetuimmista muotokuvistaan on vuonna 1838 valmistunut muotokuva hänen ystävästään, säveltäjä Frédéric Chopinista.[6]
Delacroix oli poikkeuksellisen tuottelias taiteilija, joka teki yli 800 öljymaalausta, 1 500 pastellia ja akvarellia ja lähes 7 000 piirrosta.[5] Hän jätti jälkeensä myös laajat ja perusteelliset muistiinpanot, jotka on myöhemmin julkaistu.[1]
Delacroix’n viimeisten elinvuosien ateljeekoti Pariisin keskustassa on ollut vuodesta 1971 Musée national Eugène Delacroix -niminen kotimuseo.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h i j k René Huyghe: Eugène Delacroix (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 2.7.2014.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Pinx. Maalaustaiteen mestareita: osa 3, Todellisuus ylittää ihanteet, s. 118–121. WSOY 2004.
- ↑ a b Pinx, s. 146–148.
- ↑ Delacroix, Eugène Web-museum Paris
- ↑ a b Eugene Delacroix (1798-1863) Encyclopedia of Art. visual-arts-cork.com.. Viitattu 12.5.2012.
- ↑ Pinx, s. 127.
Aiheesta muualla
muokkaa