Avaa päävalikko

Gent (ransk. Gand, engl. Ghent) on Itä-Flanderin (holl. Oost-Vlaanderen) maakunnan pääkaupunki Belgiassa. Se on asukasluvultaan Belgian suurin kunta ja kaupunkialueena maan kolmanneksi suurin Brysselin ja Antwerpenin jälkeen. Maantieteellisesti kaupunki sijaitsee Schelde- ja Leiejokien yhtymäkohdassa. Sen lempinimi on ”ylpeä kaupunki” (flaamiksi de fiere stede).

Gent
Stad Gent
Ghent from above b.JPG

Gent

Koordinaatit: 51°03′N, 03°42′E

Valtio Belgia
Maakunta Itä-Flanderi
Hallinto
 – Pormestari Daniël Termont
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 156,18 km²
Väkiluku (1. tammikuuta 2011) 247 486
 – Tiheys 1 585 as./km²
Postinumero 9000–


















Gentin kaupungin nykyisellä alueella on ollut tiettävästi asutusta jo pronssikaudella johtuen alueen hedelmällisestä maaperästä sekä jokien läheisyydestä. Kaupungin historia lasketaan useimmiten alkaneen 500-luvulla, kun nykyisen keskustan alueelle perustettiin katolisia luostareita. Luostareiden ympärille alkoi kasvaa tiheämpää asutusta, ja nämä aluksi erilliset asutuskeskittymät kasvoivat hiljalleen yhteen suuremmaksi kokonaisuudeksi. Gent oli noin vuodesta 1000 aina 1200-luvun lopulle Euroopan toiseksi suurin kaupunki Pariisin jälkeen. Tuohon aikaan muun muassa Lontoo ja Moskova olivat vielä pienempiä. Historiallisesti Gent tunnetaan muun muassa keisari Kaarle V:n syntymäpaikkana sekä Gentin rauhan allekirjoituspaikkana.

Gent on tunnettu myös monitieteellisestä yliopistostaan, joka sijoittuu säännöllisesti kansainvälisissä vertailuissa maailman 150 parhaan yliopiston joukkoon Belgian toiseksi parhaana yliopistona Leuvenin yliopiston jälkeen[1]. Gentin yliopisto on historiallisesti ensimmäinen yliopisto Belgiassa, jossa alettiin antaa opetusta vain hollannin kielellä vuodesta 1916 alkaen. Gentin yliopistossa kartoitettiin vuonna 1972 ensimmäistä kertaa maailmassa yhden geenin perimä, eli sekvensoitiin M2-bakteriofagin kuoriproteiinin geenin nukleotidijärjestys.[2]

LähteetMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gent.
Tämä Eurooppaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.