Wikipedia

Elinkauppa

Elinkauppa on ihmisen elimillä käytävää kaupankäyntiä. Kaupan tarkoitus on toimittaa terveitä elimiä elinsiirtoja varten.[1]

Elinkauppa on ollut laillista vain Iranissa,[2] mutta nyt Australia ja Singapore ovat laillistamassa rahalliset korvaukset luovuttajille.[3][4] Molempien maiden munuaissairausjärjestöt kiittelevät päätöstä.[3][4]

Elinkauppa ilmiönä on syntynyt koska elinsiirtoa tarvitsevia potilaita on huomattavasti enemmän kuin vapaaehtoisia elintenluovuttajia.

Tieteilijöiden näkemyksiä muokkaa

Tutkimusyhteenvedon mukaan elinkauppaa tutkineista 72 tutkijasta maailmassa 68 % kannatti ja 21 % vastusti elinkauppaa.[5] Myös yhdysvaltalaisten taloustieteilijöiden (AEA) konsensus on, että elinkauppa pitäisi sallia (70 % vs. 16 %).[6]

UC Berkeleyn professori ja Organs Watchin johtaja Nancy Scheper-Hughes korostaa, että elinsiirroista maksetaan jo nyt korvauksia Yhdysvalloissakin "älä kysy, älä kerro" -tyyliin. Scheper-Hughes kannattaakin elinkaupan laillistamista. Hän on kuuluisa tutkimuksistaan, jotka paljastivat satojentuhansien kehitysmaalaisten joutuneen huijatuiksi tai pakotetuiksi elinluovutuksiin ja johtivat moniin pidätyksiin. Hänen mukaansa ilmiöiden taustalla on luovuttajapulan luoma epätoivo.[7]

Yhdysvalloissa munuaissairauteen liittyy 300 000 kuolemaa vuosittain, vaikka elinsiirrot onnistuvat erittäin hyvin. Johtavat asiantuntijat pitävät kasvavaa tarvetta ja pahenevaa munuaispulaa erittäin vakavana ongelmana.[7]

Orfa Greenbergin mukaan suurin osa tutkijoista kannattaa elinkaupan kieltoa mutta toiset tutkijat haluaisivat laillistaa elinkaupan, jotta valtiot voisivat säännellä sitä ja minimoida osanottajien riskit ja riiston. John A. Robertson on myös esittänyt, ettei valtiolla ole oikeutta estää kansalaisiaan etsimästä itselleen lääketieteellistä apua.[8]

Monet tutkijat kannattavat elinkaupan laillistamista, jotta pulaa elimistä saataisiin poistettua. Tämä myös laskisi elinten hintatasoa, mikä vähentäisi laitonta elinkauppaa ja sen kannustimia. Lisääntynyt tarjonta lyhentäisi elinsiirtojen odotusaikoja, mikä auttaisi potilaita ja säästäisi sairaalakuluja.[9]

Journal of Economic Perspectives -lehden artikkelissaan Nobel-palkittu taloustieteilijä Gary Becker ja Julio Elias arvioivat, että Yhdysvaltojen munuaispula lievittyisi 15 000 dollarin korvauksella luovuttajalle. Liittovaltio voisi maksaa korvauksen tasa-arvon takaamiseksi. Tämä esitys säästäisi rahaa, koska elinsiirto on halvempaa kuin jonottajien tarvitsema dialyysihoito.[2]

Riskit muokkaa

Toisen munuaisen luovuttamisen riski on hyvin pieni, sama kuin eräiden kauneusleikkausten kuten rasvaimun. Seulottu luovuttaja elää pidempään kuin kahden munuaisen ihmiset keskimäärin. Laillisilla markkinoilla sekä myyjän että vastaanottajan asema olisi parempi kuin pimeillä markkinoilla.[10]

Luovuttamiseen liittyy lähinnä vain leikkausriski. Jäljelle jäävä munuainen kasvaa täyttämään poistetun paikan. Toisesta munuaisesta ei ole juurikaan etua. Jos munuaiset pettävät, ne pettävät yleensä yhtaikaa. Elävän luovuttajan munuainen kestää yleensä vuosia pidempään kuin kuolleen.[11]

Pimeillä markkinoilla lahjoittajat eivät välttämättä saa kunnollista jälkihoitoa.[2]

Laillinen ja laiton elinkauppa muokkaa

Nyt laiton elinkauppa kattaa ehkä 5-10 % maailman elinsiirroista.[2]

Maailmassa on miljoonia munuaispotilaita, mutta vuonna 2007 tehtiin vain 65 000 munuaissiirtoa.[2] Yhdysvalloissa munuaissiirtojono oli vuosikymmenessä miltei kaksinkertaistunut 95 000 ihmiseen vuonna 2012, mutta tuolloinkin heistä vain 16 500 sai siirrännäisen ja muista 4500 kuoli odottaessaan, lähinnä siksi että joutui odottamaan sopivaa munuaista liian kauan.[12]

Siirtoelinpulan takia monet maat ovat yrittäneet erilaisia innovaatioita, mutta vain elinkaupan laillistanut Iran on saanut poistettua siirtomunuaispulan.[2] Myös Singapore suunnittelee elinkaupan laillistamista.[2]

Elinpula on johtanut myös elinsiirtoihin vanhoilta ja sairailta vainajilta, jolloin elimet voivat pettää tai sisältää syövän. Toisaalta myös paremman elimen odottaminen olisi vaarallista, koska jonossa on korkea kuolinriski.[2]

Myös joukko munuaisensa altruistisesti luovuttaneita on vaatinut elinkaupan laillistamista.[13]

Iran muokkaa

Iranissa voittoa tavoittelematon vapaaehtoisjärjestö Datpa välittää elinluovuttajia, jotka saavat palkkionsa hallitukselta ja vastaanottajalta. Hyväntekeväisyysjärjestöt tukevat maksukyvyttömiä vastaanottajia.[2]

Clinical Journal of the American Society of Nephrology -tiedelehden artikkelin mukaan Iranin elinsiirto-ohjelma on välttänyt monia elinkauppaan liittyviä ongelmia. Sen sijaan missään muussa kehitysmaissa kokeillut ratkaisut eivät ole edes lieventäneet jatkuvasti huononevia elinsiirtojonoja.[14]

Elinten hinnat muokkaa

Laillisilla markkinoilla Iranissa munuaisten myyntihinta on 2000 - 4000 dollaria.[10][15] Mustassa pörssissa hinta voi olla yli 160 000 dollaria[16], välikädet ottavat suuren osan summasta, leikkaus on vaarallisempi molemmille osapuolille ja ostaja saa usein hepatiitin tai HIV:n.[10]

Elinsiirtojen kansainvälinen sääntely muokkaa

Vuoden 2008 Istanbulin julistus pyrkii luomaan yhteiset määritelmät elinkauppaan liittyville käsitteille sekä määrittämään elinsiirroille ja elinten luovuttamiselle yleiset eettiset periaatteet. Se sisälsi myös ehdotuksia käytännön toimenpiteiksi siitä, miten julistuksessa esitetyt tavoitteet voitaisiin saavuttaa.[17]

Elinsiirtoturismi muokkaa

Elinsiirtoturismi on laittoman elinkaupan yhteyteen syntynyt ilmiö, jossa länsimaiset ihmiset matkustavat lainsäädännöltään vähemmän kehittyneisiin tai valvottuihin maihin elinsiirtoa varten.[18] Köyhistä oloista kotoisin olevien elinten luovuttajat voivat olla heikon taloudellisen asemansa vuoksi alttiita hyväksikäytölle. Joissakin elimensä myyneitä henkilöitä käsittelevissä tutkimuksissa luovuttajien on huomattu kärsineen luovutuksen jälkeen oman terveydentilansa heikkenemisestä. Tämän arvellaan johtuvan luovuttajilla jo aikaisemmin olleista terveydentilan ongelmista sekä elintenluovuttajakandidaattien puutteellisesta seulonnasta.[19]

Argumentteja elinkaupasta muokkaa

Elinten turvallisuus muokkaa

Yhdysvaltojen jo nyt laillinen verenluovutuskauppa tuottaa paljon enemmän verenluovutusta kuin Britannian palkkioton verenluovutus. Aiemmin elinkauppaa ja verikauppaa on vastustettu varoittaen myydyn veren laadusta, mutta professori Beckerin mukaan seulonnan kehittymisen vuoksi veren ja elinten laatu voidaan nykyään varmistaa hyvin.[20]

Elinpula on johtanut myös elinsiirtoihin vanhoilta ja sairailta vainajilta, jolloin elimet voivat pettää tai sisältää syövän. Toisaalta myös paremman elimen odottaminen olisi vaarallista, koska jonossa on korkea kuolinriski.[2]

Kuolleilta otettuihin elimiin liittyy monia kiisteltyjä ongelmia kuten kiire ottaa elimet ennen suostumuksen varmistamista sekä vaikeus määritellä elämän ja kuoleman rajaa.[2]

Köyhät luovuttajat muokkaa

Nobel-palkittu Gary Becker kummastelee sitä, että köyhien ei sallita myydä elimiään edes kuoltuaan lastensa tai vanhempiensa hyväksi. Tosin hänen mukaansa sekään, että heiltä riistetään mahdollisuus myydä munuainen elävänä, ei paranna köyhien asemaa.[21]

Becker kirjoittaa, että jos pelätään köyhien suurta osuutta luovuttajissa, heille voidaan asettaa kiintiö, mutta käytännössä tämä ei liene tarpeen, koska monen köyhän elimet eivät kelpaisi luovutuksiin. Becker vertaa elinkauppaa vapaaehtoiseen armeijaan: vastoin pelkoja sekään ei täyttynyt köyhistä, koska usein heillä ei ole vaadittavaa koulutusta.[20]

Harkitsematon luovuttaminen muokkaa

Professorit Becker ja Elias huomauttavat, että luovutukselle voidaan asettaa pakollinen harkinta-aika ja vaatia kirjallista suostumusta, jos pelätään impulsiivisia päätöksiä.[22]

Sosiaalinen paine luovuttamiseen muokkaa

Bioeetikko Gregory Pence on huolissaan siitä, miten lääketieteellisesti yhteensopivat perheenjäsenet, ystävät tai työntekijät kokevat suurta painetta luovuttaa elimensä potilaalle.[23] Osan sairaaloista kerrotaan "keksivän" lääketieteellisen tekosyyn haluttomille luovuttajille.[24] Ratkaisuksi ongelmiin on esitetty elinpulan poistavaa rahallista korvausta.[24]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ MOT Kielikeskuksen sanakirja: elinkauppa
  2. ↑ a b c d e f g h i j k The Meat Market, The Wall Street Journal, Jan. 8, 2010
  3. ↑ a b Live donors to get financial support, RASHIDA YOSUFZAI, AAP, APRIL 07, 2013
  4. ↑ a b Singapore legalises compensation payments to kidney donors, BMJ 2008;337:a2456, doi: http://dx.doi.org/10.1136/bmj.a2456 (Published 07 November 2008).
  5. ↑ Do Economists Reach a Conclusion on Organ Liberalization?, Jon Diesel, Econ Journal Watch, Volume 7, Number 3, September 2010, pp 320-336.
  6. ↑ The Policy Views of American Economic Association Members: The Results of a New Survey, Robert Whaples, Econ Journal Watch, Volume 6, Number 3, September 2009, pp 337-348.
  7. ↑ a b Transplantation in the USA: The Shortage of Available Organs and Public Health Policy (Arkistoitu – Internet Archive), Jonathan A. Winston, M.D., Program Chair, April 19, 2010, Kidney & Urology Foundation of America.
  8. ↑ Greenberg, Orfa: The Global Organ trade Cambridge Quarterly of Healthcare Ethics. 7/2013. Viitattu 19.10.2013. (englanniksi)
  9. ↑ Territo, Leonard (2011). The International Trafficking of Human Organs: A Multidisciplinary Perspective. Hoboken: CRC Press. ISBN 9781439867907. 
  10. ↑ a b c Psst, wanna buy a kidney? Organ transplants. November 16, 2006. The Economist Newspaper Limited 2011. Viitattu 12 June 2011.
  11. ↑ ...With Functioning Kidneys for All, munuaisensa luovuttanut päätoimittaja Virginia Postrel, The Atlantic, JUL 9 2009.
  12. ↑ Cash for Kidneys: The Case for a Market for Organs, GARY S. BECKER and JULIO J. ELIAS, Wall Street Journal, Jan. 18, 2014.
  13. ↑ Altruistic Kidney Donors Favoring Financial Compensation, professor Alex Tabarrok, February 6, 2014.
  14. ↑ Ghods AJ, Savaj S (November 2006). "Iranian model of paid and regulated living-unrelated kidney donation". Clin J Am Soc Nephrol 1 (6): 1136–45. doi:10.2215/CJN.00700206. PMID 17699338. 
  15. ↑ A New Outlook on Compensated Kidney Donations RENALIFE. May 2008. American Association of Kidney Patients. Arkistoitu 27 syyskuu 2011. Viitattu 14 June 2011.
  16. ↑ Black Market Kidneys, $160,000 a Pop July 27, 2009. CBS News. Arkistoitu 21 heinäkuu 2012. Viitattu 12 June 2011.
  17. ↑ Structure of the Declaration Istanbul declaration. The Transplantation Society ja International Society for Nephrology. Viitattu 19.10.2013. (englanniksi)
  18. ↑ Hertta Vierula: Elinkauppa kuriin Lääkärilehti. 26.10.2009. Suomen Lääkärilehti. Viitattu 19.10.2013.
  19. ↑ D. A. Budiani-Saberi ja F. L. Delmonico: Organ Trafficking and Transplant Tourism: A Commentary on the Global Realities. American Journal of Transplantation, 2008, 8. vsk, s. 925–929. doi:10.1111/j.1600-6143.2008.02200.x. (englanniksi)
  20. ↑ a b Should the Purchase and Sale of Organs for Transplant Surgery be Permitted?, economics professor Gary S. Becker, 2006-01-01.
  21. ↑ In Praise of Human Organ Sales, Nobel Prize-winning economist Gary S. Becker, October 22, 2009, Washington Post.
  22. ↑ Introducing Incentives in the Market for Live and Cadaveric Organ Donations (Arkistoitu – Internet Archive), Gary S. Becker and Julio Jorge Elías, University of Chicago.
  23. ↑ The Dark Side Of Organ Donation, CBS News, August 12, 2003.
  24. ↑ a b The Ethics of Free-Market Kidneys, Part 1, Benjamin Radford, February 4, 2014, Center for Inquiry.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elinkauppa&oldid=21001787”