Wikipedia

Hämeenkylmänkukka

putkilokasvilaji

Hämeenkylmänkukka eli kylmänkukka (Pulsatilla patens, aikaisemmin Anemone patens)[1] on pohjoisella pallonpuoliskolla tavattava kylmänkukka, jota esiintyy Suomessa pääasiassa Kanta-Hämeessä. Hämeenkylmänkukka on Suomessa rauhoitettu. Se on Kanta-Hämeen maakuntakasvi.[2]

Hämeenkylmänkukka
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Kylmänkukat Pulsatilla
Laji: patens
Kaksiosainen nimi

Pulsatilla patens
(L.) P. Mill.

Synonyymit
  • Anemone patens
Katso myös

  Hämeenkylmänkukka Wikispeciesissä
  Hämeenkylmänkukka Commonsissa

Ulkonäkö ja koko muokkaa

 
Hämeenkylmänkukka kuvattuna Valko-Venäjällä.

Hämeenkylmänkukka on mätästävä ja kasvaa kukinta-aikana 10–30 cm korkeaksi. Varsi on valkokarvainen. Aluslehdet kasvavat vasta kukinnan jälkeen. Niiden ruodit on pitkiä, tavallisesti 10–25 cm:n pituisia. Lehtien lapa on 4–7 cm pitkä ja kolmisorminen, lehdykät ruodittomia, kolmijakoisia ja kärjestä suippohampaisia. Pituudeltaan 2–5 cm pitkät varsilehdet kasvavat varren tyvestä yhdiskasvuisina kiehkurana. Varsilehtien liuskat ovat ehyitä, leveähköjä, suoria, vihreitä ja valkokarvaisia. Yksittäinen kukka sijaitsee tavallisesti 3–10 cm pitkän kukkavarren päässä. Kukan kehä on teriömäinen. Ulkopinnaltaan valkokarvaisia, 2,5–4 cm pitkiä kehälehtiä on kuusi kappaletta ja ne vaihtelevat väriltään sinisestä violetinsiniseen.

Suomessa hämeenkylmänkukka kukkii toukokuussa ennen kasvin lehtien puhkeamista. Kukinnan runsaus vaihtelee vuosittain. Hedelmävaiheessa kukkavarsi venyy jopa yli 30 cm pitkäksi. Siihen kehittyy hedelmistö, jossa on noin 3 mm pitkiä ja karvaisia pähkylöitä, joissa on niiden kokoon nähden huomiota herättävä, 2–5 cm pitkä ota. Hämeenkylmänkukka on monivuotinen ja saattaa elää kymmeniä vuosia vanhaksi. Laji on myrkyllinen.[3][4]

Hämeenkylmänkukka muistuttaa hyvin paljon lännenkylmänkukkaa.[5] Se voi risteytyä helposti kangasvuokon (P. vernalis) kanssa lajien yhteisillä esiintymisalueilla.[6]

Levinneisyys muokkaa

Hämeenkylmänkukka on pohjoinen kasvilaji, jota tavataan Euroopassa, Siperiassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa kasvavan alalajin (ssp. patens) päälevinneisyysalue ulottuu Itä-Puolasta, Valko-Venäjältä ja Länsi-Ukrainasta itään läpi Venäjän keskiosien aina Länsi-Siperiaan saakka. Erillisiä, pirstoutuneita esiintymiä siitä tavataan lisäksi muun muassa Ruotsista, Suomesta, Puolasta, Saksasta, Unkarista ja Baltian maista. Toista alalajia (ssp. multifida) tavataan Keski-Venäjältä läpi Siperian aina Tyynellemerelle saakka. Levinneisyysalue jatkuu Pohjois-Amerikan puolella, jossa se on levinnyt sisämaassa Alaskasta mantereen keskiosiin.[4][5]

Suomessa hämeenkylmänkukkaa tavataan lähes yksinomaan Kanta-Hämeessä. Tärkeimmät esiintymisalueet ovat Janakkalassa, Hattulassa ja Hämeenlinnassa sekä siihen nykyään kuuluvissa Kalvolassa, Rengossa ja Hauholla. Muualta Suomesta lajista tunnetaan havaintoja Pirkanmaalta sekä 2000-luvulla löytynyt esiintymä Etelä-Savosta. Lajin esiintymien määrä on kuitenkin viime vuosikymmeninä tuntuvasti vähentynyt.[4][7] Suomessa hämeenkylmänkukan kantaa on yritetty elvyttää istutuksilla uusille kasvupaikoille.[8]

Elinympäristö muokkaa

Suomessa hämeenkylmänkukan kasvupaikat sijaitsevat valoisilla harjukankailla ja jyrkillä harjurinteillä. Aikaisemmin lajia esiintyi myös laidunnetuilla moreenimäillä pellonreunoilla ja peltojen saarekkeissa. Viime vuosikymmeninä lajin uudistuminen on vaikeutunut metsäpalojen ja metsälaidunnuksen loputtua. Myös rakentaminen, kukkien kerääminen ja siirtoistutukset puutarhoihin ovat vähentäneet lajia. Lajin ollessa yleisempi sitä myytiin keväisin muun muassa Hämeenlinnan torilla.[4]

Lähteet muokkaa

  • Björklund, Tom & Kinnunen, Heidi & Koivula, Matti & Kullberg, Jaakko & Malinen, Jere & Väre, Henry: Kotimaan luonto. WSOY, 2004. ISBN 952-91-2928-9.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Uotila, Pertti: Hämeenkylmänkukka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 58–59.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: hakusana pulsatilla[vanhentunut linkki]. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 6.11.2011.
  2. ↑ Leinonen, Matti, Nyberg, Teuvo & Veistola, Simo: Koulun biologia: Metsät ja suot. Otava, 2007, s. 157.
  3. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 71, 75.
  4. ↑ a b c d Uotila 1997, s. 58.
  5. ↑ a b Den virtuella floran: Nipsippa (myös levinneisyyskartat) (ruots.) Viitattu 6.11.2011.
  6. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 75.
  7. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2009: Kasviatlas 2010: Hämeenkylmänkukan levinneisyys Suomessa. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 6.11.2011.
  8. ↑ Uhanalaisia kukkia istutettiin Riihimäelle. Helsingin Sanomat 4.10.2012.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hämeenkylmänkukka&oldid=21385176”