Avaa päävalikko

Distributiivinen oikeudenmukaisuus on käsitys, jonka mukaan oikeudenmukaisuuden toteutuminen edellyttää jonkinasteista tulojen uudelleenjakamista yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämiseksi. Esimerkiksi hyvinvointivaltio toteuttaa progressiivisen verotuksen avulla distributiivista ajattelua. Yhteisesti kerätyllä "verokakulla" toteutetaan yleishyödyllisiä palveluja, kuten koulutusta, terveydenhuoltoa, maanteitä, sosiaaliturvaa, poliisia, oikeuslaitosta, armeijaa yms. Distributiivisen oikeudenmukaisuuden mukaan ihmisellä on varallisuudesta, uskonnosta, sukupuolesta ja iästä riippumaton oikeus elintärkeisiin resursseihin, kuten ravintoon, terveyteen, asuntoon, vaatteisiin ja tasapainoisen identiteetin rakentamiseen. Distributiivisen oikeudenmukaisuuden mukaan ihmisoikeuksien toteutuminen edellyttää distribuutiota, ns. tulonsiirtoja, sillä ilman tätä osa ihmisistä kuolee tarpeettomasti mm. nälkään, parannettavissa oleviin tauteihin ja puutteelliseen sanitaatioon.

Uusliberalistinen filosofia, jonka tunnetuimmat edustajat ovat Friedrich von Hayek, Robert Nozick ja Milton Friedman, suhtautuu kriittisesti distributiiviseen näkemykseen. Esimerkiksi Heikki Patomäki on luonnehtinut Suomen 1990-luvun alun laman jälkeistä politiikkaa uusliberalistiseksi. Uusliberalismi ei hyväksy progressiivista verotusta eikä julkisesti rahoitettua hyvinvointivaltiota. Uusliberalismi kannattaa yövartijavaltiota eli minimivaltiota, jonka ainoaksi tehtäväksi jää rahalaitos, armeija, poliisi ja oikeuslaitos. Ihmisen omalle vastuulle jää kustantaa terveydenhuollosta aiheutuvat kustannukset sekä koulutus. Uusliberalistinen käsitys ihmisoikeuksista on huomattavasti kapeampi kuin distributiiviseen näkemykseen sisältyvä.kenen mukaan?

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Patomäki, Heikki: Uusliberalismi Suomessa. Lyhyt historia ja tulevaisuuden vaihtoehdot. WSOY.

Aiheesta muuallaMuokkaa