Alutagusen kansallispuisto
Alutagusen kansallispuisto (vir. Alutaguse rahvuspark) on kansallispuisto Peipsijärven pohjoispuolella Itä-Virumaan maakunnassa Koillis-Virossa.[8]
| Sijainti | |
|---|---|
| Lähin kaupunki | |
| Pinta-ala |
| Nimi alkuperäiskielellä |
Alutaguse rahvuspark |
|---|---|
| Perustettu | |
| Luokitus | |
| Hallinto |
Alutagusen kansallispuisto perustettiin 24.11.2018[4] yhdistämällä 11 suojelualuetta, se kattaa yhden prosentin Viron pinta-alasta ja se on Viron kuudes ja nuorin kansallispuisto. Puistolla on pinta-alaa yhteensä 45 019,4 hehtaaria, josta vesistöä on 795,9 ha.[9] Puistoa hallitsee ja hoitaa Viron ympäristöviraston pohjoinen aluekeskus (vir. Keskkonnaameti Põhja regioon).[2] Puiston tarkoitus on suojella Itä-Virolle ominaista massiivisia suo-, metsä- ja rannikkomaisemia sekä alueellista historiallista ja kulttuurista perintöä, säilyttää ja palauttaa soiden, metsien, niittyjen, järvien, jokien ja Peipsijärven rannikon kasvustoa ja ekologisia yhteisöjä, alueelle ominaista maaston muodostumia, eliöstön monimuotoisuutta, suojeltuja lajeja sekä tärkeitä muuttolintujen pesintäpaikkoja. Tarkoitus on suojella mm. Selisoon[10], Murakan[11] ja Puhatun soita[12], Kurtnan järvirikasta kumpualuetta, Jõuga-[13] ja Kõnnu-harjustoa, Mäetagusen tammilehtoa t. tammistoa[14], Tärivere-kukkulaa[15], Peipsirannan dyynejä, Narvanjoen juolua- ja ketoalueita[16] ja Alutagusen suonselänteitä.[17] Tämä on Viron suurin havumetsien alue, johon kuuluvat sekä Viron pisin hiekkaranta ja maan ainoat mannermaiset 5–20 metrin korkuiset dyynit Peipsijärven pohjoisrannalla että ainutlaatuinen Smolnitsan dyynistö.[8][18]
Kansallispuistossa on 122 metrin korkeudessa merenpinnasta sijaitseva 28 metrin korkuinen Iisakun näkötorni. Puiston logossa on sääksi ja mäntyjä, koska Virossa sääksien elinympäristönä ovat soiset metsät ja sen melko leveä pesä on lähes aina rakennettu männyn latvaan.[19] Se kuuluu suojelualueiden Natura 2000 -verkostoon.[20]
Sijainti
muokkaa
Alutagusen kansallispuisto kattaa valtaosan Itä-Virumaan Alutagusen kalkkikivitasangosta, joka sijaitsee Narvanjoen läntisellä rannalla, Pandiveren ylängön itä- ja kaakkoisosassa Narvanjoen vesistö- ja Mustveejoen valuma-alueella. Hyvin varovasti kohti Peipsijärveä ja Narvanjokea kaltevan alangon[21] tyypillisimpiä piirteitä on harva-asutus.[5]
Kansallispuisto sijaitsee Itä-Virumaan maakunnassa, pääasiassa Alutagusen kunnan alueella ja ulottuu hieman Lüganusen, Jõhvin ja Toilan kuntien alueelle.[22][23] Suojelualue yltää
• sekä Alutagusen kunnassa
Agusalun, Alajõe, Allikun, Arvilan, Ediveren, Imatun, Jaaman, Jõugan, Kaatermun, Kamarnan, Karjamaan, Karolin, Katasen, Kiiklan[9] tai Kellassaaren, Kivinõmmen, Konsun, Kuningakülan, Kurtnan, Kurun, Lõpen, Metskülan, Mäetaguse küla, Ongassaaren, Oonurmen, Permiskülan, Pootsikun, Puhatun, Rajakülan, Remnikun, Roostojan, Smolnitsan, Sällikun, Taga-Roostojan, Täriveren, Uhen, Uuskülan, Vasaveren, Varesmetsan, Vasknarvan ja Väike-Pungerjan kylissä ja Iisakun että Mäetagusen pienkauppalassa,
• Lüganusen kunnan Lipu, Tarumaan ja Virunurmen kyliin,[9][17]
• Jõhvin kunnan Kosen kylään,[17]
• että Toilan kunnassa Konjun kylään.[17]
Joidenkin lähteiden mukaan[24]:
• Alutagusen kansallispuistoon yhdistettiin Puhatun, Agusalun, Murakan ja Selisoon luonnonsuojelualueet, Kurtnan, Smolnitsan, Jõugan, Struugan ja Mäetagusen maisemansuojelualueet, Narvanjoen latvaseudun suojelualue ja Iisakun puistometsä;
• Alutagusen kunnanlehden mukaan maaliskuussa v. 2018 kansallispuiston 43 568 hehtaarin kokopinta-alasta valtion maata on 42 627 ja yksityistä 910 hehtaaria, Alutagusen kunnan maita 38 426, Lüganusen kunnan 5130, Toilan kunnan 9 ja Jõhvin kunnan 3 hehtaaria.[25] Myöhemmin kesäkuussa v. 2019 suojelualueen osuus eri kunnissa on seuraava: Alutagusen kunta 32,4 % e. 47310 ha, Lüganusen kunta 20,9 % e. 12535 ha, Toilan kunta 6 % e. 1603 ha, Narva-Jõesuu 1,4 % e. 550 ha, Jõhvin kunta 0,4 % e. 53 ha, Narvan kaupunki 0,1 % e. 8 ha.[26][27]
Joidenkin lähteiden mukaan Alutagusen pinta-ala on nykyisin noin 45 000[28], tarkemmin 45 019,4 hehtaaria.[2][3]
Perustamisen historia
muokkaaNykyisin luonnonsuojelun alkupäiväksi Virossa lasketaan 14. elokuuta 1910, jolloin Itämeren Vaika-saarille perustettiin suojelualue.[29] Tämän jälkeen ensimmäisen kansallispuiston perustamista Alutagusen alueelle harkittiin 1920-luvun alussa[24], kun Tarton yliopiston Viron luonnontieteilijäseura oli suunnitellut Viron ensimmäisen kansallispuiston Virumaalle Paasveren lähelle. Yhteiskunnan johtavat hahmot, Tarton yliopiston professorit Feodor Bucholtz ja Johannes Piiper vierailivat Paasverea ympäröivässä aarniometsässä ja olivat ihastuneita näkemästään. Yhdistys esitti tasavallan hallitukselle ehdotuksen ensimmäisen kansallispuiston perustamisesta ja ideaa tuki myös kasvitieteilijä, luonnontieteilijä ja Viron ensimmäinen luonnonsuojelutarkastaja Gustav Vilbaste (vuoteen 1935 Gustav Vilberg).[30] Kansallispuiston perustaminen ei kuitenkaan onnistunut tuolloin ja suunnitelma hylättiin suurilta osin taloudellisista syistä.[31]
Itä-Virumaan luonnonsuojeluhistoria ulottuu useiden kymmenien vuosien taakse, kun vuonna 1936 ensimmäisenä luonnonsuojelun kohteena täällä pidettiin presidentti Konstantin Pätsin palatsia ympäröivä Oru-puistoa. Tämän puiston hoito ja ylläpito työllisti yli sataa ihmistä. Luonnonsuojelun ensiaskeleeksi lasketaan ensimmäisen suon- ja kotkiensuojelureservaatin perustamista Murakan suolla Ratvan rämeelle (vir. Ratva rabas) vuonna 1938.[22] Tästä lähinnä maakotkien, myös lapinpöllön ja liito-oravan pesimisalueesta tuli Viron ensimmäinen suonsuojelualue. Paikallisissa maisemissa asuu viisi kotkalajia, mustahaikaria, lapinpöllöjä ja muuttohaukkoja.[22] Tuolloin maakotkat olivat hyvin harvinaisia kaikkialla Euroopassa ja Virossa niitä pesi arviolta vain viisi (nyt jopa 70) paria.[32] Vuonna 1937 Viron kulttuurielokuvatuotanto teki Ratvasta Kotkanpesä-elokuvan, joka oli jo ennen toista maailmansotaa ehtinyt olla esityskiertueella Englannin elokuvateattereissa. Ratvan n. 1 110 hehtaarin suuruinen suojelualue oli tuolloin Viron suurin. Vuonna 1957 perustettiin kasvitieteellinen ja eläintieteellinen suojelualue Murakan suolle, joka vuonna 1981 sisällytettiin Murakan suon suojelualueeseen. Tutkijoiden painostuksella 8. kesäkuuta 1987 perustettiin Kurtnan 2 820 hehtaarin kokoinen maisemansuojelualue järvirikkaan kosteikon suojelemiseksi.[33] Koko nykyiseltä ulottuvuudeltaan (14 059 ha) alue on ollut suojelualuetta alkaen v. 1997.[34] Murakan luonnonsuojelualue sisällytettiin kansainvälisesti tärkeiden kosteikkojen e. Ramsarin alueiden luetteloon[11][22] ja nykyisin se kuuluu maan nuorimpaan kansallispuistoon.[29] Joten Alutagusen kansallispuistoa pidetään Viron suoalueiden suojelun kehtona.[35]
Eesti Rahvusringhäälingun eli Viron yleisradion radiouutisten mukaan 25.01.2018 Viroon suunnitellaan uutta kansallispuistoa.[36] Põhjarannik-lehdessä 07.12.2017 ilmestyneessä artikkelissa kerrotaan, että ympäristöministeriö haluaa luoda Itä-Virumaalle Alutagusen kansallispuiston ja että nimikkokunnalle tarkastettavaksi lähetetyssä konseptiluonnoksessa uusi luonnonsuojelualue ei tarkoita uuden alueen suojaamista tai uusien rajoitusten asettamista. Kansallispuiston tavoitteena on koota yhteen 11 nykyistä suojelu- tai suojelualuetta, jotta niitä voidaan paremmin ylläpitää ja markkinoida. Luotavan kansallispuiston päämajana olisi alun perin Alutagusen hallinnollisessa kuntakeskuksessa Iisakussa sijaitseva metsänhoito- ja ympäristövirasto.[37] Jos paikalliset asukkaat hyväksyvät ajatuksen ja osapuolten kanssa päästään yhteisymmärrykseen Alutagusen kansallispuiston perustamisesta, ympäristöministeriö haluaa tämän luonnonsuojelualueen virallistaa vuonna 2018, jolloin se olisi ”myös arvokas lahja 100 vuotta täyttävälle Virolle”.[38][39]
Uuden kansallispuiston perustamista koskien luonnonsuojelulain muutosluonnos lähetettiin v. 2018 huhtikuussa hyväksyttäväksi sekä ministeriöille että paikallishallinnoille.[40][41] Heinäkuun loppupuolella tasavallan hallitus päätti hyväksyä luonnosluonnoslain muutoksen, jonka mukaan perustetaan uusi Alutagusen kansallispuisto. Sen jälkeen kansallispuiston perustamiskysymys otettiin esille parlamentissa.[42][43] Ympäristövaliokunta kannatti 17.syyskuuta 2018 järjestetyssä kokouksessaan uuden Alutagusen kansallispuiston perustamista.[44] Itä-Viron suo-, metsä- ja rannikkomaisemien sekä perintökulttuurin suojelemiseksi tarkoitetun uuden kansallispuiston avaamisesta uutisoitiin 24.11.2018.[45][46]
Metsähakkuiden uhan vuoksi Viron luonnonsuojelusäätiö (vir. Eesti Loodusekaitse Fond) ehdotti syksyllä 2020 niin ympäristövirastolle kuin -ministeriölle Alutagusen kansallispuiston laajentamista ensisijaisesti arvokkaiden valtionmetsien osalta. Laajentamisehdotuksessa kansallispuistoon on tarkoitus lisätä enintään 282 km² luontoarvoalueita, jotka sijaitsevat pääasiassa valtion mailla ja yli puolet liitettävästä alueesta on jo suojeltua. Mm. pinta-alaltaan yhteensä 609 hehtaarin kokoinen Arvilan ja Mustassaaren metsojen pysyvä elinympäristö.[47][48] Ehdotuksenalaisia yksityisiä alueita on hieman yli 4 % eli laajennus vaatisi silti noin 11,3 km²:n verran yksityistä metsää ja maata[49][50], josta aiemmin suojaamattomia on alle 0,9 km² verran.[51] Kansallispuiston laajennus lisäisi 115 km² verran rajoitusvyöhykkeitä, joilla maltillinen taloudellinen toiminta on edelleen sallittua, ja muu laajennusalue on suunniteltu erityissuojelualueeksi.[52] Alkaen 1.1.2021 käyttöönotetun yhteisten suojelusääntöjen mukaan kansallispuistoon lisättiin viereinen, jo suojeltu Arvilan ja Mustassaaren metsojen elinympäristö ja aiemmin suojaamaton metsäalue, jonka pinta-ala on 38 hehtaaria. Myös kansallispuiston rajoja tarkennettiin pääkartan uusimman version perusteella, mikä tarkoitti täydennystä vielä 41:llä hehtaarilla, ja sekä liitettävä metsäalue että rajamuutokset kattavat vain valtion maa-alueen. Suojelualueen kokonaispinta-alan kasvua tuli 79 hehtaarilla.[3]
Kuvaus
muokkaa
Kansallispuiston ytimen muodostavat laajat suoalueet (23 855 hehtaaria eli 54 %) ja metsämaisemat (18 759 hehtaaria eli 42 %) vaihdellen kammuodostelmien, harjujaksojen ja dyynistöjen kanssa.[5][22][53] Alutagusen kansallispuisto kattaa valtaosan ympäröivää aluetta alempana, noin 30–40 m merenpinnan yläpuolella levittäytyvästä Alutagusen alangosta tai tasangosta, jossa on jääkauden loppuvaiheen jäätikkövedellä täyttyneitä painaumia ja onteloita ja tasaisia turvesoita. Se selittää maaperän kuvion, jossa hallitsevat laajamittaiset kamesterassit ja hajanaista savipintaa kattavat hellävaraisesti aaltoilevat hiekkatasangot, jotka ovat pääasiassa turpeen peitossa.[54][55] Jõugan ja Kõnnun selänteet ovat 30–40 metriä korkeita ja niiden juurella on viisi metsän ympäröimää järveä. Korkein maastonkohouma on yli 92 metriä merenpinnasta kasautuva geologinen drumliini Kuremägi, jonka selänteellä sijaitsee ortodoksinen Pühtitsan nunnaluostari. Kuremäen rinteessä on myös suhteellisen harvinainen lajirikas rinneniitty ja etelämpänä Kivinõmme-metsässä ns. kasaumahautausmaa, jonka tiettyä osaa tunnetaan Viron kansalliseepoksen päähenkilön Kalevipojan hautana. Etelämpänä on Viron korkein harjujakso Iisaku (vir. Iisaku Oos), johon kuuluu yksi Viron korkeimmista huipuista, merenpinnasta 94 metrin korkeuteen nouseva Täriveren harju (vir. Tärivere mägi), ja jossa asuu liito-oravia. Viime jääkauden aikana jään sulamisesta syntyneet sedimentit täyttivät Vasaveren muinaislaakson ja kertyivät sulavien jääpankkien väliin Kurtnan kummuille, joka on pääasiassa hienorakeista kvartsirikasta hiekkaa 69 m merenpinnan yläpuolella. Harjut ovat mäntymetsän peitossa ja niiden välissä on painauma-, yleisimmin lämpökarstialkuperää olevia[56], huomattavan syviä ja epämääräisen muotoisia altaita, johon syntyneet järvet muodostavat Viron suurimman Kurtnan järvialueen.[55] Alutagusen kansallispuisto eroaa muista siinä, että se luotiin yhdistämällä 11 suojelualuetta[24], johon kuuluvat:
• Puhatu-, Agusalu-, Muraka- ja Selisoo-luonnonsuojelu-, Kurtna-, Smolnitsa-, Jõuga-, Struuga- ja Mäetaguse-maisemansuojelu- sekä Narvanjoen ylävirran suojelualueet ja Iisaku-metsäpuisto.[14] Agusalun ja Murakan suot ovat kansainvälisesti tärkeitä Ramsarin kosteikkoja.[20] Suojelualueen maa- ja vesialueet on jaettu 41 erityissuojavyöhykkeeseen ja 14 rajoitusvyöhykkeeseen suojelujärjestelmän erityispiirteiden ja taloudellisen toiminnan rajoittamisen asteen mukaan.[17]
Alutagusen tasangolla sijaitsevalle kansallispuistolle on ominaista asumattomien luonnonmaisemien suuri osuus ja Viron suurin harva-asutus.[20] Väestötiheys on täällä 3 henkilöä neliökilometriä kohti, kun Viron keskimääräinen luku on 30 henkilöä neliökilometrille.[24] Viron pisin, lähes 30 kilometrin pituinen hiekkaranta dyyneineen sijaitsee Peipsijärven pohjoisrannikolla. Ainutlaatuinen maisema vanhoine jokineen ja rehevine niittyluhtineen on kehittynyt Narvanjoen yläjuoksulle Vasknarvan ja Karolin kylien väliin. Kurtna-harjualueella sijaitsee Viron järvitihein Kurtnan järvialue. Kurtnan maastonsuojelualue perustettiin suojelemaan Kurtnan kumpujen lisäksi myös 33:a järveä joko 38:sta[33], 40 tai 42:sta alueen järvestä. Tällä alueella kasvaa monta suojeltua kasvilajia. Järvien joukossa on erityisen arvokkaita ja harvinaisia lajeja sisältävä Valgejärv. Yksi Euroopan pohjoisimmista tammistoista on Mäetagusen tammilehto, jossa kasvaa jopa 300 vuotta vanhoja ja elollisia puita.[22] Alutagusen metsien piilossa noin 200 kriivaa (ven. грива eli griva) eli harjannetta tai pitkänomaista, jäätikön virtauksen suuntaan jään alla syntynyttä moreeniselännettä. Eniten niitä on Imatu järven ympärillä.[57]
Alutagusen kansallispuiston keskus sijaitsee Alutagusen kunnassa, Iisakussa, Aia k. 10, 41101 Viro. (kts. Alutagusen kansallispuiston kotisivut)
Suot
muokkaa
Alutagusen kansallispuiston suurimmat suoalueet ovat Muraka, Agusalu ja Puhatu.[22] Viron suurin suo on Puhatu, joka yhdistää pienemmät mm. Krivasoo-, Laukasoo-, Agusalu- ja muut suot. Sekä Puhatu- että Agusalu-suot ovat Virossa viimeisinä säilyneitä suuria siirtymäsoita, jossa kaikki kehitysvaiheet ovat hyvin havaittavissa. Puistoalueen länsiosassa Murakan suo yhdessä Ratvan kanssa sijaitsee Alutagusen ja Lüganuksen kunnissa Rannapungerjan- ja Purtsejoen yhtymäkohdassa[9][58] ja Sirtsin suo maakunnan rajatuntumassa.[59] Alutagusella on myös kaksi suhteellisen syvää laaksoa, joista Porunissa on lukuisia hiekkakivirannikkopaljastumia ja joista Rannapungerja on Pohjois-Viron syvin laakso. Lisäksi Viron ainoat mannermaiset dyynit sijaitsevat näillä kahdella suolla. Korkeiden kapeiden hiekkaharjojen ja pienten heteiden jyrkkä vuorottelu luo maisemakuvioita, jossa kapeat hiekkaharjat ovat kuin siltoja haasteellisissa suomaisemissa niittyineen lähinnä täynnä kangasmäntymetsää.[60] Selisoon tasaista ja leppäpainotteista suota rajoittaa lännessä Mäetagusen pitkittäisharju. Selisoo on Viron soista vanhin, jossa alempien turvekerrosten ikää on mitattu lähes 11 000 vuotta. Kosteikot ovat hyviä pesimis-, pysähdys- ja elinympäristöjä monille lajeille.[22]
Manner- ja Peipsin pohjoisrannikon dyynit
muokkaaSuojelunalaisina ovat esi-, valkoiset eli liikkuvat ja harmaat eli kiinnittynyt rannikkodyynit, dyynien väliset kosteat syvängöt ja metsästyneet dyynit.[17] Agusalun ja Puhatun suot ovat Viron ainoiden mannermaisten dyynien kotipaikka. Nämä dyynikentät muodostuivat viimeisen jääkauden lopulla, jolloin syntyi noin 200 kapeaa harjannetta jäätiköiden jättämistä sedimenteistä ja muodostui 3–18 metrin korkuisia hiekkaharjoja.
Rannikon dyynit kattavat koko Peipsijärven pohjoisen rannikon, mutta niistä vaikuttavimmat ovat Alajõgin ja Smolnitsan jopa 15 metrin korkuiset dyynit. Peipsijärven pohjoisen rannan hiekanjyvien yhteen hankautuessa sanotaan päästävänsä ääntä, josta niiden nimi ns. lauluhiekka.[22]
Vesistö
muokkaa
Suojelunalaiseksi vesistöksi lasketaan hiekkapintaisten alueiden niukkaravinteiset-, niukka- ja keskiravinteiset (mesotrofiset) kalkki- ja keskikovavetiset ja humusjärvet, joet ja purot.[17] Alutagusen länsireuna ulottuu Pandiveren ylängön itäosaan, joka edustaa vesipitoisten lähteiden vyöhykettä ja josta Alutagusen suuret joet ovat peräisin. Joet kuuluvat kolmeen eri eli Avijõgi, Rannapungerja- ja Tagajõgi vesistöalueeseen. Mustajõgi ja Poruni-joet virtaavat Viron rikkaimpaan Narvanjokeen, Alajõgi Peipsijärveen ja Purtse- tai Oandujoki virtaa Suomenlahteen. Narvanjoki, jolla on suurin valuma-alue Virossa, virtaa kansallispuiston itäreunalla. Yhdessä Jaaman ja Karolin kylien lähellä olevien vanhojen jokimutkien tai purojen ja niiden välisten vehreiden niittyjen kanssa Narvanjoen yläjuoksulle on kehittynyt ainutlaatuinen maisema, jonka vesistössä on arvokkaita kalayhteisöjä ja suotuisaa elinympäristöä myös ranta- ja niittylinnuille.[22]
Kansallispuiston monet järvet ovat jakautuneet epätasaisesti. Suurin järvipitoisuusalue on Kurtnan syvennyksessä, mutta myös Iisaku-, Jõuga- ja Illuka-harjuketjun rajojen sisällä on paljon järviä mm. Jõuga- ja Kõnnu-järvet, jotka levittäytyvät metsien ympäröimänä samannimisten harjujen juurella kahdessa ryhmässä viisi järveä. Mainitsemisen arvoisia ovat myös soilla sijaitsevat Arvila- tai Ratva-, Tudu- ja Imatu- sekä Puhatu-järvet. Kurtnan järvialue koostuu noin 40:stä eri kokoisesta järvestä ja suurin osa niistä oli luonnollisia umpijärviä.[9] Suurimmat näistä ovat Konsu, Suurjärv, Jaala, Viron ainoa runsasrautainen Räätsma, Suur- ja Väike-Kirjakjärv sekä Valgejärv.[9][8][22] Järvistä 18 kuuluu Natura-luontotyyppisiin järviin, joista puolet mm. Valgejärv, Martiska, Ahnejärv, Liivjärv jne. ovat erityisen herkkiä ja hiekka-alueiden vähäravinteisia suojelun tarpeessa olevia järviä.[33]
Kasvisto
muokkaaAlutaguse on yksi Viron metsäisimmistä alueista, joten kansallispuiston alueella on säilynyt sekä lajirikkaita että harvinaisia kotoperäisiä metsiä, joista hedelmällisellä maaperällä kasvavat eivät kuulu alueen hallitsevien metsätyyppien joukkoon. Silti eri alueiden noin 150–300 vuotta vanhojen metsäyhteisöjen monimuotoisuutta on runsaasti. Puistossa on paljon soiden avaruutta ja vähemmän niittyjä ja sen vuoksi eniten puustoa kasvaa rahkasammalturpeilla suometsissä.[61] Aikana, jolloin ihmisen toiminnan vaikutus metsiin oli vähäinen, aluetta hallitsivat havumetsät. Vaikka metsien koostumus on nyt muuttunut, luonnonmaisemissa edelleen hallitsevat männyt ja koivut, vain kuusia kasvaa täällä vähemmän kuin muualla Virossa. Alutagusessa suojelunalaiseksi julistettiin vanhat luonnon- että lehtipuumetsät, runsaskasviset kuusikot, harjujen ja moreeniselänteiden havu-, soistuvat ja suolehti-, siirtymäsoiden, rahkasammal- ja luhtametsät ja leveälehtiset rantametsät.[17] Suuresta metsämassasta huolimatta Alutagusen intensiivisestä metsähoidosta johtuen on säilynyt vain muutamia alkuperäisiä metsiä kuten harvinaisia leveälehtisiä aarniometsiä Poruni-joen varrella ja alkuperäisiä kangasmetsiä vaikeasti tavoitettavissa olevilla suosaarilla, joihin ihmisen toiminta ei juurikaan ole vaikuttanut. Poruni (Borovnja)-joen rantojen aarniometsä ja Heinassaaren ikimetsäkortteli Murakan suon reunalla otettiin luonnonsuojeluun 1950-luvun lopulla.[61] Kurtnan nummelle ja ojille on ominaista niukkaravinteisella hiekkamaalla kasvavat nummi- ja luhtamänniköt, Agusalun suon lammikkojen lomassa kasvaa kangasmännistöä. Viron soista eroavat suuret Sirtsin, Murakan, Agusalun ja Puhatun suomassiivit ainutlaatuisella eliöstöllä, johon kuuluu runsaammin pikkukuoveja ja valkovikloja, myös riekkoja ja jänkäkurppia. Struugan niitty ja Mäetagusen tammilehto ovat perinnöllisiä kulttuurimaisemia. Tammien esiintyminen Itä-Virossa on melko harvinaista ja Mäetagusen tammilehto on yksi Euroopan pohjoisimmista, joten sen elinkaaren pidentämiseksi, luonteenomaisen lajikoostumuksen ja puuniityn säilyttämiseksi on tärkeää ihmisen kohtuullinen toiminta pitääkseen niiden kasvupaikat puhtaina leikkaamalla pensaikkoja ja laiduntamalla.[22]
Kansallispuiston aluskasvillisuuden ja ruohonrintamalla tyypillisiä lajeja ovat metsäkerrossammal, -käenkaali ja -tähti, laaksoarho, kiiltovalkku, idänverijuuri, lehtotikankontti, hajuheinä, hämeenkylmänkukka ja leskenlehti, saniaisista kotkansiipi, sammaleista hiuskoukku- ja katkokynsisammal. Kansallispuisto luotiin ennen kaikkea metsänemän, ahonoidan- ja saunionoidanlukon, isoarhon, harajuuren, koskikoukkusammaleen, kellokatkeron, suovalkun, hietaolkikukan, tummalahnanruohon, kaitapakon, karvaristimataran, taarnan, juurtokaislan ja sädekaislojen, kääpälajista pursu-, kätkö- ja lakkikarakäävän ja niiden elinympäristön suojelemiseksi.[17]
Eläimistö
muokkaaAlutagusen laajoille metsäalueille on ominaista kautta aikojen eläinten[29], mm. karhujen runsaus. Alutaguse on useiden Viron ja Venäjän välillä kulkevien nisäkkäiden vaellusreitti, joten täällä asuu ruskean karhun lisäksi Suomessa ja Euraasiassa levinnyt "tavallinen perussusi" (eli Canis lupus lupus) ja Euroopan ilves (eli Lynx lynx lynx). Suurille yhtenäisille populaatioille löytyy vaihteluksi pohjoisen havumetsävyöhykkeen lajia kuten liito-oravia, samoin harvinaisempia mm. ahmoja, lintulajista kuukkeleita, muuttohaukkoja ja lapinpöllöjä. Liito-oravat elävät Täriveren kukkulan kuusi- ja haapametsässä, josta ne löytävät suojaa ja pesimispaikkoja puiden onteloista. Täällä pesii suhteellisen paljon maa- ja merikotkia ja suurin osa Virossa pesivistä noin 40:stä kalakotkapariskunnasta asuvat sekä Alutagusen että Karulan alueella.[61] Kaikki tärkeät suokahlaajalinnut pesivät Alutagusen soilla: liro, valkoviklo, kapustarinta, pikkukuovi, jänkäkurppa ja riekko. Suosaarilla ja soiden metsissä on kotkien ja metsäkanalintujen kuten teerien, metsojen ja pyiden muinaisia elinympäristöjä.[22] Sopukkaisella Puhata-suolla asuu Viron suurin riekkopopulaatio, muita tärkeitä lintulajeja ovat maa-, meri-, käärme- ja kalakotkat.[5][22]
Kansallispuisto luotiin liito-oravan, rantanuoliaisen, havuhuppukuoriaisen, lahokavon, isolampisukeltajan, aspiuksen, mutakalan, toutainin, kivisimpun ja punahärön, linnuista maa-, meri- ja pikkukiljukotkan, huuhkajan, mustahaikaran, niittysuo-, mehiläis-, sinisuo-, ruskosuo- ja ampuhaukan, viiru-, suo- ja helmipöllön, pohjan-, harmaapää- ja valkoselkätikan, iso- ja pikkulepinkäisen, kuovin ja pikkukuovin, valko- ja punajalkaviklon, sääksen, suokukon, laulujoutsenen, heinäkurpan, mustapyrstökuirin, kapustarinnan, mustakurkku-uikun, metson, pyyn, kehrääjän, ruisrääkän, palokärjen, kangaskiurun, teeren, liron, tavin , sinisorsan, tukkasotkan, telkän, kalalokin ja töyhtöhyypän, myös uhanalaisten ja harvinaisten lintulajien kuten suosirrin, riekon, kanahaukan, kuningaskalastajan ja kaulushaikaran ja niiden elinympäristön suojelemiseksi.[17]
Kulttuuriperintöä
muokkaaAlutaguse on monella tapaa raja-aluetta lännen ja idän välillä ja vuosisatojen ajan eri kansojen välinen kosketuspaikka, jossa virolaisten, venäläisten ja vatjalaisten kulttuurit, kielet ja uskonto kohtaavat. Alutagusen sydämessä on enemmän virolaista ja Narvanjoen ympäristössä ja Peipsin pohjoisrannikolla taas venäläistä kulttuuria, mutta Iisakun ja Jõugan alueella on sekä vatjalaisten että poluvernikkien (venäläisten ja vatjalaisten sekoittuessa muodostunut pikkukansan[62]) vaikutteita. Rannikkoalueilla kalastajakylissä asuvat uskonnolliset venäläisyhteisöt eivät paljon sekoittuneet sisämaassa asuvien virolaisten kanssa. Rannikkokalastajat asuivat tyypillisissä vierivieressä yksikerroksisissa, harjakattoisissa puurakennuksissa ja ansaitsivat elantonsa polttamalla tervaa, keräämällä ja kuljettamalla tavaroita. Smolnitsan kylä nimettiin tervapolttimien (venäjäksi смола (smola)) mukaan ja Kamarna-kylän nimi tulee venäjänkielisestä sääskeä tarkoittavasta sanasta «Комар».[63] Virolaiset olivat maanviljelijöitä ja talonpoikia, jotka asuivat harvaan asutuilla sisämaan seuduilla. Kohtaamispaikkana oli lähinnä vilja kalaa vastaan tai vilja tervaa vastaan vaihtokauppa. Metskülassä on yksi Viron pisimmin käytetyistä rautasulattoista ja raudan tuotanto oli yksi ns. vientituotteista. Narvanjoki oli tärkeä kauppareitti vuosisatojen ajan, kunnes suuret volyymit eivät enää mahtuneet pienempiin jokiuomiin. Keväisin Narvan kaupungin lukuisat sahat odottivat talvimetsätöistä saatavia tukkeja, joita uitettiin Alutagusen pieniä jokia pitkin Peipsin rannalle ja Narvanjokeen. Koska Vasknarvan ja Karolin kylien seuduilla oli laajoja niittyjä, jotka ruokkivat suurta määrää karjaa, oli yksi tärkeimmistä toiminnoista parkitus. Vielä 1930-luvulla Vasknarvan, Jaaman ja Karolin kylien niityillä pidettiin yli 530 nautaa sekä lukuisia hevosia ja lampaita ja 1900-luvun puoliväliin saakka Vasknarvalla tehtyjä ompelukuvioin koristettuja nahkasaappaita käytettiin kaikkialla Virossa. [53]
Alutagusen suot ovat olleet pitkään sekä luonnonvarojen lähde että paikallisten turvapaikka. Runsaat marja- ja sienikannat tarjosivat tärkeitä ravintolisiä, jolloin pitkienkin kausien aikana sieniruoat korvasivat lihan. Kuuluisa Keski-Viron ja Pietarin välinen talvitie ”Viru tie” ja sitä pitkin mitä erilaisempaa rahtia, mm. vodkan rinnalla Tudukülan lasitehtaalla valmistettuja pulloja on kulkenut Sirtsin suon yli Pietariin.[59] Vielä 1900-luvun puolivälissä Murakan suon saarilla ja ympäröivissä metsissä oli 14 maatilaa. Nykyisin Agusalu-suon reunoilla ja saarilla on lähes 140 tilaa tyhjillä. Sotien aikana kyläläisiä suojelivat mannermaiset dyynit, joita ympäröivät suuret suot. Raja-alueet ovat kukoistaneet rauhan aikana ja kärsineet sodista ja ryöstelyistä. Tämä on havaittavissa erityisesti Narvanjoen varrella olevilla alueilla, joilla on paljon merkkejä kautta aikojen sekä sodista että entisestä kaupankäynnistä. Krivasoo kylän läheisyydessä Viron vapaussodan Krivasoon taistelu käytiin 16.11.–30.12.1919.[58] Vuoden 1944 helmikuussa alkaneen puolustustaisteluista ”Krivasoo kott” (suom. Krivasuo laukku) jäi toisen maailmansodan historiaan kiihkeänä ja suuria uhrimääriä vaatineena.[64] Narvan- ja Porunijokien varrella näkyy edelleen toisesta maailmansodasta säilyneitä kaivantoja, bunkkereita ja suolla saksalaisten rakentamia rautatammoja ja vanhoja pakoteitä. Samoljotnaja kriiva eli selänne sai nimensä sodanaikaisesta lentokonehaaksirikosta (ven. самолёт eli samoljot) ja Bandiidi (ven. бандит eli bandit) kriivasta löydettiin maan sisälle rakennettu asumus. Nykyisen Kurtnan nuorisoleirin paikalla 1930-luvulla ja toisen maailmansodan aikana oli sotilaskoulutusleiri. Maisemaan kuuluvat vieläkin vanhojen ojien ja ampumaratojen paikat. Nykyään Kurtnaan on perustettu useita virkistyspaikkoja, vaellus- ja terveysurheilureittejä.[63]
Nykypäivän Alutagusen alueella on historian aikana ollut lähes 16 kartanoa, joista jäljellä on enää kuusi. Iisakun, Illukan, Kurtnan, Kiiklan, Pagarin ja Mäetagusen kartanopuistot kotoperäisine kasvustoineen ovat luonnonsuojelun alaisina. Suurin osa nykyhetkeen säilyneistä kartanoista on rakennettu 1800-luvun klassistiseen tai historialliseen tyyliin. Illukan kartanossa toimii kartanokoulu, Pagarin kartano on yksi Viron uusimmista tyylikkäistä klassistisista puurakennuksista ja siinä on majoituspaikkoja. Varhaisklassisen Mäetagusen (Mehntackin)[65] kartanokokonaisuuden päärakennuksessa toimi koulu vuosina 1922–1982 ja sen jälkeen maaseudun hallitus. Nykyisin sen 14 tyylikästä ulkorakennusta on siistitty ja niissä on hotelli, ravintola, kylpylä jne. Ympäröivä puisto istutettiin Eugène von Rosenin kampanjoiden avulla ja noin kilometrin päässä kartanosta luoteeseen, Kabelimäen takana, on Von Rosenien aatelissuvun uusgoottilainen hautauskappeli vuodelta 1874. Suomalaisesta suvusta polveutuva virolainen kirjailija Friedrich Gustav Arvelius työskenteli kotiopettajana Kiiklan kartanossa. Vuonna 1782 Arvelius kirjoitti täällä ensimmäisen vironkielisen tarinakirjan ”Üks Kaunis Jutto- ja Öppetusse-Ramat” (suomeksi Yksi kaunis tarina- ja opetuskirja). Kuremäen luostarin hautausmaalla kasvaa arvioiltaan 1000 vuotinen pyhä tammi, jossa luostariperinteiden mukaan Jumalan äiti ilmestyi talonpojille muutamaa vuosisataa sitten. Luostarin rakentaminen sai alkunsa 1500-luvulla rakennetusta pienestä ortodoksisesta kappelista t. tsasounasta Pühamäellä tai Pühtitsalla Kuremäen kylässä. Nykyään siinä on toimiva nunnaluostari. Alutagusella on virolaisen kansalliseepoksen Kalevipoikaan, venäläisen eeppiseen sankariin Dobrynja Nikititšiin, Kiovan Venäjän ruhtinattareen Olgaan ja suuren Pohjan sodan aikoihin että jossain Jõuga-järvessä sijaitsevaan Kaarle XII: n kultaiseen valjakkovaunuun liittyvää monipuolista perinnettä.[66] Alutagusessa Kalevipojan tarinat ovat Viron yksiä vanhimpia ja sankariin liittyviä paikkoja ovat niin Kuremäe, Vägilaste-harju, Kurtna-järvet[33], Kivinõmmen metsä[22] kuin Sirtsi suo, mitä pitkin tuulimyllyn rakentamisaiheissa Kalevipoeg raahasi lautoja.[59]
Pühtitsan nunnaluostari
muokkaa- Pääartikkeli: Pühtitsan nunnaluostari
Kalevipojan hauta
muokkaaFolkloristin Eduard Laugasten mukaan Kalevipojan hauta sijaitsee lähinnä Kuremäellä, tarkemmin Kivinõmmen Vägilaste-kukkulalla, jossa kasvaa venäläisen eeppisen sankarin Dobrynjan metsä. Legendan mukaan viholliset leikkasivat nukkuvan Kalevipojan jalat poikki polvia myöten, mutta sankari jalantyngillään ajoi vihollisia takaa aina Kivinõmme-metsään saakka, jossa hänen voimansa loppuivat. Muun kansantarinan mukaan taisteluun ja vihollisten takaa-ajoon väsyneenä, kuumuuden ja polttavan janon kiusaamana Kalevipoeg heittäytyi keskellä loputonta metsää vatsallensa maahan juomaan vettä purosta. Silloin jättiläisen jalat ylsivät lähelle metsänreunaa, jossa vihollinen piiloutui. Pitkälleen ojentautuneen Kalevipojan juodessa ryntäsivät viholliset ulos metsästä ja miekoillaan löivät hänen jalkansa poikki. Kansallissankarin onnistui kostaa vastustajilleen ja verestä tyhjänä hän heitti suuren ja pelottavan miekkansa Kääpajoen syvyyksiin, jotta se sieltä ilmoittaisi hänen tekonsa tuleville sukupolville eikä se vähenisi vihollisten käsissä. Kalevipojan miekka makaa ja heijastuu edelleen lähellä siltaa Kääpajoessa Hallikun ja Saaren kartanon välillä Mustveen kunnassa Tarton maakunnan koillisosassa, noin 38 virstan verran Tartosta ja 16–17 virstan verran Peipsijärvestä.[67] Joissakin lähteissä kansaneepoksen mukaan Kalevipoeg käski suomalaisen sepän tehdä itselleen miekan, mutta seppä pannut loitsun hänen yllensä kostosta tapetun pojan vuoksi. Peipsijärven suolahenki varasti Kalevipojalta miekan ja pudotti sen Kääpajokeen. Kalevipoeg halusi rangaista henkeä, mutta painava miekka oli mutaistanut veden. Kiukkuinen sankari löytämättä asettaan vuorostaan kirosi sen: Ken tähän astuu, sen jalat poikki leikkaa (vir. Kes sisse läheb, lõikab jalad ära).[67] Mutta kirous koitui hänelle itselleen kohtalokkaaksi tämän lipsahduksen vuoksi. Niin tapahtui, että kun Kalevipoeg kerran tuli Kääpajoen rantaan ja astui veteen, jossa hänen miekkansa makasi, miekka sen sijaan leikkasi hänen jalkansa polviin asti poikki ja Kalevipoeg kuoli.[68] Mitä erilaisemmat tarinat kertovat Kalevipojan itse ylittävänsä Kääpajoen suuren mustan orin kanssa ja pudottavansa miekan siihen. Tai hukkaavansa sen Peipsijärveen, josta vääränlaisesti loitsittuna se leikkasi jättilaisen jalat pois. Mutta vaikka mistä asti Kalevipoeg ryömi Kuremäelle, suoraan Kivinõmmeen ja kuoli sinne nummelle. Paikalta kaivettiin ja löydettiin luita, väitetään, että valtavia kylkiluita vailla tietoa onko ne eläimelle vai ihmiselle.[67]
Kansallissankarin ruumis haudattiinkin Kivinõmme-metsään ja jalat Kuremäen suuren tammen juurelle. Juhan Lilienbach esittää tosiasiallisen kuvauksen Kalevipojan haudasta vuonna 1896: ”Kalevipojan hautakumpu on kuuden virstan verran Kuremäen eteläpuolella, Kivinõmmen metsässä. Kummun korkeus on neljä jalkaa, pohjoispään kohdalla korkeampikin ja sen pituus pitkin harjannetta mitattuna on seitsemän syltä.” Nykyään paikka on merkitty muistokivellä, johon on kirjoitettu "Kalevipojan hauta".[69]
Vasknarvan profeetta Elia Tisbeläisen skiitta
muokkaaLiivinmaan koillisrajalle perustetun ritarikuntalinnoituksen luo syntynyt Peipsijärven venäläisten[70] tienvarsikylässä Vasknarvassa profeetta Elia Tisbeläisen muistolle pyhitetty ortodoksinen kirkko kuuluu Kuremäellä sijaitsevaan Pühtitsan luostariin. Sodassa pahoin vaurioitunut kirkko on kunnostettu. Kirkon läheisyyteen on rakennettu nunnaluostarin sivuluostari ja siellä asuu noin 10 nunnaa. Vasknarvan kylä syntyi 1300-luvulla lähelle ritarikuntalinnoitusta, josta Narvanjoen yläjuoksun korkealla hiekkarannalla on jäljellä enää rauniot.[71]
Matkalla kansallispuistossa
muokkaaKauksin kylän luontokeskuksen pysyvän näyttelyn aiheena on puistoalueen luonto ja tarjolla on erilaisia opinto-ohjelmia. Iisakun seurakuntamuseo esittelee alueen historiaa ja kulttuuriperintöä. Kansallispuistossa on Porunin opastusreitti (2,5 km), Porunin vaellusreitti (10 km), Agusalun pyörätie (38 km), Selisoo-opastusreitti (4 km), Kotkan vaellusreitti (6,7 km tai 4 km suolla), Kurtnan vaellusreitti (9 km), Kauksipuron polku (3,5 km), eri pituiset (1–10 km) ja vaikeusasteiset Kurtnan terveyspolut, Tärivere-kukkulan terveysreitti (5 km) ja vuoren takaa lähtee useita eripituisia (0,7–5 km) terveysreittejä.[22]
Lähteet
muokkaa- ↑ Improved Sustainability in Urban National Parks (Parempi kestävyys urbaanikansallispuistoissa) Metsähallitus. Viitattu 2.11.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d Alutaguse rahvuspark (Alutagusen kansallispuisto) keskkonnaportaal.ee. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b c Alutaguse rahvuspark. Kaitsekord. Alutaguse rahvuspargi kaitse-eesmärk (Alutagusen kansallispuisto. Suojelumääräys. Alutagusen kansallispuiston suojelutavoite) Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b Looduskaitseseaduse muutmise seadus (Luonnonsuojelulain muutoslaki) Riigi Teratajas. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b c d Alutaguse National Park (Alutagusen kansallispuisto) Europarc.org. Viitattu 2.11.2021. (englanniksi)
- ↑ Alutaguse rahvuspark, Ida-Viru, Estonia (Alutagusen kansallispuisto, Itä-Viro, Estonia) VYMaps.com. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Modèle [[Modèle:Lien web|Malline:Lien web]] : parametri
urlpuuttuu. Estonian Environmental RegisterUrl. Tieto on haettu Wikidatasta. - ↑ a b c Idee nädalavahetuseks. Uued põnevad vaatamisväärsused Eestis, mida tasub kindlasti külastada (Idea viikonlopulle. Uudet jännittävät nähtävyydet Virossa, jotka ovat ehdottomasti vierailun arvoisia) reisijuht.delfi.ee. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b c d e f Ala andmete kuvamine. Kaitsealune ala või üksikobjekt: Alutaguse rahvuspark (KLO1000669) (Alueen tiedot. Suojeltu alue tai yksittäinen esine: Alutagusen kansallispuisto (KLO1000669)) Keskkonnaagentuur. Infoleht. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Selisoo Keskkonnaamet. Viitattu 25.10.2021. (viroksi)
- ↑ a b Muraka soostik (Murakan suoalue) Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Puhatu soostik (Puhatun suoalue) Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Jõuga oosid ja järved (Jõugan harjut ja järvet) Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b Mäetaguse tammik (Mäetagusen tammisto) Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Tärivere mägi Iisakus (Täriveren kukkula Iisakussa) Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Narva jõgi ja struuga (Narvanjoki ja struuga) Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Alutaguse rahvuspargi kaitse-eeskiri (Alutagusen kansallispuiston suojelusäännöt) Riigi Teataja. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Smolnitsa luitestik (Smolnitsan dyynistö) Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Eestimaa Rahvusparkide logode kasutamise juhend (Opas Viron kansallispuistojen logojen käyttöön) DocPlayer.ee. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b c About the national park (Kansallispuistosta) Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (englanniksi)
- ↑ Alutaguse Lowland (Alutagusen alanko) estonica.org. Arkistoitu 19.9.2021. Viitattu 2.11.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Alutaguse rahvuspark (Alutagusen kansallispuisto) digar.ee. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Alutaguse rahvuspark (Alutagusen kansallispuisto) www.loodusegakoos.ee. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b c d Signe Roost: Алутагескому национальному парку быть! (Alutagusen kansallispuisto on!) 03.03.2018. Alutaguse valla leht. Viitattu 2.11.2021. (venäjäksi)
- ↑ Signe Roost: Alutaguse väärib rahvusparki (Alutaguse ansaitsee kansallispuiston) 03.03.2018. Alutaguse valla leht. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Alutaguse on Ida-Virumaa kõige kaitstum vald (Alutaguse on Itä-Virumaan suojatuin kunta) 08.6.2019. Põhjarannik. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Alutaguse on Ida-Virumaa kõige kaitstum vald (Alutaguse on Itä-Virumaan suojatuin kunta) 07.6.2019. Põhjarannik. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Külli Kriis: Riik rahustab ärevil kohalikke: Alutaguse rahvusparki uisapäisa ei laiendata (Valtio rauhoittaa huolestuneita paikallisia: Alutagusen kansallispuistoa ei laajenneta harkitsemattomasti) 11.2.2021. Põhjarannik. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b c Anne-Ly Feršel: Iisakus antakse keskkonnaharidust kahes keeles (Iisakussa tarjotaan ympäristökasvatusta kahdella kielellä) elokuu 2020. Eesti Loodus. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Isik Vilbaste, Gustav (Henkilö Vilbaste, Gustav) Eesti biograafiline andmebaas. Arkistoitu 3.11.2021. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Hanno Zingel: Alutaguse rahvuspargi väärtustest 21.7.2018. Alutaguse Valla Leht. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Urmas Sellis: Alutagust asustavad kõik Eesti kotkaliigid (Alutagusella asuvat kaikki Viron kotkalajit) 2012. Looduse sõber http://vana.loodusajakiri.ee. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b c d Jaanus Terasmaa: Kurtna järvestik – Kalevipoja jalajälgede kaitseala (Kurtnan järvistö - Kalevipojan jalanjälkien suojelualuetta) 24.10.2019. Alutaguse Valla Leht, Eesti Rahvusraamatukogu Digar. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Ain Alvela: Keskkonnaministeerium lubab kaitsealuseid maid riigile osta siiski valikuliselt (Ympäristöministeriö lupaa valtiolle hankkia suojelunalaisia maita kuitenkin valikoidusti) 2020. Eesti mets arhiiv horisont.ee. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Janek Jõgisaar: Eesti sookaitse häll, Alutaguse rahvuspark saab ühtse kaitse-eeskirja (Viron suon suojelun kehto, Alutagusen kansallispuisto, saa yhtenäisen suojelusäännön) 18.12.2020. bioneer.ee. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Rene Kundla: Eestisse plaanitakse uut rahvusparki (Viroon suunnitellaan uutta kansallispuistoa) 25.1.2018. Eesti Rahvusringhääling (ERR). Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Keskkonnaministeerium tahab luua uut rahvusparki (Ympäristöministeriö haluaa luoda uuden kansallispuiston) 07.12.2017. Eesti Rahvusringhääling. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Keskkonnaministeerium soovib luua Alutaguse rahvuspargi, mille eesmärgiks on kaitsta ja väärtustada piirkonna loodust ja pärandkultuuri. (Ympäristöministeriö haluaa luoda Alutagusen kansallispuiston, jonka tavoitteena on suojella ja arvostaa alueen luontoa ja perinnekulttuuria) 15.1.2018. Bioneeri portaali. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Keskkonnaministeerium tahab moodustada Alutaguse rahvuspargi (Ympäristöministeriö haluaa luoda uuden kansallispuiston) 15.1.2018. SA Erametsakeskus. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Keskkonnaministeerium alustas Alutaguse rahvuspargi loomisega (Ympäristöministeriö aloitti Alutagusen kansallispuiston perustamisen) 10.4.2018. Keskkonnaministeerium. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Keskkonnaministeerium alustas Alutaguse rahvuspargi loomist (Ympäristöministeriö aloitti Alutagusen kansallispuiston perustamisen) 10.4.2018. Virumaa Teataja, Uudised. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Valitsuselt Alutaguse rahvuspargile roheline tuli (Hallitus näytti vihreää valoa Alutagusen kansallispuistolle) 27.7.2018. SA Erametsakeskus. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Kadri Kauksi: Lõpusirgel on Alutaguse rahvuspargi loomine (Alutagusen kansallispuiston perustaminen loppusuoralla) 27.7.2018. Looduskalender.ee. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Gunnar Paal: Keskkonnakomisjon toetab Alutaguse rahvuspargi loomist (Ympäristövaliokunta tukee Alutagusen kansallispuiston perustamista) 17.9.2018. Pressiteated, Keskkonnakomisjon. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Eestis on tänasest uus rahvuspark – Alutaguse rahvuspark (Alkaen tästä päivästä Virossa on uusi kansallispuisto - Alutagusen kansallispuisto) 24.11.2018. Keskkonnaministeerium. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Andri Küüts: Eestis on uus rahvuspark – Alutaguse rahvuspark (Virossa on uusi kansallispuisto – Alutagusen kansallispuisto) 26.11.2018. Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Metsise püsielupaikade kaitse alla võtmine (Metsojen elinympäristöjen suojelu) Riigi Teataja. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Hoiame Alutaguse loodust - toetame rahvuspargi laiendamist! (Vaalitaan Alutagusen luontoa - tuemme kansallispuiston laajentamista!) 15.6.2021. Eestimaa Looduse Fond. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Alutaguse valla elanikud ja vallajuhid: enne looduskaitsealade laiendamist peab lahendama kompenseerimise küsimuse erametsamaadel (Alutagusen kunnan asukkaat ja kuntajohtajat: ennen luonnonsuojelualueiden laajentamista on ratkaistava yksityisten metsämaiden korvauskysymys) 20.5.2021. MTÜ Eesti Erametsaliit. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Ain Alvela: Rahutu aeg Alutaguse mail – ühtesid rahvuspark hoiab ja kaitseb, teii piirab ja takistab (Levotonta aikaa Alutagusen seuduilla - joitain kansallispuisto hoitaa ja suojaa, muita rajoittaa ja estää) 2020. MTÛ loodusajakiri Eesti Mets. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Ivar Soopan: Alutaguse rahvuspargi laiendamist saab toetada 30. septembrini (Alutagusen kansallispuiston laajentamista voidaan tukea 30. syyskuuta asti) 28.9.2021. Geenius Meedia OÜ. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Pargi laiendamisest. Miks on tarvis Alutaguse rahvusparki laiendada? Milliseid alasid laiendamise ettepanek hõlmab? (Puiston laajentamisesta. Miksi Alutagusen kansallispuistoa on laajennettava? Mitä alueita laajennusehdotus koskee?) Alutaguseinfo.ee. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b Alutaguse rahvuspark, Ida-Viru maakond. Tere tulemast Alutaguse rahvusparki! (Alutagusen kansallispuisto, Itä-Virumaan maakunta. Tervetuloa Alutagusen kansallispuistoon) Eesti Rahvusraamatukogu digitaalarhiiv Digar(S). Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Ida-Virumaa (Itä-Virumaa) 2003. Eesti Entsüklopeedia. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b Alutaguse madalik (Alutagusen alanko) 2002. Eesti Entsüklopeedia. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Ala andmete kuvamine. Kaitsealune ala või üksikobjekt: Kurtna maastikukaitseala (KLO1000194) (Alueen tiedot. Suojelualue tai yksittäinen kohde: Kurtnan maisemansuojelualue (KLO1000194)) Keskkonnaagentuuri infoleht. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Taavi Pae: Alutaguse kriivad ja vulkaan Tudulinnas (Alutagusen kriivat ja tulivuori Tudulinnassa) 21.7.2018. Eesti Rahvusraamatukogu. Alutaguse Valla Leht. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b Ida-Viru maakonna sood (Itä-Virumaan suot) freejournal.org. Arkistoitu 3.11.2021. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b c Sirtsi soo (Sirtsin suo) freejournal.org. Arkistoitu 3.11.2021. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Alutaguse rahvuspark. Kaitsealast (Alutagusen kansallispuisto. Suojelualueesta) Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b c Loodus. Sood ja metsad. Luited. Mõhnad, oosid ja järved. Narva jõgi, vanajõed ja luhaniidud. Mäetaguse tammik (Luonto. Suot ja metsät. Dyynit. Laaksoja, selänteitä ja järviä. Narvajoki, vanhat joet ja tulvaniityt. Mäetagusen tammilehto) Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Tõnis Erilaid: Kuidas elasid poluvernikud Peipsi põhjarannal (Kuinka Peipsin pohjoisrannikon poluvernikit elivät) 10.9.2018. Õhtuleht. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b Agusalu soostik (Agusalun suoalue) Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Raivo Raigna: Intervjuu: Endel Vaiksaar: “Ka surmaga silmitsi seismisega harjub ära” (Haastattelu: Endel Vaiksaar: "Jopa joutumiseen silmikkäin kuoleman kanssa tottuu") 3.10.2011. Virumaa Teataja. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Viron kartanot. Mäetaguse / Mehntack. Helmi rämeiden ja kaivoksien keskellä Viron kartanosivusto. Tuhannen kartanon maa. Arkistoitu 3.11.2021. Viitattu 2.11.2021.
- ↑ Kultuuripärand (Kulttuuriperintö) Keskkonnaamet. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ a b c 367. Kalevipoja mõõk (Kalevipojan miekka) folklore.ee. Viitattu 5.11.2021. (viroksi), (saksaksi)
- ↑ Kalevipoja mõõga asukoht (Kalevipojan miekan sijaintipaikka) turismiweb.ee. Viitattu 5.11.2021. (viroksi)
- ↑ Vaatamisväärsused Eestis. Kalevipoja haud (Nähtävyyksiä eestissä. Kalevipojan hauta) Puhkus Eestis. Viitattu 2.11.2021. (viroksi)
- ↑ Peipsijärven venäläisen talo Viron ulkomuseo. Arkistoitu 5.11.2021. Viitattu 2.11.2021.
- ↑ Aristarkos Sirviö: Vasknarvan ihmeellinen luostari 27.6.2014. simeonjahanna.com. Viitattu 2.11.2021.