Moottoritorpedovene

Moottoritorpedovene on pieni ja nopea torpedoin varustettu sota-alus. Se oli pituudeltaan noin 15–30 metriä ja nopeus oli 30–50 solmua (56–93 km/h). Aseistuksena oli 2–4 torpedoa kiinteissä torpedoputkissa ja useita konekivääreitä tai keveitä pikatykkejä.

HistoriaMuokkaa

 
Kuninkaallisen laivaston MTB-moottoritorpedoveneitä.
 
Kriegsmarinen Schnellboot.
 
Yhdysvaltalainen PT-boat.

Moottoritorpedoveneiden kehitys alkoi moottoriveneiden ja torpedoiden kehityksestä. Euroopassa järjestettiin 1900-luvun alussa moottoriveneille kilpailuita, joiden ansiosta veneiden kehitys eteni nopeasti. Saksan keisarikunnan laivasto tilasi 1907 Daimler-Benziltä kymmenen 200 hevosvoiman, jotka oli tarkoitus sijoittaa jokipartiointiin soveltuviin aluksiin.[1]

Ensimmäisessä maailmansodassa pääasiassa Italian ja Britannian laivastoilla oli moottoritorpedoveneitä. Keskusvalloilla ei vastaavaa kehitystä ollut, vaan ne keskittyivät moottoritorpedoveneuhan torjuntaan. Vuonna 1916 perustettiin ensimmäinen brittiläinen moottoritorpedoveneyksikkö, jonka avulla oli tarkoitus hyökätä Osteendeen ja Zeebrüggeen. Ensimmäiset kolme tilatuista 12 rannikkomoottoriveneestä engl. Coastal Motor Boat, CMB toimitettiin huhtikuussa 1916 laivastolle. Alukset olivat 12 metriä pitkiä ja niiden voimanlähteenä oli 250 hevosvoiman moottori, mikä mahdollisti 33 solmun huippunopeuden ja 250 kilometrin toimintamatkan. Alusten aseistuksena oli 457 millimetrin torpedo ja kaksi kaksipiippuista 7,7 millimetrin Lewis-pikakivääriä. Marraskuussa 1918 laivastolla oli käytössään 83 näiden kaltaista alusta.[1]

Sociéta Veneziani Automobili Navali (SVAN) kehitti Italian kuninkaalliselle laivastolle moottoritorpedoveneen ital. Motoscafi Anti Sommergibili, MAS, joka oli suunniteltu sukellusveneidentorjuntaan. Näillä veneillä laivasto teki useita menestykkeitä hyökkäyksiä Itävalta-Unkarin laivaston aluksia vastaan.[1]

Tammikuussa 1917 valmistui Saksan laivaston ensimmäinen moottoritorpedovene saks. Luftschiff Motoren, LM, joita valmistui kaikkiaan kuusi. Bensiinimoottoreiden turvallisuusongelmien vuoksi Lürssen keskittyi suunnittelemaan turvallisempaa dieselmoottoria, mikä kuitenkin keskeytyi sodan päättyessä. Rauhanehtojen rajoitukset mahdollistivat pienten alusten kehityksen, jolloin työ jatkui.[1]

Saksan laivasto kehitti 1930-luvulla S-veneet, jotka oli varustettu dieselmoottoreilla. Ne hallitsivat Englannin kanaalia toisen maailmansodan alkuvuodet, kunnes Britannian kuninkaallinen laivasto sai Fairmile-veneiden dieselmoottorit luotettaviksi. Aiemmat pienet, vaneriset, bensiinimoottoreilla varustetut veneet eivät pärjänneet nopeudessa ja meriominaisuuksissa saksalaisille. Moottoritorpedoveneet pysyivät käyttökelpoisina 1940-loppuun.

Alusten nopeuden kasvu poisti torpedoveneiden nopeusedun suurempiin aluksiin nähden. Vielä suurempi muutos oli lentokoneiden laajeneva käyttö merimaaleja vastaan, jolloin moottoritorpedoveneet olivat itse maaleina ennen kuin edes ehtivät nähdä omia kohteitaan. Alustyyppi ei hävinnyt kokonaan, vaan laivastoilla on moottoritorpedoveneiden kokoisia merimaaliohjuksin varustettuja ohjusveneitä.

LähdeMuokkaa

  • Dallies-Labourdette, Jean-Philippe: S-Boote German E-boats in action 1939-1945. Paris: Histoire & Collections, 2006. ISBN 2-35250-019-2. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Dallies-Labourdette 2006 s. 10-12

Aiheesta muuallaMuokkaa