Rannikkoprikaati
Rannikkoprikaati (RPR) on 1. tammikuuta 2015 perustettu Suomen merivoimien rannikkojoukkokoulutukseen ja rannikkotaisteluihin erikoistunut valmiusjoukko-osasto.
Rannikkoprikaati | |
---|---|
![]() Rannikkoprikaatin joukko-osastotunnus |
|
Toiminnassa | 2015– |
Valtio |
![]() |
Puolustushaarat | Suomen merivoimat |
Aselajit | Rannikkojoukot |
Tukikohta |
Upinniemi, Kirkkonummi Santahamina, Helsinki |
Motto | Valmius, valvonta ja vaativa koulutus |
Värit |
![]() |
Marssi | Rannikkoprikaatin marssi |
Vuosipäivät | 30. elokuuta |
Komentajat | |
Nykyinen komentaja | kommodori Johan Tillander |
Merivoimien suomenkielinen varusmiespalvelus aloitetaan prikaatin päätukikohdassa Upinniemessä, Kirkkonummella. Tukikohdan kasarmien peruskorjauksien vuoksi on kuitenkin viime vuosina yksi alokasyksikkö vuorollaan suorittanut alokasjakson Pansion tukikohdassa.[1] Rannikkoprikaati tuottaa jatkuvaa meritilannekuvaa ja valvoo koko Suomenlahden alueellista koskemattomuutta.
Rannikkoprikaati muodostettiin Suomenlahden meripuolustusalueen lakkauttamisen myötä lähinnä Upinniemeen jääneistä ja siirtyneistä yksiköistä, mutta sillä on toimintaa myös Helsingin Santahaminassa. Upinniemessä toimiva aluskalusto, veneitä lukuun ottamatta, on kuulunut 1. tammikuuta 2015 alkaen Rannikkolaivastoon.
Rannikkoprikaati vastaa suomenkielisestä rannikkojoukkojen koulutuksesta. Koulutettavia prikaatissa ovat myös mm. pioneerit, sukeltajat, merivalvojat ja meritiedustelijat.[2] Lisäksi on vuodesta 2023 alkaen Rannikkoprikaatissa koulutettu kaikki Merivoimien suomenkieliset sotilaskuljettajat.
Prikaatin vuosipäivä on 30. elokuuta. Se käyttää Suomenlahden meripuolustusalueen aiemmin käyttämää lippua.
Johto
muokkaaKommodori Raimo Pyysalo oli joukko-osaston ensimmäinen komentaja. Nykyinen komentaja on kommodori Johan Tillander[3].
Prikaatin komentajat
muokkaa- 2015–2016 Kommodori Raimo Pyysalo
- 2016 Komentaja Kari Huhtala
- 2016-2019 Kommodori Vesa Tuominen
- 2019–2021 Kommodori Janne Huusko
- 2022 Komentaja Matti Linteri
- 2022-2024 Kommodori Marko Laaksonen
- 2024– Kommodori Johan Tillander
Joukkoyksiköt
muokkaaRannikkoprikaati kouluttaa vuosittain noin 2 000 varusmiestä, joista 30–40 on asepalvelusta suorittavia naisia. Prikaatissa on yli 300 henkilöä sotilas- ja siviilitehtävissä.[4]
Rannikkoprikaatin joukkoyksiköt ovat:
- Suomenlinnan rannikkorykmentin tehtäviin kuuluvat asevelvollisten perus- sekä aliupseerikoulutuksen lisäksi muun muassa pintatorjunnan kehittäminen. Rannikkorykmentti koostuu viidestä yksiköstä: meritorjuntaohjuspatterista, viestikomppaniasta, vaikuttamispatterista, merikomppaniasta ja aliupseerikoulusta.
- Porkkalan rannikkopataljoona vastaa prikaatin huollon joukkotuotannosta, tukikohdan ja joukkojen huollosta sekä kohteiden vartioinnista. Lisäksi pataljoonan tehtäviin kuuluvat moninaiset maa- ja merikuljetukset ja materiaalin varastointi. Pataljoona koostuu neljästä yksiköstä: huolto-, kuljetus- ja sotilaspoliisikomppanioista sekä materiaalikeskuksesta.
- Meritiedustelupataljoonan yksikköihin kuuluvat sukeltajakoulu, meritiedustelukomppania ja erikoistoiminta-osasto. Meritiedustelukomppanian päätehtäviä ovat tiedustelu-, valvonta- ja tulenjohtotehtävät. Sukeltajakoulu kouluttaa kaikki puolustusvoimien sukeltajat ja erikoistoiminta-osasto kouluttaa sotilaita puolustusvoimien erikoistehtäviin.
Lähteet
muokkaa- ↑ 220 alokasta aloittaa palveluksensa Turun Pansiossa – alokkaita viimeksi 80-luvulla Yle Uutiset. 7.1.2019. Viitattu 1.12.2024.
- ↑ Merivoimat: Merivoimat 100 vuotta, s. 188. Merivoimat, 2018.
- ↑ Yhteystiedot Puolustusvoimat. Viitattu 17.3.2022.
- ↑ Tietoa meistä - Merivoimat merivoimat.fi.
Aiheesta muualla
muokkaa- Ruotuväki: Merivoimien joukko-osastot valmistautuvat uudistukseen Puolustusvoimat. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 04.08.2014.
- Merivoimien internet-sivusto Puolustusvoimat. Viitattu 11.4.2017