Jatkosodan hyökkäysvaiheen merisotatoimet
| Jatkosodan taistelut | |
|---|---|
| Jatkosodan hyökkäysvaihe (1941) Operaatio Hopeakettu • Pohjois-Suomi • Itä-Karjala • Karjalankannas • Laatokka • merisotatoimet • ilmasotatoimet | |
| Asemasotavaihe (1941–1944) Itä-Karjalan partisaanitaistelut 1942 | |
| Sodan loppuvaihe (1944) Kannaksen suurhyökkäys • Tali-Ihantala • Suurhyökkäys Syväriltä • Suurhyökkäys Maaselästä • Ilomantsin taistelu | |
Jatkosodan hyökkäysvaiheen merisotatoimet on nimitys merisotatoimille pääasiassa Suomenlahdella jatkosodan hyökkäysvaiheessa vuoden 1941 joulukuulle.
Yleisesti muokkaa
Jatkosodan aikana laivaston merkitys kasvoi. Jatkosodan aattona Suomen merivoimat miehittivät Ahvenanmaan operaatio Kilpapurjehduksen myötä. Hyökkäysvaiheen aikana suomalaiset vartiomoottoriveneet partioivat aluevesillä, sukellusveneet suorittivat pitkiä partioretkiä ja miinalaivat miinoittivat Suomenlahtea yhteistyössä saksalaisten kanssa. Maavoimien edettyä Ääniselle Suomen laivasto sai uuden laivastoyksikön, kun perustettiin Äänisen laivasto. Myös ns. saattuetoimintaa suoritettiin, eli sota-alukset saattoivat aseistamattomia rahti- ja matkustaja-aluksia.[1]
Mäkiluodon tapahtumat muokkaa
Ensimmäiset taisteluammunnat Mäkiluodolla käytiin iltapäivällä 3. heinäkuuta 1941. Suomalaiset ampuivat kohteena ollutta neuvostojoukkojen miinalaivaosastoa kohti neljä 12-tuumaisen ja kolme 8-tuumaisen tykin laukausta. 12-tuumaisen tykin toinen hissi oli mennyt aiemmin päivällä epäkuntoon ja toiseen 8-tuumaiseen tuli lataushäiriö.
16. elokuuta illalla Mäkiluodon 8-tuumaiset tykit ampuivat kohti moottoritorpedoveneitä, jotka tulittivat Kallbådanin saaren asemia. Yöllä veneet palasivat, ja Rönnskärin 6-tuumaiset ampuivat niitä kohti. Veneet ilmeisesti säästyivät.
Punalaivaston evakuoituessa Tallinnasta 28. elokuuta Mäkiluodon linnake ampui kolmea eri laivaosastoa kohti 12- ja 8-tuumaisilla pattereilla.
Yöllä 4. marraskuuta 12-tuumaiset tykit ehtivät avata tulen neljän laivan osastoa kohti ennen kuin laivat katosivat näkyvistä. Samana iltana Hankoniemestä poistui yksi neuvostoliittolaisten laivaosasto, jota ammuttiin 12- ja toisella 8-tuumaisella tykillä.
30. marraskuuta illalla ja yöllä 12- ja 8-tuumaiset ampuivat viiden laivan osastoa kohti.
Viimeisissä taisteluammunnoissa 2.–3. joulukuuta 1941 illalla ja yöllä kahta Hangosta poistuvaa osastoa ammuttiin 12- ja 8-tuumaisilla. Hangosta illalla 2. joulukuuta lähteneeseen saattueeseen kuulunut tykkivene Virsaitis sai kello 00.30 aikaan osuman ja upposi. Aluksella oli 246 ihmistä, joista pelastettiin 96. Jälkimmäisen osaston kuljetusalus Josef Stalin ajoi myöhemmin miinaan ja jäi paikalleen. Kun neuvostojoukot ottivat sen hinaukseen, sai se osuman Mäkiluodon 12-tuumaisesta kranaatista ja keulassa olleet ammukset räjähtivät. Alus ajelehti sitten karille Viron rannikolle saksalaisten saaliiksi. 5 600:ta aluksessa olleesta vajaat 3 000 kuoli, saattoalukset pelastivat 1 700 ja noin 1 000 jäi saksalaisten vangiksi. Myöhemmin päivällä Mäkiluoto ampui yhtä hävittäjän osastoa kohti. Tämän jälkeen Hanko oli evakuoitu, ja neuvostoliittolainen Suomenlahden-liikenne lakkasi.
Ilmahyökkäyksiä linnaketta vastaan sattui pitkin hyökkäysvaihetta, mutta vakavia tappioita saarella ei koettu.
Panssarilaiva Ilmarisen tuho muokkaa
Panssarilaiva Ilmarisen tuhoa jotkut suomalaiset pitävät jatkosodan hyökkäysvaiheen katkerimpana menetyksenä. Alus upposi Utön eteläpuolelle 13. syyskuuta 1941. Alus vei mukanaan 271 miestä[2].
Suomen laivaston lippulaiva Ilmarisen kohtalon hetket koittivat operaatio Nordwindin myötä, joka oli saksalaisten suunnitelma vallata neuvostojoukkojen haltuun jääneet Hiidenmaan ja Saarenmaan saaret. Saksalaiset pyysivät maihinnousun peiteoperaatioon suomalaisten apua. Suomen merivoimien komentaja Väinö Valveen 7. syyskuuta antaman käskyn mukaan saksalaisten aloittaessa maihinnousunsa saarille, suomalaiset keskittäisivät aluksiaan harhautussuunnitelmissa Utön suunnalle ja panssarilaivat estäisivät Bengtskärin suunnassa neuvostojoukkojen pakotien saarilta Hankoon. Panssarilaivat Ilmarinen ja Väinämöinen siirtyivät Utöön 13. syyskuuta kello 15.[3].
Utön alueelle saapumisen jälkeen suomalaiset pitivät neuvottelun, joissa päätettiin operaation yksityiskohdat. Siinä päätettiin, että panssarilaivat kulkisivat miinoista raivattua meriväylää pitkin. Väylää oli raivattu "ainakin 20 meripeninkulman etäisyydelle".[3]. Panssarilaivojen osasto, Ilmarinen kärjessä, lähti liikkeelle kello 18. Ilmarista ohjasi kapteeniluutnantti Veijo Virkki ja laivassa oli kaikkiaan 398 miestä[3].
Kello 19.51 Ilmarinen kääntyi suunnalle 232. 20.30 aikaan alus saapui käännöspisteeseen ja aloitti käännöksen vastakkaissuunnalle oikean kautta. Eloonjääneen kertomuksen mukaan pian käännöksen jälkeen laivan vasemmalla kyljellä räjähti ja tulipatsas kohosi yli kymmenen metrin korkeuteen[4]. Välittömästi tämän jälkeen laiva kaatui vasemmalle kyljelleen ja muutamaa minuuttia myöhemmin se alkoi vajota perä edellä. Seitsemää minuuttia myöhemmin räjähdyksestä Ilmarinen oli uponnut[4]. Kaikkiaan panssarilaiva Ilmarisen miehistöstä 271 hukkui ja 127 pelastui.[5]
Onnettomuuden jälkeen tietoa Ilmarisen uppoamisesta ei heti ilmoitettu. Tieto julkaistiin 16. syyskuuta ja kaatuneiden ja pelastuneiden nimet 2. lokakuuta. 21.–22. syyskuuta välisenä yönä oli Moskovan radio tiedottanut: ”Suomalainen rannikkovartioalus Ilmarinen on ajanut miinaan ja uponnut Suomenlahdella laivastoyksiköidemme hyökkäyksen aikana”[6]. Uutisen loppu oli kylläkin jo propagandaa. Ilmarisen uppoamiskoordinaatit panssarilaiva Väinämöisen mukaan olivat P=59°25´8´´ ja I=21°3´6´´[7]. Uhrit siunattiin vuonna 1943[7].
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Merivoimat The Internet Archive. 28.5.2008. Palasuomenhistoriaa.net. Viitattu 15.10.2013.
- ↑ Valitut Palat: Tuntematon sota. Valitut Palat, 1991. ISBN 951-8933-34-0.
- ↑ a b c Tuntematon sota, sivu 344
- ↑ a b Tuntematon sota, sivu 345
- ↑ Tuntematon sota, sivu 346
- ↑ Tuntematon sota, sivu 348
- ↑ a b Tuntematon sota, sivu 343