Avaa päävalikko

Monikielisyydellä tarkoitetaan sekä yksilön että yhteisön monikielisyyttä. Yksilön monikielisyys voidaan käsittää kahden tai useamman kielen äidinkielenomaisena osaamisena, tai laajemmin yksilön kykynä kommunikoida sujuvasti kahdella tai useammalla kielellä. Monikielinen yhteisö taas on esimerkiksi Suomi, jossa on kaksi virallista kieltä (suomi ja ruotsi) sekä muutamia vähemmistökieliä (saame, romani ja suomalainen viittomakieli).[1]

Sisällysluettelo

Yksilön monikielisyysMuokkaa

Maailmassa on huomattavasti enemmän kaksi- tai monikielisiä kuin yksikielisiä ihmisiä[2]. Monikielisenä pidetään usein henkilöä, joka osaa kahta tai useampaa kieltä äidinkielen omaisesti. Nykyään kuitenkin otetaan huomioon myös laajempi monikielisyys, eli kyky kommunikoida kahdella tai useammalla kielellä sujuvasti tai edes jonkin verran. Siten esimerkiksi äidinkieleltään suomenkielinen, mutta ruotsia ja englantia vieraina kielinään puhuva henkilö olisi monikielinen, eli lähes kaikki suomalaiset ovat monikielisiä. Monikielisyyden määrittelyä hankaloittaa kuitenkin usein kysymys siitä, miten kieli, äidinkielisyys ja kielen osaaminen pitäisi määritellä.[1]

Yksilöstä tulee kaksi- tai monikielinen usein vanhempiensa päätöksestä. Monikielisyyteen voivat johtaa esimerkiksi vanhempien eri äidinkielet, valtion kaksikielisyys tai perheen ulkomaille muuttaminen. Maahanmuuttajat ovat nykyään Suomessakin tärkeä monikielinen ryhmä.[3]

Monikielisiä ihmisiä on eniten kielellisissä vähemmistöissä. Usein äidinkielenään vähemmistökieltä puhuvan on pakko opetella enemmistön kieli poliittisten mutta myös käytännöllisten syiden takia. Saadakseen samat mahdollisuudet sijoittua yhteiskuntaan vähemmistön edustajien on tärkeää oppia enemmistön kieli.[4]

Kognitiiviset taidotMuokkaa

Ihmisten, jotka osaavat useampaa kuin yhtä kieltä, on tutkittu pärjäävän kielten opiskelussa yksikielisiä paremmin.[5] Kaksikielisillä, jotka taitavat sujuvasti kahden tai useamman kielen, on todettu olevan pienempi riski sairastua dementiaan.[6][7][8][9]

Yhteisön monikielisyysMuokkaa

Maailmassa puhutaan arviolta 6000:ta kieltä. Kuitenkin vain 25 prosentilla maailman noin 200 valtiosta on enemmän kuin yksi virallinen kieli[2]. Niissäkin valtioissa, joissa kahdella kielellä on virallinen asema, toinen kieli on usein dominoivampi tai arvostetumpi. Toisaalta monissa virallisesti yksikielisissä valtioissa voi olla jopa satoja vähemmistökieliä. Esimerkiksi virallisesti englanninkielisessä Nigeriassa puhutaan yli 400:ä eri kieltä.[10] Maata ei voi siis määritellä yksi- tai monikieliseksi virallisen kieliluokituksen perusteella. Ylivoimaisesti suurin osa maailman kielistä on vähemmistökieliä, joilla ei ole minkäänlaista laillista asemaa.

Monikielisyyttä käsiteltäessä tehdään usein ero ominaisuuden ja käytön välillä. Englannissa näille onkin erilaiset käsitteet: multilingualismi on monikielisyyttä yhteisön tai yksilön ominaisuutena, plurilingualismi taas tarkoittaa todellista monen kielen käyttöä sosiokulttuurisessa kontekstissa.[11]

Kielikontakteja syntyy, kun useampaa kuin yhtä kieltä käytetään samassa tilanteessa yhtä aikaa. Ne ovat ihmisten liikkuvuuden myötä erittäin tavallisia, ja syntyvät puhujien välisessä vuorovaikutuksessa. Ne voivat olla satunnaisia tai pysyviä, ja niillä voi olla myönteisiä tai kielteisiä vaikutuksia toisiinsa. Kielenvalinta on joskus tehtävä pakosta enemmistökielen eduksi.[12] Koodinvaihdosta puhutaan, kun toisen kielen sanoja tai ilmauksia käytetään yksikielisessä ilmaisussa [13].

Kielten väliset suhteetMuokkaa

Monikielisessä yhteisössä kielten väliset suhteet ovat usein hierarkkisia. Jollakin yhteisön kielellä on usein vallitseva asema muihin verrattuna. Kun kaksi kieltä ovat hierarkkisessa suhteessa toisiinsa, niin että toista kieltä käytetään enemmän esimerkiksi hallinnollisissa yhteyksissä, puhutaan diglossiasta. Hallitsevaa kieltä voidaan pitää myös prestiisikielenä, eli yhteisön enemmistön suurempaa arvostusta nauttivana kielenä. Hallinnon kieli voi olla myös lingua franca, välittäjäkieli, jota kaikki ymmärtävät, mutta joka ei välttämättä ole kenenkään äidinkieli.[14]

Tällä hetkellä englanti on maailmanlaajuinen lingua franca. Englannin ”kielentappajan” valta-asema on herättänyt aidosti huolta kielentutkijoiden keskuudessa. Kun vahva kieli painostaa heikentyvää alkuperäiskieltä, se lakkaa lopulta olemasta pelkkä lingua franca ja korvaa alkuperäiskielen.[15] Oletetaan, että vuonna 2100 maailmassa olisi jäljellä enää noin 600 kieltä. Koulutuspolitiikka on yksi suuri syy kielten katoamiseen.[16]

Myös yksilöllä eri kielillä on eri käyttötarkoituksia. Kotona puhuttavaa äidinkieltä ei välttämättä voi käyttää muualla yhteisössä. Maissa, joissa puhutaan jopa satoja vähemmistökieliä, monen kielen oppiminen on välttämätöntä ja luonnollista. Esimerkiksi Papua-Uusi-Guineassa, josta lingvistit ovat löytäneet yli 870 kieltä, lapsi kasvaisi puhuen omassa kylässään kylän paikallista kieltä. Markkinapaikalla hän puhuisi jotakin toista kieltä, mahdollisesti tok-pisiniä lingua francana, ja koulussa hän opiskelisi englanniksi. Maailmanlaajuisesti onkin yleisempää, että lapsi käy koulutuksensa jollain muulla kielellä kuin äidinkielellään.[2]

Suhtautumista monikielisyyteenMuokkaa

Esimerkiksi Afrikassa monikielisyys on haaste koulutukselle, sillä siellä on lukemattomia vähemmistökieliä. Monissa entisissä siirtomaissa perusopetus järjestetäänkin edelleen emämaan kielellä, ranskaksi, englanniksi tai portugaliksi. Tätä perustellaan sillä, että kieli on kaikille vieras, joten kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet oppia. Tämä luo kuitenkin epätasa-arvoa, sillä vain rikkailla vanhemmilla on mahdollisuuksia tukea lastensa kielen oppimista niin, että he voivat pysyä mukana opetuksessa. Monet lapset joutuvat keskeyttämään koulunsa, koska eivät opi vieraalla kielellä.[16]

Ilmiötä voidaan kutsua myös kieli-imperialismiksi tai kielelliseksi kansanmurhaksi. Kieli-imperialismi tarkoittaa sitä, että vähemmistöjen äidinkielen käyttö tukahdutetaan, ja eurooppalaisia valtakieliä markkinoidaan vallan, kulttuurin ja sivistyksen kielenä. YK määritteli kielellisen kansanmurhan vuonna 1948: "Ryhmän kielen käytön estäminen päivittäisessä kanssakäymisessä ja kouluissa tai ryhmän kielellä tehtyjen julkaisujen painamisen ja levittämisen estäminen."[16]

Kielivähemmistöjen kohteleminen on vaihdellut historian saatossa runsaasti. Joskus on pyritty systemaattisesti hävittämään kielelliset vähemmistöt kokonaan. Historia on osoittanut, ettei kielivähemmistöjä noin vain hävitetä. Kieli on tärkeä osa yhteisön identiteettiä, ja kielen käytön kieltäminen saa yhteisön kapinoimaan.[17]

Nykyään esimerkiksi Euroopan Unionissa on enemmän vallalla kielipolitiikka, jossa vähemmistökieliä pyritään elvyttämään ja niiden oikeuksia lisäämään. Monikielisyys nähdään eurooppalaiselle yhteistyölle elintärkeänä. Sen edistäminen on keino lähentää EU:n kansalaisia toisiinsa. Jäsenvaltioiden omaa kieliperintöä on vaalittava, mutta on myös tärkeää, että jäsenet ymmärtävät toisiaan, sillä monipuolinen kielitaito edistää kilpailukykyä ja laajentaa toimintamahdollisuuksia.[18]

Eri kulttuureissa yksilöt kokevat ja määrittelevät monikielisyyden eri tavalla. Harva suomalainen kokee itseänsä monikieliseksi, vaikka osaisikin viestiä kolmella eri kielellä. Suomessa kaksikielisyydellä tarkoitetaan yleensä kasvamista kahta kieltä oppien, kun taas ranskalainen englantia sujuvasti puhuva luokittelee mielellään itsensä kaksikieliseksi.[1]

Luettelo valtioista, joissa on useampi kuin yksi virallinen kieliMuokkaa

Tämä on luettelo maista joissa on virallisena kielenä usempi kuin yksi.

valtio viralliset kielet
  Kamerun[19] ranska, englanti
  Keski-Afrikan tasavalta[20] ranska, sango
  Tšad[21] arabia, ranska
  Afganistan[22] dari, paštu
  Päiväntasaajan Guinea[23] ranska, espanja
  Burundi[24] kirundi, ranska
  Kenia [25] englanti, swahili
  Ruanda[26] ruanda, englanti, ranska
  Seychellit[27] englanti, ranska, seychellien kreoli
  Tansania[28] swahili, englanti
  Uganda[29] swahili, englanti
  Djibouti[30] ranska, arabia
  Tunisia[31] ranska, arabia
  Etelä-Afrikka[32] afrikaans, englanti, zulu, xhosa, swazi
venda, ndebele, eteläsotho, pohjoissotho
tsonga, tswana
  Lesotho[33] sesotho, englanti
  Sudan[34] englanti, arabia
  Swazimaa[35] swati, englanti
  Komorit[36] arabia, ranska, škimoro
  Paraguay[37] espanja, guarani
  Kanada[38] ranska, englanti
  Irlanti[39] iiri, englanti
  Belgia[40] hollanti, ranska, saksa
  Bosnia ja Hertsegovina[41] bosnia, serbia, kroatia
  Valko-Venäjä[42] valkovenäjä, venäjä
  Kazakstan[43] kazakki, venäjä
  Kirgisia kirgiisi, venäjä
  Intia hindi, englanti ja 21 kansallistakieltä
  Sri Lanka sinhali, tamili
  Pakistan urdu, englanti
  Filippiinit filipino, englanti
  Singapore englanti, mandariinikiina, malaiji, tamili
  Uusi-Seelanti englanti, maori
  Israel arabia, heprea
  Malta malta, englanti
  Luxemburg luxemburg, ranska, saksa
  Sveitsi ranska, saksa, italia, retoromaani
  Suomi suomi, ruotsi

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c Monikielisyys – yksikielisyys.
  2. a b c Tucker 1999.
  3. Hassinen 2008.
  4. Sajavaara 1980: 29–30.
  5. Margarita Kaushanskaya, Viorica Marian: The bilingual advantage in novel word learning. Psychonomic Bulletin & Review, 1.8.2009, nro 4, s. 705–710. doi:10.3758/PBR.16.4.705. ISSN 1069-9384. Artikkelin verkkoversio. en
  6. Bialystok, Ellen & Martin, Michelle, M.: Attention and inhibition in bilingual children: evidence from the dimensional change card sort task. Developmental Science, 14 May 2004.
  7. Ellen Bialystok, Fergus I. M. Craik, Cheryl Grady, Wilkin Chau, Ryouhei Ishii, Atsuko Gunji: Effect of bilingualism on cognitive control in the Simon task: evidence from MEG. NeuroImage, 1.1.2005, nro 1, s. 40–49. doi:10.1016/j.neuroimage.2004.09.044. Artikkelin verkkoversio.
  8. Jeffrey Kluger: How the Brain Benefits From Being Bilingual Time. Viitattu 24.5.2017.
  9. Amy Atkinson: Does Bilingualism Delay the Development of Dementia?. Journal of European Psychology Students, 31.8.2016, nro 1. doi:10.5334/jeps.375. ISSN 2222-6931. Artikkelin verkkoversio.
  10. Edwards 1994:1–2.
  11. Johansson–Pyykkö 2005: 24.
  12. Johansson–Pyykkö 2005:14–15.
  13. Johansson–Pyykkö 2005: 361.
  14. Johansson–Pyykkö 2005: 15–16.
  15. Edwards 1994:1.
  16. a b c Summanen 2001.
  17. Sajavaara 1980: 30.
  18. Leonard Orban.
  19. CIA - The World Fact Book Central African Republic. CIA. Viitattu 15.3.2011.
  20. CIA - The World Fact Book Cameroon. CIA. Viitattu 15.3-2011.
  21. CIA - The World Fact Book Chad. CIA. Viitattu 15.3.2011.
  22. CIA - The World Fact Book Central African Republic. CIA. Viitattu 15.3.2011.
  23. CIA - The World Fact Book Equatorial Guinea. CIA. Viitattu 15.3.2011.
  24. CIA - The World Fact Book Burundi. CIA. Viitattu 15.3.2011.
  25. CIA - The World Fact Book Kenya. CIA. Viitattu 15.3.2011.
  26. CIA - The World Fact Book Rwanda. CIA. Viitattu 15.3.2011.
  27. Background Note: Seychelles 4.6.2010. US Department of State. Viitattu 16.3.2011. (englanniksi)
  28. CIA - The World Fact Book Tanzania. CIA. Viitattu 15.3.2011.
  29. CIA - The World Fact Book Uganda. CIA. Viitattu 15.3.2011.
  30. CIA - The World Fact Book Djibouti. CIA. Viitattu 30.3.2011.
  31. CIA - The World Fact Book Tunisia. CIA. Viitattu 30.3.2011.
  32. Background Note: South Africa US Department of State. Viitattu 30.3.2011.
  33. Background Note: Lesotho US Department of State. Viitattu 30.3.2011.
  34. Background Note: Sudan US Department of State. Viitattu 30.3.2011.
  35. Background Note: Swaziland US Department of State. Viitattu 30.3.2011.
  36. Background Note: Comoros US Department of State. Viitattu 30.3.2011.
  37. Background Note: Paraguay US Department of State. Viitattu 30.3.2011.
  38. Background Note: Canada US Department of State. Viitattu 30.3.2011.
  39. Background Note: Ireland US Department of State. Viitattu 30.3.2011.
  40. Background Note: Belgium US Department of State. Viitattu 30.3.2011.
  41. Background Note: Bosnia and Herzegovina US Department of State. Viitattu 30.3.2011.
  42. Background Note: Belarus US Department of State. Viitattu 30.3.2011.
  43. Background Note: Kazakhstan US Department of State. Viitattu 30.3.2011.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Edwards, John 1994: Multilingualism. London: Routledge.
  • Hassinen, Sirje 2008: Kaksi- ja monikielisyys: Yhteistyöllä toiminnalliseen kaksikielisyyteen. Powerpoint-esitys. PDF
  • Johansson, Marjut – Pyykkö, Riitta 2005: Monikielinen Eurooppa: Kielipolitiikkaa ja käytäntöä. Helsinki: Gaudeamus.
  • Kalliokoski, Jyrki – Kotilainen, Lari – Pahta, Päivi (toim.) 2009: Kielet kohtaavat. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. ISBN 978-952-222-081-3
  • Orban, Leonard: Monikielisyys: Monikielisyys on EU:n ja sen kansalaisten vahvuus
  • Sajavaara, Kari 1980: Soveltava kielitiede. Helsinki: Gaudeamus.
  • Summanen, Sari 2001: Monikielisyys haaste koulutukselle Afrikassa. Kumppani 2/2001. HTML
  • Tucker, Richard G. 1999: A Global Perspective on Bilingualism and Bilingual Education. CAL: Center for applied linguistics. HTML
  • Soveltavan kielentutkimuksen keskus: Kielistä kiinni: Monikielisyys – yksikielisyys HTML

Aiheesta muuallaMuokkaa