Wikipedia

Ottawan sopimus

henkilömiinat kieltävä kansainvälinen sopimus
(Ohjattu sivulta Ottawan miinakieltosopimus)

Ottawan miinakieltosopimus on kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää henkilömiinojen (ts. jalkaväkimiinojen) käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Sopimuksen allekirjoittaneen maan tulee tyhjentää miinavarastonsa neljässä vuodessa, puhdistaa miinoitetut alueet kymmenessä vuodessa sekä tarjota apua miinojen uhreille. Kampanjalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1997.[1]

Ottawan sopimuksessa mukana olevat maat.

Sopimuksen voi irtisanoa kuudessa kuukaudessa ilmoittamalla siitä sopimuksen tallettaneille Yhdistyneille kansakunnille. Miinakielto kuitenkin jatkuu irtisanomisaikana syntyneen sodan loppuun saakka, mikäli sota alkaa irtisanomisaikana.lähde?

Henkilömiinoja saa olla pieniä määriä miinojen havaitsemisen, tuhoamisen ja raivauksen opetusta varten.lähde?

Historia muokkaa

 
Miinakenttä Golanin kukkuloilla.

Aloitteen Ottawan sopimuksen laatimiseksi teki Kanadan ulkoministeri Lloyd Axworthy vuonna 1996, ja se hyväksyttiin 5. joulukuuta 1997[2].

Miinakieltosopimuksessa on 156 jäsenvaltioita. Yhdessä nämä käsittävät yli kolme neljäsosaa maailman maista.[3] 37 maata ei ole vielä liittynyt sopimukseen. Näihin kuuluvat muiden muassa Venäjä, Yhdysvallat, Intia, Israel, Kiina, Pohjois-Korea, Etelä-Korea, Arabiemiirikunnat ja Irak. Euroopassa Venäjä on ainoa sopimuksen ulkopuolella oleva maa.[4]

Vuodesta 1999 vuoden 2004 syyskuuhun asti Landmine Monitor on rekisteröinyt vähintään 75 eri maassa yli 42 500 uutta siviilille sattunutta henkilömiina- sekä UXO-onnettomuutta. Koska useat onnettomuudet jäävät raportoimatta, on onnettomuuksien kokonaisluku luultavasti todellisuudessa paljon korkeampi, arviolta 15 000 – 20 000 tapausta enemmän vuodessa. Ottawan sopimuksen tultua voimaan on tuhottu 62 miljoonaa varastoissa ollutta henkilömiinaa, joista 37,3 miljoonaa miinakieltosopimukseen liittyneet valtiot.[5]

Euroopan parlamentti kannattaa päätöslauselmissaan kaikkia jäsenmaitaan liittymään Ottawan sopimukseen.[6]

 
Miinoista varoittava kyltti Chilessä.

Suomi ja miinat muokkaa

Sadat suomalaiset ovat joutuneet kokemaan miinojen siviiliväestölle aiheuttamia vahinkoja. Sodan päätyttyä vuosina 1944–1949 miinoihin ja räjähteisiin kuoli Pohjois-Suomessa 205 siviilihenkilöä[7] ja kymmeniä miinanraivaajina työskennelleitä ihmisiä[8]. Vielä 2020-luvullakin Lapista löydetään tuhansia räjähteitä joka kesä[8].

Eduskunta hyväksyi Ottawan sopimukseen liittymisen marraskuussa 2011 äänin 110-47.[9] Suomi liittyi sopimukseen virallisesti 2012[10].

Suomessa henkilömiinakieltoa ajoivat erityisesti rauhanjärjestöt, ulkoasiainministeriö ja presidentti Tarja Halonenlähde?. Puolustusministeriö taas vastusti sopimustalähde?. Suomi oli ennen liittymistään ainoa Euroopan unionin jäsen, joka ei ollut allekirjoittanut Ottawan sopimusta.lähde?

Suomi on aktiivinen miinanraivaaja eri puolilla maailmaa, tekee laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja tukee kehitysmaiden omaa miinanraivaustoimintaa, kehittää niille sopivaa tekniikkaa ja harjoittaa uhreiksi joutuneiden avustamista.[11] Suomessa on myös kehitetty miinanraivaustekniikkaa. Puolustusministeriön jalkaväkimiinaselvitystyöryhmän väliraportti[12] totesi:

»Miina-ase on Suomelle erittäin kustannustehokas sodankäyntiväline, koska sillä voidaan olosuhteissamme merkittävästi vaikeuttaa teknologisesti kehittyneidenkin asevoimien operatiivista liikkuvuutta. Koska miinat ovat edullisia ja olosuhteissamme erittäin tehokkaita, on eri tyyppisiä miinoja hankittu riittävästi kaikille alueellisen puolustuksen joukoille. Maavoimillamme ei tällä hetkellä ole ajoneuvomiinojen ohella, muita määrällisesti riittäviä asejärjestelmiä, joilla mekanisoidun hyökkääjän liike voitaisiin yhtä tehokkaasti hidastaa ja pysäyttää.»

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen entinen johtaja, eversti evp Heikki Hult pitää liittymistä sopimukseen historiallisen huonona päätöksenä. Hänen mukaansa jalkaväkimiinat ovat taisteluissa täysin korvaamattomia, jalkaväkitaisteluiden tärkein osa (2018), etenkin kun Suomen maasto on paljolti peitteistä, vaikeasti valvottavaa ja tulitettavaa. Hultin mukaan kansaa johdettiin harhaan: Suomi sijoittaisi miinat sotatilanteessa tarkoin merkitysti, niin että ne voisi kerätä pois. Jos Suomi eroaisi sopimuksesta, edes Venäjä ei nostaisi asiasta meteliä, noteeraisi vain, että Suomi aikoo puolustautua, Hult toteaa. Puolustusvoimien operaatiopäällikkö Jari Kallio puolestaan sanoi, että puute on pitkälti korvattu, vaikkei psykologista miinakauhua voikaan korvata.[13]

Sopimuksen mukaisesti Suomen laki kieltää jalkaväkimiinojen valmistamisen, hankkimisen, hallussapidon ja luovuttamisen, ja määrää kiellon rikkomisesta rangaistukseksi vankeutta neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen.[14] Sopimuksen alkaessa Suomella oli varastossa yli miljoona miinaa[10]. Viimeiset kielletyt miinat hävitettiin vuonna 2015.[10]

Puolustusvoimat hankki kiellettyjen miinojen tilalle muita asejärjestelmiä noin 300 miljoonalla eurolla[15]. Myös jalkaväen taktiikkaa muutettiin uuteen tilanteeseen sopivammaksi.[15]

Ottawan sopimus kieltää passiiviset miinat, sillä ne eivät erottele sotilaita siviileistä. Ottawan sopimus sallii aktiiviset henkilömiinat, joita kutsutaan panoksiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi viuhkapanos ja hyppypanos, joka on Suomessa kehitteillä. Panosten ero kiellettyihin jalkaväkimiinoihin on se, että panokset eivät räjähdä ihmisen kosketuksesta, vaan niitä voi käyttää vain siten, että sotilas tähystää ja tunnistaa lähestyvän kohteen ja laukaisee miinoituksen etäohjauksella. Myös panssarimiinat ja merimiinat ovat edelleen sallittuja, sillä nekään eivät räjähdä, vaikka ihminen astuisi niiden päälle. Panoksia, panssarimiinoja ja merimiinoja käytetään Suomessa edelleen.[15]

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan keväällä 2022, useita kansalaisaloitteita Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi pantiin vireille. Tuolloin Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen totesi, että jalkaväkimiinojen palauttaminen ei ole keino puolustuskyvyn vahvistamiseen. Jalkaväkimiinoista luopumisen jälkeen Suomen sotilaallista suorituskykyä on korvattu monin keinoin, ja koska toimintatavat ovat muuttuneet, eivät jalkaväkimiinat ole Suomelle ajankohtainen asia.[15]

Väitteitä Suomen sopimukseen liittymisen puolesta muokkaa

Suomen Rauhanliitto on miinakampanjassaan esittänyt muun muassa seuraavia väitteitä:

  • miinat eivät erota sotilaita ja siviilejä, vaan tappavat ja vammauttavat ihmisiä eri puolilla maailmaa joka päivä[11]
  • miinanraivaus on hyvin kallista, vaikka miina itsessään on suhteellisen halpa[11]
  • miinojen marginaalinen sotilaallinen hyöty on pieni verrattuna niiden seurauksiin siviiliväestölle[11]
  • Miinojen käyttö on vastoin humanitääristä oikeutta[11]

Sopimuksen ratifioineet valtiot muokkaa

valtio[16] vuosi[16] hävittänyt (henkilömiinat)[16] sopimuksen tila[16]
  Afganistan 2002 Liittynyt
  Albania 1998 2000 Ratifioinut
  Algeria 1997 2001 Ratifioinut
  Andorra 1997 1998 Ratifioinut
  Angola 1997 2002 Ratifioinut
  Antigua ja Barbuda 1997 1999 Ratifioinut
  Argentiina 1997 1999 Ratifioinut
  Australia 1997 1999 Ratifioinut
  Itävalta 1997 1998 Ratifioinut
  Bahama 1997 1998 Ratifioinut
  Bangladesh 1998 2000 Ratifioinut
  Barbados 1997 1999 Ratifioinut
  Valko-Venäjä 2003 Liittynyt
  Belgia 1997 1998 Ratifioinut
  Belize 1998 1998 Ratifioinut
  Benin 1997 1998 Ratifioinut
  Bhutan 2005 Liittynyt
  Bolivia 1997 1998 Ratifioinut
  Bosnia ja Hertsegovina 1997 1998 Ratifioinut
  Botswana 1997 2000 Ratifioinut
  Brasilia 1997 1999 Ratifioinut
  Brunei 1997 2006 Ratifioinut
  Bulgaria 1997 1998 Ratifioinut
  Burkina Faso 1997 1998 Ratifioinut
  Burundi 1997 2003 Ratifioinut
  Kambodža 1997 1999 Ratifioinut
  Kamerun 1997 2002 Ratifioinut
  Kanada 1997 1997 Ratifioinut
  Kap Verde 1997 2001 Ratifioinut
  Keski-Afrikan tasavalta 2002 Liittynyt
  Tšad 1998 1999 Ratifioinut
  Chile 1997 2001 Ratifioinut
  Kolumbia 1997 2000 Ratifioinut
  Komorit 2002 Liittynyt
  Kongon tasavalta 2001 Liittynyt
  Cookinsaaret 1997 2006 Ratifioinut
  Costa Rica 1997 1999 Ratifioinut
  Norsunluurannikko 1997 2000 Ratifioinut
  Kroatia 1997 1998 Ratifioinut
  Kypros 1997 2003 Ratifioinut
  Tšekki 1997 1999 Ratifioinut
  Kongon demokraattinen tasavalta 2002 Liittynyt
  Tanska 1997 1998 Ratifioinut
  Djibouti 1997 1998 Ratifioinut
  Dominica 1997 1999 Ratifioinut
  Dominikaaninen tasavalta 1997 2000 Ratifioinut
  Ecuador 1997 1999 Ratifioinut
  El Salvador 1997 1999 Ratifioinut
  Päiväntasaajan Guinea 1998 Liittynyt
  Eritrea 2001 Liittynyt
  Viro 2004 Liittynyt
  Etiopia 1997 2004 Ratifioinut
  Fidži 1997 1998 Ratifioinut
  Suomi 2011 2012 Ratifioinut
  Ranska 1997 1998 Ratifioinut
  Gabon 1997 2000 Ratifioinut
  Gambia 1997 2002 Ratifioinut
  Saksa 1997 1998 Ratifioinut
  Ghana 1997 2000 Ratifioinut
  Kreikka 1997 2003 Ratifioinut
  Grenada 1997 1998 Ratifioinut
  Guatemala 1997 1999 Ratifioinut
  Guinea 1997 1998 Ratifioinut
  Guinea-Bissau 1997 2001 Ratifioinut
  Guyana 1997 2003 Ratifioinut
  Haiti 1997 2006 Ratifioinut
  Vatikaanivaltio 1997 1998 Ratifioinut
  Honduras 1997 1998 Ratifioinut
  Unkari 1997 1998 Ratifioinut
  Islanti 1997 1999 Ratifioinut
  Indonesia 1997 2007 Ratifioinut
  Irak 2007 Liittynyt
  Irlanti 1997 1997 Ratifioinut
  Italia 1997 1999 Ratifioinut
  Jamaika 1997 1998 Ratifioinut
  Japani 1997 1998 soveltaa
  Jordania 1998 1998 Ratifioinut
  Kenia 1997 2001 Ratifioinut
  Kiribati 2000 Liittynyt
  Kuwait 2007 Liittynyt
  Latvia 2005 Liittynyt
  Lesotho 1997 1998 Ratifioinut
  Liberia 1999 Liittynyt
  Liechtenstein 1997 1999 Ratifioinut
  Liettua 1999 2003 Ratifioinut
  Luxemburg 1997 1999 Ratifioinut
  Pohjois-Makedonia 1998 Liittynyt
  Madagaskar 1997 1999 Ratifioinut
  Malawi 1997 1998 Ratifioinut
  Malesia 1997 1999 Ratifioinut
  Malediivit 1998 2000 Ratifioinut
  Mali 1997 1998 Ratifioinut
  Malta 1997 2001 Ratifioinut
  Mauritania 1997 2000 Ratifioinut
  Mauritius 1997 1997 Ratifioinut
  Meksiko 1997 1998 Ratifioinut
  Moldova 1997 2000 Ratifioinut
  Monaco 1997 1998 Ratifioinut
  Montenegro 2006 seuraajavaltio
  Mosambik 1997 1998 Ratifioinut
  Namibia 1997 1998 Ratifioinut
  Nauru 2000 Liittynyt
  Alankomaat 1997 1999 soveltaa
  Uusi-Seelanti 1997 1999 Ratifioinut
  Nicaragua 1997 1998 Ratifioinut
  Niger 1997 1999 Ratifioinut
  Nigeria 2001 Liittynyt
  Niue 1997 1998 Ratifioinut
  Norja 1997 1998 Ratifioinut
  Palau 2007 Liittynyt
  Panama 1997 1998 Ratifioinut
  Papua-Uusi-Guinea 2004 Liittynyt
  Paraguay 1997 1998 Ratifioinut
  Peru 1997 1998 Ratifioinut
  Filippiinit 1997 2000 Ratifioinut
  Puola 1997 2012 Ratifioinut
  Portugali 1997 1999 Ratifioinut
  Qatar 1997 1998 Ratifioinut
  Romania 1997 2000 Ratifioinut
  Ruanda 1997 2000 Ratifioinut
  Saint Kitts ja Nevis 1997 1998 Ratifioinut
  Saint Lucia 1997 1999 Ratifioinut
  Saint Vincent ja Grenadiinit 1997 2001 Ratifioinut
  Samoa 1997 1998 Ratifioinut
  San Marino 1997 1998 Ratifioinut
  São Tomé ja Príncipe 1998 2003 Ratifioinut
  Senegal 1997 1998 Ratifioinut
  Serbia 2003 Liittynyt
  Seychellit 1997 2000 Ratifioinut
  Sierra Leone 1998 2001 Ratifioinut
  Slovakia 1997 1999 hyväksynnyt
  Slovenia 1997 1998 Ratifioinut
  Salomonsaaret 1997 1999 Ratifioinut
  Somalia 2012 Liittynyt
  Etelä-Afrikka 1997 1998 Ratifioinut
  Etelä-Sudan 2011 seuraajavaltio
  Espanja 1997 1999 Ratifioinut
  Sudan 1997 2003 Ratifioinut
  Suriname 1997 2002 Ratifioinut
  Swazimaa 1997 1998 Ratifioinut
  Ruotsi 1997 1998 Ratifioinut
  Sveitsi 1997 1998 Ratifioinut
  Tadžikistan 1999 Liittynyt
  Tansania 1997 2000 Ratifioinut
  Thaimaa 1997 1998 Ratifioinut
  Itä-Timor 2003 Liittynyt
  Togo 1997 2000 Ratifioinut
  Trinidad ja Tobago 1997 1998 Ratifioinut
  Tunisia 1997 1999 Ratifioinut
  Turkki 2003 Liittynyt
  Turkmenistan 1997 1998 Ratifioinut
  Tuvalu 2011 Liittynyt
  Uganda 1997 1999 Ratifioinut
  Ukraina 1999 2005 Ratifioinut
  Britannia 1997 1998 Ratifioinut
  Uruguay 1997 2001 Ratifioinut
  Vanuatu 1997 2005 Ratifioinut
  Venezuela 1997 1999 Ratifioinut
  Jemen 1997 1998 Ratifioinut
  Sambia 1997 2001 Ratifioinut
  Zimbabwe 1997 1998 Ratifioinut

Sopimuksen allekirjoittaneet valtiot mutta ei ratifioineet muokkaa

valtio[16] vuosi[16]
  Marshallinsaaret 1997

Sopimuksen ulkopuolella muokkaa

valtio
  Armenia
  Azerbaidžan
  Bahrain
  Myanmar
  Kiina
  Kuuba
  Egypti
  Mikronesia
  Georgia
  Intia
  Iran
  Israel
  Kazakstan
  Pohjois-Korea
  Etelä-Korea
  Kirgisia
  Laos
  Libanon
  Libya
  Mongolia
  Marokko
    Nepal
  Oman
  Pakistan
  Palestiina
  Venäjä
  Saudi-Arabia
  Singapore
  Sri Lanka
  Syyria
  Tonga
  Yhdistyneet arabiemiraatit
  Yhdysvallat
  Uzbekistan
  Vietnam

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Yk-liitto
  2. ↑ Miinasopimus sinetöitiin Ottawassa Verkkouutiseset 5.12.1997 (archive.org)
  3. ↑ Jäsenet, Icbl.org
  4. ↑ Sopimus, Icbl.org
  5. ↑ Rauhanliitto (pdf)
  6. ↑ Euroopan parlamentin sivut
  7. ↑ Vuosina_1944-1949 miinaan ja räjähteisiin kuolleet siviilihenkilöt Arkistojen portti
  8. ↑ a b Lapin sodan pitkä ja synkkä varjo: miinoja raivataan vielä 75 vuotta sodan päättymisen jälkeenkin Sotaveteraanit.fi. 9.6.2020. Viitattu 8.3.2022.
  9. ↑ Suomi kieltää jalkaväkimiinat www.iltalehti.fi. Viitattu 8.3.2022.
  10. ↑ a b c Esa Juntunen HS: Jättipaukku tuhoaa viimeiset putkimiinat ja sinetöi miinakiellon Helsingin Sanomat. 18.8.2015. Viitattu 8.3.2022.
  11. ↑ a b c d e Miinat, Rauhanasema.org
  12. ↑ Puolustusministeriön jalkaväkimiinaselvitystyöryhmän väliraportti 1, sivu 20
  13. ↑ Sotilasasiantuntijan mukaan Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta Iltasanomat. 5.1.2018.
  14. ↑ Ajantasainen lainsäädäntö: Rikoslaki 39/1889 (Rikoslain 11. luku, 7 a §: Jalkaväkimiinakiellon rikkominen) finlex.fi. Edita. Viitattu 9.3.2022.
  15. ↑ a b c d Puolustusvoimain komentaja pani omalta osaltaan pisteen miinakeskustelulle: Jalkaväkimiinat eivät ole meille ajankohtainen asia Yle Uutiset. 7.3.2022. Viitattu 8.3.2022.
  16. ↑ a b c d e f Chapter XXVI Convention on the Prohibition of the Use, Stockpiling, Production and Transfer of Anti-Personnel Mines and on their Destruction. Yhdistynyt kansakunnat. Viitattu 13.4.2013. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ottawan_sopimus&oldid=22046118”