Orjuus

ihmisoikeusrikos
(Ohjattu sivulta Orjakauppa)

Orjuus on ihmisen pitämistä toisen (ihmisen tai valtion) vallan alla työssä ilman oikeutta palkkaan, vapautta ja omaan tahtoon perustuvaa valintaa. Orja ei usein pääse ulos asemastaan.[1]

Osa artikkelisarjaa
Syrjintä
Muodot
Uskontoryhmiä kohtaan
Ilmeneminen
Aiheeseen liittyvää
n · k · m
Orjia Itä-Afrikassa

Orjuuden kaltaiset olosuhteet taas tarkoittavat, että saatava palkka on liki olematon, mutta vapaus valita on silti olemassa.[1] Media käyttää käsitettä myös kiertoilmauksena tosiasiallisesta orjuudesta. Orjuuden ajatellaan usein olevan menneisyyttä, mutta sitä on nykyäänkin,[2] joskaan ei enää laillisesti missään maassa.[3] Perinteisesti orjuus on käsitetty ihmisen pitämisenä toisen omaisuutena.

Ennen orjiksi otettiin niin sotavankeja, rikollisia ja velkaantuneita kuin siviilejäkin, jotka pakotettiin työskentelemään omistajansa hyväksi. Orjuus tässä muodossa oli laajalti yleistä aina 1800-luvulle saakka. Toisen maailmansodan aikana natsi-Saksassa käytettiin paljon orjatyötä, samoin ennen sotaa ja sen jälkeen Neuvostoliiton GULAG-leireillä. Sodan jälkeen Yhdistyneet kansakunnat määritteli orjaksi kenet tahansa, joka ei voi vapaaehtoisesti poistua työstään. Nykyään orjuus on tuomittu monissa kansainvälisissä sopimuksissa samoin kuin myös YK:n Ihmisoikeuksien julistuksessa 1948.

EtymologiaMuokkaa

Orja tulee arjalaisten kielten miestä, ihmistä tai meikäläistä tarkoittavasta sanasta arya (arja).[4] Mahdollisesti joillakin suomalais-ugrilaisilla ryhmillä on ollut arjalaiskielisiä sotavankeja, orjia tai palvelijoita, joita on kutsuttu näiden omalla nimellä. Alkuperäinen latinankielinen orja-sana, servus, alkoi varhaiskeskiajalla tarkoittaa maaorjuutta ja germaanisten ja romaanisten kielten orjaa tarkoittavat sanat (engl. slave, ruots. slav, saks. Sklave, ransk. esclave) johdettiin slaaveista, jotka muodostivat keskiajan Euroopan orjien suurimman etnisen ryhmän.[5] Sama koski arabiaa, jossa eurooppalaisista orjista käytettiin nimeä saqaliba (sanasta slaavi).[6]

Orjuuden muodotMuokkaa

Ihmisen vapauden ja itsemääräämisoikeuden viemiseen ei useinkaan käytetä kahleita, vaan pelottelu, eristäminen, kiristäminen, riippuvuus, pakottaminen ja valheelliset lupaukset paremmasta elämästä riittävät.[7]

Kansainvälisen orjuutta vastaan taistelevan Anti-Slavery International -järjestön[8] mukaan nykyajan orjuutta ovat:

  • Velkaorjuus: ihmiset ottavat lainaa, mikä voi johtaa perheen orjuuttamiseen sukupolvien ajaksi. Velkaorjuus koskee miljoonia ihmisiä. Esimerkiksi Intiassa arvioitiin vuonna 1996 olleen 15 miljoonaa lasta tässä asemassa, vaikka maan lainsäädäntö kieltää velkaorjuuden.[9]
  • Pakkoavioliitot: pakkoavioliitoissa pääasiassa naiset ja tytöt pakotetaan naimisiin.
  • Pakkotyö: vähintään 12,3 miljoonaa ihmistä pakotetaan väkivallalla, muulla rangaistuksella tai näiden uhalla työhön.
  • Syntyperään liittyvä orjuus: ihmiset joko syntyvät orjaluokkaan tai kuuluvat ryhmään, jota pidetään orjatyöhön soveltuvana. Nigerissä vähintään 43 000 ihmistä on orjina syntyperänsä takia.
  • Lapsityön pahimmat muodot: arviolta 179 miljoonaa lasta tekee työtä, joka on terveydelle ja hyvinvoinnille vahingollista.
  • Lapsisotilaat: arviolta 300 000 lasta on väkivallalla orjuutettu sotatoimiin eri puolilla maailmaa.
  • Ihmiskauppa: YK:n mukaan ihmiskauppa on toisen ihmisen hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvaa värväystä, kuljettamista, kätkemistä tai vastaanottamista, johon liittyy uhkaamista, pakottamista, orjuuttamista tai harhaanjohtamista. Ihmiskauppa on järjestäytyneen rikollisuuden tuottoisimpia muotoja ase- ja huumekaupan jälkeen. Se on myös räikeimpiä ihmisoikeusrikkomuksia. Ihmiskauppa koskee vähintään 2,4 miljoonaa ihmistä. Ihmiskauppa on myös talousrikos ja ihmisoikeusrikos.[10]

Sen sijaan se ei pidä esimerkiksi lapsiavioliittoja automaattisesti orjuutena etenkään jos puolisot ovat lähes 18-vuotiaita. Järjestö kuitenkin katsoo, että orjuus sekä sen kaltainen toiminta voidaan naamioida lapsiavioliitoiksi, koska lapsiavioliitot ovat laajasti hyväksyttyjä monessa kulttuurissa. Lapsiavioliitto voi myös täyttää orjuuden tai orjuuden kaltaisen toiminnan määritelmän, jos siihen liittyy pakottamista, kärsimystä tai vallankäyttöä.[11]

Suomalainen kehitysjärjestö Kepa mainitsee esimerkkeinä orjuudesta myös elinkaupan ja seksityön.[12] Jotkin poliittiset aatteet, erityisesti libertarismi, tulkitsevat orjuudeksi myös asevelvollisuuden.[13]

Palkkaorjuus on muun muassa marxilaiseen historiankäsitykseen kuuluva termi, jonka Karl Marx kehitti kuvaamaan työväestön asemaa porvarillisessa yhteiskunnassa. Tämän historiakäsityksen mukaan palkkaorjuus kuuluu osana yhteiskunnallisen kehityksen jatkumoon joka on alkanut alkuyhteiskunnasta ja kehittynyt orjanomistuksen, feodalismin (maaorjuus) kautta kapitalismiin jossa työväestö elää porvariston diktatuurissa palkkaorjina. Palkkaorjan asemaan kuuluu, että hän on epävapaa ollessaan riippuvainen kapitalistin (so. työnantajan) maksamasta palkasta. Teoriaan kuuluu, että tulevaisuudessa sosialistisen vallankumouksen kautta tämä orjuuden muoto poistuisi.lähde?

Orjuus nykypäivänäMuokkaa

Esiintyvyys ja merkitysMuokkaa

Maailmassa on yhä arviosta riippuen 21–30 miljoonaa orjaa. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n arvio on 21 miljoonaa, SumAll-järjestön arvio 27 miljoonaa ja Walk Free -säätiön vuoden 2013 arvio on 30 miljoonaa. Walk Free sisällyttää laskuihinsa myös lapsisotilaat, ihmiskaupan ja -salakuljetuksen myötä orjuutta vastaavaan asemaan joutuneet ja lapsityöläiset.[7] Suurin osa orjista on pienillä perheviljelmillä tai kaivoksilla, rakennustyömailla tai hikipajoissa.[1] Keskimääräinen orjuus kestää noin kuusi vuotta. Sen jälkeen orjuuteen joutuneet joko pakenevat, saavat maksettua velkansa kiskurikorkoineen tai kuolevat.[7]

Nykyisin orjuuden taloudellinen merkitys on maailmanlaajuisesti hyvin marginaalinen. Arvioidaan, että orjuuden poistaminen maksaisi 10−20 miljardia dollaria.[1]

LainsäädäntöMuokkaa

Orjuus on kaikkialla maailmassa virallisesti kielletty, viimeisenä sen kielsi Mauritania vuonna 1981. Orjuus on ollut rikos kaikissa maailman maissa vuodesta 2007, jolloin Mauritania lisäsi orjuuden rikoslainsäädäntöönsä.[14]

Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa lainsäädäntö vaatii suuryrityksiä raportoimaan kerran vuodessa, mitä ne ovat tehneet estääkseen orjatyövoiman käytön yrityksessään.[15]

Orjuuden vastaisia järjestöjä ovat esimerkiksi Anti-Slavery International sekä maailman orjuustilanteesta valtioittain raportoiva Walk Free -järjestö.[1]

MaittainMuokkaa

Eniten orjia on nykyisin Aasiassa, Länsi-Afrikassa ja Itä-Euroopassa.[7]

AasiassaMuokkaa

Määrällisesti eniten orjia maailmassa on Intiassa, arviolta 14 miljoonaa orjaa.[7]

Nepalin Kamalari-järjestelmässä köyhissä oloissa maanomistajille velkaa jääneet perheet maksavat velkaansa antamalla tyttärensä jo alle 10-vuotiaana orjaksi rikkaisiin perheisiin tekemään koti- ja peltotöitä. Kamalari-orjien määrä on vähentynyt huomattavasti 2000-luvulla, ja vuonna 2014 heitä on enää noin 500.[7]

Lähi-idässä esiintyy muun muassa Kafala-siirtolaisjärjestelmä, jossa siirtotyöläisnaiset muuttavat lähimaihin kotiapulaisiksi mutta joutuvatkin orjuutta vastaaviin oloihin.[7]

YK:n mukaan yksistään sotilasjärjestö Isisillä oli vuoden 2016 tammikuussa Irakissa 3 500 orjaa, jotka ovat lähinnä lapsia ja naisia. Suurin osa heistä on jesidejä. Orjista 800−900 lasta on kaapattu lapsisotilaiksi tai uskonnollisesti koulutettaviksi.[16] Isisin hallussa olevassa Mosulissa käydään avointa orjakauppaa, jossa orjien hinnat ovat julkisesti esillä. Nuorille miehille luvataan järjestöön liittymistä vastaan tyttöjä ja naisia. Irakilaiset kansalaisjärjestöt ovat kyenneet auttamaan joitakin tyttöjä pakenemaan.[17]

Pohjois-Korean väestöstä arviolta 10 prosenttia eli orjuuden kaltaisissa oloissa vuonna 2018.[18]

AfrikassaMuokkaa

Afrikassa orjuuden kaltaiset elinolot olivat vuonna 2018 yleisiä etenkin Eritreassa, Burundissa ja Keski-Afrikan tasavallassa.[18]

Suhteellisesti eniten orjuutta esiintyy Mauritaniassa, jossa esiintyy periytyvää haratini-orjuutta.[7] Haratinit ovat Mauritanian enemmistökansa. Suurin osa haratineista syntyy arabialaisten maurien omistamiksi orjiksi, joita käsitellään kuin esineitä osto-, myynti- ja vaihtokaupassa. Orjia annetaan Mauritaniassa myös lahjaksi. Myös lapsiavioliitot ovat maassa yleisiä. Hallitus kieltää orjuuden olemassaolon.[14]

Beninin vidomegon-perinteen mukaan jopa vasta 7-vuotiaat tytöt lähetetään maaseudulta kaupunkeihin kotiapulaisiksi. Beniniläisiä lapsia salakuljetetaan myös muihin maihin, muun muassa Länsi-Afrikkaan maatiloille cashew- ja puuvillapelloille orjatyöhön. Osa vidomegon-orjista pakotetaan seksityöntekijöiksi.[7]

AmerikassaMuokkaa

Myös Haitissa orjuutta esiintyy suhteellisen paljon. Haitissa orjuus on syvälle juurtuneena yhteiskunnassa aina kolonialismin ajoista lähtien. Maaseudun köyhät antavat pois tyttölapsensa paremman tulevaisuuden toivossa, mutta lähes aina he päätyvät tekemään pitkiä päiviä kovissa oloissa isäntiensä armoilla. Restavek-lapsiorjat toimivat keskiluokkaisten kaupunkilaisperheiden kotiorjina. On huomattu, että 14-vuotiaat restavek-orjat ovat samanikäisiä haitilaislapsia keskimäärin huomattavasti pienikokoisempia, mikä myös kielii kovasta kohtelusta. Vuoden 2000 maanjäristyksen jälkeen restavekien määrä on vain lisääntynyt, kun valtio on jakautunut yhä selvemmin rikkaisiin ja köyhiin.[7]

EuroopassaMuokkaa

Venäjällä oli Global Slavery Indexin mukaan lähes 800 000 orjaa vuonna 2018. Orjatyötä teetettiin Venäjällä esimerkiksi rakennustyömailla.[18]

Ison-Britannian hallituksen arvion mukaan maassa on 13 000 orjaa. Heidän yleisimmät lähtömaansa olivat Albania, Nigeria ja Vietnam. Myös Britannian kansalaisten osuus ilmoitetuista orjuuden uhreista on kasvussa.[19]

Suomessa arvioidaan olleen vuoden 2010 tienoilla noin 650−735 orjaa. Luku perustuu ilmitulleisiin tapauksiin vuosina 2009 ja 2010. Suomessa oli 79 viranomaisten tietoon tullutta orjuustapausta vuonna 2010. Vuonna 2009 tapauksia tuli ilmi 64. Länsi-Euroopassa on arvioitu, että viranomaisten tunnistamien orjuustapausten osuus kaikesta orjuudesta on noin 10 %.[1] Suomessa olevat orjat joutuvat työskentelemään muun muassa seksiorjina tai orjina kotitalous- ja maataloustöissä. Myös etnisissä ravintoloissa on havaittu orjuustapauksia. Ilmitulleisiin tapauksiin liittyy tyypillisesti järjestäytynyttä kansainvälistä rikollisuutta ja ihmiskauppaa.[1]

Orjuuden historiaMuokkaa

Pääartikkeli: Orjuuden historia

Historiallisesti orjuuden on arveltu syntyneen siinä vaiheessa, kun maanviljelyksen kehittymisen myötä tuli kannattavammaksi pakottaa sotavangit työhön kuin tappaa heidät. Mahdollisesti ensimmäistä kertaa tämä tapahtui Mesopotamiassa noin 3000 eaa., missä sumerilaiset tarvitsivat orjia kastelujärjestelmien rakentamiseen.[5]

Antropologien mukaan orjuus on ollut harvinaisempaa metsästäjä-keräilijä-kuin maanviljelys- tai paimentolaiskulttuureissa. Niin sanotun Murdochin maailmanotannan mukaan orjuutta esiintyi 3 %:ssa metsästäjä-keräilijäkulttuureista, 43 %:ssa maanviljelyskulttuureista ja 73 %:ssa paimentolaiskulttuureista. Kuitenkin varsinaiset ”orjayhteiskunnat”, joissa talous perustuu laajamittaiseen orjien käyttöön, ovat olleet harvinaisia. Tämänkaltaisia yhteiskuntamalleja on kehittynyt antiikin Kreikassa ja Roomassa sekä myöhemmin uudella ajalla Länsi-Intian saaristossa, Pohjois-Amerikan brittiläisissä siirtokunnissa (myöhemmin Yhdysvaltain etelävaltioissa) sekä Brasiliassa.[5]

Orjia ja orjakauppiaita oli kaikkialla Euroopassa vielä 900-luvulla, ja orjia vietiin myös Euroopasta muualle, esimerkiksi islamilaiseen maailmaan, josta saatiin tilalle kultaa, hopeaa ja luksustuotteita. Koska esimerkiksi laajaa kaivosorjien ryhmää ei enää tarvittu toisin kuin antiikissa, sodassa voitetut miehet usein teloitettiin. Sodan hävinneeltä osapuolelta tapettiin usein myös muut työhön kelpaamattomat, kuten sylilapset ja vanhukset. Naiset "sopivat" sen sijaan hyvin esimerkiksi kotiorjiksi ja samoin isommat lapset yleensä otettiin orjiksi. Sydänkeskiajalla tällaista alettiin kuitenkin pitää barbaarisena tapana toimia. Kristilliset ajattelijat olivat paheksuneet orjuutta ja orjakauppaa jo vuosisatoja, ja tämä saattoi vaikuttaa asiaan. Lisäksi syynä muutokseen voi olla talouden muutos – Euroopan sydän- ja myöhäiskeskiaikaiset työmarkkinat toimivat hyvin myös ilman orjatyötä.[20]

Orjuus päättyikin läntisessä Euroopassa pääosin keskiajan aikana. Sen päättymisen syitä on tutkittu vain vähän. Jaakko Tahkokallion mukaan tämä saattaa johtua vanhasta stereotypiasta, jonka mukaan keskiaika on ollut "pimeää". Tähän kuvaan on ollut vaikea yhdistää niinkin suurta edistysaskelta ihmisten vapauden ja yksilön oikeuksien historiassa kuin orjuuden päättymistä. Vielä renessanssiajalla 1300–1500 pidettiin Välimeren piirissä joitakin ei-kristittyjä orjia, mutta muutos antiikkiin ja varhaiskeskiaikaan nähden on suuri.[21]

Uudella ajalla laajamittaisin ja vaikutuksiltaan merkittävin orjuuden muoto on ollut eräille Amerikan alueille pakolla kuljetettujen afrikkalaisten ja heidän jälkeläistensä orjuus 1500-luvulta 1900-luvulle saakka. Tämä niin sanottu transatlanttinen orjuus muokkasi merkittävästi niin Afrikkaa, Amerikkaa kuin Eurooppaakin ja synnytti merkittävän osan myöhemmän teollisuuskapitalismin tarvitsemista pääomista. Orjakauppa vaikutti hyvin kielteisesti Afrikan poliittiseen, taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen ja muokkasi merkittävästi eurooppalaisia asenteita muita kansoja kohtaan. Orjuutta on pidetty antisemitismin ohella toisena länsimaisen rasismin alkulähteistä.[5]

Monissa Afrikan valtakunnissa orjia oli puolet tai kolmannes väestöstä.[22] Vielä 1930-luvulla Etiopiassa oli arviolta 2 miljoonaa orjaa.[23]

Vuosina 650–1905 arabien orjamarkkinoille rahdattiin arviolta 18 miljoonaa afrikkalaista ja Amerikkoihin 7–10 miljoonaa,[24] joista noin 400 000 Yhdysvaltoihin.

Orjakaupan lopettaminen ja orjuuden lakkauttaminenMuokkaa

 
Benjamin Robert Haydon, Orjuudenvastaisen yhdistyksen kokous, 1840, 1841.
 
Orjuudesta muistuttava muistomerkki, Ile de Gorée, Senegal.

Maaorjien piti viljellä maapalstaa ja maksaa veroa, mutta heitä ei saanut kaupata kuten varsinaisia orjia. Kuninkaiden vallan kasvu johti siihen, että kuninkaat vapauttivat orjat maaorjiksi saadakseen verotuloja. Näin he olivat lakien eivätkä linnanherran oikkujen alaisina. Heidän piti pysyä maapalstallaan, viljellä sitä ja maksaa veroja, mutta heitä ei saanut kaupata kuten varsinaisia orjia. 1300-luvun mustan surman aiheuttama työvoimapula vapautti Länsi-Euroopan talonpoikia maaorjuudestakin. Idässä vahvaa kuninkuutta ei ollut ja orjuus jatkui pidempään.

5 000 vuotta jatkunut orjuus saavutti huippunsa teollisen vallankumouksen alkuvaiheessa, kun maataloustuotteiden kysyntä kasvoi. Orjia oli silloin ennen kaikkea Euroopan valtioiden siirtomaissa, varsinkin Amerikan mantereella ja Karibianmeren saarilla. Orjuuden huippuaikoina 1700-luvun lopulla sen vastainen siveellinen liike alkoi Britanniasta. Orjuuden vastaisen liikkeen taustalla olivat aluksi kveekarit, jotka päätyivät pitämään orjuutta epäkristillisenä, ja valistusaatteiden vaikuttamat maalliset ajattelijat. Orjuuden vastainen liike laajeni ja levisi Ranskaan ja muualle. Britannian taloudellinen vaikutusvalta yhdessä maiden omien orjuudenvastaisten liikkeiden kanssa sai Alankomaat, Tanskan, Ranskan ja useimmat Yhdysvaltain pohjoiset osavaltiot kieltämään orjuuden vuosina 1808–1830.[25]

Yhdysvalloissa eräät orjuutta vastustaneet järjestöt vaativat myös, että vapautettaville orjille oli suotava mahdollisuus palata Afrikkaan, josta he tai heidän esivanhempansa oli aikoinaan pakolla tuotukin. Vain pieni osa orjista palasi Afrikkaan, mutta he yhdessä mainittujen järjestöjen kanssa onnistuivat perustamaan Afrikan länsirannikolle Liberian valtion. Sen vaakunassa onkin tunnuslause ”The love of liberty brought us here” (suom. Vapaudenrakkaus toi meidät tänne).

Orjuuden vastustus keskittyi kuitenkin teollistuneisiin alueisiin, jotka hyötyivät orjuudesta vain välillisesti. Plantaasitaloudesta riippuvaisilla alueilla, kuten Yhdysvaltain eteläosissa, orjuuden kieltämistä ei hyväksytty yhtä helposti. Orjuuskysymys aiheuttikin osaltaan Yhdysvaltain sisällissodan (1861–1865) pohjois- ja etelävaltioiden välille. Sisällis­sodan jälkeen säädettiin Yhdysvaltain perustuslain 13. lisäys, joka kielsi orjuuden Yhdys­valtojen alueella. Toisaalta orjaväestön kasvu oli tehnyt orjuudesta taloudellisesti tarpeetonta, sillä halpaa palkkatyövoimaa oli tarjolla. Sen vuoksi osa plantaasinomistajista myöntyi vapaaehtoisesti orjuuden lakkauttamiseen.[25]

Eurooppalaiset painostivat Osmanien valtakuntaa, joka kielsi orjakaupan Afrikasta vuonna 1857 lukuun ottamatta Arabian niemimaan länsirannikkoa, jossa sen merkitys oli suuri. Saudi-Arabiassa orjuus jatkui vuoteen 1962. Venäjällä maaorjat vapautettiin 1861 järjestelmän menetettyä muun muassa valistusaatteiden leviämisen kautta lähes kaiken moraalisen kannatuksensa 1800-luvun aikana. Toisaalta väestönkasvu oli tehnyt maaorjuudesta tarpeetonta, ja maan teollistumista ja armeijan kehittämistä se jopa haittasi. Vapautetuksi tuli 50 miljoonaa henkeä, enemmän kuin muualla maailmassa yhteensä.[25]

Kaakkois-Aasiassa orjuus lakkautettiin vuosina 1868–1926. Alueen itsenäisetkin valtiot, kuten Thaimaa, joutuivat eurooppalaisten painostuksesta luopumaan orjuudesta. Afrikassa ulospäin suuntautuvan orjakaupan kieltäminen johti paikallisen orjuuden kasvuun: orjien hinta putosi merentakaisen kysynnän lakattua, mikä teki orjuudesta taloudellisesti kannattavampaa. Siirtomaavallat, lähinnä Britannia ja Ranska, saivat orjakaupan lakkautettua, mutta alkaessaan 1800-luvun lopulla heikentyä ne eivät enää halunneet kamppailla itse orjuutta vastaan, koska tarvitsivat orjia käyttävien paikallisten hallitsijoiden liittolaisuutta. Orjakapinat kuitenkin johtivat laajamittaisen orjuuden spontaaniin romuttumiseen Afrikassa, ja 1900-luvulta siirtomaavallat vetivät tukensa orjuutta tukevilta hallitsijoilta ja kielsivät orjuuden. Orjuus jatkui siirtomaissa pienimuotoisena kieltämisen jälkeenkin, ja itsenäinen Mauritania kielsi orjuuden vasta vuonna 1980.[25]

Kansainväliset sopimukset ja julistuksetMuokkaa

Jo vuonna 1890 Brysselissä pidettiin kansainvälinen kongressi, jossa laaditun asiakirjan asiakirjan laatijat ilmoittivat vakavasti aikovansa saada orjakaupan Afrikassa loppumaan.[26] Vuonna 1926 Kansainliitto sai aikaan orjuutta koskevan kansainvälisen yleis­sopimuksen, jonka tarkoituksena oli täydellisesti lopettaa orjuus kaikissa muodoissaan samoin kuin kaikki maitse tai meritse tapahtuva orjakauppa.[26]

YK:n vuonna 1948 laatiman Ihmis­oikeuksien yleis­maailmallisen julistuksen 4. artiklassa tuomitaan orjuus ja orja­kauppa kaikissa muodoissaan ja sanotaan, että ketään ei saa pitää orjana tai orjuutettuna.[27] Sen kanssa yhtä­pitävästi orjuus ja orja­kauppa kiellettiin myöhemmin myös Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleis­sopimuksessa.[28]

Euroopassa orjuus ja orjuuden kaltainen pakkotyö on kielletty myös muun muassa Euroopan ihmis­oikeus­sopimuksessa.[29]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g Asiantuntija: Suomessa on yli 600 orjaa Yle Uutiset. Viitattu 10.2.2016.
  2. Kahle kerrallaan – Voima Voima. Viitattu 10.2.2016. fi-FI
  3. Kevin Bales: How We Can End Slavery. National Geographic, syyskuu 2003. Artikkelin verkkoversio.
  4. http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=687&vl=2006
  5. a b c d Isaksson, Pekka & Jokisalo, Jouko: Historian lisälehtiä: Suvaitsevaisuuden ongelma ja vähemmistöt kansallisessa historiassa, s. 67. Pystykorvakirja. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2005. ISBN 952-471-543-0.
  6. Lewis, 1990, s. 11
  7. a b c d e f g h i j Ann-Mari Huhtanen: Orjia on enemmän kuin koskaan – Meeri Koutaniemi kuvasi vapautettuja kotiorjia Helsingin Sanomat. 5.10.2014. Viitattu 16.7.2020.
  8. Anti-Slavery - What is modern slavery www.antislavery.org. Viitattu 5.2.2016.
  9. Human Rights Watch, The Small Hands of Slavery: Bonded Child Labor in India
  10. Mielipide Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM: Ihmiskauppaa on torjuttava uusin menetelmin, Helsingin Sanomat 26.8.2008 C4
  11. Anti-Slavery - Child Slavery www.antislavery.org. Viitattu 5.2.2016.
  12. Lapsityövoima ja ihmiskauppa ovat nykyajan orjuutta | Kepa.fi www.kepa.fi. Viitattu 5.2.2016.
  13. The Libertarianism FAQ – What is the libertarian position on the draft?
  14. a b Slavery's last stand - CNN.com CNN. Viitattu 30.3.2016.
  15. Nestlé admits slavery in Thailand while fighting child labour lawsuit in Ivory Coast. The Guardian, 1.2.2016. englanti
  16. YK:n raportti: Väkivallan määrä Irakissa järkyttävä, Isisillä 3 500 orjaa Yle Uutiset. Viitattu 21.5.2016.
  17. Ääriliikkeet ovat suurin uhka naisten asemalle – Isis käy jopa tyttöjen orjakauppaa Yle Uutiset. Viitattu 21.5.2016.
  18. a b c 800,000 Modern-Day Slaves Are Living in Russia, Report Says The Moscow Times. 23.7.2018. Viitattu 16.7.2020.
  19. Anti-Slavery - Slavery in the UK www.antislavery.org. Viitattu 5.2.2016.
  20. Tahkokallio, Jaakko: Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta. Gaudeamus 2019, 259–262.
  21. Tahkokallio, Jaakko: Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta. Gaudeamus 2019, 259–262.
  22. Welcome to Encyclopædia Britannica's Guide to Black History Britannica.com. Viitattu 29.8.2010.
  23. "Freedom is a good thing but it means a dearth of slaves": Twentieth Century Solutions to the Abolition of Slavery (PDF) yale.edu. Viitattu 29.8.2010.
  24. Slavery, Encyclopædia Britannica's Guide to Black History (accessed 2011-11-19)
  25. a b c d McNeill, J.R. & McNeill, William: Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan. Vastapaino, 2005.
  26. a b Orjuutta koskeva, Genèvessä 25 päivänä syyskuuta 1926 tehty kansainvälinen yleissopimus Finlex.
  27. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 4. artikla ohchr.org.
  28. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, 8. artikla Finlex.
  29. Euroopan ihmisoikeussopimus, 4. artikla Finlex.

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Orjuus.
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta orjuus.