Avaa päävalikko

Suomen merivoimiin kuuluvat rannikkojoukot ja laivasto. Pääosa Suomen merivoimista on kuulunut Suomen laivastoon. 1927 yhdistettiin rannikkotykistön ja laivaston johtoportaat, minkä jälkeen 1933 oli Suomen laivaston nimeksi vakiintunut Suomen merivoimat. Merivoimien suorittama rannikkopuolustus oli 1923–1927 jakautunut Suomen laivastoksi, Suomen rannikkotykistöksi ja Suomen sotasatamaksi.[1]

Suomen merivoimat
Suomen Merivoimien tunnus.svg
Toiminnassa 1918–
Valtio Suomen lippu Suomi
Puolustushaarat merivoimat
Rooli puolustushaara
Osa joukkoa puolustusvoimat
Koko 6 700 henkeä
Sodat ja taistelut talvisota
jatkosota
Lapin sota
Komentajat
Nykyinen komentaja lippueamiraali Jori Harju

Merivoimat nimettiin 1952 yhdeksi Suomen kolmesta puolustushaarasta. Merivoimissa työskentelee 2 300 henkilöä. Varusmiespalveluksen merivoimissa suorittaa vuosittain 4 300 asevelvollista. Merivoimien komentajana on toiminut vuoden 2019 alusta lippueamiraali Jori Harju.

Sisällysluettelo

Merivoimien tehtävätMuokkaa

Laki Puolustusvoimista (11. toukokuuta 2007/551) säätää puolustusvoimien tehtävät ja niistä merivoimat osallistuu kolmeen kokonaisuuteen: sotilaalliseen puolustamiseen, muiden viranomaisten tukemiseen sekä osallistuu kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Suomen sotilaalliseksi puolustamiseksi merivoimat:

  • vastaa valtakunnallisesta merivalvonnasta ja meritiedustelusta
  • turvaa valtakunnan alueellisen koskemattomuuden merialueella tarvittaessa voimakeinoja käyttäen yhteistoiminnassa ilmavoimien ja Rajavartiolaitoksen, lähinnä merivartiostojen kanssa
  • vastaa valtakunnan meriyhteyksien turvaamisesta ja johtaa meriliikenteen suojaamisen
  • torjuu merialueen kautta suuntautuvat hyökkäykset yhteistoiminnassa muiden puolustushaarojen ja rajavartiolaitoksen kanssa
  • pitää yllä korkeaa valmiutta, kehittää merivoimien taktiikkaa ja taisteluvälineitä sekä vastaa niiden huollosta
  • kouluttaa merivoimien tarvitseman henkilöstön ja tukee vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta

Lisäksi merivoimat antaa lain edellyttämää virka-apua muille viranomaisille ja osallistuu kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Merivoimien joukko-osastotMuokkaa

 
Heikkilän kasarmin päärakennus.

Merivoimat koostuu esikunnasta ja neljästä joukko-osastosta. Esikunta sijaitsee Turussa, Heikkilän kasarmialueella, jossa palvelee noin 230 henkeä. Esikuntaa johtaa esikuntapäällikkö lippueamiraali Tuomas Tiilikainen ja se jakautuu seitemään osastoon (kanslia, henkilöstö-, tiedustelu-, operatiivinen, huolto-, suunnittelu- ja johtamisjärjestelmäosastot). Lisäksi esikunnalla on 2 erillisyksikköä, Merivoimien tietotekniikkakeskus ja Laivaston soittokunta.

Esikunnan alaisena toimii lisäksi Helsingissä Liikenneviraston tiloissa toimiva sotilastoimisto. [2] Suomen merivoimissa yhdistyvät rannikkotykistöstä ja muusta rannikkopuolustuksesta peräisin olevat rannikkojoukot ja laivastoa edustavat laivastojoukot. Laivastoyksiköt toimivat kahdesta tukikohdasta Pansiosta ja Upinniemestä. Laivastoon kuuluvat 4. Miinatorjuntalaivue, 6. Pintatorjuntalaivue, 7. Pintatorjuntalaivue ja 8. Huoltolaivue.

Merivoimien joukko-osastot ovat:

Merivoimien historiaMuokkaa

Suomen alueen kuuluessa Ruotsiin Suomenlahdella käytiin useita taisteluita Venäjää vastaan. Laivasto-osastojen ollessa sijoitettuna Suomen rannikon tukikohtiin.

Venäjä perusti Suomeen Suomen meriekipaasin, jonka tehtävänä oli rannikonpuolustaminen yhdessä Itämeren laivaston kanssa. Se osallistui Krimin eli Oolannin sotaan, jonka aikana se miehitti muun muassa Santahaminan rannikkopattereita Viaporin pommituksen aikana. Meriekipaasin aluksina olivat muun muassa Rurik ja Kalevala.

Itsenäistymisestä Tarton rauhaanMuokkaa

Itsenäisen Suomen merivoimien kalusto muodostui Venäjän maahan jättämistä aluksista, joita ei oltu voitu kuljettaa talven aikana pois. Näitä olivat Helsinkiin jätetyt kuusi S–luokan torpedovenettä, kahdeksan C–luokan torpedovenettä ja yksi miinalaiva (M-1), Poriin jätetyt kaksi miinaristeilijää (Klas Horn ja Matti Kurki), Turussa tykkivene Giljak ja vartioristeilijät Tshirok ja Filin (myöhemmin Turunmaa ja Karjala). Näiden sotalaivojen lisäksi Helsinkiin jäi vielä 15 hinaajaa, jäänmurtaja, viisi T-luokan miinavenettä, 13 proomua, kaksi uivaa telakkaa, kaksi uivaa nosturia, 17 lämpöponttonia ja kahdeksan yhteysalusta.[3]

Kun Saksa luovutti merivoimille Helsingin ja Turun telakoilla valmisteilla olleet tykkiveneet Uudenmaan ja Hämeenmaan, merivoimat vahvistui huomattavasti, sillä nämä kaksi alusta olivat Ilmarisen ja Väinämöisen valmistumiseen saakka merivoimien voimakkaimmat alukset.[4]

Tarton rauhansopimuksen mukaisesti Suomi palautti Neuvosto-Venäjälle S-veneet S3, S4 ja S6, raivaajat Atairin, Mikulan, MP 7:n , MP 11:n, Ahvolan ja T 12:n, viisitoista hinaajaa, neljä yhteysvenettä sekä 54 moottorivenettä.[5]

Tarton rauhasta talvisotaanMuokkaa

Laivaston liikkuvaa osaa kutsuttiin 1920-luvun alusta alkaen Rannikkolaivueeksi, ja sen kalustoon kuului 1923–1925 seuraavat alukset[5]:

Suomen hallitus teki 1925 esityksen laivastolaiksi, jossa esitettiin kahden panssarilaivan, neljän sukellusveneen, neljän moottoritorpedoveneen ja koululaivan hankintaa. Esitystä muutettiin seuraavana vuonna lisäämällä yksi panssarilaiva ja 4–5 sukellusvenettä. Vuonna 1927 hyväksyttiin esitysten pohjalta laivastolaki, jonka puitteissa rakennettiin lopulta kaksi panssarilaivaa, joista tuli merivoimien kaikkien aikojen raskaimmat alukset, ja viisi sukellusvenettä, joista on nykyään jäljellä enää Vesikko. Ensimmäinen laivastolain puitteissa rakennettu alus oli sukellusvene Vetehinen, joka oli samalla ensimmäinen itsenäisessä Suomessa rakennettu sota-alus.[6]

Vuonna 1930 vesille laskettu Väinämöinen ja vuotta myöhemmin vesille laskettu Ilmarinen olivat rakentamisajankohtanaan uudenaikaisia. Ne ovat edelleen suurimmat Suomen merivoimien käyttämät alukset. (Suunnitteilla olevat uudet Pohjanmaa-luokan korvetit ovat hieman pidempiä mutta kokonaisudessaan jäävät hieman pienemmiksi.) Kumpikin laivoista oli varustettu neljällä 254 millimetrin Bofors-tykillä kahdessa kaksoistykkitornissa. Keskiraskaan aseistuksen muodosti kahdeksan 105 millimetrin tykkiä neljässä kaksoistornissa. Lisäksi aluksissa oli vaihteleva määrä kevyempää ilmatorjunta-aseistusta.

Panssarilaivat olivat keskenään lähes identtisiä. Ne olivat raskaasti aseistettuja lauttoja, jotka kykenivät operoimaan saariston matalissa vesissä. Ne olivat hitaita ja kömpelöitä verrattuna suurvaltojen uusimpiin aluksiin. Keskustelua onkin käyty siitä, tuliko Suomi panssarilaivoissa investoineeksi vanhenevaan asetyyppiin, johon käytetyt puolustusmäärärahat olisivat tulleet paremmin hyödynnetyiksi esimerkiksi ilma-aseeseen tai panssarivaunuihin sijoitettuina. Toisaalta vuoden 1930 malliset lentokoneet tai panssarivaunut olisivat olleet jatkosodassa täysin käyttökelvottomia, kun taas panssarilaivaa neuvostoliittolaiset pitivät vielä 1944 merkittävänä uhkana.

Vuonna 1936 kaikki merivoimien alukset, joiden nimi käsitti vain tyyppikirjaimen ja numeron, nimettiin uudestaan "oikeilla" nimillä, sillä persoonattomasti nimetyllä aluksella palvelemisen oli katsottu alentavan palvelumotivaatiota.

 
Vetehinen-luokan sukellusveneitä emälaiva M-1:n kyljessä. Uloimpana vasemmalla von Fersen-luokan yhteysalus.

Talvisota (1939–1940)Muokkaa

Talvisodan puhjetessa laivasto kuljetti maavoimien joukkoja demilitarisoidun Ahvenanmaan puolustukseen. Tämän jälkeen sen päätehtävänä oli suojata kauppamerenkulkua.

Ensimmäisen sotakuukauden aikana Neuvostoliiton laivasto ja Suomen rannikkopuolustus ottivat yhteen Hangossa, Utössä ja Koivistolla, joista viimeksi mainitussa vaurioitui Neuvostoliiton laivaston taistelulaiva. Joulukuussa jää esti merenkulun lukuun ottamatta jäänmurtajia, joten panssarilaivat siirrettiin Turkuun vahvistamaan kaupungin ilmapuolustusta.

Jatkosota (1941–1944)Muokkaa

 
Panssarilaiva Ilmarinen.

Jatkosodan aikana laivaston merkitys kasvoi. Jatkosodan aattona Suomen merivoimat miehittivät Ahvenanmaan operaatio Kilpapurjehduksen myötä. Hyökkäysvaiheen aikana suomalaiset vartiomoottoriveneet partioivat Neuvostoliiton aluevesillä, moottoritorpedoveneet ja sukellusveneet suorittivat pitkiä partioretkiä ja miinalaivat miinoittivat yhteistyössä natsi-Saksan kanssa Suomenlahtea. Myös niin sanottua saattuetoimintaa suoritettiin eli sota-alukset saattoivat aseistamattomia rahti- ja matkustaja-aluksia[7]. Merisotatoimista surullisin oli Panssarilaiva Ilmarisen uppoaminen syyskuun puolivälissä. Alus vei mukanaan 271 miestä [8].

Lapin sota (1944–1945)Muokkaa

Pääartikkeli: Tornion maihinnousu

Lapin sodan alkuvaiheessa merivoimat iskivät saksalaisten selustaan tekemällä 1. lokakuuta Oulusta käsin maihinnousun Tornioon.

1940-luvun jälkipuoliskoMuokkaa

Pohjoiselle Itämerelle ja Suomenlahdella oli toisen maailmansodan aikana laskettu yli 60 000 merimiinaa ja raivausestettä. Jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhansopimuksen ehtojen mukaisesti Suomen tehtäväksi tuli suorittaa merimiinakenttien raivaus Suomenlahdella. Nämä miinat olivat Suomen, Saksan ja Neuvostoliiton laskemia. Vuosina 1944–1948 yli 2 000 miehen ja 200 aluksen voimin raivattiin laaja merialue Suomenlahden perukasta Ahvenanmaalle asti puhtaaksi sodan aikana lasketuista miinoista. Tässä työssä menetti henkensä 28 miestä ja 37 haavoittui. Kotkan Haapasaaressa sijaitsee raivaajamuistomerkki. Yksittäisiä miinoja on löytynyt Suomenlahden saaristoista vielä 2000-luvullakin.[9]

1950-lukuMuokkaa

Sotien jälkeen valvontakomissio vaati rannikkotykkien rajoittamista 140 kappaleeseen ja kaikkien yli 120 mm tykkien poistamista rannikkolinnakkeista. Lisäksi sukellusveneet piti poistaa käytöstä. Puolustusvoimien ja merivoimien merkittävimmin rajoittava tekijä oli Pariisin rauhansopimus. Esimerkiksi monet asetyypit kiellettiin kuten torpedoveneet. Miinanraivaustyö kulutti myös merivoimien voimavaroja. Laivasto oli ikääntynyt ja valvontakomissiolle luovutettiin mm. Panssarilaiva Väinämöinen rauhan ehtojen mukaisesti. Sodan jälkeen tukikohta-alueita supistettiin ja koululaiva Suomen Joutsenen muutettiin merimieskouluksi

.Vuonna 1952 anneettiin uusi asetus merivoimista, johon kuului kaksi lippuetta ja kaksi laivastoasemaa. Merivoimista tuli yksi Suomen kolmesta puolustushaarasta. Samalla rannikkotykistö siirrettiin maavoimiin. Porkkalan palautettiin vuonna 1956 ja aluevedet laajenivat. Laajennukset vaativat uusia aluksia ja rannikkotykistön rajoitukset menettivät merkityksensä. Linnakkeita alettiin taas varustaa raskaalla ja järeällä tykkikalustolla. Helsingin laivastoasema siirrettiin Katajanokalta Upinniemeen vuonna 1959. [9]

Englannista ostettiin vuonna 1957 kaksi uutta Dark-luokan moottoritorpedovenettä, jotka toimivat Vasama 1- ja Vasama 2 -nimisinä moottoritykkiveneinä. Vuoden 1955 hankittiin vielä R-luokan raivaajat Rihtniemi ja Rymättylä. Lisäksi miinanraivaukseen rakennettiin kolme uutta R-luokan raivaajaa:Ruissalo, Raisio ja Röyttä, jotka soveltuivat myös vartiovenetehtäviin.

1960-lukuMuokkaa

Iso-Britanniasta hankittiin merivoimille vuonna 1961 käytetty fregatti koululaivaksi, se toimi nimellä Matti Kurki. Lisäksi vuonna 1962 valmistui Nuoli-luokan moottoritykkivenelaivue, ja Neuvostoliitosta ostettiin vuonna 1964 merivoimille kaksi Riga-Iuokan saattajaa Uusimaa ja Hämeenmaa.

Laivaston ja merivoimien komentajatMuokkaa

Merivoimien sodan ajan joukotMuokkaa

Merivoimien suunniteltu sodan ajan vahvuus on 31 500 henkilöä. Joukkoihin kuuluulähde?:

  • 2 ohjusvenelaivuetta
  • 3 miinantorjuntalaivuetta
  • 2 miinalaivaa
  • 3 miinalauttaa
  • 2 rannikkojääkäripataljoonaa
  • 6 rannikkojääkärikomppaniaa
  • 2 rannikko-ohjuskomppaniaa
  • 4 meritorjuntaohjuspatteria
  • 4 kiinteää rannikkotykistöyksikköä
  • 8 liikkuvaa rannikkotykistöyksikköä

Merivoimien aluksiaMuokkaa

Entisiä aluksiaMuokkaa

 
Helsinki-luokan ohjusvene Oulu, Helsingin satamassa kesällä 2006.

Nykyisiä aluksiaMuokkaa

 
Miinalaiva Pohjanmaa laiturissa Suomenlinnassa kesäkuussa 2007

Miinalaivat ja -lautat

Ohjusveneet

Miinanetsijät

Miinanraivaajat

Muut alukset

Merivoimien muu kalustoMuokkaa

 
100 56 TK Kuivasaaressa vuonna 2009

Lähitulevaisuuden hankintojaMuokkaa

Laivue 2020-projektissa rakennetaan 4 Pohjanmaa-luokan monitoimikorvettia jotka korvaavat 4 Rauma-luokan ohjusvenettä ja 2 Hämeenmaa-luokan miinalaivaa sekä jo käytöstä poistetun miinalaiva Pohjanmaan. Suunnitelmien mukaan alukset otetaan käyttöönvuosien 2022–2027 aikana. Häivetekniikkaa käyttävät alukset tulevat olemaan laivaston kaikkien aikojen pisimmät[10] Panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen olivat kuitenkin hieman leveämpiä ja uppoumaltaan suurempia.

Laivue 2020 –hankkeen kokonaishinta on 1,2 miljardia euroa. Hankkeeseen kuuluvat mm. alukset ja taistelujärjestelmä. Hankkeen rahoitus sisältyy vuoden 2018 budjettiin ja rahoitus alkaa vuonna 2019. Aluksiin mm. asennetaan poistuvien alusten kalustoa, mm. pintatorjuntaohjus ja torpedojärjestelmä. Alusten hinnan lisäksi käyttö, ylläpito ja huoltaminen maksaa, joka rahoitetaan puolustusvoimien normaalista vuosibudjetista. Aikataulun mukaan ensimmäisen korvetin koeajo on vuonna 2024. [11]

Monitoimikorvetit tarjoavat mm

  • pintatorjuntakykyä avomerellä
  • ne pystyvät merimiinoitukseen
  • niillä voidaan torjua sukellusveneitä
  • johtamaan merioperaatioita.
  • pitkiä aikoja merellä
  • Korvetteja voidaan käyttää ympäri vuoden

LähteetMuokkaa

  • Pääesikunnan sotatalousosaston julkisessa kirjassa "Sotatekninen arvio ja ennuste (STAE)", joka on ilmestynyt 5.10.2004, käsitellään merivoimia toisessa osassa luvussa 7 otsikolla "Meripuolustuksen asejärjestelmät"

ViitteetMuokkaa

  1. http://www.mil.fi/merivoimat/esikunta/hist_aikajana.dsp?printable=1&
  2. Merivoimien esikunta - Merivoimat merivoimat.fi.
  3. Leijonalippu merellä s. 21–22
  4. Leijonalippu merellä s. 22
  5. a b Leijonalippu merellä s. 24
  6. Leijonalippu merellä s. 24–25
  7. Merivoimat palasuomenhistoriaa.net. Viitattu 19.5.2007.
  8. Valitut Palat: Tuntematon sota. Valitut Palat, 1991. ISBN 951-8933-34-0.
  9. a b Merivoimat 100 vuotta, s. 78–79. Merivoimien esikunta, 2018. ISBN 978-951-25-2946-9.
  10. Merivoimille neljä 105-metristä korvettia – 1,2 miljardilla suurimmat alukset sitten panssarilaiva Ilmarisen ja Väinämöisen tekniikkatalous.fi. Viitattu 17.9.2018.
  11. Laivue 2020 korvaa poistuvat alukset monitoimikorveteilla - Puolustusministeriö defmin.fi.

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa