John Constable

brittiläinen taidemaalari

John Constable (11. kesäkuuta 1776 East Bergholt, Suffolk31. maaliskuuta 1837 Hampstead, Lontoo) oli brittiläinen kuvataiteilija.

John Constablen omakuva vuodelta 1806. Tämä on ainoa varmasti aito Constablen omakuva, muiden aitous on kiistanalainen.

Constable oli ensimmäisiä ulkoilmamaalareita, jotka käyttivät alla prima eli kertamaalaustekniikkaa.[1]

ElämänvaiheitaMuokkaa

Nuoruus ja taideuran alkuvaiheetMuokkaa

Constablen isä oli varakas mylläri, joka kävi myös viljakauppaa ja omisti pienen laivan. Isä halusi pojastaan yritykselleen jatkajaa, mutta tavattuaan taiteen tuntija Sir George Beaumontin vuonna 1795 poika päätti omistaa elämänsä taiteelle. Hän pääsi vuonna 1795 opiskelemaan maan korkeatasoisimpaan taideoppilaitokseen, Royal Academyyn, ja tässä vaiheessa isä hyväksyi vastahakoisesti poikansa ammatinvalinnan. Ollessaan uransa huipulla hän ei unohtanut taustaansa maaseudulla vaan piti sitä merkittävänä inspiraatiolähteenä taiteelleen. Hän myös kuvaili lapsuuttaan maaseudulla hyvin onnelliseksi.[2][3][4]

Vuonna 1802 Constable hylkäsi hyvin palkatun työn sotilasakatemian piirustuksenopettajana. Hän halusi omistautua kokonaan maisemamaalaukselle. Hänellä oli samana vuonna töitä ensimmäistä kertaa esillä taideakatemian näyttelyssä.[2]

Tehtyään kokeiluja öljyväreillä Constable päätyi maalaamaan akvarelleja. Hän maalasi niitä tehtyään kuuluisan maalausmatkansa Järviseudulle syksyllä vuonna 1806. Maalausmatkalla tehdyt työt olivat esillä vuosina 1807 ja 1808, mutta suuri yleisö ei niistä kiinnostunut. Heikon taloudellisen tilanteensa vuoksi hän ryhtyi maalaamaan muotokuvia.[2][4]

Vaikka Constable oli jo asettunut asumaan Lontooseen, hän vieraili usein lapsuusmaisemissaan. Eräällä vierailullaan hän tapasi Maria Bicknellin, jonka isoisä oli paikallisen koulun rehtori. Nuoret olivat tavanneet ensi kertaa jo vuosia aikaisemmin, mutta nyt heidän välillään syttyi rakkaus. Bicknellin isoisä vastusti avioliittoa, sillä piti Constablen sukua alempiarvoisena.[2]

Koska Constable oli lähes rahaton, hän ei olisi pystynyt elättämään perhettä. Hän kävi Bicknellin kanssa salaista kirjeenvaihtoa, ja nuoret avioituivat vuonna 1816, Constablen isän kuoltua. Taiteilija ei rikastunut perinnöllä mutta pystyi nyt elättämään perheensä.[4]

AmmattitaiteilijanaMuokkaa

Vuonna 1819 Constable sai myytyä ensimmäisen merkittävän työnsä, ja kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin Royal Academyn jäseneksi. Hän piti tuolloin näyttelyn, ja näyttelyn nähnyt ranskalainen taiteilija Theodore Gericault kehui Constablen töitä Pariisissa. Nyt niistä kiinnostuttiin, ja taidevälittäjä osti neljä työtä. Yksi töistä oli esillä Pariisissa ja voitti vuonna 1824 kultamitalin.[3]

Constablen taiteessa tapahtui tähän aikaan muutos. Hänen siveltimen käyttönsä vapautui ja työt muuttuivat emotionaalisemmiksi. Ammatillisen menestyksen rinnalla yksityiselämään tuli varjoja. Vaimo Maria sairastui tuberkuloosiin. Perhe muutti Lontoon pohjoisosaan Hampsteadiin, missä ilma oli keskustaa puhtaampaa. Lääkärien kehotuksesta perhe muutti tuolloin muodikkaaksi tulleeseen Brightoniin, jonka meri-ilma sopi tuberkuloosipotilaalle Lontoota paremmin. Constable ei pitänyt brigtonilaisista, mutta hän piti sitä ympäröivistä seuduista, ja hänen taiteensa muuttui siellä kokeellisemmaksi. Jotkut taidehistorioitsijat ovat pitäneet hänen Brightonin kautensa töitä impressionismin varhaistöitä, mikä on kuitenkin ylitulkintaa.[2][4]

Aikalaiset vertailivat Constablea William Turneriin, ja tarinat kertovat heidän kilpailuistaan. Turner oli aluksi akateemisen tyylin maalari ja Joshua Reynolds tuki häntä. Constablen öljyväriluonnosten ja Turnerin myöhäiskauden töillä on löydettävissä yhtäläisyyksiä, tosin Turner pyrki töillään suurempaan dramaattisuuteen.[4]

1820-luvulla Constable sai töitään myytyä, ja myös kriitikot kehuivat niitä. Hänen työnsä esittivät Englannin maisemia abstrakteina, niissä ei näy jälkiä alkavasta teollistumisesta eikä talouslaman aiheuttamista mellakoista. Constable, joka oli vakaumuksellinen tory, halusi esittää maansa vakiintuneen, vanhan hyvän järjestyksen mukaisesti.[2]

Maaliskuussa 1828 Constablen appi kuoli, mikä johti perheen taloudellisen aseman paranemiseen. Perheeseen oli syntynyt juuri seitsemäs lapsi. Lapsen syntymä raunioitti Maria Constablen terveyden, ja hän kuoli marraskuussa 1828, vain 41-vuotiaana. Seuraavana vuonna Constable nimitettiin taideakatemian jäseneksi. Nimitystä oli edeltänyt akatemiassa pitkä keskustelu, sillä Constablea pidettiin vaikeana persoonana.[4][2]

Viimeiset vuodetMuokkaa

Constablen 1830-luvun kirjeistä huokuu masentuneisuus. Hän piti perheen seitsemän lapsen kasvattamista yksin raskaana velvollisuutena. Masennusta ei mitenkään auttanut se, että hänen töitään arvioitiin julkisuudessa rajusti. Saman ankaran ryöpytyksen kohteeksi joutui myös Turner.[2][4]

Viimeisinä vuosinaan Constable piti luentosarjan maisemamaalauksesta Royal Academyssa, Worcesterin Athenaeumissa ja Hampsteadin kirjallisuus- ja tiedeseurassa. Hän päätti julkaista kansiollisen mezzotintojaan, mutta ei onnistunut herättämään ostavan yleisön mielenkiintoa. Nykyään ne ovat haluttuja ja arvokkaita. Constable kuoli ateljeessaan vuonna 1837. Omana aikanaan hän oli tunnetumpi Ranskassa kuin kotimaassaan.[4][5]

Viimeisinä vuosinaan Constable siirtyi öljyväreistä akvarelleihin ja piirtämiseen. Hän oli korostetun konservatiivinen eikä voinut hyväksyä nuoren polven taidetta, joka piti Joshua Reynoldsista lähtevää taideperintöä turhana. Heidän mielestään taiteen piti kuvata uutta teollistuvaa yhteiskuntaa. [2]

Nykyään Constablen töiden sisällöstä käydään keskustelua. Toiset tutkijat haluavat liittää näkemyksiä maalausaikansa politiikasta ja toisten mielestä ne ihailevat sitä, mitä pidettiin tuolloin "englantilaisuutena". [2]

TeoksiaMuokkaa

ArviointiaMuokkaa

Constable oli merkittävä taiteilija aikana, jolloin Englannissa maisemaalaus oli merkittävänä taidemuoto. Hänen tapansa valita aiheensa poikkesi muista: kun muut taiteilijat matkustivat joukoittain ikuistamaan merkittäviä luonnonnähtävyyksiä, maalasi Constable maisemia jotka liittyivät hänen sukuunsa tai olivat olleet muuten merkittäviä hänen elämässään. Lisäksi hän rikkoi vallitsevaa taidehierarkiaa: kun toiset taiteilijat kuvasivat idealisoituja maisemia, joissa tapahtui merkittäviä mytologisia tai historiallisia tapahtumia, otti Constable aiheekseen maisemat, joissa tehtiin arkista maanviljelijän työtä. Yhdessä maalauksessa oli aiheena taiteilijan isän puutarha ja toisessa ladot.[2] [6]

Elinaikanaan Constable oli tunnettu, mutta ei kuitenkaan suuren yleisön suosikki. Vuonna 1843 ilmestyi Charles Robert Leslien Constablen elämäkerta, josaa luotiin kuvaa vakavasta ja omistautuneesta taiteilijasta, joka taisteli olosuhteita vastaan. Teos perustui Constablen kirjeisiin, mutta oli myös osittain fiktiivinen. Teoksessa kirjoittaja halusi häivyttää Constablen vähemmän mairittelevat luonteenpiirteet. [2]

LähteetMuokkaa

  1. Marylin Scott: Öljyvärimaalauksen tietokirja, s. 62, Mäkelä 2006, ISBN 951-882-628-9
  2. a b c d e f g h i j k l John Constable Britannica
  3. a b Biography john-constable.org
  4. a b c d e f g h Life and legacy, John Constable theartstory.org
  5. BBC
  6. http://www.metmuseum.org/toah/hd/jcns/hd_jcns.html

Aiheesta muuallaMuokkaa