Wikipedia

Panssarilaiva Väinämöinen

vuonna 1932 valmistunut rannikkopanssarilaiva

Panssarilaiva Väinämöinen oli vuonna 1932 valmistunut Suomen merivoimien rannikkopanssarilaiva. Se oli Suomen laivaston käytössä vuoteen 1947, jolloin Neuvostoliitto osti sen Suomessa rauhansopimuksen nojalla takavarikoiduilla entisillä saksalaisilla rahavaroilla, niin kutsutuilla saksalaissaatavilla.[1] Alus nimettiin uudelleen Vyborgiksi. Se poistettiin käytöstä ja romutettiin 1966.

Väinämöinen
Aluksen vaiheet
Rakentaja Crichton-Vulcan, Turku
Laskettu vesille 1930
Poistui palveluskäytöstä Neuvostoliitolle 1947 Vyborg
Loppuvaihe romutettu 1966
Tekniset tiedot
Uppouma 3 900 t
Pituus 93 m
Leveys 16,9 m
Syväys 5 m
Koneteho dieselsähköinen, 3 500 kW
Nopeus 15 solmua
Miehistöä 330
Aseistus
Aseistus 4 × Bofors 254 mm
8 × Bofors 105 mm
4 × Vickers 40 mm
2 × Madsen 20 mm

Valmistus muokkaa

Alus tilattiin Turusta Crichton-Vulcanin telakalta, missä köli laskettiin elokuussa 1929. Alus laskettiin vesille 28. joulukuuta 1930 ja valmistui 1932.[2]

Aseistus muokkaa

Aluksen pääaseina olleina Boforsin valmistamilla tykeillä pystyttiin ampumaan 225 kilogramman kranaatteja 31 kilometrin päähän. Tulenjohdon ja tykkiasemien tähtäys- ja suuntauslaitteet olivat sähköisesti toisiinsa kytkettyjä, joten laitteiden lukemia sekä komentoja voitiin välittää ilman puheyhteyttä. Sähkömekaanisten tulenjohtolaitteiden lukemat välitettiin suoraan tykkitorneihin.

Palvelus muokkaa

 
Väinämöinen Suomenlahdella kesäkuussa 1942.

Toukokuussa 1937 Väinämöinen osallistui Suomen edustajana Britannian kuninkaan Yrjö VI:n kruunajaisten laivastokatselmukseen Spitsheadissä, missä joku isännistä oli todennut Suomen olevan mahtava merivalta, kun majakkalaivoissakin on kymmenen tuuman tykit. Tämä oli viittaus laivan huomiota herättävän korkeaan tulenjohtotorniin verrattuna sen pituuteen.[3]

Talvisota muokkaa

Väinämöinen oli sisaraluksensa Ilmarisen kanssa ankkurissa Kasnäsin ja Högsåran välisessä Jungfrusundissa, kun ne joutuivat talvisodan alkaessa 30. marraskuuta 1939 kolmen Neuvostoliiton pommikoneen hyökkäyksen kohteeksi. Koneiden pudottamat pommit räjähtivät vedessä alusten ympärillä ja ainoastaan sirpaleita osui aluksiin aiheuttamatta merkittäviä vaurioita. Illalla Väinämöinen siirtyi Holman ja Söderön väliseen salmeen, mistä se siirtyi seuraavana päivänä Ahvenanmaan kaakkoispuolelle Föglön selälle. Siellä purjehdittiin päivisin ympäri selkää, kunnes pimeän tultua palattiin ankkuripaikalle.[4]

Talvisodan alun panssarilaivat viettivät Ahvenanmaalla suojaten maakuntaa maihinnousun varalta. Maavoimien otettua suojausvastuun ne siirrettiin suojaamaan kauppamerenkulkua Turun ja Ahvenanmaan välillä.[5] Alukset joutuivat 25. joulukuuta 1939 ilmahyökkäyksiin, joissa Väinämöinen ei kärsinyt miehistötappioita. Torjunnan ammuskulutus oli ollut suuri muun muassa keskiraskas tykistö oli ampunut 224 laukausta ja konetykit 101 laukausta.[6]

Tammikuun lopussa 1940 jää esti laivaston toiminnan, jolloin panssarilaivat siirtyivät Turkuun avustamaan kaupungin ilmapuolustuksessa. Vinämöinen ankkuroitui Iso-Pukin ja Pikku-Pukin läheisyyteen, minkä jälkeen alukselta järjestettiin jäätie- ja puhelinyhteys maihin.[7] Turkuun hyökättiin talvisodassa 60 kertaa yhteensä yli 400 pommikoneella. Vickersin 40 millimetrin ilmatorjuntatykit osoittautuivat tehottomiksi ja korvattiin Välirauhan aikana Boforsin 40 millimetrin tykein[5].

Kumpikin panssarilaiva sai 12. maaliskuuta 1940 selväkielisen käskyn nostaa ankkurin kello 20 vain kaksi tuntia ennen lähtöä. Osaston keulassa oli jäänmurtaja ja sen perässä Ilmarinen, Väinämöinen ja tykkivene, joka vaihtui myöhemmin satamajäänmurtajaan. Aamun valjetessa oltiin Hangon edustalla, jossa saatiin tieto rauhan solmimisesta. Alukset siirtyivät tiedon saatuaan alukset siirtyivät Tammisaaren ja Hästö-Busön väliseen salmeen, missä ne laskivat pimeän tultua ankkurin.[8]

Jatkosota muokkaa

Jatkosodan alettua alus ampui 4. heinäkuuta 1941 kahdeksan 254 millimetrin kranaattia Hankoon. Tulenjohtajana oli lentokoneessa ja maalina Hangon vesitorni. Ammunnan tuloksista ei saatu tietoja yhteyden lentokoneeseen katkettua. Alus ampui 12. heinäkuuta pääaseillaan 18 laukausta kohti Hangon rautatiepatteria, minkä jälkeen tuli siirrettiin Hangon itäpuolen ammusvarastoihin. Alus ampui 14. heinäkuuta häirintätulta Hankoon.[9]

Maamaaliammuntaa varten kehitettiin rannikkotykistön 254 mm:n kranaateista erityisiä maamaalikranaatteja. Tästä seurasi monen viikon tauko ammunnoissa, koska uusille kranaateille piti laatia omat taulukkonsa eli laskea lentoajat eri etäisyyksille.

Ilmarisen tuhouduttua 13. syyskuuta 1941 operaatio Nordwindissä Väinämöinen kävi vielä kerran saman vuoden joulukuussa tuloksetta ampumassa Hangon järeää rautatiepatteria.

Tämän jälkeen perustettiin Osasto Väinämöinen, jonka tehtävänä oli sitoa vastustajan voimia ja huomiota läsnäolollaan. Ajatus olikin tehokas, sillä venäläiset pitivät panssarilaivaa tuhottavien kohteiden kärjessä sodan loppuun. Operaatio Uraganissa (ven. Hirmumyrsky) Kotkassa kesällä 1944 oli tarkoitus tuhota nimenomaan Väinämöinen, mutta sen sijaan tuhottiin hiukan suurempi, mutta paljon kevyemmin aseistettu Saksan laivaston ilmatorjunta-alus Niobe. Alus upotettiin ja venäläiset väittivät upottaneensa Väinämöisen.

Vyborg muokkaa

Sotatoimien päätyttyä Väinämöinen ei kiinnostanut venäläisiä, mutta 29. toukokuuta 1947 se myytiin 265 miljoonalla markalla Neuvostoliitolle.[10] Aluksella laskettiin 5. kesäkuuta 1947 Pansiossa Suomen lippu, minkä jälkeen se luovutettiin Neuvostoliitolle, joka liitti sen laivastoonsa nimellä Vyborg. Alus oli ensimmäiset kuusi vuotta Porkkalan vuokra-alueella.

1950-luvulla alus modernisoitiin, mutta valmistelut aluksen palveluksesta poistamiseksi aloitettiin 1958. Välillä jopa ehdotettiin aluksen palauttamista Suomelle. Alus kuitenkin polttoleikattiin osiin vuonna 1966 Leningradin laivanpurkamistukikohdassa. Venäläisten laskelmien mukaan siitä saatiin noin 2 700 tonnia metalliromua.

Lähteet muokkaa

  • Forsén, Björn & Forsén, Annette: Saksan ja Suomen salainen sukellusveneyhteistyö. WSOY, 1999. ISBN 951-0-24029-X.
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway’s All the World’s Fighting Ships 1922-1946. London: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Niklander, Tauno: Meidän panssarilaivamme. Gummerus, 1996. ISBN 952-90-7775-0.
  • Penttilä, Eino: Panssarilaivat Ilmarinen ja Väinämöinen. Mainosteknikot Oy, 1986. ISBN 951-99704-3-6.
  • Tuomi-Nikula, Jorma: Suomen laivat punatähtisen sotalipun alla. Gummerus, 2000. ISBN 951-796-212-6.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Sopimus Suomen Hallituksen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton Hallituksen kesken Suomessa olevien Neuvostoliitolle siirtyneiden entisten saksalaisten rahavarojen käytöstä Neuvostoliiton tarpeisiin (9/1947) Finlex. 9.2.1947. Oikeusministeriö. Viitattu 24.5.2016.
  2. ↑ Gardiner, Robert, s. 365
  3. ↑ Niklander 1996 s. 128
  4. ↑ Penttilä 1986 s. 7-10
  5. ↑ a b Niklander 1996 s. 271
  6. ↑ Penttilä 1986 s. 39-47
  7. ↑ Penttilä 1986 s. 55
  8. ↑ Penttilä 1986 s. 64-67
  9. ↑ Penttilä 1986 s. 83-85
  10. ↑ Sopimus Suomen Hallituksen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton Hallituksen kesken Suomessa olevien Neuvostoliitolle siirtyneiden entisten saksalaisten rahavarojen käytöstä Neuvostoliiton tarpeisiin (9/1947) Finlex. 9.2.1947. Oikeusministeriö. Viitattu 24.5.2016.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Panssarilaiva_Väinämöinen&oldid=22253062”