HMS Eglinton (L87)

Tämä artikkeli kertoo Britannian kuninkaallisen laivaston Hunt-luokan saattuehävittäjästä. Muita saman nimisiä aluksia on täsmennyssivulla.

HMS Eglinton (viirinumero L87) oli Britannian kuninkaallisen laivaston Hunt-luokan tyypin I saattuehävittäjä toisessa maailmansodassa.

HMS Eglinton
British Warships of the Second World War A12236.jpg
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Vickers Armstrong, Newcastle-upon-Tyne
Kölinlasku 8. kesäkuuta 1939
Laskettu vesille 28. joulukuuta 1939
Palveluskäyttöön 28. elokuuta 1940
Palveluskäytöstä romutettu 28. toukokuuta 1956
Tekniset tiedot
Uppouma 1 050 t (standardi)
1 360 t (max)
Pituus 85 m
Leveys 8,8 m
Syväys 3,27 m
Koneteho 19 000 hv
Nopeus 27,5 solmua
Miehistöä 146
Aseistus 4 × 4" QF Mk XVI -tykkiä kaksiputkisina Mk XIX -asennuksina
4 × QF 2 naulan Mk VIII neliputkisena Mk VII -asennuksena
2 × Oerlikon 20 mm yksiputkisina P Mk III -asennuksina
2 × syvyyspomminheitintä, yksi kisko, joihin 40 syvyyspommia

ValmistusMuokkaa

Alus tilattiin 21. maaliskuuta 1939 vuoden 1939 laivasto-ohjelmassa Parsons Marine Steam Turbines Companylta. Aluksen rungon valmistus tilattiin Vickers Armstrongin Tynesiden telakalta Newcastlesta, missä köli laskettiin 8. kesäkuuta 1939 telakkanumerolla J4091. Alus laskettiin vesille 28. joulukuuta ja valmistui 28. elokuuta 1940.[1]

PalvelusMuokkaa

Syyskuussa palvelukseen oton jälkeen alus siirrettiin Scapa Flowhun varustettavaksi ja koulutettavaksi. Alus oli koulutuksessa Kotilaivaston mukana aloittaen saattueiden suojaamisen. Alus liittyi lokakuussa Harwichin 16. hävittäjälaivueeseen, joka vastasi saattueiden suojaamisesta sekä meriliikenteen valvonnasta Kanaalin ja Pohjanmeren alueilla. Alus etsi 4. lokakuuta Saksan laivaston hävittäjiä, joiden ilmoitettiin laskevan miinoja South Forelandin edustalla.[1]

Alus suojasi laivueen mukana saattueita sekä partioi valvonta-alueella. Se suojasi 21. kesäkuuta 1941 apumiinalaiva HMS Ploveria laskettaessa itärannikonsulkua operaatio BS60:ssa, jonka päätyttyä alus palasi laivueeseensa normaaliin laivuepalvelukseen. Alus suojasi helmikuussa 1943 itärannikolla matkanneita saattueita HMS Walpolen ja HMS Montrosen kanssa.[1]

Maaliskuussa se palasi laivueeseensa Pohjanmerelle, kunnes se 28. heinäkuuta kolaroi korvetti HMS Sheldraken kanssa. Aluksen keula vaurioitui kolarissa, minkä seurauksena se siirrettiin elokuussa korjattavaksi telakalle. Alus palasi 12. syyskuuta laivueeseensa, kunnes se siirrettiin lokakuussa Kotilaivaston alaisuuteen.[1]

Alus osallistui 6. lokakuuta Kotilaivaston risteilijöiden kanssa Harwichin edustalla pidettyyn harjoitukseen, mistä se palasi laivueeseensa saattuepalvelukseen. Se taisteli 24. lokakuuta Cromerin edustalla HMS Pytchleyn, HMS Worcesterin, HMS Campbellin, HMS Mackayn sekä rannikkojoukkojen alusten kanssa Saksan laivaston E-veneitä vastaan suojatessaan saattuetta FN1160.[1]

Alus taisteli 24. helmikuuta 1944 Great Yarmouthin edustalla E-veneitä vastaan suojatessaan saattuetta FS1371 HMS Vivienin kanssa. Alus palveli Pohjanmerellä, kunnes se määrättiin toukokuussa Normandian maihinnousuun.[1]

Alus harjoitteli 3. toukokuuta Brightonin edustalla Force S:n, Force G:n ja Force J:n kanssa (Exercise Fabius) ja 18. toukokuuta Brackleshamin lahdella Force S:n kanssa. Sille määrättiin tulitettavaksi kohteeksi Petit Enfer, joka oli yhteismaali HMS Kelvinin kanssa.[1]

Kesäkuussa alus liittyi Solentissa Force S:ään, johon kuuluivat hävittäjät HMS Saumarez, Kelvin, HMS Scourge, HMS Virago, HMS Scorpion, HMS Verulam, HMS Swift, HMS Serapis, Norjan laivaston hävittäjät KNM Svenner ja KNM Stord, saattuehävittäjä HMS Middleton sekä Puolan merivoimien ORP Ślązak. Alus määrättiin Viragon, Verulamin, Kelvinin ja viiden moottoritorpedoveneen kanssa suojaamaan sillanpäähän saattue S7, jonka muodosti maihinnousualus HMS Largs (osaston esikuntalaiva), kuusi LST:tä, yksi LCS, yksi HSL sekä kolme Yhdysvaltain rannikkovartioston kutteria. Alus lähti 5. kesäkuuta saattueen mukana kohti Sword Beachiä.[1]

Alus tuki 6. kesäkuuta maihinnousua tykkitulella. Seuraavana päivänä se palasi Portsmouthiin. Alus suojasi 8. kesäkuuta saattuetta EWP1 St. Helens Roadsista itäiselle maihinnousualueelle 116 Saattajaryhmän mukana. Alus vapautui 27. kesäkuuta operaatiosta, minkä jälkeen se palasi saattueiden suojaksi.[1]

Alus palasi syyskuussa Harwichiin laivueeseensa, jonka mukana se jatkoi Pohjanmeren saattueiden suojaamista sekä merialueen valvontaa. Alus siirrettiin lokakuussa tilapäisesti Noren alaisuuteen, jossa sen tehtävät jatkuivat samoina.[1]

Vuoden 1945 alussa alus palasi Harwichiin, jossa se jatkoi saattuepalvelusta laivueen mukana. Alus siirrettiin toukokuussa Euroopan sotatoimien päätyttyä Noren paikallislaivueeseen. Se tuki Saksan miehistysjoukkoja sekä totetti Noresta saamiaan käskyjä. Alus oli muun muassa vartioaluksena Saksan satamissa.[1]

Alus poistettiin palveluksesta Japanin antauduttua, minkä jälkeen se sijoitettiin Harwichin reserviin. Alus siirrettiin 1950 Portsmouthiin ja edelleen Hartlepooliin. Alus oli tarkoitus palauttaa palvelukseen 1955, mutta sen sijaan se palautettiin telakalta reserviin. Alus siirrettiin poistolistalle ja se myytiin BISCOlle, joka allokoi aluksen Hughes Bolkowille Blythiin. Alus saapui 28. toukokuuta 1956 hinattuna romutettavaksi.[1]

LähteetMuokkaa

  • English, John: The Hunts - A history of the design, development and careers of the 86 destroyers of this class built for the Royal and Allied Navies during World War II. Cumbria, Englanti: World Ship Society, 1987. ISBN 0-905617-44-4. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa