Avaa päävalikko

Anders August (Antti Aukusti) Kinnunen (19. toukokuuta 1903 Saloinen16. tammikuuta 1979 Raahe) oli suomalainen poliitikko. Hän toimi SKDL:n kansanedustajana vuosina 1951–1957 ja 1962–1969.[1]

Antti Kinnunen oli syntyisin Pohjois-Pohjanmaalta Saloisten Mattilanperältä Kinnusen talosta. Hän työskenteli 1926–1930 Kanadassa, jossa tutustui kommunismiin. Suomeen hän palasi vuonna 1930 viljelemään kotitilaansa Kinnusta. Sotien jälkeen hän liittyi SKDL:ään ja toimi Oulun piirisihteerinä vuosina 1947–1949. Hän toimi kansanedustajana vuosina 1951–1957 ja 1962–1969. Presidentin valitsijamiehenä hän oli kolme kertaa vaaleissa 1950, 1956 ja 1962. Hän oli mukana Saloisten kunnallispolitiikassa muun muassa valtuuston puheenjohtajana ja monissa luottamustoimissa.

Antti Kinnunen oli myös vaikuttamassa Rautaruukin terästehtaan saamiseen Saloisiin. Hän sai kunnallisneuvoksen arvon vuonna 1972. Häntä arvostettiin paikkakunnalla laajasti yli puoluerajojen.

LähteetMuokkaa

  • Raahen tienoon historia III, Matti Lackman 1991.

ViitteetMuokkaa

  1. Antti Kinnunen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.