Väinäjoki

Riianlahteen laskeva joki Latviassa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä

Väinäjoki (latv. Daugava, ven. За́падная Двина́, Zapadnaja Dvina (”Läntinen Dvina”), valkoven. Заходняя Дзвiна, Zah’odnjaja Dzvina, saks. Düna, vir. Daugava, Väina jõgi, liiviksi Vēna) on 1 020 kilometriä pitkä Itämeren Riianlahteen laskeva joki. Se on Latvian tärkein ja Valko-Venäjän toiseksi tärkeinselvennä joki.[1]

Väinäjoki
Väinäjokea Riiassa.
Väinäjokea Riiassa.
Alkulähde Valdain ylänkö, Penon piiri Tverin alueella
Laskupaikka Riianlahti, Riika (57°3′43.56″N, 24°1′30.10″E)
Maat Venäjä, Valko-Venäjä, Latvia (valuma-alueesta hieman myös Liettuassa ja Virossa)
Pituus 1 020 km
Alkulähteen korkeus 221,2 m
Virtaama 678 lähde? /s
Valuma-alue 87 900 km²

Joen nimessä esiintyvä sana väinä merkitsee leveää, hitaasti virtaavaa jokea. Samasta sanasta juontuu myös nimi Väinämöinen.[2]

Reitti

muokkaa

Väinäjoen latva on Venäjän Tverin alueen Penon piirissä, joka sijaitsee Valdain ylänköalueella. Alueella oli varhaisella keskiajalla valtavan suuri Okovin metsä. Lähtöpisteen korkeus on 221,2 metriä merenpinnasta.[3] Väinäjoki virtaa aluksi Venäjän Tverin ja Smolenskin alueiden kautta ja jatkaa sitten Valko-Venäjän pohjoisosissa sijaitsevan Vitsebskin alueen läpi länsiluoteeseen. Kuljettuaan Latvian ja lopuksi sen pääkaupungin Riian läpi Väinäjoki saavuttaa Riianlahden.[1][4]

 
Väinäjoen valuma-alue.
 
Joen vartta Latgalliassa.

Kaupungit ja vesivoima

muokkaa

Väinäjoen pääuoman varrella sijaitsevia kaupunkeja ovat:[4][5][6]

Väinäjoen alajuoksulla Latviassa on kolme vesivoimalapatoa ja tekojärveä, 35, 70 ja 107 kilometrin päässä joen suulta: Riika (402 MW), Kegums (264 MW) ja Plavinas (869 MW). Voimalaitokset omistaa Latvenergo.[6][7]

Satamat ja jokiliikenne

muokkaa

Latvian suurin kauppasatama, Riian vapaasatama, sijaitsee noin 15 kilometrin matkalla Väinäjoen laskukohdasta ylävirtaan. Latvian puolen vesivoimaloiden ohi ei ole kanavayhteyttä, mutta yläjuoksulla jokea käytetään kuljetuksiin jossain määrin.

Lähteet

muokkaa
  1. a b Гидрографическая характеристика рек Беларуси – Река Западная Двина Minsk: Valko-Venäjän hydrometeorologinen laitos, Pogoda.by. Viitattu 5.2.2011. (venäjäksi)
  2. Kuusi, Matti & Ahtonen, Pentti: Kalevala-lipas, s. 137. (2. painos; Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 413) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1985.
  3. Западная Двина (Väinäjoesta) Valko-Venäjän kansallinen matkailuvirasto, Belarusturism.by. Arkistoitu 20.11.2010. Viitattu 5.2.2011. (venäjäksi)
  4. a b Е.Л. Макаревич (toim.): Атлас автомобильных дорог (Atlas Avtomobilnyh Dorog, 2005. 1:500 000. Издательство Янсеян, Minsk, 2005. ISBN 985-6501-12-1. (venäjäksi)
  5. Республики Беларусь Атлас автомобильных дорог (Respubliki Belarus Atlas Avtomobilnyh Dorog) 1:200 000. Государственный комитет по имуществу Республики Беларусь & ”Белкартография”, Minsk, 2007. ISBN 978-985-508-010-8. (venäjäksi, englanniksi)
  6. a b Turlajs, Jānis (Galvenais redaktors): Mazais Latvijas Autoseļu Atlants. (Small road atlas) Riika: SIA ”Karšu izdeviensība Jāņa sēta”, 2009. ISBN 978-9984-07-534-1 (latviaksi, englanniksi, saksaksi, venäjäksi)
  7. Hydropower plants (HPP), Latvenergo AS, Latvenergo.lv. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa