Ilomantsin taistelu 1944

Ilomantsin taistelu oli Neuvostoliiton viimeinen suuri hyökkäys Suomea vastaan jatkosodassa 26. heinäkuuta – 13. elokuuta 1944.

Ilomantsin taistelu
Osa jatkosotaa
Jatkosodan Ilomantsin mottitaistelussa tuhottu neuvostoliittolainen T-26 -panssarivaunu.
Jatkosodan Ilomantsin mottitaistelussa tuhottu neuvostoliittolainen T-26 -panssarivaunu.
Päivämäärä:

26. heinäkuuta – 13. elokuuta 1944

Paikka:

Ilomantsi, Pohjois-Karjala, Suomi

Lopputulos:

Suomen voitto

Osapuolet

 Suomi

 Neuvostoliitto

Komentajat

Suomi Erkki Raappana

Neuvostoliitto F.D. Gorelenko

Vahvuudet

7 000 (alussa)
14 500 (myöhemmin)

16 000 (alussa)
20 000 (myöhemmin)

Tappiot

400 kaatunutta tai kadonnutta
1 300 haavoittunutta

3 200 kaatunutta
3 450 haavoittunutta
1 400 kadonnutta (suomalaisarvio)
1 550 kaatunutta tai kadonnutta
3 450 haavoittunutta[1]

Jatkosodan taistelut
Jatkosodan hyökkäysvaihe (1941)
Operaatio HopeakettuPohjois-SuomiItä-KarjalaKarjalankannasLaatokkamerisotatoimetilmasotatoimet
Asemasotavaihe (1941–1944)
Itä-Karjalan partisaanitaistelut 1942
Sodan loppuvaihe (1944)
Kannaksen suurhyökkäysTali-IhantalaSuurhyökkäys SyväriltäSuurhyökkäys MaaselästäMoskovan välirauha

Ennen Ilomantsin taistelua puna-armeijan suurhyökkäykset oli jo pysäytetty Talin–Ihantalan, Viipurinlahden, Äyräpään–Vuosalmen ja U-aseman Nietjärven taisteluissa.

Puna-armeija teki tämän viimeisen Ilomantsin suurhyökkäyksen alun alkaen kahden divisioonan (176. ja 289. D) voimin, yrittäen vallata Ilomantsin tärkeän tienristeyksen, tavoitteenaan edetä sieltä aiemman hyökkäyksen pysäyttäneen Suomen VI armeijakunnan selustaan. Suomalaiset joukot motittivat nämä kaksi neuvostodivisioonaa, ja torjuivat niiden avuksi lähetetyt neuvostoprikaatit. Divisioonien rippeet pakenivat itään ja taistelu päättyi suomalaisten voittoon.

Taistelun kulkuMuokkaa

Jääkärikenraalimajuri, Mannerheim-ristin ritari, Erkki Raappanan johtamat tilapäisjoukot – viivytystaisteluissa kulunut ja väsynyt 21. prikaati (21. Pr, noin 7 000 sotilasta) ja Karjalankannakselta apuun siirretty levännyt ja täydennetty Ratsuväkiprikaati (Rv.Pr, noin 6 000 miestä) sekä kaksi pataljoonaa käsittänyt Osasto Partinen – kävivät rohkeaan kaksinkertaiseen kaksipuoliseen saarrostukseen perustuvaan vastahyökkäykseen. Ne motittivat ensin molemmat divisioonat omiin motteihinsa Leppävaaran–Lutikkavaaran ja Vellivaaran–Lehmivaaran alueille, ja pilkkoivat ja tuhosivat sitten näitä divisioonia. Tämä Ilomantsin taistelu käytiin noin 40 kilometriä leveällä ja noin 30 kilometriä syvällä alueella.

Samanaikaisesti idästä yritti tulla motitetuille puna-armeijan divisioonille apuun kolme merijalkaväkiprikaatia (69., 70. ja 3.), sekä panssariprikaati ja pioneeriprikaati, mutta nämä torjuttiin.

Lopulta venäläiset näkivät tilanteensa toivottomaksi ja divisioonien henkilöstön rippeet tekivät läpimurron itään (eli pakenivat taistelukentältä). Divisioonien raskas kalusto (muun muassa yli sata tykkiä ja lähes sata kranaatinheitintä) jäi suomalaisten sotasaaliiksi, ja taistelukenttä jäi voittoisien suomalaisten haltuun.

Ryhmä Raappanan tykistö ampui kymmenen vuorokauden aikana 36 000 kranaattia ja venäläinen tykistö noin 10 000 kranaattia. Venäläisen tykistön vähäiseen tulitoimintaan oli syynä muun muassa suomalaisten sissien sekä Ilmavoimien suorittamat ammuskolonnien tuhoamiset. Esimerkiksi Mannerheim-ristin ritari, luutnantti Heikki Nykäsen johtama sissiosasto tuhosi 30 kuorma-auton kolonnan, joka oli kuljettamassa tykistön ammuksia.

Arviot tappioistaMuokkaa

Suomalaisten arvion mukaan neuvostoliittolaisten tappiot olivat 3 200 kaatunutta ja useita tuhansia haavoittuneita. Suomalaisten tappiot olivat haavoittuneina 1 388 ja kaatuneina 277 miestä.[2]

Venäläisen professori Juri Kilinin mukaan ”Ilomantsin mottitaistelun osallistuneiden yhtymien (289 ja 176.JvD, 3, 69 ja 70 MjvPr) kokonaistappiot 1.–11. elokuuta välisenä aikana olivat esikuntien antamien tietojen mukaan noin 5 000 miestä, joista noin 1 550 kaatunutta ja kadonnutta.”[2] Tappioiden ero selittyy osittain sillä, että suurtaistelua käytiin pari päivää jo heinäkuun puolella ja venäläinen tappiotieto koskee vain elokuuta. Suomalaisten tappioista noin 1/4 on heinäkuun viimeisen 5 päivän ajalta ja 3/4 elokuun ensimmäisten 11 päivän aikana. Näin Kilinin lukemat (5 000) muodostaisivat todennäköisesti myös noin 3/4 neuvostojoukkojen kokonaistappioista Ilomantsin taisteluissa.

KuviaMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa