Eduskuntavaalit 1970
Suomen 25. eduskuntavaalit järjestettiin 15.–16. maaliskuuta 1970. Vaalien jälkeen muodostettiin Karjalaisen II hallitus, jota seurasi Auran II hallitus ja Paasion II hallitus.
 | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
Protestivaalit muokkaa
Vuoden 1970 eduskuntavaaleja on kutsuttu protestivaaleiksi, mihin vaikutti kaksi toisistaan riippumatonta ajan ilmiötä, nuorisoradikalismi ja yhteiskunnan rakennemuutos.
Toisaalta porvaristo toi julki kyllästymisensä virkanimitysten politisoitumiseen ja poliittisen ilmaston yleiseen vasemmistolaistumiseen, jota olivat ruokkineet perinteisiä arvoja, varsinkin uskontoa ja isänmaallisuutta ravistelleet opiskelijaradikalismi (muun muassa Teiniliitto) ja niin sanottu ”Reporadio”. Koiviston hallituksen opetusministeri Johannes Virolainen asettui näkyvästi tukemaan radikaaliopiskelijoiden korkeakoulujen hallintoon ajamaa niin sanottua mies ja ääni -periaatetta, jota poliittinen oikeisto vastusti voimakkaasti ja jonka se saikin torjutuksi juuri vaalien edellä. Nämä ilmiöt toivat vaalivoiton Kokoomukselle, josta tuli – vaikkakin äärimmäisen niukasti – suurin porvaripuolue ensimmäisen kerran historiansa aikana, ja läpimurron uudelle poliittiselle tulokkaalle Suomen Kristilliselle Liitolle (nyk. Kristillisdemokraatit).
Toisaalta etenkin maaseutuäänestäjät esittivät vastalauseensa Paasion ja Koiviston hallitusten ajamalle kovalle rakennemuutospolitiikalle. Juuri ennen vaaleja oli hyväksytty lait lehmien teurastuspalkkioista ja peltojen "paketoinnista" eli viljelemättä jättämisestä, millä pyrittiin ratkaisemaan maatalouden ylituotanto-ongelma; tuolloin puhuttiin yleisesti "voi- ja viljavuorista". Raju rakennemuutos aiheutti etenkin Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa suuren työttömyyden, mistä seurasi suoranainen maaltapako, monien maatilojen autioituminen, muuttoliike lähiöihin suurten Etelä-Suomen kaupunkien liepeille ja voimakas siirtolaisuus Ruotsiin. Tämä ilmiö koitui erityisesti Veikko Vennamon johtaman Suomen maaseudun puolueen hyväksi ja sen hätkähdyttävä nousu yhden miehen eduskuntaryhmästä keskisuureksi puolueeksi olikin vaalien leimallisin piirre. Tärkeä rooli SMP:n menestyksessä oli maaseutuäänestäjiin vedonneella kansanomaisella puoluesihteerillä Eino Poutiaisella.[1]
Yleisradion vaali-iltana lähettämä tulosilta muistetaan pieleen menneestä tulosennusteesta, sen aikaisten tietokoneiden rajallisen keskusmuistin takia tulosennusteohjelmistoon ei pystytty Suomen maaseudun puolueelle varaamaan kaksinumeroista paikkaennustetta jonka seurauksena tietokone ennusti SMP:lle vain yhdeksää kansanedustajapaikkaa. [2]
Kansanedustajat muokkaa
Näissä vaaleissa edustajien vaihtuvuus oli poikkeuksellisen suurta. Toinen huomiota herättävä piirre oli, että kansanedustajien keski-ikä aleni tuntuvasti. Tämä johtui siitä, että ns. suuret ikäluokat olivat päättyneen vaalikauden aikana saavuttaneet äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden. Lisäksi äänioikeusikäraja oli edellisten vaalien jälkeen alennettu 21 vuodesta 20 vuoteen. Eduskuntaan päässeiden joukossa olikin paljon alle 30-vuotiaita.
Eduskuntaan nousseita uusia kansanedustajia olivat mm. Matti Ahde, Ralf Friberg, Tellervo M. Koivisto, Kaisa Raatikainen, Kalevi Sorsa, Ulf Sundqvist ja Erkki Tuomioja (SDP), Elsi Hetemäki-Olander, Harri Holkeri, Eeva Kauppi, Pertti Salolainen, Ilkka Suominen, Niilo Tarvajärvi ja Juha Vikatmaa (Kok.), Ahti Pekkala, Matti Ruokola, Taisto Tähkämaa ja Paavo Väyrynen (Kesk.), Anna-Liisa Jokinen, Matti Järvenpää, Niilo Koskenniemi ja Terho Pursiainen (SKDL), Heikki Kainulainen, J. Juhani Kortesalmi, Eino Poutiainen, Olavi Tupamäki ja Mikko Vainio (SMP), Pär Stenbäck (RKP), Pekka Tarjanne (LKP), sekä Raino Westerholm (SKL). Alle 25-vuotiaita näistä oli viisi: Ahde, Sundqvist, Tuomioja, Väyrynen ja Pursiainen.
Eduskuntapaikastaan luopuivat mm. Kokoomuksen Margit Borg-Sundman ja Niilo Kosola, SDP:n Artturi Koskinen ja L.A. Puntila, Keskustan Leo Häppölä, Matti Kekkonen, Atte Pakkanen, Wiljam Sarjala ja Kustaa Tiitu, SKDL:n Antti Kinnunen, RKP:n Magnus Kull ja Torsten Nordström, sekä Liberaalien Irma Karvikko ja Armas Leinonen. Putoajia taas olivat SDP:n Voitto Hellsten, Kaarlo af Heurlin, Väinö Leskinen, Eino Raunio ja Arvo Salo, Keskustan Mauno Jussila, Kerttu Saalasti, Veikko Savela, V. J. Sukselainen ja Juho Tenhiälä, SKDL:n Georg Backlund, Toivo Friman, Kaino Haapanen, Aarne Saarinen, Leo Suonpää ja Eino Tainio, Liberaalien E. J. Paavola ja Tuure Salo, sekä TPSL:n koko eduskuntaryhmä.
Vaalien tulos, ennen kaikkea SMP:n menestys, oli järkytys presidentti Urho Kekkoselle, joka kieltäytyi jyrkästi hyväksymästä Kokoomusta ja SMP:tä hallitukseen vedoten ulkopoliittisiin syihin. Kun Koiviston hallitus jätti paikkansa, uutta poliittista hallitusta ei saatu muodostetuksi ja tilalle nimitettiin toukokuun puolivälissä Teuvo Auran "vapaapalokunnaksi" kutsuttu virkamieshallitus. Vasta heinäkuussa Ahti Karjalainen sai kootuksi uuden enemmistöhallituksen.
Vaalien jälkeen eduskunta joutui ennenkokemattoman pulman eteen, kun ilmeni, että eräät nuoret mieskansanedustajat eivät olleet valituiksi tullessaan vielä suorittaneet asevelvollisuuttaan. Valtiopäiväjärjestyksen siihenastisen sanamuodon mukaan vakinaisessa palveluksessa olevaa sotilasta ei voitu valita kansanedustajaksi, ja nämä nuoret edustajat olisivat menettäneet paikkansa varusmiespalveluksensa ajaksi varamiehilleen. Pulmasta selvittiin muuttamalla valtiopäiväjärjestystä siten, ettei armeijaan joutuvan kansanedustajan toimi katkea asepalveluksen vuoksi ja että myös varusmies voi asettua ehdokkaaksi vaaleissa.[3]
Muutoksia eduskunnan kokoonpanossa muokkaa
SDP:n kansanedustaja Antero Väyrynen kuoli elokuussa 1970 ja hänen tilalleen tuli liikennöitsijä Ville Tikkanen. Kokoomuksen Juha Rihtniemi kuoli tammikuussa 1971 ja hänen tilalleen tuli lääketieteen lisensiaatti Anna-Kaarina Aalto. SDP:n Eero Laine kuoli toukokuussa 1971 ja hänen tilalleen tuli kansalaiskoulunopettaja Mauno Forsman. Keskustan Artturi Jämsén siirtyi Keski-Suomen läänin maaherraksi kesäkuun alussa 1971 ja uudeksi kansanedustajaksi tuli agronomi, maatalous- ja metsätieteen maisteri Mauno Pohjonen. Tikkanen ja Pohjonen olivat pudonneet eduskunnasta kevään 1970 vaaleissa ja palasivat näin kansanedustajiksi.[4]
Tulokset muokkaa
| Äänestysaktiivisuus | 82,2 %[5][6] | −2,7 |
|---|
| Puolue | Edustajat | Äänet | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osuus | Lukumäärä | ||||||
| Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | 52 | −3 | 23,43 % | −3,8 | 594 185 | −51 154 | |
| Kansallinen Kokoomus | 37 | +11 | 18,05 % | +4,3 | 457 582 | +130 654 | |
| Keskustapuolue | 36 | −13 | 17,12 % | −4,1 | 434 150 | −68 897 | |
| Suomen Kansan Demokraattinen Liitto | 36 | −5 | 16,58 % | −4,6 | 420 556 | −81 818 | |
| Suomen Maaseudun Puolue | 18 | +17 | 10,49 % | +9,5 | 265 939 | +241 588 | |
| Liberaalinen Kansanpuolue | 8 | −1 | 5,95 % | −0,5 | 150 823 | −2 436 | |
| Ruotsalainen kansanpuolue | 11 | -- | 5,34 % | −0,4 | 135 465 | +633 | |
| Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto | −7 | 1,40 % | −1,2 | 35 453 | −25 821 | ||
| Suomen Kristillinen Liitto | 1 | +1 | 1,13 % | +0,7 | 28 547 | +17 901 | |
| Åländsk Samling | 1 | -- | 0,35 % | +0,1 | 8 971 | +1 853 | |
| Yrittäjäpuolue (Lapin piirijärjestö) | 0,01 % | – | 248 | – | |||
| Muut | 0,15 % | – | 3 863 | – | |||
| Yhteensä | 200 | 100 % | 2 535 782 | +165 736 | |||
| Lähde: Tilastokeskus 2004[7]; Yrittäjäpuolueen äänimäärä vain painetussa versiossa[8] | |||||||
Eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat muokkaa
| sija | ehdokas | puolue | äänet |
|---|---|---|---|
| 1 | Raimo Ilaskivi | Kok. | 20 855 |
| 2 | Pertti Salolainen | Kok. | 19 641 |
| 3 | Kalevi Sorsa | SDP | 17 312 |
| 4 | Veikko Vennamo | SMP | 14 439 |
| 5 | Juha Rihtniemi | Kok. | 13 886 |
| 6 | Georg C. Ehrnrooth | RKP | 13 715 |
| 7 | Harri Holkeri | Kok. | 12 524 |
| 8 | Paavo Aitio | SKDL | 12 164 |
| 9 | Carl Olof Tallgren | RKP | 11 687 |
| 10 | Juha Vikatmaa | Kok. | 11 324 |
| Lähde: Tilastokeskus[9] | |||
Valitut kansanedustajat vaalipiireittäin ja puolueittain muokkaa
| Vaalipiiri | SDP | Kok. | Kesk. | SKDL | SMP | RKP | LKP | SKL | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Helsingin kaupunki | 6 | 7 | – | 4 | – | 3 | 2 | – | 22 |
| Uudenmaan lääni | 7 | 3 | 2 | 3 | 1 | 3 | 1 | – | 20 |
| Turun lääni, etelä | 4 | 3 | 2 | 4 | 1 | 1 | 1 | – | 16 |
| Turun lääni, pohjoinen | 4 | 2 | 2 | 3 | 1 | – | 1 | – | 13 |
| Ahvenanmaan maakunta | – | – | – | – | – | 1 | – | – | 1 |
| Hämeen lääni, etelä | 5 | 4 | 2 | 2 | 1 | – | – | – | 14 |
| Hämeen lääni, pohjoinen | 4 | 4 | 1 | 3 | 1 | – | – | – | 13 |
| Kymen lääni | 6 | 3 | 2 | 1 | 1 | – | 1 | 1 | 15 |
| Mikkelin lääni | 3 | 1 | 4 | 1 | 1 | – | – | – | 10 |
| Pohjois-Karjalan lääni | 2 | 1 | 2 | 1 | 2 | – | – | – | 8 |
| Kuopion lääni | 2 | 2 | 3 | 2 | 2 | – | – | – | 11 |
| Keski-Suomen lääni | 3 | 2 | 3 | 2 | 1 | – | – | – | 11 |
| Vaasan lääni | 3 | 3 | 4 | 2 | 2 | 4 | 1 | – | 19 |
| Oulun lääni | 2 | 1 | 6 | 5 | 3 | – | 1 | – | 18 |
| Lapin lääni | 1 | 1 | 3 | 3 | 1 | – | – | – | 9 |
| Yhteensä | 52 | 37 | 36 | 36 | 18 | 12 | 8 | 1 | 200 |
Lähteet muokkaa
- ↑ Sakari Virkkunen: Käännekohtia itsenäisen Suomen historiassa, julkaisussa Kuohuvat vuodet - Suomen Kuvalehti 1916-1986, Yhtyneet Kuvalehdet 1986, Helsinki, s. 18.
- ↑ Lamppula, Antti: ”Eduskuntavaalit 15.3. ja 16.3.1970”, Vaaliennusteesta internetäänestykseen? Tutkimus tietotekniikan käytöstä ja sen kehittämismahdollisuuksista yleisten vaalien toimittamisessa Suomessa, s. 111-112. , 2015. ISBN 978-951-44-9913-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 1.11.2022).
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1971, Otava 1970, Helsinki, s. 123.
- ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1972, s. 121. Helsinki: Otava, 1971.
- ↑ Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
- ↑ Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
- ↑ Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 2004, s. 562–563. Helsinki: Tilastokeskus, 2004. ISBN 952–467–350–9. ISSN 0081–5063.. Verkkoversio (PDF) (viitattu 19.1.2018).
- ↑ Suomen virallinen tilasto 29 A, XXXI
- ↑ Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1970 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (Tilastokeskus 2004)
- ↑ Kansanedustajain vaalit 1970, Suomen virallinen tilasto XXIX A:31, s. 72, viitattu s. 27.1.2023.
Aiheesta muualla muokkaa
- Vaalit 1970: Unohdetun kansan protesti (Yleisradion Elävä arkisto)
- Doria.fi − Eduskuntavaalit 1970, tilastokeskuksen julkaisu