HMS Blencathra

HMS Blencathra (viirinumero L24) oli Britannian kuninkaallisen laivaston Hunt-luokan tyypin I saattuehävittäjä toisessa maailmansodassa.

HMS Blencathra
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Cammell Laird, Birkenhead
Kölinlasku 11. marraskuuta 1939
Laskettu vesille 6. elokuuta 1940
Palveluskäyttöön 14. joulukuuta 1940
Loppuvaihe romutettu 1957
Tekniset tiedot
Uppouma 1 050 t (standardi)
1 490 t (max)
Pituus 85,34 m
Leveys 9,62 m
Syväys 2,51 m
Koneteho 19 000 hv
Nopeus 25,5 solmua (67 km/h)
Miehistöä 164
Aseistus 6 × QF 4" Mk XVI -tykkiä kaksiputkisina Mk XIX -asennuksina
2 × 20 mm ilmatorjuntatykkiä
2 × nelipiippuista Vickers .50" Mk III -ilmatorjuntakonekivääriä
6 × syvyyspomminheitintä

ValmistusMuokkaa

Alus tilattiin 4. syyskuuta 1939 vuoden 1939 hätäohjelmassa (engl. 1939 War Emergency Programme) Cammell Lairdilta Birkenheadistä, missä köli laskettiin 11. marraskuuta 1939 työnumerolla V1048. Alus laskettiin vesille 6. elokuuta 1940 ja valmistui 14. joulukuuta.[1]

Nopeutettuina toteutettujen koeajojen päätyttyä alus siirrettiin laivastolle hyväksyttäväksi, jonka jälkeen se siirrettiin koulutettavaksi ja varustettavaksi.[1]

PalvelusMuokkaa

Tammikuussa 1941 alus liittyi Portsmouthissa 1. hävittäjälaivueeseen suojaamaan saattueita sekä valvomaan Kanaalin meriliikennettä. Laivueen muut alukset olivat HMS Cleveland, HMS Tynedale, HMS Fernie, HMS Berkeley ja HMS Atherstone. Alus suojasi 12. toukokuuta Berkeleyn kanssa risteilijä HMS Berwickin Portsmouthista Rosythiin korjausten loppuunsaattamiseksi.[1]

Palvelus jatkui 1943 Portsmouthissa laivueessa, jonka aluksina olivat Berkeley, Fernie, HMS Puckeridge ja HMS Wheatland. Alus osallistui 14. maaliskuuta Kanaalissa Saksan laivaston apuristeilijä Michelin (Schiff 28) etsimiseen. Blencathra kärsi vaurioita tykistötulessa.[1]

Alus suojasi 18. kesäkuuta saattuetta, kun se vaurioitui lähelle osuneista pommeista sekä tykistötulessa ilmahyökkäyksessä. Alus siirrettiin Sheernessiin 21. hävittäjälaivueeseen suojaamaan Pohjanmeren saattueita Thamesin ja Forthin välillä. Uuteen laivueeseen kuuluivat HMS Cattistock, HMS Cottesmore, Fernie, HMS Garth, HMS Holderness, HMS Mendip, HMS Meynell ja HMS Pytchley.[1]

Alus suojasi 28. maaliskuuta 1943 Smiths Knollin lähistöllä saattuetta FS1074 joutuessaan Saksan laivaston 2. Schnellboot laivueen E-veneiden hyökkäykseen, joka torjuttiin sen ja HMS Warwickin tehokkaalla toiminnalla. Alus määrättiin toukokuussa suojaamaan Sisilian maihinnousuun liittyviä saattueita. Se siirrettiin valmistautumaan ulkomaan komennukseen.[1]

Alus liittyi 21. kesäkuuta saattueeseen WS31/KMF17 risteilijä HMS Cairon ja hävittäjien HMS Arrowin, HMS Blankneyn, HMS Breconin, HMS Brissendenin, HMS Hambledonin, HMS Ledburyn, Mendipin, HMS Viceroyn, HMS Wallacen, HMS Witheringtonin ja HMS Woolstonin kanssa suojaamaan Atlantin ylitystä. Alus erkani 26. kesäkuuta saattueesta, kun Lähi-itään (WS31) ja Gibraltarille (KMF17) matkaavat saattueet erkanivat toisistaan. Se liittyi samalla saattueeseen KMF17 suojaten sen matkan Gibraltarille, jossa se liittyi Välimeren laivaston 58. hävittäjäviirikköön.[1]

Alus osallistui Sisilian maihinnousun harjoituksiin, kunnes se liittyi maihinnousun itäiseen tukiosastoon suojaamaan maihinnoususaattueita. Alus puolusti 9.-10. heinäkuuta saattueita E-veneiden hyökkäyksiltä muiden Hunt-luokan saattuehävittäjien kanssa. Alus vapautui elokuussa operaatiosta.[1]

Elokuussa alus määrättiin Salernon maihinnousuun. Se suojasi 9. syyskuuta saattueen sillanpäähän, minkä jälkeen se partioi maihinnousualueen ulkopuolella. Sen vapautuessa lokakuussa operaatiosta alus määrättiin itäiselle Välimerelle.[1]

Alus liittyi Egeanmeren saarten puolustukseen koottuihin yksiköihin, kun saksalaiset pyrkivät valtaamaan Italian varuskuntien hylkäämät tukikohdat. Alus etsi 8. lokakuuta saksalaisten käyttämiä aluksia tuloksetta. Alus suojasi 27. lokakuuta HMS Pathfinderin ja HMS Exmoorin kanssa risteilijä HMS Auroraa partioitaessa Egeanmerellä.[1]

Blencathra, HMS Fury ja Exmoor olivat 9. marraskuuta valvomassa Egeanmeren meriliikennettä Amorgasin edustalla. Alus lähti 13. marraskuuta Aleksandriasta Egeanmerelle tukemaan maajoukkoja. Se tulitti seuraavana päivänä Leroksella Alindanlahdella HMS Pennin ja HMS Aldenhamin kanssa saksalaisten asemia. Alus hinasi 19. marraskuuta liitopommin vaurioittaman HMS Rockwoodin Turkin aluevesiltä Aleksandriaan.[1]

Tammikuussa 1944 alus siirrettiin viirikkönsä alusten Hambledonin, Blankneyn ja Breconin kanssa Maltalle. Viirikön tehtävänä oli suojata Anzion maihinnousun saattueita sekä valvoa meriliikennettä. Alus siirrettiin maaliskuussa viirikön mukana Napoliin.[1]

Alus lähti 9. maaliskuuta sukellusveneidentorjuntatehtävään. Seuraavana päivänä se upotti Anzion eudstalla Saksan laivaston sukellusveneen U-450 viirikkönsä alusten sekä HMS Urchinin ja USS Madisonin kanssa (41°11′N, 12°27′E ). Alus etsi 29. maaliskuuta Sisilian pohjoispuolelta Hambledonin, HMS Wiltonin, HMS Laforeyn, HMS Tumultin ja HMS Ulsterin kanssa sukellusvenettä U-223, joka seuraavana päivänä pakotettiin syvyyspommein pintaan. Taistelussa sukellusvene laukaisi akustisen torpedon, joka upotti Laforeyn, mutta sukellusvene itse upposi tykistötulessa (38°54′N, 14°18′E ).[1]

Huhtikuussa alus määrättiin Normandian maihinnousuun ja se aloitti matkansa kotimaahan. Alus liittyi toukokuussa Sheernessissä 21. hävittäjälaivueeseen, jonka mukana se osallistui maihinnousuharjoituksiin. Alus muodosti HMS Hartin, HMS Whimbrelin, HMS Whittakerin ja HMS Waldegraven kanssa saattajaryhmä 113:n, jonka mukana se siirtyi 4. kesäkuuta Milford Haveniin suojatakseen Yhdysvaltain armeijan divisioonaa kuljettanutta saattuetta EBP2 läntisen osaston alueelle.[1]

Operaatio viivästyi huonon sään vuoksi ja saattue siirtyi vasta seuraavana päivänä Isle of Wightin eteläpuolelle ja edelleen 6. kesäkuuta sillanpäähän. Alus erkani saattueesta sen saavuttua purkualueelle palaten ryhmän mukana Plymouthiin. Alus suojasi saattueita, kunnes se vapautettiin operaatiosta.[1]

Alus oli 30. kesäkuuta Neptunen päättyessä edelleen Kanaalin alueella. Alus osallistui 3. elokuuta vallatun ihmistorpedon pelastusyritykseen, jolloin tuhopanoksen räjähtäessä kärsi vaurioita. Alus siirtyi syyskuussa 21. hävittäjälaivueeseen Sheernessiin jatkaen saattueiden suojaamista ja meriliikenteen valvontaa.[1]

Kesäkuussa 1945 Euroopan sotatoimien päättyessä aluksen palvelus jatkui Noren alaisuudessa. Alus osallistui laivueen mukana uudelleen miehitykseen sekä erilaisiin laivastovierailuihin kotimaan ja Euroopan satamissa. Alus vaurioitui 15. elokuuta kolaroituaan SS Willowdalen kanssa. Se siirrettiin korjattavaksi telakalle.[1]

Aluksen palasi palvelukseen, kunnes se siirrettiin lokakuussa ilmavoimien maalialukseksi. Alukselta poistettiin aseistus ja sille tehtiin tarvittavat muutokset Rosythissa ennen maalialukseksi siirtoa.

Alus poistettiin heinäkuussa 1948 palveluksesta ja siirrettiin reserviin Harwichissa, mistä se siirrettiin 1953 Barrow-in-Furnessiin. Aluksen myynti Norjalle peruuntui huhtikuussa 1950, joten se sijoitettiin poistolistalle lokakuussa 1956 yhdeksän sisaraluksensa kanssa. Alus myytiin vielä samana vuonna BISCOlle ja hinattiin 2. tammikuuta 1957 T. W. Ward and Companylle romutettavaksi.[1]

LähteetMuokkaa

  • Colledge, J. J. & Warlow, Ben: Ships of the Royal Navy - The Complete Record of all Fighting Ships of the Royal Navy from the 15th Century to the Present, s. 47. Newbury, UK: Casemate, 2010. ISBN 978-1-935149-07-1. (englanniksi)
  • English, John: The Hunts - A history of the design, development and careers of the 86 destroyers of this class built for the Royal and Allied Navies during World War II. Cumbria, Englanti: World Ship Society, 1987. ISBN 0-905617-44-4. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa