Pipin Pieni

frankkien kuningas

Pipin Pieni (lat. Pippinus Brevis, ransk. Pépin le Bref, 71424. syyskuuta 768) oli frankkien kuningas, joka hallitsi 751–768. Hän oli Kaarle Martelin poika ja ensimmäinen karolingikuningas. Hänet tunnetaan myös nimillä Pipin nuorempi ja Pipin III.[1]

Pipin Pieni
Louis Félix Amiel, 1837, Pepin III, Dit Le Bref
Frankkien kuningas
Valtakausi 751 – 24. syyskuuta 768
Edeltäjä Kilderik III
Seuraaja Kaarle Suuri
Kaarloman
Syntynyt 714
Kuollut 24. syyskuuta 768
Saint-Denis
Puoliso Laonin Bertrada
Lapset Kaarle Suuri
Kaarloman
Redburga
Suku Karolingit
Isä Kaarle Martel
Äiti Trierin Rotrude
Uskonto roomalaiskatolinen
Nimikirjoitus

Valtaannousu

muokkaa

Pipin Pienestä tuli koko Frankkien valtakunnan major domus ja tosiasiallinen hallitsija vuonna 741 yhdessä vanhemman veljensä Karlomanin kanssa. Vuonna 743 he lopettivat frankkien valtakunnan interregnumin valitsemalla viralliseksi kuninkaaksi Kilderik III:n, mutta heillä oli yhä tosiasiallinen valta. Pipinin veli erosi tehtävästä vuonna 747, joten Pipinistä tuli yksin frankkien todellinen hallitsija. Pipin halusi kuitenkin hallita frankkeja myös virallisesti, ja hän lähetti paavi Sakariaalle kirjeen, jossa kysyi, oliko järkevää pitää kuninkaita, joilla ei ollut todellista valtaa. Paavi vastasi, että olisi parempi, että kuningas todella hallitsisi ja ehdotti Pipiniä frankkien kuninkaaksi. Tästä rohkaistuneena Pipin syrjäytti viimeisen merovingikuninkaan Kilderik III:n ja nousi valtaistuimelle vuonna 751.[1] Marraskuussa 751 arkkipiispa Bonifatius voiteli hänet kuninkaaksi Soissonsissa.[2]

Yhteistyö paavin kanssa

muokkaa

Loppusyksystä 753 Paavi Stefanus (II) III matkusti Alppien yli neuvotellakseen Pipinin kanssa avusta. Pipin otti tehtäväkseen suojella paavia, joka puolestaan voiteli Pipinin kuninkaaksi Saint-Denis'n kirkossa kiitoksena siitä, että Pipin oli luvannut auttaa paavia taistelussa langobardeja vastaan. Myös Pipinin molemmat pojat vihittiin samalla tulevaan kuninkaanarvoonsa. Pipin oli ensimmäinen voideltu frankkien kuningas. Paavin antama siunaus merkitsi Pipinille ja frankeille sitä, että Pipin sai varmisti asemansa frankkien kuninkaana suhteessa kilpailijoihinsa ja että frankit olivat sen jälkeen Jumalan valittu kansa. Pipin Pieni teki kaksi sotaretkeä Italiaan vuosina 754 ja 756 ja kukisti Aistulfin johtamat langobardit. Hän luovutti sopimuksen mukaisesti paaville Ravennan eksarkaatin. Tämä Pipinin lahjoituksena tunnettu tapahtuma mahdollisti Kirkkovaltion synnyn. Pipinin tavoitteet Italiassa rajoittuivat paavin riippumattomuuden turvaamiseen ja Rooman tuen hankkimiseen.[3][2]

Suhteet ulkovaltoihin

muokkaa

Pipin Pieni lähetti sanansaattajia Konstantinopoliin ja solmi ystävälliset suhteet Bysantin keisari Konstantinos V:n kanssa. Hän solmi diplomaattisuhteet myös arabien valtakuntaa Bagdadista käsin hallinneen kalifi al-Mansurin kanssa.[3]

Perintö

muokkaa

Pipin Pieni kuoli vuonna 768 Saint-Denis'ssä paluumatkallaan Akvitaniaan suuntautuneelta sotaretkeltä.[2] Pipinin kuoleman jälkeen valtakunta jaettiin hänen poikiensa Kaarlen ja Kaarlomanin kesken. Vaikka Pipin oli yksi aikansa voimakkaimmista ja menestyksekkäimmistä hallitsijoista, hän on usein jäänyt kuuluisamman poikansa varjoon.

Lisänimen tausta

muokkaa

Tarinan mukaan Pipin olisi ollut erityisen lyhytkasvuinen. Tästä ei kuitenkaan ole historiallista näyttöä. Hän on voinut olla lyhyehkö, mutta lyhyyttä on myös voitu myöhemmin liioitella. Alun perin hänen nimityksensä on voinut tarkoittaa myös ”nuorempaa”, eikä se siinä tapauksessa liittyisi pituuteen.

Toisen tarinan mukaan lisänimi "brevis" eli lyhyt olisi tarkoittanut kuninkaan siilitukkaa. Merovingikuninkaiden tunnuksena oli pitkä tukka, joka frankeilla oli satoja vuosia vapaan miehen tunnus. Tukkaa ei välttämättä leikattu koskaan, kun taas muinaiset roomalaiset ajoivat partansa ja lyhensivät hiuksiaan.[4]

Pipinin isä lähetti noin 25-vuotiaan poikansa 730-luvulla Lombardian kuninkaan hoviin liittolaisuuden vahvistamiseksi. Siellä Pipinin tiedetään osallistuneen rituaaliin, jossa hänen tukkansa leikattiin (capillaturia). Riitti vastasi roomalaisnuorukaisten ensimmäistä parranajoa aikuistumisen symbolina (barbatoria).[4] Kotiin palattuaan nuori mies olisi saanut lisänimensä, joka sitten jäi historiaan.

Vaimot

muokkaa
  • Bertrada

Lapset

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Eleanor Shipley Duckett: Pippin-III Encyclopædia Britannica Online. Encyclopædia Britannica. Viitattu 8.3.2010. (englanti)
  2. a b c Pippin III britannica.com.
  3. a b Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 7. Kansainvaellukset, s. 246-254. WSOY, 1981. ISBN 951-0-09735-7.
  4. a b Dutton, Paul Edward: Charlemagne's Mustache: And Other Cultural Clusters of a Dark Age, s. 18. Palgrave Macmillan, 2008.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.