Wikipedia

Suomenruotsalainen viittomakieli

Suomenruotsalainen viittomakieli on toinen Suomessa käytetyistä viittomakielistä. Se sijoittuu suomalaisen viittomakielen ja ruotsalaisen viittomakielen välimaastoon.[1] Kuten puhutuissa kielissä, myös suomenruotsalaisessa viittomakielessä on murteita.[2] Suomenruotsalaisen viittomakielen on voinut ilmoittaa äidinkielekseen väestötietojärjestelmään kesäkuusta 2021 alkaen.[3]

suomenruotsalainen viittomakieli
Muu nimi Finlandssvenskt teckenspråk
Tiedot
Alue Pohjanmaa ja Uusimaa Suomi
Puhujia arvio 90
Sija ei sadan suurimman joukossa

Suomenruotsalainen viittomakieli on Unescon uhanalaisten kielten listalla erityisen uhanalainen. Eduskunnan sivistysvaliokunnan mukaan kieli katoaa noin kymmenen vuoden aikana, jollei ryhdytä toimiin sen elvyttämiseksi.

Suomenruotsalainen viittomakieli on mainittu ensimmäistä kertaa vuonna 1985, jolloin Terhi Rissanen kirjoitti tutkimuksessaan Viittomakielen perusrakenne suomalaisessa viittomakielessä olevan kaksi murretta: suomalaisten kuurojen käyttämä kielimuoto ja suomenruotsalaisten kuurojen käyttämä kielimuoto. Ennen tätä suomenruotsalaista viittomakieltä ei ollut ajateltu omana kielenään, vaan siitä oli käytetty nimitystä ”Borgåtecken” (”Porvoon viittomat”).

Kielen piirteitä muokkaa

Suomenruotsalaisella viittomakielellä on paljon yhteistä suomalaisen viittomakielen kanssa, mutta on paljon viittomia ja ilmaisuja, joita esiintyy vain suomenruotsalaisessa viittomakielessä. Joissain viittomissa erona on huulio (eli suun liike). Osa viittomista muistuttaa rakenteellisesti suomalaisia viittomia, mutta eroa voi olla viittoman käsimuodossa, artikulaatiopaikassa tai liikkeessä. Puhuttu suomi tai ruotsi vaikuttavat myös osaan viittomista. Jotkut viittomat ovat käännöslainoja (kuten sportlov 'hiihtoloma'), alkukirjainviittomia (kuten fråga 'kysyä', onsdag 'keskiviikko') tai leksikalisoituneita sormiaakkosviittomia. On myös olemassa vakiintuneita fraaseja, jotka ovat saaneet vaikutteita ruotsin kielestä (KÄNNA IGEN – tuntea, GÅ BRA – sujua hyvin, GÅ SKOLA – käydä koulua, GÅ PENSION – jäädä eläkkeelle). Suomenruotsalaisessa viittomakielessä on myös monia leksikaalisia lainoja, jotka viitotaan kokonaan sormiaakkosilla (BY – kylä, VAN – tottunut, UT – ulos, ÖL – olut, SÅS – kastike, TUR – tuuri). Erityinen viittomaryhmä suomenruotsalaisessa viittomakielessä ovat myös ns. N-viittomat. Näiden viittomien ruotsinkielinen vastine alkaa n-kirjaimella ja viittoman aloitus- tai artikulaatiopaikka on nenän sivussa. Tällaisia viittomia ovat esimerkiksi NUMMER – numero, NORGE – Norja, NÄRPES – Närpiö, NEJ – ei, NÅL – neula ja NOVEMBER – marraskuu. Tällaisia ”nasaaliviittomia” on ennen käytetty kuurojenopetuksessa. Kuuroja oppilaita opetettiin puhumaan ja heidän piti tuntea n-äänteen värähdykset nenässä.

On myös joitain vakiintuneita viittomia, jotka ovat erilaisia suomenruotsalaisessa viittomakielessä kielikontaktien takia. Esimerkkejä poikkeavista viittomista suomenruotsalaisen ja suomalaisen viittomakielen välillä ovat jotkin käännösviittomat suomesta (vesirokko, kielioppi) tai ruotsista (Grankulla (Kauniainen), påssjuka (sikotauti)). Viitotut kielet eivät ole puhutuista kielistä suoraan johdettuja, mutta silti puhutun kielen sanajärjestys saattaa joskus vaikuttaa viittomakieleen. Lause ”Olen kotoisin Turusta”, viitotaan suomalaisella viittomakielellä usein ensin TURKU ja sen jälkeen JOSTAKIN. Ruotsin kielessä sama lause on ”Jag kommer från Åbo” ja tällöin suomenruotsalaisessa viittomakielessä viitotaan ensin FRÅN (jostakin) ja sen jälkeen ÅBO (Turku). Toinen esimerkki sanajärjestyksiltään erilaisista ilmaisuista ovat ”sinun luonasi” tai ”hos dig”.

Historia muokkaa

Kuuro suomenruotsalainen mies, Carl Oscar Malm, oli oppinut ruotsalaista viittomakieltä Manillakoulussa Tukholmassa. Malm palasi opintojensa jälkeen Suomeen ja toi viittomakielen mukanaan. Malm perusti Suomen ensimmäisen kuurojenkoulun Porvooseen vuonna 1846. Suomenruotsalainen ja suomalainen viittomakieli alkoivat eriytyä tässä vaiheessa, sillä suomenkielisistä kodeista tulevat oppilaat menivät suomenkieliseen kuurojenkouluun ja suomenruotsalaisista kodeista tulevat ruotsinkieliseen kuurojenkouluun. Suomenruotsalaisista kodeista tulevat kuurot menivät joko Pietarsaaren tai Porvoon kuurojenkouluun. Pietarsaaren koulu kuitenkin lakkautettiin vuonna 1932 ja tämän jälkeen Porvoon kuurojen jäi ainoaksi suomenruotsalaisten kuurojen kouluksi aina vuoteen 1993 asti. Tällöin koulu suljettiin, ja osa oppilaista muutti Ruotsiin jatkamaan koulunkäyntiään. Porvoon koulun virallinen syy sulkemiseen oli oppilasmäärän väheneminen. Kuurojen lasten vanhemmat olivat etsineet lapsilleen muita kouluvaihtoehtoja, sillä vanhemmat olivat tyytymättömiä opetuksen tasoon. Opettajista monet eivät osanneet viittoa riittävän hyvin, eikä oppilailla ollut viittomakielisiä kielimalleja koulussa. Tämän seurauksena monet suomenruotsalaista viittomakieltä käyttävät perheet muuttivat Ruotsiin.[4]

Suomenruotsalaisen ja suomalaisen viittomakielen historian alku on siis yhteinen, mutta 1800-luvun loppupuolella kielet lähtivät jakaantumaan Suomessa harjoitetun oralismin seurauksena, kun suomenkielisistä ja ruotsinkielisistä perheistä tulleet lapset erotettiin omiin kouluihinsa. Oralismin mukaan kuurojen tulee oppia puhumaan ja hylätä viittomakieli. Lapset rikkoivat jatkuvasti koulussa ja sen ulkopuolella ollutta kieltoa käyttää viittomakieltä. Vasta 1970-luvun alkupuoliskolla kyseisestä metodista luovuttiin ja viittominen tuli sallituksi.[1]

Vuonna 2002 julkaistiin ensimmäinen suomenruotsalainen viittomakielen sanakirja ”Se vårt språk!” – ”Näe kielemme!”[5]. Finlandssvenska teckenspråkiga r.f. juhli 10-vuotisjuhliaan 2015.

Suomenruotsalainen viittomakieli tunnustettiin itsenäiseksi viittomakieleksi vasta vuonna 2005.[1] Vuonna 2015 suomenruotsalainen viittomakieli sai Suvi-verkkosanakirjaan oman sivustonsa.[5]

Yhteisö muokkaa

Nykyään arvioidaan olevan noin 90 kuuroa, jotka käyttävät suomenruotsalaista viittomakieltä äidinkielenään. Suomenruotsalaisten viittomakielisten yhdistyksen Finlandssvenska teckenspråkiga rf:n mukaan suomenruotsalainen viittomakielinen on viittomakieleltään äidinkielinen henkilö, jolla vähintään toinen vanhempi tai huoltaja on ruotsinkielinen. Suomenruotsalaisilla kuuroilla on usein moniulotteinen identiteetti: heillä on samanlaisia kokemuksia kuuroudesta, kuurojen historiasta ja kulttuurista suomalaisten kuurojen kanssa. Suomenruotsalaiset kuurot muodostavat kuitenkin oman kieliryhmänsä. He ovat osa myös kuulevien suomenruotsalaisten kulttuuria ruotsinkielisten sukulaisten ja perheenjäsenten kautta. Suomenruotsalaisille viittomakielisille kirjoitettu ruotsi on vieras kieli, ja suomenruotsalaisen viittomakielen lisäksi he käyttävät usein muitakin viittomakieliä arkielämässään.

Suomenruotsalaisista viittomakielisistä suurin osa on syntynyt 1950-luvulla tai aiemmin, joten kieliryhmän keski-ikä on melko korkea. Suurin osa suomenruotsalaisista viittomakielisistä asuu ruotsinkielisillä alueilla, erityisesti Uudellamaalla ja Pohjanmaalla. Monet vanhemmat suomenruotsalaiset kuurot ovat käyneet Porvoon kuurojenkoulua. Nykyään on myös suomenruotsalaisia kuuroja ja huonokuuloisia lapsia, jotka on integroitu kuulevien kouluihin tai suomenkielisiin kuurojenkouluihin. Suomenruotsalaisten viittomakielisten yhteisöön kuuluu myös kuulevia perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä, jotka käyttävät suomenruotsalaista viittomakieltä. Yhteisöön kuuluvat myös viittomakielentulkit ja muut, jotka ovat tekemisissä suomenruotsalaisten viittomakielisten kanssa. Osa suomenruotsalaisista kuuroista asuu Ruotsissa.

Suomenruotsalaisilla viittomakielisillä on oma yhdistyksensä, Finlandssvenska teckenspråkiga r.f., joka on perustettu 2005. Yhdistyksen tavoitteena on levittää tietoa suomenruotsalaisesta viittomakielestä, parantaa kielen asemaa ja järjestää toimintaa jäsenille ja muille kiinnostuneille. Yhdistys toimii koko ruotsinkielisen Suomen alueella, mutta sen toimisto on Helsingissä.[6]

Ruotsissa asuvilla suomenruotsalaisilla viittomakielisillä on myös oma yhdistyksensä, FTF (Föreningen Finlandssvenska teckenspråkiga). Lisäksi Suomessa toimii yhdistys DHBS (Döva och hörselskadade barns stödförening), joka tarjoaa tukea ja toimintaa perheille, joissa on kuuroja tai huonokuuloisia lapsia.

Kuurojen Liitto huomioi toiminnassaan myös suomenruotsalaiset viittomakieliset, ja liitolla työskentelee sekä suomalaisten että suomenruotsalaisten viittomakielisten edunvalvontaan erikoistuneet työntekijät. Kuurojen Liitolla on myös nykyään kielineuvontaa sekä suomalaisella että suomenruotsalaisella viittomakielellä.[7]

Tutkimus ja kirjallisuus muokkaa

Suomenruotsalaisesta viittomakielestä kaivattaisiin lisää tutkimustietoa, sillä aihetta on tutkittu ja siitä kirjoitettu melko vähän. Kielentutkija Karin Hoyer on aktiivisesti työskennellyt suomenruotsalaisen viittomakielen puolesta. Hän on julkaissut pro gradu -tutkielman, jonka aiheena on kielellinen vaihtelu suomenruotsalaisessa viittomakielessä ja eritoten sukulaisuusviittomistossa (Hoyer 2000: Variation i teckenspråk – en studie i släktskapsterminologi i teckenspråk hos finlandssvenska döva). Hoyer väitteli myöhemmin yleisestä kielitieteestä (Hoyer 2012: Dokumentation och beskrivning som språkplanering – perspektiv från arbete med tre tecknade minoritetsspråk, vapaasti suomennettuna Dokumentointi ja kuvailu osana kielisuunnittelua – näkökulmia kolmesta viitotusta vähemmistökielestä).

Vuonna 2002 julkaistiin sanakirjateos Se vårt språk! Näe kielemme!, johon Karin Hoyer ja suomenruotsalainen viittomakielinen Karin Kronlund-Saarikoski keräsivät 38 suomenruotsalaista viittomaa. Hoyer ja Kronlund-Saarikoski haastattelivat suomenruotsalaisia viittomakielisiä ja keräsivät viittomamateriaalia. Sanakirjaan päätyi 38 viittomaa, jotka nykyään löytyvät nettisanakirja Suvin suomenruotsalaisen viittomakielen puolelta.[8] Suvista löytyy myös esimerkkilauseita suomenruotsalaisella viittomakielellä.

Monica Londen on tutkinut suomenruotsalaisia viittomakielisiä ja heidän kielivalintojaan, kielenoppimista ja opetusta. Vuonna 1992 ilmestyi Londenin pro gradu -tutkielma Döva barn och deras språk. Teckenspråkets betydelse för det döva barnets utveckling och undervisning. (Vapaasti suomennettuna: Kuurot lapset ja heidän kielensä. Viittomakielen merkitys kuuron lapsen kehitykselle ja opetukselle.) Vuonna 2004 ilmestyi Londenin väitöskirja Communicational and Educational Choices for Minorities within Minorities: The Case of the Finland-Swedish Deaf (vapaasti suomennettuna Vähemmistön vähemmistön valinnat kommunikaatiossa ja koulutuksessa: Suomenruotsalaisten kuurojen tilanne).

Anna-Maria Slotte on kirjoittanut pro gradu -tutkielman Samförstånd när händerna fungerar – tillgänglighet och delaktighet ur finlandssvenska teckenspråkiga dövas synvinkel (Helsingin yliopisto, 2008). (Vapaasti suomennettuna Yhteisymmärrys käsien kautta – saavutettavuus ja osallisuus suomenruotsalaisten viittomakielisten kuurojen näkökulmasta.) Slotte tekee tällä hetkellämilloin? väitöstutkimusta, jonka työnimenä on Teckenspråkiga livsberättelser av en minoritet i diaspora (vapaasti suomennettuna Hajaantuneen vähemmistön viittomakielisiä elämäntarinoita).[9]

Satu Siltaloppi on tehnyt kandidaatin- ja pro gradu -tutkielmat suomenruotsalaisesta viittomakielestä (Siltaloppi, 2015: ”Jag tittade förvånat” – Känslouttryck i finlandssvenskt teckenspråk ja Siltaloppi, 2016: Den andra handen. Den icke-dominanta handens funktioner i finlandssvenskt teckenspråk,[10] vapaasti suomennettuna ”Katsoin yllättyneenä – Tunneilmaisut suomenruotsalaisessa viittomakielessä” ja ”Toinen käsi. Ei-dominoivan käden toiminnot suomenruotsalaisessa viittomakielessä”). Tällä hetkellä Siltaloppi tekee väitöskirjaansa, jonka aiheena on suomenruotsalaisen viittomakielen kielioppi.

Tutkija Hanna Lindberg Tampereen yliopistosta tekee tällä hetkellämilloin? suomenruotsalaisiin viittomakielisiin liittyvää tutkimusta.

Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Diakonia-ammattikorkeakoulun tulkkiopiskelijat ovat tehneet muutamia opinnäytetöitä suomenruotsalaiseen viittomakieleen ja viittomakielisiin liittyvistä aiheista (Rossi 2017, Kauppi 2016, Pynnönen 2014, Ajanti 2014).

Maria Andersson-Koski on tehnyt laajan kartoituksen suomenruotsalaisten viittomakielisten tilanteesta (Andersson-Koski 2015: Mitt eget språk – vår kultur. En kartläggning av situationen för det finlandssvenska teckenspråket och döva finlandssvenska teckenspråkiga i Finland 2014-2015). Kartoitus sisältää runsaasti tietoa suomenruotsalaisista viittomakielisistä, heidän historiastaan ja kielitilanteesta.[11]

Birgitta Wallvik on kirjoittanut teoksia suomenruotsalaisten viittomakielisten historiasta: Från Dövstumsbacken till Solsand – teckenspråkig kultur i Jakobstadsnejden (2016) (vapaasti suomennettuna Kuuromykkäinmäeltä Solsandiin – viittomakielinen kulttuuri Pietarsaaren seudulla) ja Du måste vara döv för att förstå – Finlandssvenska dövas fotspår i historien (2006) (vapaasti suomennettuna Sinun on oltava kuuro ymmärtääksesi – Suomenruotsalaisten kuurojen jälkiä historiassa).

Suomenruotsalaisen viittomakielen elvytystyö muokkaa

Suomenruotsalaisen viittomakielen pelastamiseksi on aloitettu Lev i vårt språk -projekti. Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) sai vuonna 2015 rahoitusta Opetus- ja kulttuuriministeriöltä kaksivuotiseen ohjaajankoulutukseen. Projekti oli nimeltään Lev i vårt språk (lyhennettynä Livs). Ensimmäinen Livs-koulutus järjestettiin 2015–2017 ja oli laajuudeltaan 30 opintopistettä. Yhteensä 14 opiskelijaa suoritti koulutuksen, johon sisältyi opintoja suomenruotsalaisesta viittomakielestä, yhteisöstä, historiasta, kääntämisestä, tulkkaamisesta ja opetuksesta. Tavoitteena oli aloittaa ruotsinkielinen viittomakielentulkkien koulutus, ja tämä toteutui vuosina 2018–2020. Livs 2 kesti kesäkuusta 2018 helmikuuhun 2020, ja sen toteuttivat yhteistyössä Humak, Finlandssvenska teckenspråkiga r.f., Suomen Kuurojen Liitto ja Helsingin yliopisto. Livs 2:ssa oli mukana opiskelijoita eri taustoista: kokeneita viittomakielentulkkeja, tulkkiopiskelijoita, suomenkielisiä viittomakielentulkkeja sekä kielestä ja kääntämisestä kiinnostuneita. Koulutus oli laajuudeltaan 90 opintopistettä ja osallistujat saivat valita kursseja omien toiveidensa ja tarpeidensa mukaan.

Tällä hetkellämilloin? ei ole suunnitelmissa toteuttaa Livs 3:sta tai vastaavantyylisiä koulutuksia (Finlandssvenska Dövas Blad, 1/2020). Finlandssvenska teckenspråkiga r.f. jatkaa aktiivista toimintaansa suomenruotsalaisen viittomakielen ja kieliyhteisön puolesta. Yhdistyksen nettisivuilta saa tietoa erilaisista tapahtumista, joita he järjestävät vuoden aikana. Suomenruotsalaisen viittomakielen kursseja järjestetään esimerkiksi työväenopistoissa hyvin satunnaisesti.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomenruotsalainen_viittomakieli&oldid=22230686”