Surabaya

kaupunki Indonesiassa

Surabaya on Indonesian toiseksi suurin kaupunki Jakartan jälkeen. Surabayan asukasluku on yli 2,3 miljoonaa (2016).[1] Se sijaitsee Jaavan saarella, ja se on Itä-Jaavan provinssin pääkaupunki.[2][3]

Surabaya

Surabaya

Koordinaatit: 7°14′0″S, 112°44′0″E

Valtio  Indonesia
Provinssi Itä-Jaava
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 274,06 km²
Väkiluku (2016) 2 374 658
Aikavyöhyke UTC+7

















Surabayassa on kuumaa ympäri vuoden, syys-marraskuussa keskimääräinen ylin lämpötila on 33 astetta, muulloin 30-31 astetta. Eniten sataa tammikuussa, vähiten heinä-lokakuussa.[4]

Surabayan tärkeimpiä vientituotteita ovat muun muassa sokeri, tupakka sekä kahvi. Kaupungissa on useita yliopistoja, joista merkittävin on Airlanggan yliopisto. Lentoliikennettä palvelee Juandan kansainvälinen lentoasema.

13. toukokuuta 2018 itsemurhapommittajat iskivät kaupungissa kolmeen kristittyjen kirkkoon. Lisäksi yksi pommi räjähti asuintalossa jo valmisteluvaiheessa. Seuraavana päivänä tehtiin toinen pommi-isku pääpoliisiasemalle. Pommittajat olivat kolmesta perheestä ja pommittajien joukossa oli jopa perheiden 9-vuotiaat lapset.[5][6]

Lähteet muokkaa

  1. Population of Cities in Indonesia Population (2016) worldpopulationreview.com. Viitattu 22.10.2016. (englanniksi)
  2. East Java indonesia-tourism.com. Viitattu 22.10.2016. (englanniksi)
  3. Provinces of Indonesia statoids.com. Viitattu 22.10.2016. (englanniksi)
  4. Surabaya Climate World Meteorological Organization WMO. Viitattu 5.11.2017.
  5. https://www.independent.co.uk/news/world/asia/indonesia-attacks-terror-police-headquarters-suicide-bomb-churches-isis-islamist-a8350426.html
  6. https://edition.cnn.com/2018/05/13/asia/indonesia-attacks-surabaya-intl/index.html
Tämä Aasiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.