Wikipedia

Yleisradio

Suomen yleisradioyhtiö
(Ohjattu sivulta Suomen Yleisradio)
Tämä artikkeli kertoo Yleisradio Oy:stä. Yleisradiotoiminnasta on erillinen artikkeli.

Yleisradio Oy (ruots. Rundradion Ab, lyhyesti Yle) on Suomen valtion omistama valtakunnallinen mediayhtiö, joka harjoittaa yleisradiotoimintaa.[4] 99,98 prosenttia Yleisradiosta on valtion omistuksessa, muita osakkeenomistajia ovat muun muassa eräät media-alan yritykset. Yleisradion rahoitus on muodostunut vuodesta 2013 alkaen yleisradioveron tuotoista.[5][6][7]

Yleisradio
Yleisradion pääsisäänkäynti Helsingin Pasilassa.
Yleisradion pääsisäänkäynti Helsingin Pasilassa.
Tunnuslause Kaikille yhteinen, jokaiselle oma
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1926
Toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila[1][2]
Puheenjohtaja Matti Apunen[2][3]
Avainhenkilöt
Kotipaikka Uutiskatu 5
Helsinki, Suomi
Toimiala Televisio-ohjelmien tuottaminen ja lähettäminen
Liikevaihto 511,8 milj. € (2022)[2]
Liikevoitto –2,6 milj. € (2022)[2]
Henkilöstö 3 329[2]
Omistaja Suomen valtio (LVM)
Kotisivu yle.fi

Yleisradiolla on kolme televisiokanavaa, kuusi radiokanavaa, teksti-TV, suoratoistopalvelu Yle Areena, mobiilisovellus sekä internetpalvelut yle.fi-sivustolla.[8]

Yleisradion suurimmat toimipisteet sijaitsevat Helsingin Pasilassa ja Tampereen Ristimäessä Mediapoliksessa. Sen rakennuksia Pasilan alueella ovat muun muassa pääsisäänkäyntinä toimiva Mediatalo, Studiotalo, Luova talo sekä Pasilan linkkitorni. Aluetoimituksia on 25 paikkakunnalla: suomenkielisiä toimituksia on 18, ruotsinkielisiä 8 ja yksi saamenkielinen toimitus Inarissa.[9][10]

Yleisradiotoiminnan historiaa Suomessa

Radioamatöörit, radioyhdistykset ja radiopataljoona

Ennen O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradio perustamista Suomessa yleisradiotoimintaa harjoittivat yksityiset yhdistykset ja Suomen puolustusvoimien radiopataljoona Santahaminassa. Helsingissä radioamatöörit perustivat Radiola-nimisen yleisradioaseman.

Radiopataljoona lähetti yleisradiolähetyksen huhtikuussa 1923 entiseltä Venäjän keisarikunnan Itämeren laivaston upseerikasinolle, nykyiselle Katajanokan kasinolle.[11] Kesällä 1923 Tampereella aloitti Arvi Hauvosen ylläpitämä Tampereen Radio 10 W:lla, jatkoi syksyllä 25 W:lla ja sai vuonna 1924 jo 250 W:n lähetysmahdollisuudet keväällä. Vuonna 1924 aloittaneet Lahden Radioharrastajat saivat tapaninpäivänä vuonna 1926 aikaan Lahden kaupungin ensimmäisen yleisradiolähetyksen Rautatienkadun ja Harjukadun kulmasta kolmannesta kerroksesta asuintaloa.

 
Yleisradion Pasilan-toimipisteen entisenä pääsisäänkäyntinä toimi Iso Paja. Taustalla 146 metriä korkea Pasilan linkkitorni.
 
Yleisradion pääsisäänkäynti Mediatalo (entinen Radiotalo) Helsingin Pasilassa. Rakennuskompleksin suunnitteli arkkitehti Kurt Simberg.
 
Ylen televisiolähetysten valvomo.
 
Ylen uutisstudio vuosina 2007–2013
 
Ylen Kesäkadun sisäänkäynti 1968.

Yleisradion alkutaival

O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradio -yhtiön perustava kokous pidettiin Helsingissä 29. toukokuuta 1926.[12] Samana vuonna 9. syyskuuta yhtiö lähetti ensimmäisen radio-ohjelmansa Unioninkatu 20:ssä sijainneesta studiosta Suomen Radioyhdistykseltä hankituilla laitteistoilla, ja tätä päivää pidetään Yleisradion syntymäpäivänä, vaikka vasta vuonna 1928 sen lähetyksiä pystyi kuuntelemaan koko maassa.[12] Tämän jälkeen maanlaajuista verkkoa kehitettiin ja tultaessa 1930-luvulle lähetyksiä pystyi kuuntelemaan jo 100 000 suomalaista kotia. Vuonna 1934 Yleisradion toiminta siirtyi Suomen valtiolle. Uuden yhtiön nimeksi tuli ensin Oy Suomen Yleisradio Ab ja vuodesta 1944 Oy Yleisradio Ab. Nimi Yleisradio napattiin Puolustusvoimilta, jossa yleisradiolla tarkoitettiin kaikkien kuultavissa olevaa radiolähetystä.[13] Vanhin säilynyt Yleisradion ohjelma on presidentti P. E. Svinhufvudin uudenvuodenpuhe vuodelta 1935.[14]

Vanhojen ja vuokrattujen tilojen käydessä riittämättömiksi Yleisradion ja Posti- ja lennätinhallituksen asettama toimikunta esitti vuoden 1933 alussa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle, että radiotaloksi ostettaisiin Helsingin Säästöpankin talo osoitteessa Fabianinkatu 15. Kaupat talosta tehtiin huhtikuussa 1933, ja talon omistajaksi tuli Posti- ja lennätinhallitus. Vuonna 1934 käyttöön otettuun taloon sijoittuivat Posti- ja lennätinhallituksen yleisradio-osasto ja lupakonttori sekä Yleisradion toimisto- ja studiotilat.[15] Samaan kortteliin Unioninkadun puolelle valmistui keväällä 1952 vanhaan toimitaloon liitetty uusi liiketalo, josta Yleisradio sai kauan kaipaamiaan lisätiloja.[16] Sodan aikana Yleisradio jatkoi toimintaansa ja keskittyi erityisesti kotirintaman mielialan ylläpitoon. Se teki lähetyksiä myös rintamilta ja avusti maanpuolustusta muun muassa mahdollistamalla ohjeiden lähettämisen kaukopartioille suositun lastenohjelman, Markus-sedän lastentunnin, terveisiin kätkettynä. Talvisodan aikana Lahden radioasema kärsi vaurioita pommituksissa. Sodan jälkeen Yleisradio kielsi useiden neuvostovastaisina pidettyjen levyjen soittamisen.

ULA-lähetykset

Ultralyhyiden aaltojen lähetykset alkoivat Suomessa melko pian Saksan jälkeen 1950-luvun alussa ja laajenivat nopeasti 1950-luvun lopulle tultaessa.

1960-luvun alussa radion ULA-verkko peitti maan Lappia lukuun ottamatta. Koko maa oli ULA-verkon piirissä vuonna 1965[17], ja samalla rakennettiin toista ULA-verkkoa. Vuonna 1965 myös Lapissa alkoi toimia rinnakkainen ULA-verkko. Etelä- ja länsirannikolle oli valmistunut ruotsinkielisille ohjelmalle oma verkkonsa. Tämän jälkeen koko maassa kuului pääosin omaa ohjelmaa lähettävät yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma sekä rannikoilla ruotsinkielinen ohjelma. Sävelradio-lähetysten aloitus vuonna 1963 lisäsi ohjelman määrää tuntuvasti. Stereofoniset lähetykset alkoivat vuonna 1967. Järjestely valtakunnallisten kanavien osalta säilyi tällaisena vuoteen 1985 asti, jolloin kaksi suomenkielistä kanavaa eriytettiin täysin toisistaan. Jonkin verran lähetettiin myös maakunnallisia ohjelmia, mutta varsinaisesti paikalliset ohjelmat aloitettiin vuonna 1975, kun paikallisohjelma Ylen aikainen ja vastaava ruotsinkielinen Radio Mellannyland aloittivat pääkaupunkiseudulla.

Televisiolähetysten synty

Pääartikkeli: Suomen ensimmäinen televisiolähetys

24. toukokuuta 1955 Teknillisen korkeakoulun (TKK) Radioinsinööriseuran Televisiokerho toteutti ensimmäisen langattoman suomalaisen TV-lähetyksen TKK:n sähkölaboratoriosta Helsingin Albertinkadulta. Lähetystä vastaanotettiin eri puolille pääkaupunkiseutua sijoitetuilla 13 vastaanottimella.[18] TV-lähetysten alkaessa Yleisradio oli juuri laittanut pystyyn ultralyhyiden aaltojen (ULA) radiotoiminnan Suomessa ja yhtiön rahoitus ja kiinnostus oli keskittynyt vain radioon. Vuonna 1957 Yleisradio kuitenkin aloitti ensimmäiset testilähetykset, ja vakinaiset televisiolähetykset alkoivat 1. tammikuuta 1958 nimellä Suomen Televisio.[19] Vuonna 1959 rakennettiin linkkiyhteys Ruotsiin, ja sitä kautta saatiin yhteydet myös Eurovisioon. Vuonna 1961 rakennettiin linkkiyhteys Porkkalanniemelle, jolloin saatiin yhteys Intervisioon.

Yleisradion uutistoiminnan alkutahteja todistettiin ensimmäisten televisiouutisten myötä syyskuun 1. päivänä 1959, jolloin ruudussa nähtiin viiden minuutin mittainen Suomen Tietotoimiston (STT) sähkelähetys. Tuolloin televisio oli pikemmin erikoisuus kuin todellinen joukkotiedotusväline. Televisiouutisten aloittaessa oli televisiolupia Suomessa vasta vajaat 30 000, eikä televisio näkynyt lainkaan Pohjois- tai Itä-Suomessa.[20]

Television suosio maassa kasvoi nopeasti, ja vuonna 1964 Yle osti ja sulautti itseensä Tesvision ja tamperelaisen Tamvision. Aluksi keskusteltiin toisen kanavan lopettamisestakin, mutta lopulta päädyttiin kahteen kanavaan, jotka saivat nimekseen TV-ohjelma 1 ja TV-ohjelma 2. 1970-luvun alussa nimiksi vaihtuivat nykyiset TV1 ja TV2. Vuonna 1969 Yleisradio aloitti tv-ohjelmien lähettämisen värillisinä, mutta tekniikan kalleuden vuoksi käytännössä kaikki ohjelmat näkyivät värillisinä vasta 1970-luvun lopulla. Vappuna 1977 väriin siirtyi Tv-uutiset sekä TV-nytt.

Yleisradion pääkonttori Kesäkadulla

Vuonna 1968 Yleisradion pääkonttori siirtyi käytössä kuluneesta ja jo palovaaralliseksikin todetusta Fabianinkadun talosta Taka-Töölöön osoitteeseen Kesäkatu 2 valmistuneeseen uuteen toimitaloon. 1970-luvun alussa alettiin suunnitella Yleisradion tuotantoteknisten toimintojen siirtämistä Pasilaan rakennettaviin uusiin tiloihin. Rakennustyöt alkoivat kesällä 1976, ja ensimmäiset valmistuneet tilat saatiin käyttöön alkuvuonna 1979. Radion lähetystoiminta alkoi Pasilasta 7. marraskuuta 1979, ja viimeiset Yleisradion toiminnot siirtyivät vanhoista Fabianinkadun tiloista Pasilaan vuoden 1981 aikana. Ison Pajan valmistuttua vuonna 1993 myös Yleisradion pääkonttori muutti Kesäkadulta Pasilaan.[21]

Äänilevystö, kansallinen äänitearkisto

Yleisradioon perustettiin vuonna 1935 äänilevystö, jonka tarkoituksena oli hankkia ja arkistoida äänilevyjä radion musiikkiohjelmia varten. Käytäntönä oli pitkään, että sellaisia levyjä, joiden ei katsottu sopivan radiossa esitettäviksi, ei ostettu lainkaan. 1960-luvulla äänilevystö siirtyi holhoavasta asenteesta kohti musiikkiin objektiivisesti suhtautuvan kansallisen äänitearkiston roolia, ja kokoelmia alettiin kartuttaa määrätietoisesti hankkimalla myös ennen Yleisradion perustamista tehtyjä äänitteitä. Vuosittaiset levyjen ja muiden äänitteiden hankintamäärät nousivat useisiin tuhansiin kappaleisiin.[22]

Äänilevystö erotettiin vuonna 1990 Yleisradion musiikkiosaston alaisuudesta itsenäiseksi osastoksi, joka oli osa koko radiotoimialan yhteisiä toimintoja. Vuonna 1995 levystössä oli lähes puoli miljoonaa levyä tai nauhaa. 1990-luvulla kokoelma kasvoi vuosittain noin 7 000 nimikkeellä. Äänilevystön keskeiset osat olivat kattava kokoelma klassista musiikkia, suuri valikoima kansainvälistä kevyttä musiikkia sekä miltei kaikki kotimaiset äänilevyt vuodesta 1901 alkaen. Levystöön on talletettu myös kaikki Lauantain toivotut levyt -ohjelmaan tulleet toivekirjeet ja -kortit vuodesta 1935 alkaen.[23]

Musiikkisensuuri

1970-lukua leimasi myös politisoituminen. Jo aiemmin Yleisradio oli kieltänyt tiettyjen äänilevyjen soittoa, mutta 1950-luvulla levy joutui soittokieltoon lähinnä teknisistä syistä kuten epäpuhtaan äänen vuoksi. 1960-luvulla tilanne muuttui ja levyjä joutui soittokieltoon myös moraalisista ja poliittisista syistä. Syitä saattoivat olla esimerkiksi kaksimielisyydet, uskonnollisten tunteiden loukkaaminen, päihteiden ihannointi, vammaisten pilkkaaminen ja kansallislaulujen väärinkäyttö. Vuosikymmenen puolivälissä joutuivat soittokieltoon muun muassa useat Irwin Goodmanin ja Juha ”Watt” Vainion levyt. Speden ja Simon Keltainen jäänsärkijä oli soittokiellossa jäänmurtajalakkojen aikana kohdan ”Värssy Wällärille, pojat!” ansiosta.[24] Varsinaisista soittokielloista luovuttiin vuonna 1972; tiettävästi viimeinen varsinaisella kieltolistalla ollut levy oli Serge Gainsbourgin ja Jane Birkinin duetto Je t’aime – moi non plus. Eräitä levyjä saatettiin silti edelleen ”jäädyttää”, mikä merkitsi että niiden käyttö oli sallittu ainoastaan erityisestä syystä ja vakavassa asiayhteydessä: esimerkiksi Tuomari Nurmion kappale Kurja matkamies maan oli vuonna 1979 tällä tavoin jäädytetty, ja sen soittaminen kevyessä äänilevykonsertissa aiheutti julkista närkästystä. Nykyisin vastuu levyjen soittamisesta on päälliköillä ja toimittajilla.[25]

Ylellä oli monopoli radiokanavissa vuoteen 1985 asti, jolloin paikallisradiokanaville alettiin myöntää lupia.[26] Monopoli purettiin vasta vuonna 1995, jolloin muut maanlaajuiset radioasemat sallittiin.lähde?

Ulkomaanlähetykset

Ulkomaille suunnatut lähetykset ovat Ylellä oma erityistoimintonsa. Lähetykset lyhyillä aalloilla muualle Eurooppaan ja toisiin maanosiin alkoivat pienellä teholla 1938 ja laajemmin uuden lähettimen valmistuttua Poriin vuonna 1948. Sotavuosina lähetettiin suomen ja ruotsin ohella etenkin venäjäksi, jatkosodan aikana viidellä muullakin kielellä. Sodan jälkeen jäivät käyttöön kotimaisten kielten ohella englanti ja ranska.

Lyhytaaltolähetysten asema Yleisradiossa vaihteli ja etenkin vuodet 1958–1967 olivat alennustilan aikaa. Toiminta alkoi elpyä 1970-luvun alussa ja vuonna 1987 aloitti uusi valtion tuella rakennettu ulkomaanlähetysasema Porissa. Tätä ennen ohjelmistoon oli palautettu englannin oheen ranska ja saksa. Venäjä aloitettiin uudelleen syksyllä 1990.

Ulkomaanlähetyksistä käytettiin 1970-luvulta nimitystä Radio Finland, joka sittemmin rekisteröitiin yhtiön aputoiminimeksi. Helsingissä aloitti 1978 Radio Finlandin vieraskielisiä ohjelmia välittänyt ULA-taajuus. Vuonna 1991 sillä alettiin releoida myös ulkomaisten yleisradioyhtiöiden ohjelmia eri kielillä. Aseman nimeksi tuli YLE Capital FM ja vuonna 2005 nimeksi muutettiin YLE Mondo. Vuonna 1993 Radio Finlandin puitteissa aloitettiin radion jakelu satelliittiteitse, aluksi yhteistyössä Deutsche Wellen kanssa. Vuoteen 1997 mennessä satelliittijakelu kattoi koko maapallon Etelä-Amerikkaa ja joitakin Atlantin ja Tyynenmeren osia lukuun ottamatta.

Kotimaankielinen ulkomaanlähetystoiminta laajeni 1990-luvulla. Yleisradio markkinoi sitä edullisena tapana saada uutisia Suomesta. Vuonna 2002 Yleisradio päätti lopettaa vieraskieliset lähetykset venäjää lukuun ottamatta. Koko lyhytaaltotoiminta lopetettiin vuoden 2006 päättyessä. Ulkomaanlähetysten keski- ja lyhytaaltojakelu päättyi vuonna 2007 Helsingin keskiaaltolähetintä lukuun ottamatta.[27][28] Radion jakelu satelliiteilla Euroopan ulkopuolelle lopetettiin vuoden 2012 alussa, jolloin Yle poistui satelliiteista AsiaSat2 ja Intelsat Americas. Myös Euroopassa radion saatavuutta satelliiteista supistettiin ja jakelutieksi jäi vain radiopalvelu TV Finlandia lähettävän Thor 5:n yhteydessä.[29]

Yhteistyö APN:n kanssa

Yleisradio ja APN tekivät vuoden 1975 alussa sopimuksen yhteistyöstä ja ohjelmien yhteistuotannosta. Sopimus antoi APN:lle mahdollisuuden vaikuttaa ohjelmien määrän lisäksi niiden yksityiskohtiin. Yhteistyösopimuksen perusteella radiossa tuotettu viikoittainen Naapurineljännes muuttui vuonna 1978 puolen tunnin mittaiseksi Näin naapurissa -lähetykseksi. Ohjelmien avoimena toimitusperiaatteena oli neuvostomateriaalin laaja käyttö.[30]

Vuosituhannen taite

Vuonna 1994 voimaan astuneen lain mukaan yhtiön nimi muutettiin Yleisradio Oy:ksi, ruotsiksi Rundradion Ab. Edellisen vuoden alussa tehty television kanavauudistus oli siirtänyt kaupallisen ohjelmiston omalle kanavalleen ja jättänyt TV1:n ja TV2:n pelkästään Ylen käyttöön. Digitalisoitumisen myötä Yle perusti useita uusia tv-ja radiokanavia. Suomen ensimmäinen digitaalinen radiokanava YLE Peili aloitti toimintansa vuonna 1998. Seuraavana vuonna aloittivat digitaaliset radiokanavat Ylen Klassinen ja Radio Aino. Kanavauudistuksen jälkeen vuonna 2003 radiokanavat olivat YLE Radio 1, YleX, YLE Radio Suomi ja YleQ. YleQ lakkautettiin vuonna 2006 ja sen tilalle tuli Yle Puhe. Yleisradion nykyiset digitaaliset televisiokanavat ovat 4. elokuuta 2008 alkaen Yle TV1, Yle TV2, Yle Teema ja Yle Fem. Entisiä kanavia ovat YLE24, YLE Extra ja YLE TV1+. YLE TV1+ -kanava lähetti Yle TV1:n ohjelmaa vanhalla tekstitystekniikalla eli kuvaan poltetulla tekstityksellä, mutta nämä lähetykset lopetettiin 4. elokuuta 2008. 1. elokuuta 2005 alkoi myös Ylen tv-kanavien satelliittijakelu yhteistyössä Canal Digitalin ja Viasatin kanssa. Ulkomaille suunnattu television satelliittijakelu koostekanava TV Finland oli alkanut toimia Euroopassa 1998.

Kotisivunsa Yleisradio avasi muiden valtamedioiden tapaan 1990-luvun puolivälissä. Todellinen sisältöjen vieminen verkkoon on alkanut 2000-luvulla. Yle Elävä arkisto avautui syyskuussa 2006. Yle Areena avautui kesällä 2007 ja toi nettiin tv- ja radio-ohjelmia myöhemmin katsottavaksi. Yleisradion kaikki televisiokanavat, TV1, TV2, Teema sekä Fem, ovat olleet katseltavissa suorana Yle Areenassa 22. huhtikuuta 2013 alkaen. Tekijänoikeudellisista syistä osaa kanavien ohjelmista voi katsella Yle Areenassa ainoastaan Suomen rajojen sisäpuolella.[31] Yhtiön kaikkien radiokanavien kuuntelu Yle Areenan kautta oli mahdollista jo aiemmin.[32]

Vuonna 2007 Yle perusti oman uutistoimiston, Yle Uutiset, jolloin se luopui STT:n palveluista.[20] Yle Uutiset muodostettiin vanhasta YLE24-yksiköstä. Yle palasi STT:n asiakkaaksi vuonna 2017. Sopimus oli aluksi voimassa vuoden 2017 loppuun asti.[33] Samana vuonna Yle päätti jatkaa STT:n asiakkaana.[34]

Yleisradion journalismia käsiteltiin Julkisen sanan neuvostossa vuosina 2014–2023 yhteensä 83 kertaa. Näistä tapauksista lehti sai 27 langettavaa päätöstä. Tämä oli suomalaismedioista toiseksi eniten Iltalehden jälkeen.[35]

Yleisradion kanavat ja palvelut

Yleisradio Oy tarjoaa digitaalisesti maanpäällisessä verkossa sekä alueellisia että valtakunnallisia julkisen palvelun televisio- ja radiokanavia. Maanpäällisen verkon omistaa Ylen entinen tytäryhtiö Digita Oy.

Televisio

Kanavan
nro. 		Logo Nimi Slogan Perustettu Ohjelmasisältö Katsojaosuus
(2023)[36]
1   Yle TV1 – 1.1.1958 Uutiset, asia- ja ajankohtaisohjelmat, draamasarjat 27,2 %
2   Yle TV2 Yllätä itsesi 7.3.1965 Viihdeohjelmat, urheilu, lasten ja nuorten ohjelmat 12,9 %
5   Yle Teema & Fem – 24.4.2017 Ruotsinkielinen ja pohjoismainen ohjelmasisältö / Kulttuuriohjelmat 3,0 %

Lisäksi television puolella toimivat:

Radio

ULA-
verkko[37] 		Logo Nimi Slogan Perustettu Ohjelmasisältö Kuuntelijaosuus
(marras–tammikuu 2019–2020)[38]
I   Yle Radio 1 Vapaus ajatella 1.6.1990
1926 (Yleisohjelma) 		Uutiset, historia- ja tiedesarjat, kulttuuri, uskonto, radiodraama, klassinen musiikki, jazz, kansanmusiikki 9 %
II   YleX Kuuluu sulle 13.1.2003
 Uusi musiikki, populaarikulttuuri 3 %
III   Yle Radio Suomi Aina suorana, aina läsnä 1.6.1990

1963 (Rinnakkaisohjelma)

Uutiset, iskelmämusiikki, maakunnalliset radiot 32 %
IV   Yle X3M Kanalen som vågar 1.10.1997 Ruotsinkieliset nuorten ohjelmat, uusi musiikki, populaarikulttuuri <1 %
V   Yle Vega – 1.10.1997
1963 (Ruotsinkielinen verkko) 		Ruotsinkieliset asiaohjelmat, maakunnalliset radiot, ruotsinkielinen musiikki 3 %
VI   Yle Sámi Radio – marraskuu 1991 Saamenkielinen ohjelmasisältö –
VII   Yle Mondo – 1978 Sisältöä eurooppalaisilla kielillä –
VIII   Yle Klassinen – 30.4.1999 Klassista musiikkia vuorokauden ympäri (Digitaalinen kanava) –

Lisäksi radion puolella toimivat:

Palvelut

Mobiilisovellukset

Entiset radiokanavat

  • 1926–1963 Suomen ainoa radiokanava
  • 1963–1985 Yleisohjelma, Rinnakkaisohjelma
  • 1963–1990 ruotsinkielinen ohjelma/verkko[17]
  • 1939–2006 lyhytaaltolähetykset, vuodesta 1972 Radio Finland
  • 1985–1990 1-verkko (Yleisohjelman jatkaja), 2-verkko (Rinnakkaisohjelman jatkaja)
  • 1990–1997 Riksradion, Regionalradion (ruotsinkielisen verkon jatkajat)[39]
  • 1990–2003 Radiomafia (2-verkon jatkaja nuorten aikuisten populaarikulttuurin osalta)
  • 1997–2005 FSR Mixkanalen (suomenkielisillä alueilla kuulunut koostekanava, joka lähetti Vegan ohjelmaa tämän valtakunnallisen lähetyksen aikana sekä Extremin ohjelmaa Vegan aluelähetysten aikana)
  • 1999–2003 Radio Aino
  • 1999–2006 FSR+
  • 2003–2006 YleQ
  • Elävän arkiston nettiradio
  • 1998–2024 Yle Puhe

Entiset televisiokanavat

Entiset palvelut

  • A-tuubi
  • Kulttuurikunto
  • Yle Lapset (sulautui muihin palveluihin, esim. Yle Areenaan)
  • Olotila
  • Aivonarikka
  • YLE Arkki
  • Tehosto
  • Supertekstitelevisio (lakkautettiin teknisen vian katkaistua lähetyksen)

Yhtiötunnukset

  •  
    Yleisradion logo 1940–1965 (Sananjalan kuusi)
  •  
    Yleisradion logo 1965–toukokuu 1990 (Sananjalan kuusi)
  •  
    Yleisradion logo toukokuu 1990–1.10.1999 (Renkaat)
  •  
    Yleisradion logo 1.10.1999–5.3.2012 (Tolppa, YLE, tolppa)
  •  
    Yleisradion logo 5.3.2012– (Laatuleima)

Yhtiön ensimmäisenä logona (vuodesta 1940) oli Ami Hauhion suunnittelema ympyrä, jonka sisässä oli kaksi kuusta, radiomasto ja radioaaltoja kuvaava aaltoviiva sekä sana Radio. Logoa kutsuttiin ”Sananjalan kuuseksi”.[40][41] Vuonna 1965 logoon lisättiin televisioruudun ääriviivat.[41] Television ruutuilmeessä tätä logoa ei käytetty.

Toukokuussa 1990 Yleisradio otti käyttöön Herbie Kastemaan suunnitteleman tunnuksen ”Renkaat”, jotka eri värisinä muodostivat sisäänsä ympyrän tai pallon, jonka alapuolella oli teksti YLE.[40][41] Renkaat kuvastivat uutisia, urheilua, musiikkia, viihdettä ja draamaa. Tästä logosta tehtiin myös ruututunnus, jota esitettiin ennen aamun ensimmäistä ohjelmaa ja illan viimeisen ohjelman jälkeen. Tunnus korvasi vanhan E. Rädyn suunnitteleman joutsentunnuksen vuodenvaihteessa 1991–1992. Tunnuksen musiikin sävelsi Jukka Tiensuu.[42] TV2:ssa tunnusta näytettiin 10. elokuuta 1997 ja TV1:ssä vuoteen 2000 asti. Lokakuussa 1999 Yleisradion logoksi tuli Markkinointi Viherjuuri -yhtiön suunnittelema ”Tolppa, YLE, tolppa”.[40][41]

Yleisradion uudeksi logoksi tuli 5. maaliskuuta 2012 yhtiön graafikkoryhmän suunnittelema ”Laatuleima”.[43] Yleisradion uuden fontin suunnitteli Saku Heinänen.

Aikamerkki

Alusta lähtien Yleisradio on lähettänyt myös aika­merkkejä. Aluksi aika­merkki annettiin triangelilla, vuodesta 1934 lähtien gongilla. Kesästä 1963 lähtien se koostui kuudesta piippauksesta ja gongin äänestä. Myöhemmin otettiin käyttöön viidestä lyhyestä ja yhdestä pitkästä piippauksesta koostunut aika­merkki, joka on edelleen käytössä.[44]

Yleisradion alku­aikoina aika­merkki annettiin vain kaksi kertaa päivässä, myöhemmin aina ennen radiouutisia. Vuonna 1978 se alettiin antaa joka tasa­tunti sekä lisäksi uutisten edellä kello 11.30, 12.30 ja 17.30, ei kuitenkaan esimerkiksi kesken radioitavan jumalan­palveluksen tai sinfonia­konsertin.[44]

Hallinto

Yleisradio on julkisen palvelun yleisradioyhtiö, jonka osakkeista ja äänivallasta on aina oltava vähintään 70 prosenttia valtion omistuksessa. Yleisradion toiminnasta on säädetty Yleisradio Oy:stä annetussa laissa (1380/1993).[45]

Yhtiön tehtävänä on tuoda monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja tulee tarjota yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja maakunnallisesti.

Yleisradioon liittyvä lainsäädäntö valmistellaan liikenne- ja viestintäministeriössä.

Hallintoneuvosto

Pääartikkeli: Yleisradion hallintoneuvosto

Hallitus

Pääartikkeli: Ylen hallitus

Johtoryhmä

Pääartikkeli: Ylen johtoryhmä

Johtajat

Ylen pää- ja toimitusjohtajat
Pääjohtajat: Hjalmar Woldemar Walldén (1944–1945) • Hella Wuolijoki (1945–1949) • Einar Sundström (1950–1964) • Eino S. Repo (1965–1969) • Erkki Raatikainen (1970–1979) • Sakari Kiuru (1980–1989) • Reino Paasilinna (1990–1994)
Toimitusjohtajat: L. M. Viherjuuri (1926–1927) • Yrjö Koskelainen (1927) • Armas Deinert (1927) • Hjalmar Woldemar Walldén (1927–1944) • Arne Wessberg (1994–2005) • Mikael Jungner (2005–2010) • Lauri Kivinen (2010–2018) • Merja Ylä-Anttila (2018–)

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Merja Ylä-Anttila on Yleisradion uusi toimitusjohtaja Yle Uutiset. 17.4.2018. Viitattu 20.10.2020.
  2. ↑ a b c d e Päättäjät: Yleisradio Oy Asiakastieto. Viitattu 29.1.2024.
  3. ↑ Ylen hallitus yle.fi. Yleisradio. Viitattu 27.2.2021.
  4. ↑ Yle lyhyesti Yle. Viitattu 9.10.2013.
  5. ↑ Ylen rahoitus Yle. Viitattu 9.10.2013.
  6. ↑ Ylen talous Yle. Viitattu 8.6.2018.
  7. ↑ Yle.fi/yleisradio: Ylen talous Yleisradio Oy. Viitattu 26.6.2023.
  8. ↑ Yle pähkinänkuoressa Yle. Viitattu 8.6.2018.
  9. ↑ Yhteystiedot Yle. Viitattu 2.5.2017.
  10. ↑ Yle pähkinänkuoressa Yle.
  11. ↑ Helsingin venäläiset varuskuntarakennukset 1917 ja suomalainen varuskunta 1918 – Svinhuvfud itsenaisyys100.fi.
  12. ↑ a b Ylen vuosikymmenet Yle. Viitattu 9.10.2013.
  13. ↑ Sinko, Säteisheitin vai Yle? yle.fi. Viitattu 26.1.2017.
  14. ↑ Ylen vanhin tallessa oleva ohjelma: uudenvuodenpuhe vuodelta 1935 yle.fi. Viitattu 2.6.2022.
  15. ↑ Kari Ilmonen: Tekniikka kaiken perusta: Yleisradion historia 3, s. 48. Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0715-1.
  16. ↑ Ilmonen 1996, s. 84.
  17. ↑ a b ULA-radiota markkinoidaan Elävä arkisto. 8.9.2006. Yle.
  18. ↑ Tekniikan tiedotuslehti 3/2005 yle.fi.
  19. ↑ Ylen historia Yle. Viitattu 7.10.2013.
  20. ↑ a b Uutiset ajassaan – Ylen televisiouutisten historiaa Yle Uutiset. 17.8.2009. Viitattu 1.11.2014.
  21. ↑ Ilmonen 1996, s. 131.
  22. ↑ Raimo Salokangas: Aikansa oloinen: Yleisradion historia 2 (1949–1996), s. 236. Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0714-3.
  23. ↑ Salokangas 1996, s. 236–237.
  24. ↑ Marjamäki, Tuomas: Spede, nimittäin, s. 161. Docendo, 2017. ISBN 978-952-291-405-7
  25. ↑ Kielletyt levyt (20.11.1972) Elävä arkisto. 8.9.2006. Yle. Viitattu 26.9.2007.
  26. ↑ Suomi kautta aikojen, s. 548. ISBN 951-1-14925-3
  27. ↑ Hemmilä, Pertti (kok): Ylen Radio Finlandin lakkauttaminen (pdf) Kirjallinen kysymys 915/2006 vp. 17.11.2006. Eduskunta. Viitattu 7.10.2013.
  28. ↑ Yle decided to close SW ulkomaanmedia.net. Arkistoitu 23.4.2009. Viitattu 19.4.2008.
  29. ↑ Ulkomaillakin voit seurata Ylen sisältöjä yle.fi.
  30. ↑ Tarkka, Jukka: Karhun kainalossa. Suomen kylmä sota 1947-1990, s. 263. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25796-7
  31. ↑ Mällinen, Janne: Ylen tv-kanavat nettijakeluun Yle Uutiset. 22.4.2013. Yleisradio. Viitattu 22.4.2013.
  32. ↑ Yle pamauttaa: Kaikki tv-kanavat nyt suorana Areenasta Uusisuomi.fi. 22.4.2013. Uusi Suomi. Viitattu 22.4.2013.
  33. ↑ Pesonen, Mikko: Yle palaa STT:n asiakkaaksi – toistaiseksi vain väliaikaisesti yle.fi. 8.3.2017. Viitattu 21.2.2021.
  34. ↑ Virkkunen, Jussi: Yle jatkaa Suomen Tietotoimiston asiakkaana yle.fi. 2.10.2017. Viitattu 21.2.2021.
  35. ↑ Honkonen, Marja: Moni toimitus saa Julkisen sanan neuvoston nuhteet vain, koska ei lue palautteita. Journalisti kävi läpi JSN:n päätökset kymmenen vuoden ajalta. Eniten langettavia sai Iltalehti. Journalisti, 8.12.2023. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.2.2024.
  36. ↑ Finnpanel - TV-mittaritutkimus www.finnpanel.fi. Viitattu 21.6.2024.
  37. ↑ ULA-lähetysten kuuluvuusalueet – Yleisradion ohjelmat Digita. Arkistoitu 7.5.2019. Viitattu 7.5.2019.
  38. ↑ Kanavaosuudet (%) ikäryhmittäin. Marraskuu 2019 - tammikuu 2020 Finnpanel. Viitattu 2.3.2020.
  39. ↑ Yleisradion maakuntaradioiden uutiskriteerit Pro gradu, Kaisa Kirves
  40. ↑ a b c Uutta Yle-ilmettä! (Arkistoitu – Internet Archive) Avoin Yle, Yle-blogit, Yleisradio
  41. ↑ a b c d Yleisradion logot kautta aikojen (Arkistoitu – Internet Archive) Yleisradio
  42. ↑ Yleisradion joutsentunnus häviää televisiosta 21.12.1991. HS arkisto (maksullinen). Viitattu 24.11.2017.
  43. ↑ Yle saa keväällä uuden ilmeen yle.fi.
  44. ↑ a b Yleisradion aikamerkki Yleisradio. Viitattu 18.8.2010.
  45. ↑ Laki Yleisradio Oy:stä (1380/1993) Finlex. Viitattu 5.7.2021.

Kirjallisuutta

  • Yleisradion historia. 1. osa 1926–1949 Eino Lyytinen:”Perustamisesta talvisotaan”, Timo Vihavainen: ”Sodan ja vaaran vuodet” Yleisradio OY, WSOY Painolaitokset 1996.
  • Kähkölä, Paavo & Hemánus, Pertti (toim.): Revon haamusta taivaskanaviin. Helsinki: Hanki ja jää, 1989. ISBN 951-8916-04-7
  • Zilliacus, Ville: Kaksikielinen Yleisradiomme. Helsinki: Yleisradio, 1988
  • Velander, Paavo: Kidekoneesta väritelevisioon. Helsinki: Kirjayhtymä, 1986
  • Yleisradio: Ohjelmatoiminnan säännöstö. Helsinki: Yle, 1992
  • Aula, Maria Kaisa: Poliitikkojen ja toimittajien suhteet murroksessa? Tutkimus Yleisradion politiikan toimittajien ammatti-identiteetistä 1980-luvulla. Helsinki: Yleisradio, 1991
  • Kiuru, Sakari: Puhetta tuulta vastaan: Yleisradion ohjelmapolitiikan pohdintaa suurten muutosten vuosina. Helsinki: Yleisradio, 1990
  • Paukku, Eero: Yleisradio, julkinen palvelu ja sananvapaus. Helsinki: Liikenne- ja viestintäministeriö/Edita, 2004
  • Yle 50: ääniä ja kuvia: Ljud och bild. Helsinki: Yleisradio, 1976
  • Hellman, Heikki: Uustelevision aika?: yleisradiotoiminnan edellytykset television rakennemuutoksessa. Helsinki: Hanki ja jää, 1988
  • Ville Pernaa: Uutisista, hyvää iltaa. Ylen tv-uutiset 50 vuotta. (2009)
  • Pietilä, Veikko: Tv-uutisista, hyvää iltaa: Merkityksen ulottuvuudet televisiouutisjutuissa. (Yleisradion julkaisusarja, tutkimus 4/1995) Tampere: Vastapaino, 1995. ISBN 951-9066-95-0
  • Helimäki, Liisa Mirjam & Pavas, Petteri & Riuttu, Pentti (toim.): Yleisön puolesta. Puheenvuoroja mediakeskusteluun. Jyväskylä: PS-kustannus, 2004. ISBN 952-451-094-4
  • Leppänen, Airi & Heino, Timo-Erkki & Mäntymäki, Eeva: Yleisradio median murroksessa. (Julkaisija: Radio- ja Televisiotoimittajien liitto) Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-313-5
  • Mäntymäki, Eeva: Hyvinvointivaltio eetterissä. Yleisradion rakentuminen populaarien diskurssien kentillä. (Väitöskirja: Tampereen yliopisto) Tampere: Tampere University Press, 2006. ISBN 951-44-6657-8 Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Salokangas, Raimo: Yleisradion historia. 2. osa, 1949–1996: Aikansa oloinen. Helsinki: Yle, 1996. ISBN 951-43-0714-3
  • Wiio, Juhani: Television viisi vuosikymmentä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-939-5
  • Suomi, Vilho: Suomen Yleisradio 1926-1951. [Helsinki]: Oy Yleisradio Ab, 1951.

Aiheesta muualla


 
Yle
Radiokanavat
Televisiokanavat
Uutispalvelut
Muut palvelut
Organisaatio
Muuta
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Yleisradio&oldid=22839062”