Itävallan Alankomaat
Itävallan Alankomaat (saks. Österreichische Niederlande, holl. Oostenrijkse Nederlanden, ransk. Pays-Bas Autrichiens, lat. Belgium Austriacum) oli Itävallan arkkiherttuakunnan Habsburgien monarkiaan vuosina 1714–1794 tai 1795 kuulunut alue, joka käsitti suurimman osan nykyistä Belgiaa, Liègen hiippakuntaa lukuun ottamatta, sekä Luxemburgin. Se luettiin kuuluvaksi myös Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan.[1]
| Itävallan Alankomaat Österreichische Niederlande (saksaksi) Oostenrijkse Nederlanden (hollanniksi) Pays-Bas Autrichiens (ranskaksi) Belgium Austriacum (latinaksi) |
|||
|---|---|---|---|
1714–1794 |
|||
|
|||
|
Itävallan Alankomaat
|
|||
| Valtiomuoto | Itävallan kuvernoraatti | ||
| osa | Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa | ||
| Kuvernööri |
Ensimmäinen: Eugen Savoijilainen (1716–1724) Viimeinen: Kaarle (1793–1794) |
||
| Täysivaltainen ministeri |
Ensimmäinen: Joseph Lothar von Königsegg-Rothenfels (1714–1716) Viimeinen: Franz Georg Karl von Metternich (1793–1794) |
||
| Pääkaupunki | Bryssel | ||
| Uskonnot | roomalaiskatolisuus | ||
| Kielet | saksa, hollanti, ranska, latina | ||
| Valuutta | Kronenthaler | ||
| Tunnuslause | Alles Erdreich ist Österreich untertan | ||
| Edeltäjä |
 Espanjan Alankomaat |
||
| Seuraaja |
.svg){kind=small} Ranskan ensimmäinen tasavalta |
||
Kielet muokkaa
Itävallan Alankomaiden alueelliset pääkielet olivat saksa ja sen murteeksi katsottu luxemburg, hollanti (flaami) sekä ranska (picard ja valloni). Hienosto puhui pelkästään ranskaa.[1] Hallintokielenä käytettiin myös latinaa.
Historia muokkaa
Rastattin rauhansopimuksessa, joka vuonna 1714 lopetti Espanjan perimyssodan, silloin vielä jäljellä ollut osa Espanjan Alankomaista luovutettiin Habsburgien hallitsemalle Itävallalle.[2][3]
Itävaltalaiset suhtautuivat yleensä tämän provinssin hallintaan välinpitämättömästi, ja sopimuksen nojalla sen rajoilla sijainneet linnoitukset olivat hollantilaisten sotajoukkojen hallussa varuskuntina. Alue olikin luovutettu Itävallalle lähinnä Britannian ja Yhdistyneiden provinssien vaatimuksesta, jotta se ei joutuisi Ranskan hallintaan, jonka kasvavaa mahtia tuolloin pelättiin.
Kaarle VI perusti Aasian-kauppaa varten Ostenden kauppakomppanian vuonna 1722 elvyyttääkseen Etelä-Alankomaiden taloudellista ahdinkoa, mutta Britannia ja Yhdistyneet provinssit pakottivat hänet luopumaan projektista. Kaarle VI:n kuoleman jälkeen 1740 Etelä-Alankomaat siirtyivät hänen tyttärelleen Maria Teresialle. Itävallan perimyssota alkoi vuonna 1740 ja sodan aikana 1744 Etelä-Alankomaat siirtyivät Ranskalle. Aachenin rauhassa 1748 alue palautettiin jälleen Itävallalle.[1]
Itävallan perimyssodan jälkeen seurasi pitkä rauhan kausi, jolloin Itävallan Alankomaat kehittyivät sekä taloudellisesti että henkisesti.[3] Koko 1700-luvun loppupuolen ajan Itävallan Habsburg-sukuisten hallitsijoiden keskeisenä ulkopoliittisena tavoitteena oli kuitenkin saada alue vaihdetuksi Baijeriin, jotta heidän valtakuntaansa kuuluisi laaja ja pyöreähkö yhtenäinen alue Etelä-Saksassa. Versailles’n rauhassa 1757 Itävalta myöntyi itsenäisen, Parman kreivi Filipin hallitseman ja ranskalaisten sotajoukkojen puolustaman valtion perustamiseen Etelä-Alankomaihin vastikkeeksi Ranskan avusta Sleesian takaisinvaltaamiseksi. Tämä sopimus kuitenkin kumottiin vuoden 1758 Versailles’n sopimuksessa, ja Itävallan Alankomaat pysyivät Habsburgien hallinnassa.
Antwerpen oli aikoinaan ollut huomattava kauppakaupunki, mutta se oli menettänyt yhteytensä merelle, kun Alankomaat oli sulkenut Schelden.[3] Vuonna 1784 Joosef II puuttui asiaan ja vaati Alankomaita avaamaan joen. Hän ei kuitenkaan ryhtynyt suoranaisiin sotatoimiin, vaan kiista johti ainoastaan lyhyeen niin sanottuun kattilasotaan, jonka ainoaksi ”uhriksi” joutui muuan kattila. Vaikka Joosef II vuonna 1785 saikin Fontainebleaun rauhaan määräyksen, että Alankomaiden olisi suoritettava hyvitystä Schelden sulkemisesta, tällä saavutuksellaan hän ei saanut osakseen suurta suosiota.
- Katso myös: Belgian historia
Brabantin vallankumous muokkaa
Itävallan Alankomaissa Joosef II:n yritykset saada aikaan vapaamielisiä uudistuksia herättivät ankaraa vastustusta.[2] Vuonna 1789 joukko Alankomaiden tasavaltaan siirtyneitä pakolaisia palasi maahan, ja he voittivat Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan yhteiset sotajoukot Turnhoutin taistelussa pakottaen keisarilliset sotavoimat vetäytymään alueelta ja rohkaisten samalla väestöä kapinoihin useissa alueen kaupungeissa. Itävallan Alankomaiden yksitoista osavaltiota, Luxemburgia lukuun ottamatta, julistautuivat itsenäisiksi ja perustivat Belgian yhdysvallat. Vuoden 1790 lopulla keisarilliset sotavoimat kukistivat kapinat,[2] myös Liègessä puhjenneet, ja keisari Leopold II sai alueen uudelleen hallintaansa.
Liitos Ranskaan muokkaa
Vuonna 1794 käytiin Habsburgien ja vallankumouksellisen Ranskan välillä Sprimontin taistelu, jonka tuloksena Ranska valloitti Itävallan Alankomaat ja liitti ne alueeseensa. Alueliitos vahvistettiin Campo Formion rauhansopimuksessa vuonna 1797 ja uudestaan Lunévillen rauhansopimuksessa 1801.[3]
Wienin kongressin päätöksen mukaisesti vuonna 1815 entiset Itävallan Alankomaat yhdistettiin Alankomaihin. Liitos jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä Belgia itsenäistyi jo vuonna 1830.
Lähteet muokkaa
- Benedikt, Heinrich: Als Belgien österreichisch war. Wien: Herold, 1965. (saksaksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c Belgium - The Austrian Netherlands Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c ”Belgia”, Otavan iso Fokus, 1. osa (A–El), s. 348. Otava, 1973. ISBN 951-1-00273-2.
- ↑ a b c d ”Belgia”, Otavan suuri ensyklopedia, 1. osa (Aakkoset–Cicero). Otava, 1976. ISBN 951-1-02233-4.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Itävallan Alankomaat Wikimedia Commonsissa
