Röytän maihinnousu
Röytän maihinnousu (myös Tornion maihinnousu) oli suomalaisten Lapin sodan alkuvaiheessa lokakuun alussa 1944 saksalaisjoukkojen selustaan, Röytän saaressa olevaan Tornion satamaan tekemä maihinnousu. Maihinnousu onnistui, ja sitä seurasivat Tornionlaakson taistelut suomalaisten alkaessa laajentaa syntynyttä sillanpääasemaa.
| Röytän maihinnousu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Lapin sotaa | |||||||
 Joukkojen lastausta Oulun Toppilan satamassa.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
|
kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo |
|||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
10 000 |
1 jalkaväkirykmentti, 60 panssarivaunua | ||||||
| Lapin sodan taistelut | |
|---|---|
| Syysmanööverit • Pudasjärvi • Olhava • Tornion maihinnousu • Tornionlaakso • Kemi • Ylimaa • Taipaleenkylä • Rovaniemi • Tankavaara • Muonio • Käsivarren asemasota | |
Taustaa muokkaa
Jatkosodan 4. syyskuuta 1944 sovittuihin aselepoehtoihin kuului saksalaisten joukkojen karkottaminen Suomesta 15. syyskuuta 1944 mennessä. Saksan ja Suomen välillä käynnistyi Lapin sota. Alkuvaiheessa saksalaisten vetäytyminen sujui rauhallisesti ja yhteistyössä suomalaisten kanssa salaisen vetäytymissopimuksen mukaisesti, mutta Neuvostoliitto painosti Suomea jyrkempiin toimiin saksalaisia vastaan. Neuvostoliiton tahtoa noudattaen suomalaiset ryhtyivät aktiiviseen sodankäyntiin. Kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuon suunnittelemana toteutettiin Oulusta käsin 1. lokakuuta 1944 maihinnousu saksalaisten selustaan.[1] Onnistuessaan maihinnousulla olisi mahdollista katkaista yksi saksalaisten pääreiteistä pohjoiseen, parhaassa tapauksessa olisi voitu motittaa kymmeniä tuhansia saksalaissotilaita.[2]
Maihinnousun kohde muokkaa
Alun perin Siilasvuon tarkoituksena oli hyökätä yhdellä rykmentillä Kemiin. Maihinnousu oli valmisteltu ja laivat varattu. Oulussa kaupungin läpi Toppilan satamaan 29. syyskuuta marssiva Jalkaväkirykmentti 11 oli jotenkin saanut määränpäästä tiedon ja miehet huutelivat avoimesti kadulla menevänsä vapauttamaan Kemiä: asia kiirisi varmasti nopeasti saksalaistenkin tietoon. Kemissä oli suhteellisen vahva ryhmitys saksalaisjoukkoja, muun muassa Stuka-taistelulentolaivue. Kun vielä sää kääntyi huonoksi, oli maihinnousu peruutettava.[3]
Kemistä saatiin myös tiedustelutietoja saksalaisten rintamaosalta Kemin teollisuussaarille komennetulta Osasto Pennaselta. Tiedot olivat hälyttäviä: niiden mukaan saksalaisilla oli Kemissä normaalijoukkojen lisäksi ohikulkumarssilla par'aikaa jalkaväkirykmentti ja 60 panssarivaunua.[3] Ajoksen ulkosatama oli tehty käyttökelvottomaksi upottamalla laiturin viereen rautatievaunuja, proomuja ja sekalaista kalustoa. Sisäsatamassa oli panssareita ja panssarintorjuntatykkejä. Tilanne tuntui jo varsin toiselta kuin aloitettaessa, ja Siilasvuo päätti vaihtaa kohteeksi Tornion ulkosataman Röytän.[3]
Mannerheim soitti illalla 30. syyskuuta ja kertoi Liittoutuneiden valvontakomission kirjelmästä, jossa esitettiin tiukkoja vaatimuksia taistelutoimiin. Mannerheim kysyi jotain näkyvää tekoa aikaiseksi vakuuttamaan venäläiset. Siilasvuo vastasi seuraavana päivänä saatavan hyviä uutisia.[3]
Hyökkäys Oulusta muokkaa
Joukot oli koottu Oulun seudulle, jonne 25.–29. syyskuuta 3. divisioonan joukkoja majoittui Haukiputaan ja Koskelankylän alueelle. Ensimmäisenä hyökkäyskärkenä toiminut jalkaväkirykmentti Jalkaväkirykmentti 11 sijoitettiin Oulun kansakouluihin ja Hinttaan telttamajoitukseen. Rykmenttiä johti 3. divisioonan esikuntapäällikkö everstiluutnantti Wolf H. Halsti. Maihinnousualuksiksi valitut kolme aseistamatonta kauppalaivaa – höyrylaivat Norma, Hesperus ja Fritz – odottivat Toppilan satamassa.[4]
Laivat lähtivät Oulun Toppilan satamasta illalla 30. syyskuuta mukanaan 2 900 miestä. Röytässä paikallinen väestö evakuoitiin, ja vain tullivartija Granströmin perhe jäi paikalle. Yö oli sateinen ja tuulinen, eivätkä uhkana olleet Kemin lentokentän saksalaiskoneet päässeet ilmaan. Sotilaallisesti hyökkäys oli uhkapeliä, sillä laivat olivat avomerellä täysin suojattomia, eikä maihinnousulla ollut lainkaan ilma- tai muuta tulitukea, ainoastaan tilapäisesti kannelle asennetut kevyet ilmatorjuntatykit. Röytän sataman edustalle laivat saapuivat varhain sunnuntaiaamuna 1. lokakuuta.[5] Satamaan tullessaan laivojen oli kuljettava Laivaniemeen sijoitetun saksalaisen raskaan 88-millisen ilmatorjuntapatterin editse. Patteristo ei kuitenkaan havainnut aluksia.
Röytän valtaus ja hyökkäysaallot muokkaa
Maihinnousu oli saksalaisille täysi yllätys. Satama ei ollut miehitetty. Satamassa maihinnousujoukkojen purku rahtilaivojen ruumasta tapahtui kapeilla kulkusilloilla sekä nostureilla ja kesti tuntikausia. JR 11:n jääkärikomppania lähti heti järjestäydyttyään Röytän satamasta kello kahdeksan polkupyörillä kohti Kirkkoputaan rautatiesiltaa. Rykmentin II pataljoona nousi junaan, jonka suomalaiset rautatieläiset olivat saksalaisilta salaa ajaneet satamaan maihinnousujoukkojen avuksi.[6]
Laivat palasivat Ouluun Toppilan satamaan hakemaan lisää joukkoja, joita ne rahtasivat seuraavat päivät Röytään. Joukkoja tuotiin Röyttään yhteensä 12 500 miestä viidessä vaiheessa. Ensimmäisessä aallossa 1. lokakuuta tuli Jalkaväkirykmentti 11, 2 900 miestä. Seuraavana aamupäivänä maihin nousi Ryhmä Pajari: 3. divisioonan komentoporras, Jalkaväkirykmentti 53:n III pataljoona, kranaatinheitinkomppania ja JR 11:n kuljetuskolonna, yhteensä 2 500 miestä. Tiistaina 3. lokakuuta aamupäivällä saapuivat JR 53:n esikunta ja I sekä II pataljoona, tykkikomppania, komppania Pioneeripataljoona 24:stä, panssarivaunukomppania ja JR 11:n huoltoyksiköitä, yhteensä 2 600 miestä. Seuraavana neljännessä aallossa tulivat Erillinen Pataljoona 13, Jalkaväkirykmentti 50:n III pataljoona ja JR 8:n jääkärijoukkue, Kevyt ilmatorjuntajaos ja JR 53:n kuljetuskolonna, yhteensä 2 500 miestä. Viidennessä ja viimeisessä aallossa tulivat 11. divisioonan komentoporras, JR 50:n I ja II pataljoona, yhteensä 2 000 miestä.[7]
Saksalaisten vastaiskut muokkaa
Tiistaina 3. lokakuuta Tornion taisteluiden ollessa jo käynnissä saksalaiset iskivät Röytän satamaan Stuka-syöksypommittajilla, surmaten kolme ja haavoittaen 20 ihmistä. Päivällä paikalla olleet suomalaiset saattohävittäjät olivat jo paluumatkalla Vaalaan, ne olivat kuitenkin saattuetta suojatessaan merellä karkottaneet sen kimpusta ainakin yhden Junkers Ju 88 -pommittajan.
Keskiviikkona 4. lokakuuta saksalaiset pommittivat satamaa juuri kun neljättä maihinnousuaaltoa oltiin purkamassa maihin. Vaalassa olleen huonon sään vuoksi Brewsterit eivät olleet päässeet lainkaan ilmaan. 9 Stuka-syöksypommittajan laivue hyökkäsi satamaan[8], tuloksena 60 kaatunutta ja 400 haavoittunutta. Maihinnousualuksista upposi kaksi, höyrylaiva Bore IX ja moottorilaiva Maininki, joiden mukana vajosi meren pohjaan 196 hevosta ja 120 tonnia ampuma- ja elintarvikkeita, sekä ilmatorjuntakalustoa ajoneuvoineen. Saksalaisten kymmenen kilometrin päässä Laivaniemessä ollut raskas ilmatorjuntapatteristo oli edellisen päivän kylvänyt palokranaatteja ampumalinjalla olleeseen Kuusiluodon saareen tuhotakseen tähtäystä häiritsevän sahan ja asuinrakennukset. Kun rakennukset olivat seuraavana aamuna palaneet pääsi patteristo ampumaan Röytän satamaa saaren yli, ja onnistui tarkalla tulituksellaan pahasti vaurioittamaan satamalaitureita.[9] Boren oli pitänyt tuoda Tornioon tykistöä, mutta lastauksen myöhästymisen vuoksi laiva toi muuta rahtia, mikä oli onni onnettomuudessa suomalaisille joukoille.[7] Haavoittuneet kerättiin kenttäsairaalaan Röytän koululle.[10][5]
Suomalaisille ilma- ja laivastotukea muokkaa
Seuraavana päivänä höyrylaiva Canopus toi Oulusta lisäjoukkoja, ja Fritz ja Norma kipeästi tarvittavaa tykistöä.[5] Vaalasta lensi viisi Brewsteriä suojaamaan saattuetta.[8] Sataman vaurioitumisen ja uponneiden laivojen takia lastin purku oli hyvin hankalaa, ja tykistön myöhästyminen vaaransi koko operaation onnistumisen.[7] Röytän kautta saatiin Tornion taisteluihin kuljetettua vahvistuksia perjantaihin 6. marraskuuta saakka.[10] Vasta viimeisenä päivänä paikalle saatiin myös laivastotukea kun torstaina Ouluun saapunut laivasto-osasto purjehti Tornioon kahden kuljetuslaivan saattueena. Osasto käsitti komentajakapteeni H.J. Jääsalon johtamana tykkiveneet Uusimaa ja Hämeenmaa, sekä kaksi vartiomoottorivenettä. Osasto hoiti sataman ilmatorjuntaa, ja kävi useita tulitaisteluita myös Laivaniemen saksalaisen tykkipatterin kanssa.[11]
Hyökkäys Tornioon muokkaa
- Pääartikkeli: Tornionlaakson taistelut
Joukot etenivät helposti Tornion rautatieaseman alueelle saakka, missä kiivaiden taistelujen jälkeen vallattiin asema ja saksalaisten varastot, niin sanottu Pikku-Berliini.[10] Sieltä joukot jatkoivat kohti keskustaa, jossa käytiin jo taisteluja saksalaisten ja kaupungissa olleiden suomalaisten kotirintamajoukkojen välillä.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
Kirjallisuus muokkaa
- Brantberg, Robert: Kylmä-Kalle. Jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari Kaarlo Aleksanteri Heiskasen elämäkerta.. Revontuli, 2000. ISBN 952-5170-14-4. (Luku 1 julkaistu internetissä. (Arkistoitu – Internet Archive))
- Bruun, Carl-Erik: Selostus hävittäjälentolaivue 26:n toiminnasta Lapin sodan aikana virtualpilots.fi. 2003. Göran Bruun & Finnish Virtual Pilots Association. Viitattu 8.3.2008.
- Eskola Sanna, Sarkkinen Kaisu, Jalagin Seija & Tuomivaara Sirpa: Pirkkiön historia – Pirkkiön kylän ja Alatornion seurakunnan vaiheet. toim. Anne Ruuttula-Vasari. Pirkkiön kylätoimikunta, 1993. ISBN 952-90-5019-4.
- Hautala, Kustaa: Oulun kaupungin historia V 1918–1945. Oulu: Oulun kaupunki, 1982.
- Hyvönen, Osmo: Tornio 1944. Jyväskylä: Gummerus, 1991. ISBN 951-749-144-1.
- Kankainen, Janne: ”Lapin sota”, Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939–1945, s. 440–450. kokoelmateos, toim. Kankainen, Rauhala, Vahtola. Oulu: Oulun kaupunki, 2002. ISBN 951-9234-92-6.
- Kallioniemi, Jouni: Lapin sota 1944–1945 Suursodan loppunäytös pohjoisessa. Raisio: Teospiste Oy, 1989.
- Kulju, Mika: Tornion maihinnousu 1944: Lapin sodan avainoperaatio. Helsinki: Ajatus, 2009. ISBN 978-951-20-7803-5.