Tasa-arvo
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Täsmennys: Keskeinen yhteiskuntafilosofinen käsite, mutta artikkeli kertoo lähinnä Suomen lainsäädännöstä. |
Tasa-arvo (tasa-arvoisuus eli samanarvoisuus) tarkoittaa kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä.[1]
Poliittisesti tasa-arvon vaatimus on tarkoittanut vaatimusta kansalaisten yhtäläisestä asemasta lain edessä (yhdenvertaisuusperiaate, tasa-arvo lain edessä) sekä kansanvaltaisesta hallinnosta. Tasa-arvo oli yksi Ranskan suuren vallankumouksen tunnuksista. (vapaus, veljeys ja tasa-arvo)[2] Nykyisin tasa-arvo eli yhdenvertaisuusperiaate on mainittu Yhdistyneiden kansakuntien (YK) Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa.[2]
Suomen lainsäädännössä ’tasa-arvo’ tarkoittaa miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. Sitä koskee laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta.[3] Suomen perustuslaissa määriteltyä periaatetta, jonka mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella, kutsutaan puolestaan yhdenvertaisuudeksi. Siitä säädetään erikseen yhdenvertaisuuslaissa.
Tasa-arvo työpaikoillaMuokkaa
Sukupuoleen perustuva syrjintä on kielletty tasa-arvolaissa. Kiellettyä on sekä suoraan sukupuoleen perustuva että välillinen sukupuoliominaisuuksiin perustuva syrjintä. Syrjintää on:
- naisten ja miesten asettaminen eri asemaan sukupuolen perusteella
- eri asemaan asettaminen raskaudesta tai synnytyksestä johtuvasta syystä
- eri asemaan asettaminen vanhemmuuden, perheenhuoltovelvollisuuden tai muun sukupuoleen liittyvän ominaisuuden perusteella
- menettelyä, jonka vaikutuksesta henkilöt joutuvat tosiasiallisesti eri asemaan.
Kiellettyä syrjintää on raskauden tai muun sukupuoleen liittyvän ominaisuuden huomioon ottaminen:
- tehtävään valittaessa
- palkka- ynnä muita työehtoja sovellettaessa
- töitä jaettaessa
- työsuhdetta päätettäessä, osa-aikaistettaessa tai lomautettaessa.
Erikseen on kielletty syrjintä sillä perusteella, että työntekijä vetoaa tasa-arvolakiin perustuviin oikeuksiinsa.
Työnantajan tulee edistää tasa-arvoa muun muassa edistämällä naisten ja miesten hakeutumista ja sijoittumista eri tehtäviin ja edistämällä näiden yhtäläisiä mahdollisuuksia edetä uralla. Työnantajan on myös kehitettävä työoloja siten, että työt soveltuvat sekä miehille että naisille, sekä helpotettava työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista. Työnantajalla on velvollisuus mahdollisuuksien mukaan huolehtia siitä, että työntekijä ei joudu sukupuolisen häirinnän tai ahdistelun kohteeksi.
Tasa-arvosuunnitelmaMuokkaa
Työnantajan on tehtävä suunnitelma tasa-arvon edistämiseksi (tasa-arvosuunnitelma), jos työnantajan palveluksessa on vähintään 30 työntekijää. Tasa-arvosuunnitelma voidaan myös sisällyttää henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan tai työsuojelun toimintaohjelmaan.
Jos työntekijä katsoo tulleensa syrjityksi sukupuolen perusteella, työnantajan on annettava selvitys toimenpiteen perusteista. Selvitys on annettava myös sukupuolisyrjinnästä väitteen esittävälle työnhakijalle. Palkkasyrjinnän selvittelyssä luottamusmiehillä on tasa-arvolain ja työehtosopimusten mukaan mahdollisuus saada tietoja palkkauksesta.
Tasa-arvoyksikkö (TASY)Muokkaa
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tasa-arvoyksikkö TASY valmistelee ja kehittää hallituksen tasa-arvopolitiikkaa, tasa-arvolainsäädäntöä, edistää sukupuolten tasa-arvoa ja hoitaa EU:n kansainvälisiin tasa-arvoasioihin liittyviä tehtäviä. Yksikköä johtaa Tanja Auvinen.[4]
HistoriaaMuokkaa
Teollisuudessa työskentelevien naisten palkat olivat vuonna 1939 keskimäärin 44 prosenttia miesten palkkoja pienemmät. Ero ei rajoittunut aikapalkkaukseen, vaan naisille saatettiin maksaa myös jopa 60–70 prosenttia huonompaa urakkapalkkaa.[5]
Vasemmistoenemmistöinen hallitus yritti kaventaa sodan jälkeen sukupuolten välisiä palkkaeroja niin sanotun palkkasääntelylain avulla. Suomen Työnantajain Keskusliitto (STK) oli päätynyt kuitenkin sille kannalle, että naisten keskimääräinen palkka saisi nousta korkeintaan 70 prosenttiin miesten palkoista. Hallituksen asettama hinta- ja palkkaneuvoston kompromissipäätökseksi tuli lopulta, että naisten enimmäisohjepalkat säädetään keskimäärin 11–17 prosenttia miesten palkkoja pienemmiksi. Eduskunta hyväksyi tämän, vaikka pääministeri Paasikivi ja monet muut maalaisliittolaiset (nykyinen keskusta) sekä myös monet kokoomuslaiset ja sosialidemokraatit vastustivat naisten palkkojen nostamista. Se johti heidän mukaansa tekstiiliteollisuuden ja kaupan suuriin vaikeuksiin aiheuttaen tullen aiheuttamaan naisille työttömyyttä.[5]
SAK taas vaati samaa palkkaa samasta työstä, ja Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (nykyinen vasemmistoliitto) kansanedustajat ihmettelivät, miksei kyseistä periaatetta voitu vieläkään hyväksyä. Eräs STK:n johtajista ennusti, että palkkaeron kaventuminen johtaisi naispuolisten työntekijöiden korvaamiseen miehillä. SAK:n puheenjohtaja Erkki Härmä taas huomautti, etteivät miehet hoida muurauslaastin kannon kaltaisia raskaita rakennustöitä yhtään naisia paremmin.[5]
Keskimääräinen palkkaero jäi ammatti- ja työnantajaliittojen neuvottelemissa alakohtaisissa työehtosopimuksissa kuitenkin paljon ohjepalkkojen erotusta suuremmaksi. Miesten pienin tuntipalkka oli usein sama tai jopa suurempi kuin naisten suurin palkka. Selityksenä oli se, että miesvaltaisten alojen työntekijät luokiteltiin työehtosopimuksissa useimmiten kolmanteen ja neljänteen palkkaryhmään kun taas naisvaltaisten alojen työntekivät jäivät ensimmäiseen ja toiseen ryhmään. Palkkaviranomaisten hyväksymät tasokorotukset saattoivat myös kohdistua vain ylimpiin palkkaryhmiin, jotka olivat äärimmäisen miesvaltaisia. Miehet tekivät myös naisia useammin urakkatyötä, jota palkkarajoitus ei koskenut. Palkkasäätelylaki johti lopulta palkkaerojen vajaan kymmenen prosentin pysyvään supistumiseen.[5]
Vaatetusala oli ainoa, jossa neuvoteltiin yhteisymmärryksessä samat tuntipalkat sekä miehille että naisille. Viranomaiset kuitenkin velvoittivat alan työnantajat maksamaan miehille parempaa palkkaa kuin naisille, vaikka vaatturinliikkeiden nais- ja miestyöntekijät suorittivat täsmälleen samoja työtehtäviä.[5]
Katso myösMuokkaa
LähteetMuokkaa
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- ↑ a b ”Tasa-arvoisuus”, teoksessa Factum: Uusi tietosanakirja. 2, Dio–håv. Espoo: Weilin & Göös, 2003. ISBN 951-35-6641-2.
- ↑ Tasa-arvolaki pähkinänkuoressa - Tasa-arvovaltuutettu www.tasa-arvo.fi. Viitattu 22.3.2018.
- ↑ Työ- ja tasa-arvo-osasto (TTO) Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 14.6.2021.
- ↑ a b c d e TAPIO BERGHOLM: Suomen säädeltyjen työmarkkinasuhteiden synty: palkkapäätös 19.6.1945 2005. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 70 (2005):1. Viitattu 5.4.2022.
KirjallisuuttaMuokkaa
- Wilkinson, Richard & Pickett, Kate: Tasa-arvo ja hyvinvointi: Miksi pienet tuloerot koituvat kaikkien hyväksi. (The spirit levell: Why more equal societies almost always do better, 2009.) Suomennos: Markus Myllyoja. Helsinki: HS kirjat, 2011. ISBN 978-952-5557-39-8. (kirjan tilastolliset kuvaajat).
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Tilastokeskus – Sukupuolten tasa-arvo
- Työsuhdeopas: Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Toimihenkilöliitto ERTO.
- Gosepath, Stefan: Equality The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
- Yhdenvertaisuus.fi Sisäasiainministeriön oikeusyksikön ylläpitämä sivusto yhdenvertaisuudesta. Tietoa myös ruotsiksi ja englanniksi.
- Yle Areena: Tasa-arvon historia (tv-ohjelma) 2017
- Miksi samat ihmiset epäilevät ilmastonmuutosta ja vastustavat maahanmuuttoa? Sitä selittää yksi piirre, jonka vuoksi ilmastonmuutoksesta pitäisi puhua eri tavoin Yle, 2019