Suomenlinna

merilinnoitus Helsingissä
Tämä artikkeli käsittelee merilinnoitusta. Artikkeli Suomenlinna käsittelee samannimistä Helsingin kaupunginosaa.

Suomenlinna (ruots. Sveaborg) on Helsingin edustalla sijaitseva merilinnoitus. Historiallisena muistomerkkinä ja nähtävyytenä sen kulttuurillinen arvo on merkittävä, ja se on vahva osa Helsingin identiteettiä. Suomenlinnan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748 ja se tunnettiin vuoteen 1918 asti ruotsinkielisen nimensä Sveaborg pohjalta suomeksi Viaporina. Suomenlinna liitettiin vuonna 1991 Unescon maailmanperintöluetteloon. Suomenlinna on Helsingin kaupunginosa, jossa asuu noin 800 ihmistä.

Suomenlinna
Näkymä Suomenlinnan Kustaanmiekkaan matkustajalautalta kesäkuussa 2005.
Näkymä Suomenlinnan Kustaanmiekkaan matkustajalautalta kesäkuussa 2005.
Maailmanperintökohde
Sijainti Helsinki, Suomi
60°8′50″N, 24°59′11″E
Tyyppi kulttuurikohde
Kriteerit IV
Tunnusnumero 583
Valintahistoria
Valintavuosi 1991

Suomenlinna

Suomenlinna on Suomen suosituimpia matkailukohteita. Vuonna 2019 linnoituksessa vieraili noin miljoona kävijää. Suomenlinnassa järjestetään ympäri vuoden erilaisia kaupunginosa- ja kulttuuritapahtumia. Saarilla sijaitsee monia kahviloita ja ravintoloita.

Suomenlinnaa kunnostaa ja ylläpitää Suomenlinnan hoitokunta, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen valtion virasto.

Nykyisin saarten ainoa sotilaallinen laitos on Pikku Mustasaarella sijaitseva Merisotakoulu. Suomenlinnassa, Iso Mustasaaren eteläkärjessä, sijaitsee Rikosseuraamuslaitoksen alainen, vuonna 1971 perustettu Suomenlinnan vankila. Keskeinen osa muurien, vallien ja rakennusten korjaustyöstä tehdään vankityönä. Vankilassa on paikkoja noin 100 vangille.[1]

MaantiedeMuokkaa

 
Kartta Suomenlinnasta.

Bastionilinnoitus sijaitsee kuudella Suomenlinnan kaupunginosan kahdeksasta saaresta. Susisaareen tehtiin päälinnoitus. Eteläpuolisen Susiluodon linnoitus nimettiin vuonna 1749 Kustaanmiekaksi. Pienempiä saaria ovat Pikku Mustasaari, Länsi-Mustasaari ja Särkkä. Suurin on Iso Mustasaari.[2] Kustaanmiekka, Susisaari, Iso Mustasaari, Pikku Mustasaari ja Länsi-Mustasaari ovat joko sillan tai maakannaksen ansiosta yhteydessä toisiinsa. Susisaaren ja Kustaanmiekan välillä aikoinaan ollut salmi on täytetty. Näiden saarten muodostaman ryhmän itäpuolitse kulkee Kustaanmiekan salmi ja länsipuolitse Särkänsalmi, jotka ovat tärkeimmät avomereltä Helsingin Kruunuvuorenselälle ja Eteläsatamaan johtavat laivaväylät.[3] Suomenlinnan maapinta-ala on 2,21 neliökilometriä.[4]

NähtävyyksiäMuokkaa

Suomenlinna on suosittu käyntikohde Helsingissä vieraileville kotimaan- ja ulkomaanmatkailijoille, kuten myös Helsingin asukkaille. Suomenlinnaan pääsee ympäri vuoden ja linnoitus on hieno käyntikohde kaikkina vuodenaikoina. Linnoitussaarilla on nähtävyyksiä ja monipuolisia palveluita, kuten opastettuja kierroksia, ravintoloita, kahviloita, museoita ja taidenäyttelyitä.

Kuninkaanportti on Suomenlinnan eteläkärjessä, Kustaanmiekan salmen rannalla sijaitseva portti Suomenlinnaan. Se oli alkuaan Suomenlinnan linnakkeen ensisijainen sisäänkäynti, ja sitä pidetään yleisesti Suomenlinnan tunnuksena. Sen kuva oli vuosina 1986–2002 myös tuhannen markan setelissä.[5][6]

Suuri linnanpiha Susisaaressa ympäröivine rakennuksineen on linnoituksen vanha hallinnollinen keskus. Bastionien Ekeblad ja Höpken väliin jäänyt osa muutettiin 1750-luvun alussa Suomen ensimmäiseksi myöhäisbarokin sommitteluperiaatteita soveltavaksi monumentaaliaukioksi.[7] Keskellä aukiota on Augustin Ehrensvärdin hauta, jonka hautaholvin päätekiven Kustaa III muurasi itse 5. heinäkuuta 1783. Graniittipaaden veisti Nils Stenstam.[7] Osa aukiota ympäröineistä rakennuksista tuhoutui Krimin sodan tykistötulituksissa, mutta jäljelle jäi muun muassa komendantin talo, jossa on nykyisin Ehrensvärd-museo. Linnanpihaa reunustaa myös vuonna 1756 valmistunut Paikallismajurin talo, joka on Suomenlinnan ja koko Helsingin vanhin alusta asti asuinkäytössä ollut kerrostalo.[8][9]

Suomenlinnan kirkko sijaitsee Isossa Mustasaaressa. Se rakennettiin 1850–1854 ortodoksiseen tyyliin sipulitorneineen, mutta muutettiin 1920-luvulla nykyiseen luterilaiseen asuunsa.[10] Kirkon tornissa on majakka, joka vilkuttaa neljää lyhyttä välkähdystä, joka on Morse-aakkosina H kuten Helsinki.[11]

Museosukellusvene Vesikko on sijoitettu Susisaaren kaakkoiskärkeen. Vesikko valmistui vuonna 1933 ja palveli Suomen merivoimissa talvi- ja jatkosodan aikana. Vesikkoa pääsee katsomaan vuoden ympäri ja kesäkuukausina pääsee tutustumaan sukellusveneen sisätiloihin.

Rantakasarmi Vaaleanpunaiseksi rapattu rantakasarmi on linnoituksen venäläisellä kaudella rakennettu pääportti. Rantakasarmin itäpäädyn tiloissa on äänitysstudio ja työhuoneita. Länsipäädyssä sijaitsevat panimon tilat, ravintola sekä Helsingin taiteilijaseuran galleria.[12]

Kruunulinna Ehrensvärd Kruunulinna Ehrensvärd on varustustyyppi, joka muodostuu kahdesta siipirakennuksesta ja niiden välisestä puolustusrintamasta. Ruotsin kuningas Kustaa III laski kruunulinnan peruskiven vuonna 1775. Kruunulinna suojasi telakka-aluetta ja varikkoa ja sen molempiin siipiin oli sijoitettu telakan tuotantoa ja toimistoja. Nykyisin Kruunulinna Ehrensvärdissä sijaitsevat muun muassa Suomenlinnan hoitokunnan toimisto, päiväkoti, asuntoja sekä yleisölle juhla- ja kokouskäyttöön vuokrattavat Pirunkirkon juhlasali ja Pajasali.[13]

Bastioni Zander Bastioni Zanderilla on liehunut linnoituksen lippu koko linnoituksen historian ajan. Bastioni Zander rakennettiin vuosina 1748–50 osaksi neljän bastionin linnoitusketjua.[14]

Tunnelit, joita on etenkin Kustaanmiekalla sekä Susisaarella, ovat suosittuja. Tunneleita ei ole valaistu, joten oma taskulamppu kannattaa ottaa mukaan.[15]

Suomenlinnan telakkaMuokkaa

 
Suomenlinnan telakka rakennusvaiheessaan vuonna 1782.
Pääartikkeli: Suomenlinnan telakka

Suomenlinnassa, Susisaaren pohjoisosassa on telakka, jossa rakennettiin alun perin sotalaivoja. Toisen maailmansodan jälkeen telakan omisti Valmet, ja siellä rakennettiin Neuvostoliitolle sotakorvauksina luovutettuja aluksia. Myös entiset Suomenlinnan ja Korkea­saaren lautat rakennettiin siellä. Suomenlinnan telakka on Suomen vanhin kuivatelakka.[16]

Nykyään Suomenlinnan telakalla toimii Turkulaisvarustamo Alfons Håkans Oy. Kuivatelakan suuremman sisäaltaan pituus on 140 metriä ja leveys 50 m. Pienemmän ulkoaltaan pituus on 120 metriä ja leveys 20 metriä. Telakka-altaisiin johtaa 5 metrin syvyinen väylä.[17] Se on Suomen ainoa kuivatelakka Hangon itäpuolella. Se korjaa pääasiassa merivoimien ja rajavartiolaitoksen aluksia, mutta myös paikallisia laivoja, hinaajia ja Saimaalla liikennöiviä aluksia on korjauksessa ja talvisäilytyksessä telakalla.[18]

KulkuyhteydetMuokkaa

Suomenlinnaan liikennöi Kauppatorilta Helsingin seudun liikenteen (HSL) Suomenlinnan lautta päivittäin ympäri vuoden. Katajanokalta pääsee Suomenlinnaan HSL:n huoltolautalla arkisin vuoden ympäri. HSL:n lautat kuuluvat julkisen liikenteen piiriin.

Kesäkuukausina ja syksyllä linnoitukseen pääsee myös JT-Line Oy:n liikennöimillä vesibusseilla. Vesibusseihin ostetaan liput JT-Linelta. Kaunis merimatka on elämys ja kestää noin 15 minuuttia.

HSL:n lautta on vaihdellut ajan myötä, mutta etenkin alkuperäinen 1950-luvulla rakennettu M/S Suomenlinna-Sveaborg sai aikoinaan legendaarisen maineen. Aluksen korvannut M/S Suomenlinna II sai alkuvaiheessa varsin kyseenalaisen maineen lukuisten pienten haverien johdosta.

Suomenlinnaan kulkee myös merenalainen, noin 1 300 metriä pitkä (leveys ja korkeus noin 4 metriä) vuonna 1980 valmistunut huoltotunneli, jossa kulkee kaukolämpö-, vesijohto- ja viemäriputket sekä sähkö- ja puhelinkaapelit. Vain hälytysajoneuvot käyttävät huoltotunnelia.[18] Tunnelin suuaukko on mantereen puolella Kaivopuistossa Uunisaaren laiturin kohdalla ja Suomenlinnan pää on Länsi-Mustasaarella. Urbaanilegendan mukaan Suomenlinnasta kulkee tunneli myös viereiseen Vallisaareen, mutta se ei pidä paikkaansa.[19]

HistoriaMuokkaa

 
Suomenlinnan suunnitelleen ja töitä johtaneen Augustin Ehrensvärdin hautamuistomerkki.

Rakentamisen taustaMuokkaa

Ruotsi oli kärsinyt hattujen sodassa 1741–1743 Venäjää vastaan tappion, ja joutui luovuttamaan 1721 Uudenkaupungin rauhan tappioiden lisäksi vielä lisää alueita. Turun rauhassa se menetti Kymenlaakson Kymijoen länsihaaraa myöten ja sen mukana Haminan rajalinnoituksena. Rajakaupungiksi tuli Degerbyn ratsutilan maille vuonna 1745 perustettu Loviisan kaupunki. Hattujen sodan jälkeen Suomen puolustusta pyrittiin vahvistamaan, jotta sodan sattuessa jäisi aikaa lähettää vahvistuksia Ruotsista alueelle. Vuonna 1747 erityinen linnoituskomissio ehdotti linnoitusten rakentamista Loviisaan ja Helsinkiin. Tarkoituksena oli sekä linnoittaa kaupungit, että rakentaa niiden edustalle merilinnoitukset.

 
Arkkitehtuuria Suomenlinnan Susisaaressa.

Ruotsin kannalta keskeisenä ajatuksena oli saada valtakunnan itäistä osaa varten oma rannikkolaivasto ja sille tukikohta, koska Karlskronasta tai Tukholmasta ei olisi ehditty lähettää aluksia itärajan suojaksi varsinkaan keväällä jäiden lähdön aikaan. Osa laivastosta oli talvehtinut Kruunuvuorenselällä jo isonvihan aikaan. Ranska oli puolestaan huolestunut Venäjän vaikutusvallan kasvusta ja sitoutui tukemaan Ruotsin linnoitustoimia Suomessa 450 000 taalerilla vuodessa neljän vuoden ajan. Helsinkiin ja Loviisaan suunniteltujen Suomenlinnan ja Svartholman merilinnoitusten rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748. Molempien linnoitusten suunnittelusta ja rakennustöistä vastasi Västeråsissa, Ruotsissa syntynyt linnoitusupseeri Augustin Ehrensvärd. Merilinnoitusten lisäksi suunnitellut maalinnoitukset jäivät sen sijaan kuningaskunnan rahapulassa pahasti kesken ja lopulta loppuivat kokonaan.

Rakennusmateriaalia alueille saatiin ainakin Helsingin maalaiskunnasta (nyk. Vantaa), Santahaminasta ja Espoon Soukasta. Suurelta osalta muurien rakentamiseen tarvitut kivet kuitenkin louhittiin itse saarten kallioista. Suomenlinnan rakennustöitä ei koskaan saatu valmiiksi Ehrensvärdin tarkoittamassa laajuudessa. Vuonna 1756 Viaporiin perustettiin maavoimille alisteinen saaristolaivasto, Armeijan laivasto. Kustaan sodan aikana Viapori toimi saaristolaivaston korjaustelakkana ja osaltaan mahdollisti Ruotsinsalmen meritaistelun voiton 1790.

Venäjän vallan aikaMuokkaa

 
Krepost Sveaborgin meri- ja maarintamien linnoitukset Helsingin ympäristössä

Suomen sodan alkuvaiheessa vuonna 1808 venäläiset saapuivat Suomeen maateitse ja miehittivät nopeasti laajan osan Etelä-Suomea. He myös piirittivät Viaporia, jonne he pääsivät manterelta jäitse. Kaksi kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen Carl Olof Cronstedtin johtama linnoitus antautui 3. toukokuuta 1808.[20]

Suomen siirryttyä osaksi Venäjää vuonna 1809 venäläiset jatkoivat linnoituksen rakentamista omien suunnitelmiensa mukaan. Ruotsin vallan aikana rakennustöiden painopiste oli ollut Susisaaressa ja Kustaanmiekalla, joita pidetäänkin linnoituksen rakennushistoriallisesti mielenkiintoisimpana osana. Muilla saarilla linnoitustyöt olivat jääneet keskeneräisiksi. Venäjän vallan aikana sitä vastoin Isosta Mustasaaresta tuli linnoituksen keskeisin osa, jonne rakennettiin muun muassa suuria kasarmirakennuksia ja kirkko.[21]

Krimin sodan vuonna 1855 aikana Viaporia ammuttiin ranskalaisista ja englantilaisista sotalaivoista käsin tykeillä kahden vuorokauden ajan. Tällöin osa linnoituksen alkuperäisistä rakennuksista tuhoutui.[22]

Vuonna 1906 linnoituksessa puhkesi Viaporin kapina.[23] Viapori toimi ensimmäisen maailmansodan aikana Krepost Sveaborgin keskuslinnakkeena. Linnoitukseen kuuluivat Helsinkiä kiertäneen maarintaman lisäksi myös meririntaman linnoitukset, kuten Miessaari, Rysäkari ja Kuivasaari[24].

Suomen itsenäisyyden aikaMuokkaa

 
Suomen punakeltainen leijonalippu nostettiin Suomenlinnan salkoon huhtikuun alussa vuonna 1918 merkiksi linnoituksen valtaamisesta.[25]

Suomen julistautuessa itsenäiseksi vuonna 1917 Viapori oli edelleen venäläisen sotaväen hallussa, mutta sisällissodan aikana he luovuttivat osan siitä Suomen punaisille maaliskuussa 1918. Valkoiset valloittivat sen saksalaisten tuella huhtikuun alussa. Suomenlinna sai nykyisen nimensä 12. toukokuuta 1918, jolloin Kustaanmiekan lippusalkoon nostettiin juhlallisesti Suomen lippuna tuolloin väliaikaisesti käytetty punakeltainen leijonalippu.[14][26] ja ammuttiin kahdeksan kunnialaukaukset kahdella venäläisellä kenttäkanuunalla. [27] Samalla sotilasalue liitettiin Uudenmaan lääniin. Linnoituksen nimenmuutoksen takana oli senaattori Kyösti Kallion ehdotus.[28]

Vuosina 1918 ja 1919 saarilla toimi suuri sisällissodan jälkeinen vankileiri. Suomenlinnan vankileirin 10 000:sta punavangista yli 1 000 kuoli nälkään ja tauteihin. Teloitettuja oli 80.[29] Myöhemmin linnoitus toimi suomalaisena varuskuntana. Suomen sisällissodan jälkeen Suomenlinnaan perustettiin 7. toukokuuta 1918 Suomenlinnan Linnoitustykistö, minkä nimisenä joukkoyksikön toiminta päättyi 15. syyskuuta 1918. Organisaatiouudistuksesta johtuen sen toimintaa jatkoi Suomenlinnan Rannikkotykistopataljoona 16. syyskuuta 1918 – 13. toukokuuta 1919. Rannikkotykistörykmentti 1 perustettiin 14. toukokuuta 1919, mikä toimi 15. syyskuuta 1939 saakka.

Suomenlinnaan sijoitettiin 1920-luvulla Merisotakoulu. Vuosina 1921–1936 Ilmailuvoimien lentokonetehdas oli sijoitettuna Suomenlinnaan. Tehdas kokosi aluksi lisenssillä Hansa-Brandenburg W.33 -vesitasoja, jotka tunnettiin Suomessa nimellä I.V.L. A.22 Hansa. Vuonna 1925 Suomenlinnaan sijoitettiin ilmapuolustuskomennuskunta, joka muuttui myöhemmin kiinteäksi ilmatorjuntapatteriksi. Vuonna 1939 kiinteästä ilmatorjuntapatteri muutettiin Ilmatorjuntarykmentti I:ksi. Toisen maailmansodan aikana siellä oli myös Suomen sukellusveneiden päätukikohta.[30]

Suomen toisen maailmansodan alkuun liittyvä puolueettomuusvartiointi edellytti ennen yhteisharjoitusta puolustustuksen tehostamista. 16. syyskuuta 1939 muodostettiin Helsingin Lohko, mitä oli voimassa välirauhan aikaan, 4. syyskuuta 1940 saakka. 5. syyskuuta 1940 – 27. maaliskuuta 1941 oli Suomenlinnan yksikkö jälleen Rannikkotykistörykmentti 1, minkä jälkeen siitä tuli Suomenlinnan rannikkotykistörykmentti 28. maaliskuuta 1941 – 16. kesäkuuta 1941. Jatkosotaan valmistautumiseksi yksikkö laajennettiin myös rannikkojoukkoja kohtalaisesti sisältäväksi 1. Rannikkoprikaatiksi rannikkotykistörykmenttien talvisodan kokemusten perusteella 17. kesäkuuta 1941 – 31. joulukuuta 1941 väliseksi ajaksi, minkä jälkeen se nimettiin 1. tammikuuta 1942 – 30. marraskuuta 1944 väliseksi ajaksi Uudenmaan Rannikkoprikaatiksi. Tämän jälkeen yksiköstä muodostui Suomenlinnan Rannikkolinnakkeisto 1. joulukuuta 1944 – 30. marraskuuta 1952. Tämän jälkeen nimeksi tuli kolmannen kerran Rannikkotykistörykmentti] 1 1. joulukuuta 1952 – 31. joulukuuta 1956. Tämän jälkeen joukkoyksiköstä tuli 1. tammikuuta 1957 alkaen Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentti.[31]

Vuoteen 1948 saakka Suomenlinnaan pääsi vain kirjallisella maihinnousuluvalla. Tuolloin saaret avattiin yleisölle Suomen Matkailijayhdistyksen perimää pääsymaksua vastaan, vaikka ne olivat edelleen Puolustusvoimien hallinnassa varuskuntana. Vuonna 1972 linnoitus siirtyi lopullisesti siviilihallintoon. Ainoana sotilaallisena laitoksena sinne jäi Merisotakoulu. Seuraavana vuonna saaria hallinnoimaan perustettiin opetusministeriön alainen Suomenlinnan hoitokunta.[32][33]

Vuonna 1991 Unesco otti Suomenlinnan maailmanperintöluetteloonsa. Suomenlinna sai Europa Nostra -palkinnon asiantuntevasta ja tasokkaasta restaurointityöstä vuonna 1999. Samana vuonna Uudenmaan liiton maakuntahallitus valitsi Suomenlinnan vuoden uusmaalaiseksi kyläksi.[34][35][36]

MuutaMuokkaa

Vuoden 2016 taajamarajauksessa Suomenlinna muodosti oman taajamansa, jonka pinta-ala oli 0,63 neliökilometriä. Taajamassa oli 748 asukasta ja se oli väestötiheydellään 1 195 asukasta/km² Suomen taajamista viidenneksi tiheimmin asuttu.[37]

Ison Mustasaaren luoteisosassa sijaitsee hoitokunnan käytössä oleva arkisto- ja museoluolasto.[38]

Katso myösMuokkaa

 
Suomenlinna kuvattuna Roihuvuoren vesitornista. Vasemmalla Kustaanmiekka ja Kuninkaanportti.

LähteetMuokkaa

  1. Suomenlinnan vankila Rikosseuraamuslaitos. Viitattu 5.8.2018.
  2. Bastioni­linnoitus kuudella saarella suomenlinna.fi. Viitattu 13.3.2020.
  3. Suomenlinnan asemakaavaluonnos 2009. Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta. Viitattu 17.12.2015.
  4. Tikkanen, Tea & Selander, Päivi (toim.): Helsinki alueittain, s. 38. Helsingin kaupungin tietokeskus, 2013. ISBN 978-952-272-474-8. Teoksen verkkoversio (pdf).
  5. Kuninkaanportti Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  6. Viimeiset markat Suomen pankki. Viitattu 17.12.2015.
  7. a b Hällström, Olof af: Viapori, Suomenlinna : linnoituksen rakennushistoria, s. 20–21. Anders Nyborg A/S, 1986. ISBN 87-85176-25-7.
  8. Suuri linnanpiha Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  9. Katso vaihtokuvista paikat, joissa Helsinki on kuin 125 vuotta sitten ja lue tarinat Stadin paikoista, jotka eivät ole juuri muuttuneet nyt.fi. Viitattu 17.12.2015.
  10. Hällström, Olof af: Viapori, Suomenlinna : linnoituksen rakennushistoria, s. 31. Anders Nyborg A/S, 1986. ISBN 87-85176-25-7.
  11. Suomenlinnan kirkko Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  12. Rantakasarmi Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  13. Pirunkirkon juhlasali Go Experience. Viitattu 17.12.2015.
  14. a b Bastioni Zander Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  15. Usein kysyttyä Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  16. Telakka Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  17. Viaporin telakka ry – Altaat ja kentät Viaporin telakka ry. Viitattu 23.6.2013.
  18. a b Turun Korjaustelakan esite (pdf) 2008. Turun Korjaustelakka. Viitattu 6.11.2009. (englanniksi)
  19. Onko Suomenlinnan ja Vallisaaren välinen tunneli urbaanilegenda? Kysy.fi – Helsingin kaupunginkirjasto. 10.1.2011. Viitattu 26.6.2019.
  20. Viapori antautuu Suomenlinna. Viitattu 18.12.2015.
  21. Suomenlinna Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt. Viitattu 17.12.2015.
  22. Krimin sota ja Viaporin pommitus Suomenlinna. Viitattu 18.12.2015.
  23. Viaporin kapina 1906 Suomenlinna. Viitattu 18.12.2015.
  24. RKY: Pääkaupunkiseudun I maailmansodan linnoitteet 2009. Museovirasto. Viitattu 15.11.2013.
  25. kuvaaja Wendelin Kaarlo August: Suomenlinna, punainen leijonalippu www.finna.fi. Viitattu 7.1.2020.
  26. Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset värit, Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksistä, s. 34–35. Otava, 1982. ISBN 951-1-0687-6.
  27. Jarmo Nieminen: Santahamina - sinivalkoinen saari, s. 68. Maanpuolustuskorkeakoulu ja Jarmo Nieminen, 2012. ISBN 978-951-25-2360-3.
  28. Jarmo NIeminen: Santahamina - sinivalkoinen saari, s. 68. Maanpuolustuskorkeakoulu ja Jarmo Nieminen, 2012. ISBN 978-951-25-2360-3.
  29. Sotavankileiri 1918 Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  30. Suomalainen varuskunta Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  31. Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentti 60 vuotta Rannikonpuolustaja. 1978. Viitattu 26.6.2019.
  32. Siviilihallintoon Suomenlinna. Viitattu 18.12.2015.
  33. Eskelinen Maria: Vankilasaaresta väentungokseen. Suomenlinnan historia matkailukohteena v. 1918-1979 (pro gradu). Tampereen yliopisto, Historiatieteen laitos, 2006. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.12.2015).
  34. Fortress of Suomenlinna Unesco World Heritage. Viitattu 17.12.2015.
  35. Suomenlinna Maailmanperintökohteet Suomessa. Viitattu 17.12.2015.
  36. Vuoden Uusmaalainen kylä (PDF) Uudenmaan Liitto. Viitattu 17.12.2015.
  37. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2016 Tilastokeskus. Viitattu 18.3.2019.
  38. Suomenlinnan luolasto Open House Helsinki. 2012. Viitattu 17.12.2015.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Väinö Wallin: Itämainen sota Suomessa. Porvoo: WSOY, 1905.
  • Gardberg, C.J.: Kivestä ja puusta. Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2002. ISBN 951-1-17423-1.
  • Sipilä, Petri, et al.: Suomenlinnan telakka ennen ja nyt. Museovirasto, 2007. ISBN 978-951-616-174-0.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: