Laatokan Karjalan valtaus 1941

Laatokan Karjalan valtaus 1941 oli sotatoimi jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana. Siinä suomalaiset valloittivat suuren osan Laatokan Karjalasta.

Taustaa

Rajaseudun kylät evakuoitiin heti Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941. Kun jatkosota syttyi 25. kesäkuuta, koottiin suomalaisjoukot rajan pintaan. Päämaja laati sen jälkeen suunnitelman. Suunnitelmana oli vallata talvisodassa menetetyt alueet ja osa Itä-Karjalasta. Offensiivi jaettiin. Ensimmäisessä hyökkäyksessä oli tarkoituksena edetä Laatokan rannikolle ja erottaa puna-armeijan 7. ja 23. armeija toisistaan. Tätä hyökkäystä varten perustettiin 29. kesäkuuta kahdesta suomalaisesta armeijakunnasta ja yhdestä tilapäisryhmästä Karjalan armeija. Sille annettiin tavoitteeksi edetä Syvärille ja Äänisjärvelle. Armeijan komentajaksi valittiin kenraaliluutnantti Erik Heinrichs ja esikuntapäälliköksi eversti Kustaa Tapola, joka oli ollut välirauhan aikana päämajan operatiivisen osaston päällikkö ja johtanut hyökkäysoperaation suunnittelua. Nyt hän saattoi seurata aitiopaikalta suunnitelmansa toteutusta. (Ks. K. A. Tapolan kirjoittama kuvaus hyökkäysoperaation toteutumisesta teoksessa Päivi Tapola: Ajan paino - Jalkaväenkenraali K. A. Tapolan elämä.)

Karjalan armeijan hyökkäyshetki oli päätetty ajoittaa siihen hetkeen, jolloin saksalaiset joukot ylittäisivät Väinäjoen Baltiassa. Suurimittaista neuvostojoukkojen hyökkäystä ei odotettu. Eihän Laatokan Karjalassa ollutkaan kun 7. armeija, johon kuului 168., 71. ja 237. divisioonat. Hyökkäys päätettiin aloittaa 10. heinäkuuta.

Hyökkäys

Suomalaiset ylittämässä vanhaa rajaa.

Suomalaiset saivat läpimurron neuvostojoukoista Korpiselällä 10. heinäkuuta. Painopistesuunnassa vihollisella oli nauhamainen puolustus eikä merkittäviä reservejä. Suomalaisilla oli jopa kolminkertainen miesylivoima. Murto laajeni nopeasti suomalaisen VI armeijakunnan painostuksessa. Etummaisina hyökkäsivät 5. ja 11. divisioona. Suomalaisten tekemän laajan kaaren muotoisen hyökkäyksen ansiosta neuvostojoukkojen vastarinta luhistui nopeasti ja jo 15. heinäkuuta 5. divisioonan kärkijoukot saavuttivat Laatokan rannan Koirinojalla. Tämän jälkeen Paavo Talvelan komentama VI armeijakunta jatkoi Laatokan rantatietä kohti itää. Se juuttui vähäksi aikaa rajuihin taisteluihin Pitkärannasta, Salmesta ja Kolatselästä, mutta jatkoi eteenpäin, kunnes saavutti vanhan valtakunnanrajan ja ylitti sen. Tällöin ylipäällikkö Mannerheim antoi käskyn hyökkäyksen pysäyttämisestä. Syynä olivat muiden suomalaisjoukkojen kehnompi menestys Sortavalan suunnalla ja Ryhmä Oinosen alueella pohjoisessa. Vielä 24. heinäkuuta suomalaiset valloittivat Vieljärven ja kaivautuivat asemiin. Suomalaisten etenemisraja kulki linjalla Matkaselkä–Hämekoski–Laatokka–Tuulos–Vieljärvi–Sotjärvi–Loimola–Tolvajärvi–Ontrovaara. Välittömästi puna-armeijan vahvistuksina saapuneet 272. ja 3. divisioona aloittivat vastahyökkäyksensä Tuuloksessa ja Vieljärvellä. Suomalaiset torjuivat hyökkäykset elokuun alkuun mennessä.

Hyökkäyksen jälkeen

Heti VI armeijakunnan hyökkäyksen keskeydyttyä ryhtyi Päämaja keskittämään joukkoja Tolvajärvelle ja Sortavalaan ja myös muualle, missä hyökkäysmenestys oli ollut laimeaa. Syynä heikkoon menestykseen Ilomantsin suunnalla olivat tykistön puute ja neuvostojoukkojen tehokas vastarinta. Hyökkäys oli keskeytyksissä siihen asti, kunnes Karjalankannas oli vallattu. Tämän jälkeen aloitettiin hyökkäys Itä-Karjalaan.

Lähteet

• Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Jatkosodan pikkujättiläinen. WSOY, 2005. ISBN 951-0-28690-7.
• Raunio, Ari: Sotatoimet, Suomen sotien 1939-45 kulku kartoin. Genimap, 2005. ISBN 951-593-914-3.
• Päivi Tapola: Kenraalien kirjeet, Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-4012-0.
• Päivi Tapola: Ajan paino - Jalkaväenkenraali K. A. Tapolan elämä, Tammi, 2004. ISBN 951-31-3037-1.