Paasion I hallitus
Paasion I hallitus oli Suomen tasavallan 50. hallitus, joka toimi 666 päivän ajan 27. toukokuuta 1966 - 22. maaliskuuta 1968. Hallituksen muodostivat SDP, Keskustapuolue, SKDL ja TPSL.
Yleistä
muokkaaKoska hallitus oli 18 vuoteen ensimmäinen, jossa myös SKDL oli mukana, sitä kutsuttiin äärivasemmiston piirissä ”kansanrintamahallitukseksi”. SDP koki vähemmän leimaavaksi nimityksen ”laajapohjainen yhteistyöhallitus”. Hallituksella oli takanaan 152 kansanedustajan enemmistö, jollaiseen yksikään hallitus ei ollut yltänyt 20 vuoteen.lähde? Paasion hallitus oli kylmän sodan alkamisen jälkeen ensimmäinen länsimaissa toiminut hallitus, jossa oli mukana kommunisteja.[1]
Paasion I hallitus oli Suomen viimeinen hallitus, jossa ei ollut ministerinä yhtään naista.[2] Se oli myös viimeinen hallitus, joka on jättänyt paikkansa täytettäväksi tasavallan presidentin toimikauden alkamisen vuoksi (poikkeuksena pääministerin valinta presidentiksi), vaikka parlamentarismissa ei edellytetäkään nimittäjän antamaa luottamusta.lähde? Paasion ensimmäinen hallitus oli myös ensimmäinen, joka presidentille esittäytyessään käytti tavallista mustaa pukua aikaisemmin käytössä olleen saketin sijaan.[1]
Toiminta
muokkaaPaasion I hallitus toteutti useita sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia. SDP ajoi eduskunnassa läpi puoluetuen, joka otettiin käyttöön vuoden 1967 alusta. Kustannuksista välittämättä eduskunnassa saatiin hyväksyttyä peruskoulu-uudistus. Vuonna 1967 säädettiin myös vähimmäistoimeentulon turvaamiseksi tarkoitettu perhe-eläkelaki. Alkoholilain uudistus, johon kuului keskioluen myynnin salliminen ruokakaupoissa, alkoi Paasion hallituksen aikana. Uusi keskiolutlaki astui voimaan Koiviston I hallituksen aikana 1. tammikuuta 1969.
Hallitus joutui ongelmiin valtiontalouden osoittautuessa odotettua heikommaksi. Ulkomaankaupan vaihtotaseen ollessa alijäämäinen vienti väheni. Ratkaisuna huonoon taloudelliseen tilanteeseen Paasion hallitus joutui lokakuussa 1967 toteuttamaan vasemmiston ja valtiovarainministeri Mauno Koiviston vastustaman yli 30 % devalvaation.
Rafael Paasion eroon pääministerin paikalta johti hänen oman puolueensa SDP:n sisältä häneen kohdistunut kritiikki. SDP:n johto katsoi, ettei pääministeri, joka samalla oli puolueensa puheenjohtaja, ollut onnistunut parantamaan puolueensa ja NKP:n suhteita. Paasiota syytettiin myös siitä, ettei hän ollut kyennyt pitämään puoliaan presidentin valtapyyteitä vastaan.
Paasion hallituksessa tapahtui sen toiminta-aikana neljä ministerinvaihdosta. Toinen kulkulaitosministeri Niilo Ryhtä siirtyi Oulun läänin ja toinen sosiaaliministeri Esa Timonen Pohjois-Karjalan läänin maaherraksi syyskuussa 1967. Uusiksi ministereiksi nimitettiin Ryhdän tilalle kansanedustaja Matti Kekkonen ja Timosen tilalle kansanedustaja Toivo Saloranta.[3] Sisäministeri Martti Viitanen siirtyi Vaasan läänin maaherraksi joulukuussa 1967, ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja Antero Väyrynen. Valtiovarainministeri Mauno Koivisto siirtyi Suomen Pankin pääjohtajaksi vuoden 1968 alussa ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja Eino Raunio.[4]
Kokoonpano
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b Alenius, Ele: Salatut tiet, s. 187–188. Helsinki: Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37156-7-1
- ↑ Naisten äänioikeus 110 vuotta – naiset ja miehet ministereinä (Arkistoitu – Internet Archive) Valtioneuvosto 12.8.2020. Viitattu 23.10.2022.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1968, s. 184. Helsinki: Otava, 1967.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1969, s. 130. Helsinki: Otava, 1968.
- ↑ Paasion hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 11.12.2019. Viitattu 11.12.2019.
|
Edeltäjä: Virolaisen hallitus |
Suomen hallitus 27. toukokuuta 1966 – 22. maaliskuuta 1968. |
Seuraaja: Koiviston I hallitus |