Karjalankannaksen valtaus 1941

Karjalankannaksen valtaus 1941 oli osa jatkosodan hyökkäysvaihetta, jolloin Suomen puolustusvoimat miehitti talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa 1940 Suomen Neuvostoliitolle menettämän pohjoisen Karjalankannaksen, mutta myös pohjoisimman osan eteläistä kannasta. Hyökkäys jakaantui kolmeen osaan:

• Itä-Kannaksen valtaukseen,
• Länsi-Kannaksen valtaukseen ja
• etenemiseen ennen vuotta 1940 olleen valtiorajan yli.

Karjalankannaksen valtaus
Osa jatkosotaa
Viipurin valtauksen ja suurmotin komentaja kenraaliluutnantti Lennart Oesch (oikealla) ja hänen esikuntapäällikkönsä eversti Valo Nihtilä. Taustalla sotasaalista.
Päivämäärä: 31. heinäkuuta – 5. syyskuuta 1941 Paikka: Karjalankannas Lopputulos: Suomen voitto
Osapuolet
Suomi	Neuvostoliitto
Komentajat
Erik Heinrichs Lennart Oesch Taavetti Laatikainen	Markian Popov Pjotr Pšennikov Mihail Gerasimov
Vahvuudet
3 armeijakuntaa	3 armeijakuntaa

Taustaa ja joukot

Pääartikkeli: Laatokan Karjalan valtaus 1941

Heinäkuun puolivälin 1941 tienoilla Karjalan Armeija valloitti Laatokan Karjalan. Päämajan suunnitelman mukaisesti suoritettaisiin Karjalankannaksen valtaus sen jälkeen. Aluksi oli tarkoitus vallata Itä-Kannas Vuokselle asti ja sen jälkeen aloittaa hyökkäys Viipurinlahden kautta Länsi-Kannakselle.

Itä-Kannaksen valtausta varten oli rajan takana kenraalimajuri Taavetti Laatikaisen II armeijakunta, johon kuuluivat 2., 15., 18. ja 10. divisioona). Armeijakuntaa vastassa oli Neuvostoliiton XIX armeijakunta, johon kuuluivat 115. ja 142. divisioonat sekä 198. moottoroitu divisioona. Jo ennen varsinaisen hyökkäyksen alkua oli 2. divisioona aloittanut paikallisen hyökkäyksensä Tyrjässä.

Rajan pintaan oli siirretty Länsi-Kannaksen valtaukseen valmistautuneena kenraaliluutnantti Lennart Oeschin komentama IV armeijakunta, johon kuuluivat 8., 12. ja 4. divisioona sekä erillisenä yksikkönä Jalkaväkirykmentti 25. Armeijakunnan tärkeimpänä tehtävänä oli Viipurin valtaus. Neuvostoliittolaisilla oli Viipurin suojana L armeijakunnan 123. ja 43. divisioona.

Itä-Kannaksen valtaus

Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim antoi II armeijakunnalle hyökkäyskäskyn 31. heinäkuuta 1941, IV armeijakunnan pysyessä asemissaan. Hyökkäys alkoi 1. elokuuta. Neuvostojoukot tekivät lujaa vastarintaa, kunnes 2. divisioonan Jalkaväkirykmentti 7 sai lopulta läpimurron Tyrjässä, pakottaen neuvostojoukot vetäytymään. Neuvostopanssarit suorittivat 3. elokuuta vastaiskun suomalaisia vastaan Kirvussa. Taistelussa kunnostautui sotamies Vilho Rättö, joka tuhosi neljä panssarivaunua ja nimitettiin tästä hyvästä Mannerheim-ristin ritariksi numero 4. 15. divisioona joutui 6. elokuuta ankariin taisteluihin Änkilänsalossa, mutta suomalaisdivisioona koukkasi neuvostojoukkojen selustaan nujertaen ne. Suomalaiset etenivät neuvostoliittolaisten sitkeästä viivytyksestä huolimatta.

Jo 8. elokuuta 18. divisioona saavutti Laatokan rannan Hiitolassa, sulkien kaksi vihollisdivisioonaa Kilpolan saaristoon. Kirvu vallattiin samana päivänä. Puna-armeijan Laatokan laivasto-osasto evakuoi divisioonansa 22. elokuuta mennessä, osa niiden raskaasta kalustosta jäi saariin ja sitä kautta suomalaisten käsiin. 10. divisioonan hyökkäys Käkisalmeen pysähtyi noin kymmenen kilometrin päähän kaupungista Kaarlahden viivytysasemiin. Samalla XIX armeijakunnan rippeet aloittivat vastahyökkäyksen Räisälässä tavoitteena Kilpolansaarten vapautus ja merkittävä voitto. Suomalaiset torjuivat vastahyökkäyksen. Kun 18. divisioona ryhtyi saartamaan Räisälää, joutuivat neuvostojoukot vetäytymään Vuoksen toiselle puolelle. Suomalaiset saavuttivat Vuoksen rannan ja ylittivät sen 17.–18. elokuuta yönä Hopeasalmen luona.

Länsi-Kannaksen valtaus

Kaatuneita puna-armeijan sotilaita Porlammin–Sommeen motista

Viipurin valtausparaati 31. elokuuta 1941

Oman hyökkäyksensä IV armeijakunta aloitti 21. elokuuta tykistövalmistelun jälkeen. Hyökkäyksen ansiosta joutuivat neuvostojoukot luopumaan Ensosta ja Jääskestä. Samana päivänä valloitettiin Käkisalmi. Läpimurto saatiin nopeasti ja 8. divisioona saavutti Viipurinlahden jo 23. elokuuta. Silloin myös II armeijakunnan joukot saavuttivat Taipaleenjoen ja koko Itä-Kannas oli suomalaisten hallussa. Jalkaväkirykmentti 25 juuttui kiivaisiin taisteluihin Viipurin pohjoispuolella ja 12. divisioona aloitti saarrostuksen pohjoisempana. 8. divisioona ylitti Viipurinlahden ja katkaisi Viipuri–Leningrad-maantien 23. elokuuta. Samana päivänä he kohtasivat 12. divisioonan joukkoja. Viipuria puolustaneet puna-armeijan kolme divisioonaa olivat nyt motissa. Ne aloittivat irtautumisen Viipurista liian myöhään ja joutuivat mottiin Porlammin–Sommeen alueella. Ylivoimansa ansiosta osa divisioonien miehistöistä pääsi pakoon Koiviston saariin 1. syyskuuta mennessä, mutta raskas kalusto jäi suomalaisten sotasaaliiksi. Puna-armeijan miehistötappiot olivat suuret – yli 9 300 jäi vangiksi ja suomalaiset hautasivat yli 7 500 vihollisen kaatunutta.

Eteneminen vanhan rajan yli

Porlammin-Sommeen motin aikana suomalaisjoukot järjestivät Viipurin valtausparaatin 31. elokuuta. Itä-Kannaksen ja Länsi-Kannaksen joukot jatkoivat sen jälkeen yhdessä etenemistään kohti talvisotaan saakka voimassa ollutta Tarton rauhan mukaista valtakunnanrajaa, joka saavutettiinkin 1. syyskuuta. Suomalaiset ylittivät vanhan rajan pysähtyen vasta 4.–7. syyskuuta Stalin-linjaan kuuluneelle Leningradin pohjoiselle puolustusvyöhykkeelle, Karjalan linnoitusalueelle, taistelujen laantuessa enimmäkseen asemasodaksi. Tällöin suomalaisjoukot aloittivat omalta osaltaan Leningradin piirityksen.

Jälkipyykki

Keskustelua on synnyttänyt, miksei Mannerheim jatkanut suomalaisten hyökkäystä Leningradiin. Syynä pidetään ulkopoliittisia seikkoja sekä miestappioiden suurentumista. Joka tapauksessa Karjalankannaksen valtauksen jälkeen Suomen puolustusvoimien hyökkäys jatkui Laatokan pohjois- ja itäpuolella etenemisellä Neuvostoliiton Karjalan Vienaan ja Aunukseen sekä koillisimpaan osaan Leningradin aluetta.

Lähteet

• Antila, Olavi: Suomi Suursodassa, Finland i storkriget. Gummerus, 1984. ISBN 951-95781-5-3.
• Raunio, Ari: Sotatoimet, Suomen sotien 1939–45 kulku kartoin. Genimap, 2005. ISBN 951-593-914-3.

Aiheesta muualla

• Jatkosodan hyökkäysvaihe Kannaksella Elävä arkisto, Yleisradio
• Säkkijärven polkalla torjuttiin vihollisen radiomiinoja Kannaksella ja Viipurissa Elävä arkisto, Yleisradio