Kahdeksankymmenvuotinen sota

Kahdeksankymmenvuotinen sota
	Otto van Veen: Leidenin vapautus (1574).
Päivämäärä:	1568–1648
Paikka:	Alankomaat
Lopputulos:	Alankomaiden tasavalta itsenäistyi
Osapuolet
Espanja	Yhdistyneet provinssit; Englanti; Ranska
Komentajat
Filip II; Filip III; Filip IV	Vilhelm I Oranialainen; Robert Dudley; Henrik IV

Kahdeksankymmenvuotinen sota (tai Alankomaiden kapina tai -vapaussota) käytiin vuodesta 1568 vuoteen 1648, jolloin varhainen Alankomaiden tasavalta saavutti itsenäisyytensä. Sodan aikana Alankomaista kasvoi lyhyessä ajassa maailmanmahti pääasiassa merivoimiensa avulla ja se koki ennennäkemättömän taloudellisen, tieteellisen ja kulttuurin loiston.

Sodan taustaa muokkaa

Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija, keisari Kaarle V syntyi Gentissä vuonna 1500 ja varttui Espanjan Alankomaissa. Hän luopui kruunusta vuonna 1556 ja jätti Alankomaat pojalleen Filip II:lle. Alankomaihin kuului tuolloin seitsemäntoista maakuntaa, jotka käsittivät nykyiset Alankomaat, Belgian, Luxemburgin ja osan Pohjois-Ranskaa (Artois).

Uskonpuhdistuksessa muodostunut kalvinismi nousi vallitsevaksi oppisuunnaksi Alankomaissa. Vuonna 1566 kalvinistit hyökkäsivät moniin kirkkoihin ja tuhosivat patsaita ja pyhimysten kuvia (beeldenstorm), joita pidettiin harhaoppisina. Rauhoittaakseen maan Filip II lähetti espanjalaista tietä pitkin Alankomaiden käskynhaltijaksi vuonna 1567 Fernando Álvarez de Toledon, Alban herttuan (lempinimeltään rautaherttua) 10 000 sotilaan kanssa.

Alankomaat oli 1400-luvulla Habsburgien suvun omistamista alueista yksi vauraimpia. Kaarle V ja Filip II verottivat Alankomaita tarvittaessa varoja sotaretkiin. Tämä sai alankomaalaiset pitämään espanjalaisia riistäjinä. Ennen Lepanton taistelua Alankomaita oli jo verotettu rahoittamaan sotaa turkkilaisia vastaan. Lepanton jälkeen Filip II keräsi veroja rahoittamaan sotaa Atlantilla. Alankomaiden kauppiasylimystö vastusti näitä sotia tärkeimpiä kauppakumppanejaan vastaan.

Alankomaiden rikkaimmat kauppiaat eivät olleet aluksi protestantteja. Kuitenkin vaatimukset uskonvapaudesta lisättiin heidän syntilistalleen. Kun uskonpuhdistus ja vastauskonpuhdistus muuttuivat poliittiseksi asiaksi, vaatimukset muuttuivat kiusallisiksi Filip II:lle, joka oli vastauskonpuhdistuksen päätukija. Alban herttua sai näin ollen rajoittamattomat oikeudet harhaoppisten kukistamiseen, Espanjan pelätyn inkvisition keinoin. Hänen hallintokaudellaan teloitettiin 18 000 ihmistä, joista tosin vain pieni osa tuomittiin inkvisitiossa.^lähde?

Alankomaalaiset vertaamaan Espanjan katolisen aatelin ylellistä elintapaa kalvinistiliikkeen saarnaamaan vaatimattomuuteen, puhtauteen, säästäväisyyteen ja kovaan työhön. Protestanttiset ja kalvinistikapinalliset esittivät näin moraalisen haasteen Espanjan imperiumille^{kenen mukaan?}.^lähde?

Paikalliset ylimykset vastustivat myös hallintovallan keskittämistä Brysselin virkamiehille. Filip II pyrki keskitettyyn hallintoon kootakseen sille enemmän määräysvaltaa vero- ja lakiasioissa.^[1]

Sodan vaiheet muokkaa

Vuonna 1568 Vilhelm I Oranialainen, lisänimeltään Vaitelias, Hollannin, Zeelandin ja Utrechtin käskynhaltija (holl. stadhouder, lat. locum tenans, kirjaimellisesti ’edustaja’) nousi kapinaan vihattua Alban herttuaa vastaan ja yritti karkottaa hänet Brysselistä. Hän ei pitänyt tätä kapinana Filip II:ta vastaan. Vilhelm ei saanut riittävästi kannatusta ja joutui pakenemaan maasta. Hänen liittolaisensa, kreivit Egmont ja Horne saatiin kiinni ja mestattiin. Alban herttua asetti espanjalaisen kymmenyksen veron (holl. tiende penning) kaikesta myynnistä.

Alban herttuaa seurasivat Alankomaiden käskynhaltijana Luis de Zúñiga y Requesens, don Juan de Austria (Juhana Itävaltalainen) ja vuosina 1578-1592 Alessandro Farnese, Parman herttua. Taitavana diplomaattina Farnese sai eteläiset, katoliset maakunnat (suunnilleen nykyinen Belgia) solmimaan Atrechtin (ransk. Arras) liiton 6. tammikuuta 1579. Liiton jäsenet vannoivat uskollisuutta lailliselle kuninkaalleen ja kuvernöörilleen. Kymmenen vuoden aikana hän palautti katolisen uskon alueelle.

Vastineeksi Vilhelm yhdisti 23. tammikuuta 1579 pohjoisen protestanttiset Hollannin, Zeelandin, Utrechtin, Gelderlandin ja Groningenin maakunnat Utrechtin liitoksi (Unie van Utrecht), jossa ne lupautuivat puolustamaan toisiaan Espanjan armeijaa vastaan. Tämä liitto johti myöhemmin itsenäisyyteen Espanjasta vuonna 1581 ja Yhdistyneiden provinssien tasavallan luomiseen. Espanjalaiset lähettivät vuonna 1581 armeijan kukistamaan kapinan ja valloittivat takaisin lähes koko Flanderin ja puolet Brabantista. Vilhelm Oranialainen murhattiin 10. heinäkuuta 1584. Yhdistyneet provinssit hakivat tukea Ranskasta ja Englannista tarjoten näille jopa Alankomaiden kuninkaan asemaa, mutta molemmat kieltäytyivät.

Englanti oli tukenut epävirallisesti Alankomaita jo vuosia ja päätti nyt liittyä sotaan virallisesti. Vuonna 1585 Nonsuchin sopimuksen nojalla Elisabet I lähetti apuun Robert Dudleyn, Leicesterin jaarlin johtaman 5 000–6 000 miehen ja 1 000 hevosen suuruisen sotajoukon. Vilhelm Oranialaisen poika, Morits Oranialainen otti armeijoiden komennon vuonna 1587 ja Leicesterin jaarli palasi Englantiin. Englannin joukkojen viipyminen maassa vuoteen 1604 saakka oli suuri syy siihen, että Espanja lähetti Voittamattoman armadansa Englantia vastaan vuonna 1588. Moritsin johdolla suuri osa eteläisistä maakunnista kapinoi espanjalaisia vastaan tai jäi Yhdistyneiden provinssien valloittamaksi. Espanja kärsi taloudellisen tappion armadan menetyksestä. Ranskan Henrik IV:n julistettua sodan sitä vastaan vuonna 1595 maa ajautui konkurssiin seuraavana vuonna. Taloudellisen ja sotilaallisen paineen alla Filip II luovutti eteläiset Alankomaat vävylleen Itävallan arkkiherttua Albrekt VII:lle ja tyttärelleen Isabella Clara Eugenialle vuonna 1598 Ranskan kanssa solmitun Vervinsin rauhan jälkeen. Alue vastasi osapuilleen historiallista Burgundia.

Vuonna 1601 Espanja lähetti pienen joukon Irlantiin, mutta englantilaiset löivät sen Kinsalen taistelussa. Jaakko I:n noustua Englannin valtaistuimelle, hän teki rauhan Espanjan kanssa Lontoossa vuonna 1604. Vuonna 1609 Ranska ja Englanti välittivät Haagissa kahdentoista vuoden aselevon pohjoisten ja eteläisten Alankomaiden välille. Arkkiherttua Albertin kuoltua vuonna 1621 eteläiset Alankomaat palasivat Espanjan alaisuuteen. Sota jatkui Morits Oranialaisen kuoltua vuonna 1625, kun hänen velipuolensa Fredrik Henrik jatkoi sotaa etelää vastaan. Espanja lähetti vuonna 1639 apujoukkoina 77 aluksen armadan Flanderiin mukanaan 24 000 sotilasta ja merimiestä, mutta amiraali Maarten Tromp löi sen Downsin taistelussa. Espanjan merimahdin tuhon jälkeen Englanti ja Alankomaat ottivat haltuunsa sen siirtokuntia.

Sota päättyi 30. tammikuuta 1648 Münsterin sopimuksessa. Se oli osa Westfalenin rauhaa, joka päätti kolmikymmenvuotisen sodan.^[2]

Lähteet muokkaa

↑ Tachtigjarige Oorlog §1. Historische problematiek". Encarta Encyclopedie Winkler Prins (hollanniksi). Microsoft Corporation/Het Spectrum. 1993–2002.^{tarvitaan parempi lähde}
↑ The Treaty of Münster (1648) History of the Netherlands. Huygens Instituut voor Nederlandse Geschiedenis. Viitattu 13.3.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kahdeksankymmenvuotinen sota Wikimedia Commonsissa

[1] Tachtigjarige Oorlog §1. Historische problematiek". Encarta Encyclopedie Winkler Prins (hollanniksi). Microsoft Corporation/Het Spectrum. 1993–2002.^{tarvitaan parempi lähde}

[2] The Treaty of Münster (1648) History of the Netherlands. Huygens Instituut voor Nederlandse Geschiedenis. Viitattu 13.3.2011. (englanniksi)

[1]

[2]