Luettelo ministereistä Suomen liikenne- ja viestintäministeriössä

Suomen valtioneuvoston ministeri
(Ohjattu sivulta Suomen liikenneministeri)

Tämä on luettelo Suomen liikenne- ja viestintäministeriössä (vuosina 1970–2000 liikenneministeriö) toimineista ministereistä.[1]

Usein ministeriössä on toiminut vain yksi ministeri, toisinaan kaksi. Jotkin ministeriön asiat, useimmiten viestintäasiat, on saatettu eriyttää eri ministeriön ministerille. Oheisessa luettelossa on lueteltu sekä varsinaiset ministerit että sivutoimisesti ministeriössä toimineet ministerit.

Ennen liikenne- ja viestintäministeriön perustamista ministeriön asiat kuuluivat kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöön, joka jakautui vuonna 1970 liikenne- ja työvoimaministeriöiksi.

Ensimmäinen ministeri

muokkaa
Suomen liikenne- ja viestintäministeri
Finlands kommunikationsminister
 
 
Nykyinen
Lulu Ranne

20. kesäkuuta 2023 lähtien
Nimittäjä Suomen tasavallan presidentti
Perustettu 1. maaliskuuta 1970
Ensimmäinen Paavo Aitio

Liikenne- ja viestintäministeriötä johtaa ministeri, jonka tehtävänimikkeenä on ollut ministeriön nimen mukaisesti liikenneministeri tai liikenne- ja viestintäministeri. Toisinaan vastuualueisiin on saatettu yhdistää myös muita tehtäviä, esimerkiksi kunta-asiat.

Ministeri

(syntynyt–kuollut)

Puolue Tehtävässä Hallitus
Liikenneministeri
  Paavo Aitio

(1918–1989)

  SKDL –28.2.1970 kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri

1.3.1970–14.5.1970

Koivisto I
  Martti Niskala

(1911–1984)

(amm.) 14.5.1970–15.7.1970 Aura I
  Veikko Saarto

(s. 1934)

  SKDL 15.7.1970–26.3.1971 Karjalainen II
  Kalervo Haapasalo

(1912–2002)

  SDP 26.3.1971–29.10.1971
  Esa Timonen

(1925–2015)

(amm.) 29.10.1971–23.2.1972 Aura II
  Valde Nevalainen

(1919–1994)

  SDP 23.2.1972–4.9.1972 Paasio II
  Pekka Tarjanne

(1937–2010)

  LKP 4.9.1972–13.6.1975 Sorsa I
  Esa Timonen

(1925–2015)

(amm.) 13.6.1975–30.11.1975 Liinamaa
  Kauko Hjerppe

(1926–1996)

  SKDL 30.11.1975–29.9.1976 Miettunen II
  Ragnar Granvik

(1910–1997)

  RKP 29.9.1976–15.5.1977 Miettunen III
  Veikko Saarto

(s. 1934)

  SKDL 15.5.1977–26.5.1979 Sorsa II
26.5.1979–19.2.1982 Koivisto II
  Jarmo Wahlström

(1938–2013)

  SKDL 19.2.1982–31.12.1982 Sorsa III
  Reino Breilin

(1928–2010)

  SDP 31.12.1982–6.5.1983
  Matti Puhakka

(1945–2021)

  SDP 6.5.1983–30.11.1984 Sorsa IV
  Matti Luttinen

(1936–2009)

  SDP 1.12.1984–30.4.1987
  Pekka Vennamo

(s. 1944)

  SMP 30.4.1987–30.9.1989 Holkeri
  Raimo Vistbacka

(s. 1945)

  SMP 1.10.1989–28.8.1990
  Ilkka Kanerva

(1948–2022)

  Kok. 28.8.1990–26.4.1991
  Ole Norrback

(s. 1941)

  RKP 26.4.1991–13.4.1995 Aho
  Tuula Linnainmaa

(s. 1942)

  Kok. 13.4.1995–1.4.1997 Lipponen I
  Matti Aura

(1943–2011)

  Kok. 2.4.1997–15.1.1999
  Kimmo Sasi

(s. 1952)

  Kok. 15.1.1999–15.4.1999
  Olli-Pekka Heinonen

(s. 1964)

  Kok. 15.4.1999–1.9.2000 Lipponen II
Liikenne- ja viestintäministeri
  Olli-Pekka Heinonen

(s. 1964)

  Kok. 1.9.2000–4.1.2002 Lipponen II
  Kimmo Sasi

(s. 1952)

  Kok. 4.1.2002–17.4.2003
  Leena Luhtanen

(s. 1941)

  SDP 17.4.2003–24.6.2003 Jäätteenmäki
24.6.2003–23.9.2005 Vanhanen I
  Susanna Huovinen

(s. 1972)

  SDP 23.9.2005–19.4.2007
Liikenneministeri
  Anu Vehviläinen

(s. 1963)

  Kesk. 19.4.2007–22.6.2011 Vanhanen II
Kiviniemi
  Merja Kyllönen

(s. 1977)

  Vas. 22.6.2011–4.4.2014 Katainen
Liikenne- ja kuntaministeri
  Henna Virkkunen

(s. 1972)

  Kok. 4.4.2014–24.6.2014 Katainen
  Paula Risikko

(s. 1960)

  Kok. 24.6.2014–29.5.2015 Stubb
Liikenne- ja viestintäministeri
  Anne Berner

(s. 1964)

  Kesk. 29.5.2015–29.5.2019 Sipilä
Kunta- ja liikenneministeri
  Anu Vehviläinen

(s. 1963)

  Kesk. 29.5.2019–6.6.2019 Sipilä
Liikenne- ja viestintäministeri
  Sanna Marin

(s. 1985)

  SDP 6.6.2019–10.12.2019 Rinne
  Timo Harakka

(s. 1962)

  SDP 10.12.2019–20.6.2023 Marin
  Lulu Ranne

(s. 1971)

  PS 20.6.2023–30.8.2024 Orpo
Liikenne-, viestintä- ja sisäministeri
  Lulu Ranne

(s. 1971)

  PS 30.8.2023– Orpo

[1][2][3]

Toinen ministeri

muokkaa

Viestintäasiat erotettiin omalle ministerilleen Vanhasen II hallituksessa, jossa niitä hoitamaan nimitettiin Suvi Lindén (Kok.), joka jatkoi myös Kiviniemen hallituksessa.[2]

Ministeri

(syntynyt–kuollut)

Puolue Tehtävässä Hallitus
Viestintäministeri
  Suvi Lindén

(s. 1962)

  Kok. 19.4.2007–22.6.2010 Vanhanen II
22.6.2010–22.6.2011 Kiviniemi

Sivutoimiset ministerit

muokkaa

Ajoittain joitakin ministeriön asioita, useimmiten viestintäasiat, on liitetty muissa ministeriöissä toimivien ministerien tehtäviin. Ensimmäisen kerran näin oli vuosina 19901991, jolloin viestintäasiat olivat kulttuuriministeri Anna-Liisa Kasurisen vastuulla. Liikenneministerinä toimi tuolloin Ilkka Kanerva.

Kataisen hallitukseen perustettiin asunto- ja viestintäministerin tehtävä, ja uutta salkkua hoitamaan nimitettiin Krista Kiuru (SDP), joka korvattiin SDP:n ministerikierrätyksen jälkeen Pia Viitasella. Vasemmistoliiton vetäydyttyä hallituksesta SDP joutui järjestämään ministerien tehtävät uudestaan ja opetus- ja viestintäministerien tehtävät yhdistettiin Kiurulle. Myöhemmissä hallituksissa viestintäasiat on yhdistetty perinteiseen tapaan ministeriötä johtavalle ministerille.

Ministeri

(syntynyt–kuollut)

Tehtävissä Puolue Hallitus Varsinainen ministerinsalkku Vastuualue LVM:ssä
Anna-Liisa Kasurinen

(s. 1940)

28.8.1990–26.4.1991 SDP Holkeri Ministeri opetusministeriössä (kulttuuriministeri)[4] viestintäasiat
Krista Kiuru

(s. 1974)

22.6.2011–24.5.2013 SDP Katainen Asunto- ja viestintäministeri[5] viestintäasiat
Pia Viitanen

(s. 1967)

24.5.2013–4.4.2014 SDP
Krista Kiuru

(s. 1974)

4.4.2014–24.6.2014 SDP Opetus- ja viestintäministeri[5] viestintäasiat
24.6.2014–29.5.2015 Stubb

Lähteet

muokkaa
  1. a b Ministerit nimikkeittäin - Liikenneministeri 19.4.2012. Valtioneuvosto, valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 9.2.2014.
  2. a b Ministerit nimikkeittäin - Viestintäministeri 19.4.2012. Valtioneuvosto, valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 9.2.2014.
  3. Ministerit nimikkeittäin - Liikenne- ja viestintäministeri 19.4.2012. Valtioneuvosto, valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 9.2.2014.
  4. Anna-Liisa Kasurinen - Valtioneuvosto valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 15.6.2020.
  5. a b Ministerit ministeriössä: Liikenne- ja viestintäministeriö valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 15.6.2020.

Aiheesta muualla

muokkaa