Eduskuntavaalit 1970

Suomen 25. eduskuntavaalit järjestettiin 15.–16. maaliskuuta 1970. Vaalien jälkeen muodostettiin Karjalaisen II hallitus, jota seurasi Auran II hallitus ja Paasion II hallitus.

Suomen eduskuntavaalit 1970
Suomi
1966 ←
15.–16. maaliskuuta 1970 → 1972

Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan
101 paikkaa tarvitaan enemmistöön
Äänestysprosentti 82,2 % Laskua 2,7 %-yks.
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue
  Rafael Paasio Juha Rihtniemi Johannes Virolainen
Johtaja Rafael Paasio Juha Rihtniemi Johannes Virolainen
Puolue Sosiaalidemokraatit Kokoomus Keskustapuolue
Johtaja alkaen 1963 1965 1964
Viime vaalit 55 paikkaa, 27,23 % 26 paikkaa, 13,8 % 49 paikkaa, 21,2 %
Saadut paikat 52 37 36
Paikkojen muutos Laskua3 Nousua11 Laskua13
Äänet 594 185 457 582 434 150
Kannatus 23,43 % 18,05 % 17,12 %
Muutos Laskua3,8 %-yks. Nousua4,3 %-yks. Laskua4,1 %-yks.

  Neljäs puolue Viides puolue Kuudes puolue
  Ele Alenius Veikko Vennamo Jan-Magnus Jansson
Johtaja Ele Alenius Veikko Vennamo Jan-Magnus Jansson
Puolue SKDL SMP Ruotsalainen kansanpuolue
Johtaja alkaen 1967 1959 1966
Viime vaalit 41 paikkaa, 21,2 % 1 paikka, 1,0 % 11 paikkaa, 5,3 %
Saadut paikat 36 18 11
Paikkojen muutos Laskua5 Nousua17 Muuttumaton0
Äänet 420 556 265 939 135 465
Kannatus 16,58 % 10,49 % 5,34 %
Muutos Laskua4,6 %-yks. Nousua9,5 %-yks. Laskua0,4 %-yks.

  Seitsemäs puolue Kahdeksas puolue
  Pekka Tarjanne
Johtaja Pekka Tarjanne Eino Sares
Puolue Liberaalit Suomen Kristillinen Liitto
Johtaja alkaen 1968 1967
Viime vaalit 9 paikkaa, 6,47 % 0 paikkaa, 0,45 %
Saadut paikat 8 1
Paikkojen muutos Laskua1 Nousua1
Äänet 150 823 28 547
Kannatus 5,95 % 1,13 %
Muutos Laskua0,5 %-yks. Nousua0,7 %-yks.

Pääministeri ennen vaaleja

Mauno Koivisto
Sosiaalidemokraatit

Uusi pääministeri

Teuvo Aura
Virkamieshallitus

Protestivaalit

muokkaa

Vuoden 1970 eduskuntavaaleja on kutsuttu protestivaaleiksi, mihin vaikutti kaksi toisistaan riippumatonta ajan ilmiötä, nuorisoradikalismi ja yhteiskunnan rakennemuutos.

Toisaalta porvaristo toi julki kyllästymisensä virkanimitysten politisoitumiseen ja poliittisen ilmaston yleiseen vasemmistolaistumiseen, jota olivat ruokkineet perinteisiä arvoja, varsinkin uskontoa ja isänmaallisuutta ravistelleet opiskelijaradikalismi (muun muassa Teiniliitto) ja niin sanottu ”Reporadio”. Koiviston hallituksen opetusministeri Johannes Virolainen asettui näkyvästi tukemaan radikaaliopiskelijoiden korkeakoulujen hallintoon ajamaa niin sanottua mies ja ääni -periaatetta, jota poliittinen oikeisto vastusti voimakkaasti ja jonka se saikin torjutuksi juuri vaalien edellä. Nämä ilmiöt toivat vaalivoiton Kokoomukselle, josta tuli – vaikkakin äärimmäisen niukasti – suurin porvaripuolue ensimmäisen kerran historiansa aikana, ja läpimurron uudelle poliittiselle tulokkaalle Suomen Kristilliselle Liitolle (nyk. Kristillisdemokraatit).

Toisaalta etenkin maaseutuäänestäjät esittivät vastalauseensa Paasion ja Koiviston hallitusten ajamalle kovalle rakennemuutospolitiikalle. Juuri ennen vaaleja oli hyväksytty lait lehmien teurastuspalkkioista ja peltojen "paketoinnista" eli viljelemättä jättämisestä, millä pyrittiin ratkaisemaan maatalouden ylituotanto-ongelma; tuolloin puhuttiin yleisesti "voi- ja viljavuorista". Raju rakennemuutos aiheutti etenkin Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa suuren työttömyyden, mistä seurasi suoranainen maaltapako, monien maatilojen autioituminen, muuttoliike lähiöihin suurten Etelä-Suomen kaupunkien liepeille ja voimakas siirtolaisuus Ruotsiin. Tämä ilmiö koitui erityisesti Veikko Vennamon johtaman Suomen maaseudun puolueen hyväksi ja sen hätkähdyttävä nousu yhden miehen eduskuntaryhmästä keskisuureksi puolueeksi olikin vaalien leimallisin piirre. Tärkeä rooli SMP:n menestyksessä oli maaseutuäänestäjiin vedonneella kansanomaisella puoluesihteerillä Eino Poutiaisella.[1]

Yleisradion vaali-iltana lähettämä tulosilta muistetaan pieleen menneestä tulosennusteesta, sen aikaisten tietokoneiden rajallisen keskusmuistin takia tulosennusteohjelmistoon ei pystytty Suomen maaseudun puolueelle varaamaan kaksinumeroista paikkaennustetta jonka seurauksena tietokone ennusti SMP:lle vain yhdeksää kansanedustajapaikkaa. [2]

Kansanedustajat

muokkaa

Näissä vaaleissa edustajien vaihtuvuus oli poikkeuksellisen suurta. Toinen huomiota herättävä piirre oli, että kansanedustajien keski-ikä aleni tuntuvasti. Tämä johtui siitä, että ns. suuret ikäluokat olivat päättyneen vaalikauden aikana saavuttaneet äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden. Lisäksi äänioikeusikäraja oli edellisten vaalien jälkeen alennettu 21 vuodesta 20 vuoteen. Eduskuntaan päässeiden joukossa olikin paljon alle 30-vuotiaita.

Eduskuntaan nousseita uusia kansanedustajia olivat mm. Matti Ahde, Ralf Friberg, Tellervo M. Koivisto, Kaisa Raatikainen, Kalevi Sorsa, Ulf Sundqvist ja Erkki Tuomioja (SDP), Elsi Hetemäki-Olander, Harri Holkeri, Eeva Kauppi, Pertti Salolainen, Ilkka Suominen, Niilo Tarvajärvi ja Juha Vikatmaa (Kok.), Ahti Pekkala, Matti Ruokola, Taisto Tähkämaa ja Paavo Väyrynen (Kesk.), Anna-Liisa Jokinen, Matti Järvenpää, Niilo Koskenniemi ja Terho Pursiainen (SKDL), Heikki Kainulainen, J. Juhani Kortesalmi, Eino Poutiainen, Olavi Tupamäki ja Mikko Vainio (SMP), Pär Stenbäck (RKP), Pekka Tarjanne (LKP), sekä Raino Westerholm (SKL). Alle 25-vuotiaita näistä oli viisi: Ahde, Sundqvist, Tuomioja, Väyrynen ja Pursiainen.

Eduskuntapaikastaan luopuivat mm. Kokoomuksen Margit Borg-Sundman ja Niilo Kosola, SDP:n Artturi Koskinen ja L.A. Puntila, Keskustan Leo Häppölä, Matti Kekkonen, Atte Pakkanen, Wiljam Sarjala ja Kustaa Tiitu, SKDL:n Antti Kinnunen, RKP:n Magnus Kull ja Torsten Nordström, sekä Liberaalien Irma Karvikko ja Armas Leinonen. Putoajia taas olivat SDP:n Voitto Hellsten, Kaarlo af Heurlin, Väinö Leskinen, Eino Raunio ja Arvo Salo, Keskustan Mauno Jussila, Kerttu Saalasti, Veikko Savela, V. J. Sukselainen ja Juho Tenhiälä, SKDL:n Georg Backlund, Toivo Friman, Kaino Haapanen, Aarne Saarinen, Leo Suonpää ja Eino Tainio, Liberaalien E. J. Paavola ja Tuure Salo, sekä TPSL:n koko eduskuntaryhmä.

Vaalien tulos, ennen kaikkea SMP:n menestys, oli järkytys presidentti Urho Kekkoselle, joka kieltäytyi jyrkästi hyväksymästä Kokoomusta ja SMP:tä hallitukseen vedoten ulkopoliittisiin syihin. Kun Koiviston hallitus jätti paikkansa, uutta poliittista hallitusta ei saatu muodostetuksi ja tilalle nimitettiin toukokuun puolivälissä Teuvo Auran "vapaapalokunnaksi" kutsuttu virkamieshallitus. Vasta heinäkuussa Ahti Karjalainen sai kootuksi uuden enemmistöhallituksen.

Vaalien jälkeen eduskunta joutui ennenkokemattoman pulman eteen, kun ilmeni, että eräät nuoret mieskansanedustajat eivät olleet valituiksi tullessaan vielä suorittaneet asevelvollisuuttaan. Valtiopäiväjärjestyksen siihenastisen sanamuodon mukaan vakinaisessa palveluksessa olevaa sotilasta ei voitu valita kansanedustajaksi, ja nämä nuoret edustajat olisivat menettäneet paikkansa varusmiespalveluksensa ajaksi varamiehilleen. Pulmasta selvittiin muuttamalla valtiopäiväjärjestystä siten, ettei armeijaan joutuvan kansanedustajan toimi katkea asepalveluksen vuoksi ja että myös varusmies voi asettua ehdokkaaksi vaaleissa.[3]

Muutoksia eduskunnan kokoonpanossa

muokkaa

SDP:n kansanedustaja Antero Väyrynen kuoli elokuussa 1970 ja hänen tilalleen tuli liikennöitsijä Ville Tikkanen. Kokoomuksen Juha Rihtniemi kuoli tammikuussa 1971 ja hänen tilalleen tuli lääketieteen lisensiaatti Anna-Kaarina Aalto. SDP:n Eero Laine kuoli toukokuussa 1971 ja hänen tilalleen tuli kansalaiskoulunopettaja Mauno Forsman. Keskustan Artturi Jämsén siirtyi Keski-Suomen läänin maaherraksi kesäkuun alussa 1971 ja uudeksi kansanedustajaksi tuli agronomi, maatalous- ja metsätieteen maisteri Mauno Pohjonen. Tikkanen ja Pohjonen olivat pudonneet eduskunnasta kevään 1970 vaaleissa ja palasivat näin kansanedustajiksi.[4]

Tulokset

muokkaa
Äänestysaktiivisuus 82,2 %[5][6] −2,7
 
Eduskuntavaalien vaalitulospalvelu 1970, vaalituloslähetys Yleisradion televisiostudiossa.
Puolue Edustajat Äänet
Osuus Lukumäärä
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 52 −3 23,43 % −3,8 594 185 −51 154
  Kansallinen Kokoomus 37 +11 18,05 % +4,3 457 582 +130 654
  Keskustapuolue 36 −13 17,12 % −4,1 434 150 −68 897
  Suomen Kansan Demokraattinen Liitto 36 −5 16,58 % −4,6 420 556 −81 818
  Suomen Maaseudun Puolue 18 +17 10,49 % +9,5 265 939 +241 588
Liberaalinen Kansanpuolue 8 −1 5,95 % −0,5 150 823 −2 436
  Ruotsalainen kansanpuolue 11 -- 5,34 % −0,4 135 465 +633
Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto −7 1,40 % −1,2 35 453 −25 821
  Suomen Kristillinen Liitto 1 +1 1,13 % +0,7 28 547 +17 901
  Åländsk Samling 1 -- 0,35 % +0,1 8 971 +1 853
Yrittäjäpuolue (Lapin piirijärjestö) 0,01 % 248
Muut 0,15 % 3 863
Yhteensä 200 100 % 2 535 782 +165 736
Lähde: Tilastokeskus 2004[7]; Yrittäjäpuolueen äänimäärä vain painetussa versiossa[8]

Eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat

muokkaa
sija ehdokas puolue äänet
1 Raimo Ilaskivi Kok. 20 855
2 Pertti Salolainen Kok. 19 641
3 Kalevi Sorsa SDP 17 312
4 Veikko Vennamo SMP 14 439
5 Juha Rihtniemi Kok. 13 886
6 Georg C. Ehrnrooth RKP 13 715
7 Harri Holkeri Kok. 12 524
8 Paavo Aitio SKDL 12 164
9 Carl Olof Tallgren RKP 11 687
10 Juha Vikatmaa Kok. 11 324
Lähde: Tilastokeskus[9]

Valitut kansanedustajat vaalipiireittäin ja puolueittain

muokkaa
Vaalipiiri SDP Kok. Kesk. SKDL SMP RKP LKP SKL Yhteensä
Helsingin kaupunki 6 7 4 3 2 22
Uudenmaan lääni 7 3 2 3 1 3 1 20
Turun lääni, etelä 4 3 2 4 1 1 1 16
Turun lääni, pohjoinen 4 2 2 3 1 1 13
Ahvenanmaan maakunta 1 1
Hämeen lääni, etelä 5 4 2 2 1 14
Hämeen lääni, pohjoinen 4 4 1 3 1 13
Kymen lääni 6 3 2 1 1 1 1 15
Mikkelin lääni 3 1 4 1 1 10
Pohjois-Karjalan lääni 2 1 2 1 2 8
Kuopion lääni 2 2 3 2 2 11
Keski-Suomen lääni 3 2 3 2 1 11
Vaasan lääni 3 3 4 2 2 4 1 19
Oulun lääni 2 1 6 5 3 1 18
Lapin lääni 1 1 3 3 1 9
Yhteensä 52 37 36 36 18 12 8 1 200

[10]

Lähteet

muokkaa
  1. Sakari Virkkunen: Käännekohtia itsenäisen Suomen historiassa, julkaisussa Kuohuvat vuodet - Suomen Kuvalehti 1916-1986, Yhtyneet Kuvalehdet 1986, Helsinki, s. 18.
  2. Lamppula, Antti: ”Eduskuntavaalit 15.3. ja 16.3.1970”, Vaaliennusteesta internetäänestykseen? Tutkimus tietotekniikan käytöstä ja sen kehittämismahdollisuuksista yleisten vaalien toimittamisessa Suomessa, s. 111-112. Tampere University Press, 2015. ISBN 978-951-44-9913-5 Teoksen verkkoversio (viitattu 1.11.2022).
  3. Mitä-Missä-Milloin 1971, Otava 1970, Helsinki, s. 123.
  4. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1972, s. 121. Helsinki: Otava, 1971.
  5. Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
  6. Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
  7. Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 2004, s. 562–563. Helsinki: Tilastokeskus, 2004. ISBN 952-467-350-9 ISSN 0081-5063 Verkkoversio (PDF) (viitattu 19.1.2018).
  8. Suomen virallinen tilasto 29 A, XXXI
  9. Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1970 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (Tilastokeskus 2004)
  10. Kansanedustajain vaalit 1970, Suomen virallinen tilasto XXIX A:31, s. 72, viitattu s. 27.1.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa