Indonesian vallankumous
Indonesian vallankumous oli kansannousu ja aseellinen konflikti Indonesiassa. Se johti maan itsenäistymiseen Alankomaiden vallasta vuonna 1949 ja alkoi, kun Alankomaat pyrki toisen maailmansodan jälkeen palauttamaan valtaansa Hollannin Itä-Intian. Japanilaisten kanssa yhteistyöhön 1942 ryhtyneet Sukarno ja Muhammed Hatta olivat julistaneet Indonesian itsenäiseksi tasavallaksi 17. elokuuta 1945, kaksi päivää sen jälkeen, kun maata miehittänyt Japani oli ilmoittanut antautuvansa.[2]
| Indonesian vallankumous | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
 Alankomaiden kuningaskunta (vuodesta 1946) Alankomaiden Itä-IntiaAlankomaiden Itä-Intian armeija NICA Indonesian autonomiset alueet  Pontianakin sulttaanikuntaPao An Tui  Yhdistynyt kuningaskunta (vuoteen 1946) Australia Brittiläinen Intia Japani (vuoteen 1946)
| |||||||
| Komentajat | |||||||
|
|
| ||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
noin 250 000 |
noin 270 000 | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
97 421 Indonesian kuolemaa[1] |
980 brittiä | ||||||
|
Indonesialaisten uhrien joukossa on sekä siviilejä että taistelijoita | |||||||
Alankomaat menettivät Alankomaiden Itä-Intian jo 1942, kun japanilaiset valloittivat sen.[3] Japanilaiset julistivat muodollisen itsenäisyyden naapurimaille vuonna 1943, ja vuonna 1944 he vakuuttivat, että ei vain Jaava vaan koko saaristo saisi itsenäisyyden. Tämä innosti Sukarnoa ja Hattaa, ja vuonna 1945 kutsuttiin kokoon kansalliskokous valmistelemaan perustuslakia Jaavan, Sumatran ja koko itäisen saariston valtiolle. Komitean mukaan uuden valtion piti sisältää sekä Hollannin että Portugalin ja Britannian entisiä siirtomaita alueella. Sukarno halusi sekulaarista yhtenäisvaltiota, Hatta liittovaltiota ja muslimijohtajat islamilaista valtiota. Kompromissina syntyi Jakartan sopimus, joka velvoitti muslimit noudattamaan islamin lakeja. Sukarnosta tuli presidentti ja Hattasta varapresidentti.[4]
Kesäkuun 1. päivänä 1945 Sukarno piti puheen, jossa hän määritteli uuden valtion perusarvot. Japani antautui 15. elokuuta 1945, ja Indonesia kiirehti julistautumaan itsenäiseksi kaksi päivää myöhemmin. Hollantilaiset olivat päättäneet ottaa entisen siirtomaavaltansa takaisin japanilaisilta, mutta natsien miehittämällä emämaalla ei ollut siihen voimavaroja. Liittoutuneet valvoivat saaria etäältä ja rantautuivat vasta syyskuun lopulla.[4]
Indonesialaiset nahistelivat keskenään, etniset, uskonnolliset ja yhteiskuntaluokkien väliset erot kärjistyivät. Vallankumouksen verisin yhteenotto käytiin Surabayassa 28. lokakuuta brittijoukkojen ja indonesialaisten aseistettujen ryhmien välillä.[4]
Hollantilaiset pyrkivät aluksi rakentamaan Brittiläisen kansainyhteisön tyyppistä valtioliittoa ja vasta vuonna 1949 Alankomaat tunnusti Indonesian liittovaltion itsenäisyyden. Liittovaltiossa oli 16 Alankomaiden määrittelemää osavaltiota. Ne yhdistyivät kuitenkin yhdeksi valtioksi vuonna 1950.[4]
Taustat ja sodan alku muokkaa
Hollanti pyrki palauttamaan valtansa Indonesiassa Hollannin Itä-Intiaksi japanilaisten miehityksen jälkeen Ranskan Indo-Kiinan (Vietnam) tapaan, mutta Saksan miehityksestä heikentyneenä se ei kyennyt siihen itse heti Japanin antauduttua, vaan alueen muodollinen hallinta jäi Kaakkois-Aasian ylipäällikölle, amiraali Louis Mountbattenille. Liittoutuneet päättivät antaa Indonesian olla antautuneiden japanilaisten valvonnassa siihen asti, kunnes Brittiläisen kansainyhteisön joukot saapuisivat Jaavalle syyskuun lopulla 1945. Japanilaiset komentajat sallivat indonesialaisnationalistien hankkia aseita osittain peläten Japanin miehityksestä seuraavia mahdollisia paikallisten kostotoimia.[2]
Indonesian itsenäistymistä varten muodostettu 135-jäseninen tutkimuskomitea (Investigating Committee for Preparatory Work for Indonesian Independence) pyrki indonesialaisvallan vakiinnuttamiseen ennen hollantilaisten palaamista. Kansallisia vaaleja ei ehditty pitämään, minkä vuoksi se muuttui Indonesian keskuskansalliskomiteaksi (Central Indonesian National Committee). Tilanne maassa muuttui sekavaksi lainvalvonnan puutteessa, mm. väestö kapinoi hollantilaisten ja japanilaisten kanssa usein yhteistyössä ollutta paikallista johtoa kohtaan, ja itsenäisyysliikkeen nuorten aktivistien (Pemuda) toimia ei välttämättä voinut erottaa rikollisesta toiminnasta. Lopulta suurin osa väestöstä kuitenkin alkoi vastustaa hollantilaisvallan paluuta.
Ensimmäinen suurehko yhteenotto sattui 28. lokakuuta 1945 Itä-Jaavan Surabayassa, missä Pemuda ja muut aseistetut indonesialaisryhmät ottivat yhteen brittijoukkojen kanssa satojen kuollessa. Brittikomentaja A. W. S. Mallaby järjesti vastahyökkäyksen, missä 10. marraskuuta–24. marraskuuta 1945 kuoli tuhansia.lähde? Myös Mallaby itse sai surmansa.[2]
Marraskuussa 1945 Sutan Sjahririn (tai Syahrir) ponnistusten ansiosta Indonesiaan julistettiin uusin parlamentaarisin muodoin tasavalta, minkä tuloksena hän johti kolmea hallitusta tullen sijaisensa Amir Sjarifuddin syrjäyttämäksi kesäkuussa 1947.[2] Sjahrir pyrki eroon japanilaismiehityksen aikana yhteistyöstä tehneistä indonesialaispoliitikoista.
Autonomian tunnustus ja sodan laajentuminen muokkaa
Hollantilaiset – ymmärrettyään etteivät kykene ottamaan Indonesiaa haltuunsa entisin ehdoin – suostuivat neuvottelemaan brittien välityksellä indonesialaisten kanssa ja solmivat 12. marraskuuta 1946 Linggajatin sopimuksen Indonesian kanssa. Sopimuksessa Hollanti tunnustaa Indonesian tasavaltalaishallinnon Jaavalla ja Sumatralla, ja Hollanti, Indonesian tasavalta (Jaava ja Sumatra) ja itäiset saaret muodostavat hollantilais-indonesialaisen unionin. Itäisellä saaristolla olisi löyhä liittovaltiosuhde Indonesian yhdysvaltojen tasavaltaan. Indonesian yhdysvaltojen tasavalta käsittäisi Jaavan ja Sumatran saaret, eteläisen Kalimantan ja suuren idän: Sulawesin, Malukun, pienet Sunda-saaret ja läntisen Uuden-Guinean. Indonesian keskuskansalliskomitea hyväksyi sopimuksen vasta maaliskuussa 1947, ja se allekirjoitettiin hollantilaisten kanssa vasta 25. toukokuuta 1947.[2]
21. heinäkuuta 1947 hollantilaiset aloittivat indonesialaisnationalistien vastaisen poliisitoimen väittäen, että Linggajatin sopimusta vastaan oli rikottu. Hollantilaisjoukot ajoivat indonesialaisjoukot pois Sumatralta sekä itäiseltä että läntiseltä Jaavalta eristäen ne Jogjakartan alueelle Keski-Jaavalle. Kansainvälisen tutkinnan tuloksena hollantilaisten operaatiolle ei löydy perustetta.
Yhdistyneet kansakunnat perusti komitean edistämään neuvotteluratkaisua. USS Renvillellä 17. tammikuuta 1948 solmittu sopimus tunnusti Hollannin väliaikaisen hallinnon sen poliisitoimessa indonesialaisilta miehittämään alueeseen, mutta edellytti, että alueiden poliittinen tulevaisuus ratkaistaisiin kansanäänestyksin.[2]
Hollantilaisten lisäksi Jaavalla alkoi vaikuttaa myös islamilainen teokratiaan pyrkivä Kartosuwirjon johtama liike, mikä nautti myös kjain (uskonnolliset johtajat) tukea. Sen tavoitteena oli perustaa Indonesian islamilaisvaltio (Negara Islam Indonesia tai Darul Islam). Kartosuwirjo otettiin kiinni ja teloitettiin 1962.[2]
Syntyneessä tilanteessa myös kommunistipuolue PKI ja Tan Malakan johtamat trotskilaiset voimat lähtivät liikkeelle. Syyskuussa 1948 PKI otti yhteen Indonesian tasavaltalaisjoukkojen kanssa Surakartassa. Kommunistit perääntyivät Itä-Jaavalle Madiuniin kehottaen väestöä kapinaan. Tasavaltalaisjoukot surmasivat PKIn johtaja Musson.
Yhdysvallat muutti suhtautumistaan ja alkoi painostaa Hollantia suostumaan indonesialaisten itsenäisyysvaatimuksiin, koska piti Indonesian tasavaltalaisia takeena antikommunistisesta toiminnasta, vaikka Hollanti oli aikaisemmin yrittänyt esittää kansallisuusliikkeen muodostavan päinvastoin kommunistisen uhan Indonesiassa. PKI muodostui uudelleen 1960-luvulla poliittiseksi voimaksi.
Madiunin tapahtumien jälkeen hollantilaisjoukot ryhtyivät toiseen poliisitoimeensa indonesialaisia vastaan. 19. joulukuuta 1948 otettiin kiinni Jogjakarta. Tasavaltalaispresidentti Sukarno sekä varapresidentti ja pääministeri Hatta niin ikään otettiin kiinni ja karkotettiin Bankalle Pohjois-Sumatralla.[2]
Sodan loppu muokkaa
Hollannin kovat otteet herättivät pahennusta Yhdistyneiden kansakuntien vastaitsenäistyneiden aasialaisvaltioiden keskuudessa, mm. Intiassa, mikä sai Yhdysvallatkin huolestumaan. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto antoi tammikuussa 1949 päätöksen, jonka mukaan Hollannin oli palautettava tasavaltalaishallinto Indonesiaan. Hollannin oli myös annettava kaikki valta indonesialaisille 1. heinäkuuta 1950 mennessä.[2]
Asiaa koskevat pyöreän pöydän neuvottelut käytiin Indonesian tasavallan, Hollannin poliisioperaation jälkeen perustaman Indonesian federaation ja Hollannin hallituksen kesken Haagissa 23. elokuuta–2. marraskuuta 1949.[2]
Hollanti myöntyi suvereniteetin myöntämiseen Indonesialle, mutta läntinen Uusi-Guinea jäi sen haltuun. Tasavaltalaiset puolestaan sitoutuivat pitämään perustuslakia säätävän kansankokouksen vaalit ja suostuivat maksamaan Hollannille 4,3 miljardiin guldeniin nousevan Indonesian velan. Hollanti luopui Indonesiasta 27. joulukuuta 1949.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ Jumlah Korban Indonesia – Imperial & Global Forum historibersama.com.
- ↑ a b c d e f g h i j k William H. Frederick and Robert L. Worden (toim.): Indonesian National Revolution 1945-1950 Indonesia: A Country Study.. 1993. Library of Congress, USA.. Viitattu 17.10.2014.
- ↑ Indonesia timeline BBC
- ↑ a b c d William H. Frederick and Robert L. Worden (toim.): The National Revolution, 1945-50 Indonesia: A Country Study.. 1993. Library of Congress. Viitattu 4.10.2012.
