Wikipedia

Belgian historia

Belgian historia on vuosisatojen ajan ollut sidoksissa Alankomaiden ja Luxemburgin historiaan. Nykyiset rajat maiden välille on tehty vasta 1800-luvulla. Maiden asema on muuttunut sitä mukaa, kun valta Euroopassa on vaihdellut eri tahojen käsissä antiikin Roomasta Kaarle Suurelle, Habsburgeille, Ranskaan, Saksaan ja Euroopan unioniin.

Varhainen historia muokkaa

Belgian alueen asukkaat mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 56 eaa. Julius Caesarin Gallian sodasta kertovassa kirjassa Gallian sota, jossa belgae-heimot mainitaan rohkeimmiksi kaikista gallialaisista. Rooman valtakunnan romahduksen jälkeen germaaniset heimot valtasivat Gallian 500-luvulla. Frankit perustivat merovingien valtakunnan, joka hallitsi 500-luvulta 700-luvun puoliväliin asti. Dynastian ensimmäinen kuningas, Klodvig (481–511), kääntyi vuonna 496 kristinuskoon. Viimeiset merovingikuninkaat olivat käytännössä nukkehallitsijoita, sillä valta oli vähitellen siirtynyt kuninkailta heidän major domuksilleen. Merovingeja seurasivat valtaistuimelle karolingit, major domus Pipin Heristalilaisen jälkeläiset. Ensimmäiseksi karolingikuninkaaksi itsensä huudatti vuonna 751 Pipin Heristalilaisen pojanpoika Pipin Pieni. Pipiniä puolestaan seurasi hänen poikansa Kaarle Suuri (742–814).lähde?

Keskiaika muokkaa

Viikingit tekivät ryöstöretkiään Keski-Euroopassa 800- ja 900-luvulla, ja niiltä suojautumisessa paikalliset lääninherrat olivat tärkeitä. Samalla heille kertyi muutenkin valtaa. Erityisen mahtavaksi kehittyi Flanderin kreivikunta, joka kasvoi kattamaan paljon nykyistä Belgian Flanderia laajemman alueen.[1]

1200-luvulta alkaen tekstiilien tuotanto ja muu kansainvälinen kauppa voimistuivat. Ieper, Gent, Brugge, Bryssel ja Antwerpen kehittyivät Euroopan taiteen, kulttuurin ja kaupan keskuksiksi. Vuonna 1340 Gent oli Euroopan toiseksi suurin kaupunki Pariisin jälkeen.[1]

 
Brysselin Grand Placen rakennuksia.

Burgundin herttuakunta hallitsi Belgian aluetta vajaan vuosisadan, mutta heidän valtakautensa oli alueen kultakautta. Filip Hyvä piti Brysseliä pääkaupunkinaan ja siksi häntä kunnioitetaan nimellä Conditor Belgii, Belgian perustaja. Tuohon aikaan perustettiin Leuvenin yliopisto, Brysseliin rakennettiin mahtava aukio Grand Place, ja taiteet kukoistivat.[1] Bruggelainen Jan van Eyck oli yksi pohjoiseurooppalaisen varhaisrenessanssin suurista nimistä.[2]

Habsburgit muokkaa

Vuonna 1519 alue päätyi perimysten kautta Habsburgien Espanjan Kaarle I:lle. Kaarlen perillinen Filip II päätti kukistaa Alankomaiden protestantit, mikä johti itsenäisyyssotaan. Utrechtin liitossa muodostettu Seitsemän yhdistyneen alankomaan tasavalta kapinoi Espanjan valtaa vastaan.[3]

Alankomaat itsenäistyivät kahdeksankymmenvuotisen sodan päätyttyä vuonna 1648. Flanderin ja Brabantin maakunnat, jotka käsittivät pääosan nykyisestä Belgiasta, jäivät kuitenkin edelleen Espanjan alaisuuteen, ja niistä käytettiin tämän jälkeen nimeä Espanjan Alankomaat, kunnes ne vuonna 1713 joutuivat Itävallalle ja saivat sen mukaisesti nimen Itävallan Alankomaat. Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen Napoleon valloitti Belgian ja Alankomaat ja liitti ne Ranskaan vuonna 1795. Napoleonin häviön jälkeen järjestetyssä Wienin kongressissa Alankomaista, Belgiasta ja Luxemburgista muodostettiin vuonna 1815 yhtenäinen Alankomaiden kuningaskunta. Sen kuninkaaksi tuli Vilhelm I. Yhdistyminen aiheutti belgialaisissa tyytymättömyyttä ja sarjan kapinoita.[4][5]

Itsenäisyys muokkaa

 
Egide Charles Gustave Wappers: Belgian vuoden 1830 vallankumouksen episodi, 1834, taidemuseossa Brysselissä.

Elokuussa 1830 belgialaiset kapinoivat Ranskan sotajoukkojen avustuksella. Kapinassa katolilaiset ja liberaalit vastustivat autoritaarista protestanttia kuningasta. Lokakuun 4. päivänä vuonna 1830 väliaikainen hallitus julisti Belgian itsenäiseksi.[5] Aluksi Belgian oli tarkoitus liittyä Ranskaan, mutta Yhdistyneen kuningaskunnan painostuksesta maahan kutsuttiin kuningas saksalaisesta Saksi-Coburg-Gothan suvusta. Lontoon konferenssi hyväksyi Alankomaiden ja Belgian erottamisen kesäkuussa 1831.[5] Kuningas Leopold I astui valtaistuimelle 21. heinäkuuta 1831. Sota Alankomaita vastaan jatkui vielä vuoteen 1839, jolloin maiden välille solmittiin rauhansopimus. Uudella monarkialla oli moderni, liberaali perustuslaki, vaikkakin äänioikeus oli rajattu noin yhdelle prosentille väestöstä ja ranska oli ainoa virallinen kieli, vähemmistöasemastaan huolimatta.lähde?

Kongo tunnustettiin kuningas Leopold II:n henkilökohtaiseksi omaisuudeksi vuosien 1884–1885 Berliinin konferessissa, ja hän joutui lahjoittamaan sen Belgialle siirtomaaksi vuonna 1908. Tätä ennen oli brittiläisessä lehdistössä paljastettu Kongon raakuudet, joissa viidennes väestöstä eli kymmenen miljoonaa kongolaista oli kuollut.lähde? Leopold II kuoli 17. joulukuuta 1909. Hänen seuraajakseen nousi Albert I.[6]

Belgian paikka Ranskan ja Saksan välissä on historian saatossa osoittautunut vaaralliseksi. Siitä huolimatta, että suur­vallat olivat vuonna 1839 tehdyllä sopimuksella taanneet Belgian pysyvän puolueetto­muuden, Saksa hyökkäsi sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa maan läpi Ranskaan.[7] Lisäksi Belgiasta on hyvin lyhyt matka Ison-Britannian rannikolle. Tämän johdosta Yhdistynyt kuningaskunta on aina pyrkinyt varmistamaan, etteivät manner-Euroopan suurvallat saa Belgiaa haltuunsa.lähde?

Maailmansotien jälkeen muokkaa

Sodanjälkeistä Belgian sisäpolitiikkaa sävytti kysymys natsi-Saksan pidättämän kuningas Leopold III:n paluusta ja asemasta. Vuonna 1944 Belgian hallitus valitsi sijaishallitsijaksi Leopoldin veljen, prinssi Kaarlen. Sodan päätyttyä Leopold asui Sveitsissä, koska vallonit sekä puolueista sosialistit ja liberaalit vastustivat hänen paluutaan. Vuonna 1951 hän luopui kruunusta, ja kuninkaaksi nousi prinssi Bauoduin. Muita merkittäviä kysymyksiä olivat talousjärjestelmän vakauttaminen, ideologinen riita koulutusjärjestelmästä, dekolonisaatio, alueellinen autonomia ja jäsenyys ylikansallisissa järjestöissä. Toisen asteen koulutusta koskenut riita sovittiin vuonna 1958 pääministeriksi nousseen Gaston Eyskensin aloitteen pohjalta.[8]

Vuonna 1960 Kongo sai itsenäisyytensä, ja vuonna 1962 myös Ruanda ja Burundi itsenäistyivät.[9] Flaamien ja vallonien asuttamien alueiden välinen kieliraja ja Brysseliä ympäröivän kaksikielisen alueen erikoisjärjestely määriteltiin Belgian parlamentissa vuosina 1962-63.[8] Brabantin maakunnassa sijainnutta Louvainin yliopistoa koskenut kieliriita flaamien ja ranskankielisten välillä puhkesi vuonna 1967. Se ratkaistiin jakamalla yliopisto.[10]

Belgia oli mukana perustamassa Euroopan unionia ja Natoa. Bryssel on molempien järjestöjen pääkaupunki.

Kylmän sodan jälkeen muokkaa

Vuoden 1993 heinäkuussa Belgiasta tuli kolmeen alueeseen ja kieliryhmään jaettu liittovaltio.[5]

Kesäkuun 2010 parlamenttivaalien jälkeen syntyi pitkä hallituskriisi, kun vaaleissa edustajia saivat yksitoista puoluetta eikä mikään puolueista saanut yli 20 prosenttia äänistä. Hallitusneuvottelut kestivät yli puolitoista vuotta, ja ne loppuivat vasta joulukuussa 2011, kun kuningas Albert II nimitti Elio Di Rupon pääministeriksi. Belgia oli ennätyksellisen kauan ilman hallitusta.[11]

Heinäkuussa 2013 kruununprinssi Philippe tuli Belgian uudeksi kuninkaaksi hänen isänsä kuningas Albert II:n luovuttua kruunusta.[12]

Viisi kuukautta vuoden 2014 parlamenttivaalien jälkeen Belgiaan muodostettiin uusi hallitus lokakuussa 2014. Uusi 38-vuotias pääministeri Charles Michel oli Belgian nuorin pääministeri vuoden 1840 jälkeen. Uusi keskustaoikeistolainen hallitus korvasi edellisen pääministerin, sosialisti Elio di Rupon hallituksen. Michelin johtaman ranskankielisen liberaalipuolueen lisäksi hallituksessa oli mukana kolme flaamilaista konservatiivipuoluetta.[13] Pääministeri Michelin hallitus hävisi parlamentin luottamuslauseäänestyksen joulukuussa 2018 ja jatkoi sen jälkeen toimitusministeristönä.[14] Toukokuussa 2019 Belgiassa pidettiin vaalit, joiden jälkeen hallitusta ei saatu muodostettua. Marraskuussa 2019 Charles Martin aloitti uutena Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana ja hänen seuraajakseen Belgian pääministerinä maan toimitusministeristön johdossa tuli Sophie Wilmes, joka oli Belgian ensimmäinen naispääministeri.[15] Syyskuussa 2020 Belgian uudeksi pääministeriksi Wilmesin tilalle tuli flaamien liberaalipuolueen johtaja Alexander De Croo.[16]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c History of Belgium Lonely Planet. Arkistoitu 8.8.2016. Viitattu 5.6.2016. (englanniksi)
  2. ↑ Jan Van Eyck’s Arnolfini ”Wedding” Portrait Oneonta Art Department. Viitattu 5.6.2016. (englanniksi)
  3. ↑ The Union of Utrecht (1579) History of the Netherlands. Huygens Instituut voor Nederlandse Geschiedenis. Viitattu 13.3.2011. (englanniksi)
  4. ↑ Belgium U.S. Department of State. Viitattu 5.6.2016. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d Belgium encyclopedia.com.
  6. ↑ Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 73. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  7. ↑ Otavan iso Fokus, 1. osa (A–El), s. 348–350, art. Belgia. Otava, 1973. ISBN 951-1-00273-2.
  8. ↑ a b History of Belgium - Independent Belgium before World War I britannica.com.
  9. ↑ Belgium timeline BBC News. BBC. Viitattu 5.6.2016. (englanniksi)
  10. ↑ Bjøl, Erling: Kansojen historia. Osa 23. Rikas länsi, s. 438. WSOY, 1985. ISBN 951-0-09751-9.
  11. ↑ Belgia sai uuden hallituksen 540 päivän väännön jälkeen Yle Uutiset. 5.12.2011. Yleisradio Oy. Viitattu 5.6.2016.
  12. ↑ Belgian King Philippe sworn in BBC News. 21.7.2013. Viitattu 15.3.2020. (englanniksi)
  13. ↑ Belgia sai vihdoin hallituksen Yle Uutiset. Viitattu 15.3.2020.
  14. ↑ Belgian pääministeri eroaa hävittyään luottamusäänestyksen – kiista YK:n siirtolaisuussopimuksesta kavensi hallituspohjaa Yle Uutiset. Viitattu 15.3.2020.
  15. ↑ https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/belgian-paaministeriksi-nousemassa-ensimmaista-kertaa-nainen-tiukka-hallitussolmu-ei-ole-vielakaan-auennut/76028 mtvuutiset.fi. [vanhentunut linkki]
  16. ↑ Belgiaan synnytettiin hallitus lähes 500 päivän ponnistelun jälkeen Yle Uutiset. Viitattu 17.2.2021.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Belgian_historia&oldid=22104672”